En ole uskovainen. Toisinaan määrittelen itseni ateistiksi ja toisinaan aina kehittelen jotain omaa sekoitusta modernin pakanalliselta pohjalta agnostisesti.
Toisaalta uskon pohjimmiltaan siihen ettei ole mitään muuta kuin on, mutta toisaalta sitä kuitenkin haluaa että olisi. Yksi suosikki teorioistani kuolemanjälkeiseen on ikuinen uni missä pystyisi itse tuottamaan maailmansa ja elää itseään heijastavassa maailmassa, jolloin idiootit saisivat elää idioottien kanssa ja pahikset pahiksien kanssa ja itse saisi elää paratiisissa :)
Tuossa ajatuksessa on kuitenkin vika. Jos uni rajoittuu maailmassa koettuihin asioihin, se maailma on vaarassa muodostua suppeaksi ja vääristyneeksi. Ja entä lapset jotka eivät edes tiedä mitään mistään eivätkä osaa puhua eivätkä ole henkisesti kehittyneitä? Myöskin, entä eläimet, alkuihmiset ja pieneliöt?
Joutuvatko kaikki olemaan muka ikuisesti itsensä? Jopa hirvittävät mutantit?
Ja entä jos elämäsi on ollut kriisien täyttämää, jatkuisiko se tuohon uneen?
Jotkut new age hörhöt sanovat että henkilön pelko ja viha aiheuttaisivat maailman mikä on täynnä pelkoa ja vihaa, mutta se ajatus nyt olisi vielä epäreilumpi, koska psykopaatti eläisi silloin hyvää elämää ja elämässään alati petetty ja kiusattu jne viaton sielu saisi kärsiä. Se nyt ei ainakaan kävisi päinsä.
Oikeastaan on hyvin helppoa ajatella ettei ole mitään kuolemanjälkeistä, koska kaikki mahdolliset teoriat sisältävät aina pahoja aukkoja. Mitä mieltä olette?
Toisaalta uskon pohjimmiltaan siihen ettei ole mitään muuta kuin on, mutta toisaalta sitä kuitenkin haluaa että olisi. Yksi suosikki teorioistani kuolemanjälkeiseen on ikuinen uni missä pystyisi itse tuottamaan maailmansa ja elää itseään heijastavassa maailmassa, jolloin idiootit saisivat elää idioottien kanssa ja pahikset pahiksien kanssa ja itse saisi elää paratiisissa :)
Tuossa ajatuksessa on kuitenkin vika. Jos uni rajoittuu maailmassa koettuihin asioihin, se maailma on vaarassa muodostua suppeaksi ja vääristyneeksi. Ja entä lapset jotka eivät edes tiedä mitään mistään eivätkä osaa puhua eivätkä ole henkisesti kehittyneitä? Myöskin, entä eläimet, alkuihmiset ja pieneliöt?
Joutuvatko kaikki olemaan muka ikuisesti itsensä? Jopa hirvittävät mutantit?
Ja entä jos elämäsi on ollut kriisien täyttämää, jatkuisiko se tuohon uneen?
Jotkut new age hörhöt sanovat että henkilön pelko ja viha aiheuttaisivat maailman mikä on täynnä pelkoa ja vihaa, mutta se ajatus nyt olisi vielä epäreilumpi, koska psykopaatti eläisi silloin hyvää elämää ja elämässään alati petetty ja kiusattu jne viaton sielu saisi kärsiä. Se nyt ei ainakaan kävisi päinsä.
Oikeastaan on hyvin helppoa ajatella ettei ole mitään kuolemanjälkeistä, koska kaikki mahdolliset teoriat sisältävät aina pahoja aukkoja. Mitä mieltä olette?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen miettinyt aivan tuota samaa asiaa kuin sinä,,eli haave-kuvaa täydellisestä vain omasta maailmastani.
Siellä ei olisi sijaa sille mikä ei ajatus-maailmaani sopisi.
Käytännössä kaikki siellä, eli olennot, maailman luonne, maailman asenteet, maailman muodot j.n.e olisivat osia minusta, eri-puolistani.
Maailma täydentyisikin vain idealilla-o m a-ajatuksella tämän maailman, joka ei ole minunlaiseni,, puutteista.
Mutta sitten herää juuri SE kysymys; onko minulla&minussa, olenko minä,,siis kuka oikeastaan olen?
Realissa kaikki minussa oleva, se joka 'minusta minut tekee',, on causaali-jatkumoa.
Olen vanhempieni-->sukuni--> ihmis-suvun (kenties ihmistä edeltävien eläinten) jatkumoa. Itse asiassa jos samalla ajatuksella mennään aivan alku-hämärään, niin silloin olen mahdollisen Luojan ominaisuuksia sisältävä.
Jos jumaluudet laitetaan hylkyyn..niin olen "jonkun alun"
,,siis omituisen alun kaukainen puoli,,kopio?
Tässä matkan varrella ihmisenä minuun ( ihmis- ja eläin-jatkumon lisäksi) ovat vaikuttaneet kaikki ne minua edeltäneet ihmis-kulttuuriset ajalliset piirtee. Mutta myös ja aina,,last but not least,,tämä konteksi, eli maapallo&avaruus jossa kltaiseni ovat aina eläneet, se on ollut ja on edelleen tärkeä 'minun' muokkaaja.
Siksi herää kysymys; mitä/stä muuta/sta voisimme edes hahmottaa "mitään" kuin juuri nuista?
Vaikka unohduttaisi itsestään maailmassaan koetut negaatiot, tai laajentaisi ominaisuuksiaan niin, ettei mm. materian joskus hyvinkin negatiivinen omainaisuus haittaisi ,,niin olisiko lopultakaan olemassa-olo kovinkaan uutta ja kiehtovaa vanhoista aineksista(puutteet poistaen) koottuna?
Materiaan perustuva elämä,, mikä muuttuisi oleellisesti?
Subjekti&objekti tiedostuminen jatkuu, mikä muuttuu oleellisesti?
Kun kaikki se mitä voimme kuvitella on,,tai ainakin voisi olla olemassa, niin emmekö ole kaikesta huolimatta (haaveista), ja juuri ehkä siksi sidoksissa siinäkin ajatuksessa?
Kuinka voi olla mitään ilman fyysisiä tallenteita?
Kuinka sielua voisi olla mitään ilman että se sisältäisi jotain dataa?
Sen on sisällettävä jotain määreitä ollakseen jotain. Minne tämä data sitten kulkeutuisi ja varastoituisi? Kuka tai mikä prosessoi sielullista dataa?
Aika paljon helpompaa ajatella vain että ei ole mitään
Mitä oikeastaan tarkoittaa "fyysinen"? Mitä on aine?
Tuntemamme aine koostuu alkeishiukkasista, mutta ovatko ne ainetta?
Onko elektroni ainetta? Eipä taida olla.
Mitä aine on?
Maailmankaikkeudessa kun on faktallisesti "tyhjää enemmän kuin täyttä", eli esimerkiksi kivi jota pidät kädessäsi on atomi-tasolla tyhjempää enemmän kuin täyttä sisältävää.
Filosofisesti ajatellen eli ideoiden/ajatusten tasolla luomme ajatuksilla aina melko samanlaisen universumin, mutta se mitä näemme,, tai muistamme voi sekoittua ja mitä yleensäkin jää tajuamatta?
Meitähän "pommitetaan" valtavalla määrällä informaatiota(suhde "jyvitettynä" lienee 400 miljardia "jyvää" versus 2000 "jyvää" jotka tajullistuu mm. ihmiseksi), josta suurin osa menee "ohi" tajuntamme.
Näemme olemassaolostakin vain sen "jäävuorenhuipun", ja se taas merkitsee että kun olemme tuon tiedon varassa, niin olemme sitä mitä näemme ja pystymme kokemaan, mutta se ei merkitse että se olisi kaikki, kokototuus ,eli voimme olla loppupelissä aivan muuta kuin nyt tajuamme?
Kamerakin näkee enemmän kuin me silmämme,, sillä näemme aivoillamme, sillä näköhavainto tapahtuu aivojemme takaosassa sijaitsevassa näköhermossa.
Kun todistetusti ajattelumme muuntaa kehoamme, niin miksi, jos saamme kehtien tilaisuuden olla pelkkä ajatus, kun "vastus" eli fyysisyys kuolee ja harha häviää (kuolemassa), niin miksi emme voisi luoda aivan toisenlaistakin maailmaa?
Voimme ehkä elää syntymättömässä "muotittomassa" kontekstissakin jossain muodossa,, siis Itse Elämässä ilman rajoja?