Kirkon viimeinen oljenkorsi, porttiteoria

Kirkko takertuu porttiteoriaan kuin hukkuva oljenkorteen. Tänään YLE radion keskipäivänpeilissä kerrottiin, että seurakuntien järjestämät uskonnolliset tilaisuudet kiinnostavat ihmisiä entistä vähemmän ja kävijämäärät ovat edelleenkin laskussa.

Niinpä kirkosta onn tullut yhä enemmän kaikenlaisten harrastekerhojen, joissa ei uskonasioista puhuta, ylläpitäjä. Siellä on tarjolla periteisistä pitsin nypläyksestä ja musiikkiharrastuksista aina moottripyörien kunnostukseen asti ja kaikkea siltä väliltä.

Toiveena on että porttiteorian mukaisesti harrastuskerhoihin osallistuna ajautuisivat ajopuina, kas vain toinen teoria ajopuuteoria nostaa päätään, kirkon uskonnolliseenkin toimintaan mukaan.

Kirkko on julistautunut Suomen suurimmaksi hyvöäntekeväisyys järjestöksi. Nyt se voisi julistautua myös Suomen suurimmaksi harrastekerhoksi. Jäsen voi olla vaikka ei uskoisikaan kristinuskon jumalaan tai jumalaan ollenkaan, kunhan maksaa jäsenmaksunsa, kirkollisveron. Jäsenyyttä perustelaan kaikella muulla kuin uskolla. Jumala on pantu komeroon pölyttymään. Ei ole enää käyttöä. Sinne kaappiin sen voisi jättää lopullisesti.
1189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Porttiteoria ja ajopuuteoria - hyödyllisiä filosofoinnin apukäsitteitä, joita voi soveltaa muihinkin ryhmiin ja yleensä yhteiskuntaan. Myös yhteisön elinkaaren käsite. Kun yhteisön elinkaari alkaa lähestyä loppuaan, tarvitaan muutoksia käytännöissä, jotta vältetään äkkikuolema. Kuolemista voidaan pitkittää tai jopa nostaa yhteisöä uudelleen virkeäksi vanhukseksi.

Kirkko virkeänä vanhuksena elinkaarensa loppupuolella eräänlaisena harrastekerhona? Eipä hassumpaa ja ei ihan dementoitunutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


filezo kirjoitti:

Kirkko takertuu porttiteoriaan kuin hukkuva oljenkorteen. Tänään YLE radion keskipäivänpeilissä kerrottiin, että seurakuntien järjestämät uskonnolliset tilaisuudet kiinnostavat ihmisiä entistä vähemmän ja kävijämäärät ovat edelleenkin laskussa.

Niinpä kirkosta onn tullut yhä enemmän kaikenlaisten harrastekerhojen, joissa ei uskonasioista puhuta, ylläpitäjä. Siellä on tarjolla periteisistä pitsin nypläyksestä ja musiikkiharrastuksista aina moottripyörien kunnostukseen asti ja kaikkea siltä väliltä.

Toiveena on että porttiteorian mukaisesti harrastuskerhoihin osallistuna ajautuisivat ajopuina, kas vain toinen teoria ajopuuteoria nostaa päätään, kirkon uskonnolliseenkin toimintaan mukaan.

Kirkko on julistautunut Suomen suurimmaksi hyvöäntekeväisyys järjestöksi. Nyt se voisi julistautua myös Suomen suurimmaksi harrastekerhoksi. Jäsen voi olla vaikka ei uskoisikaan kristinuskon jumalaan tai jumalaan ollenkaan, kunhan maksaa jäsenmaksunsa, kirkollisveron. Jäsenyyttä perustelaan kaikella muulla kuin uskolla. Jumala on pantu komeroon pölyttymään. Ei ole enää käyttöä. Sinne kaappiin sen voisi jättää lopullisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu