Puolangan suojelulohkon varapäällikkö Aaro Mikkonen

http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/

Puolangalle rakennetaan kansalaisten oman Kotiseudun turvajärjestelmä!

Kaunis odotettu kesä on edessämme. Nauttikaamme yhdessä lämpimästä kesästä ja Suomen ihanasta, kauniista ja ainutlaatuisesta luonnosta.

Kainuun syrjäisen, mutta keskeisen kunnan Puolangan elämä herää aina uudelleen kesänviettäjistä mökeillään ja kotitanhuvillaan. Asukaslukumme kasvaa kesäaikaan lähes puolella. Kesä tuo myös hyödylliset hyönteiset ja käärmeetkin.

Mutta myös niitä joita emme kaipaa, eli rosvot ja kaikenlaiset rikolliset myös löytävät syrjäisille kylille. Tiet ovat lähes kaikkialle. Voimme vain haaveilla aikoja, jolloin tuvan ovelle riitti luuta viestinä ettei asukkaat ole kotona. Myös öisin ei ovia ennen vanhaan suljettu Oli luottamus vain hyviin kulkijoihin ja Jumalaan!

Valtion tehtävä tärkeimpiä tehtäviä oli suojella kansalaisiaan hengen, työpaikan, itsenäisyyden, vapauden, talouden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Nyt Suomi niminen valtio on tuhottu. Tilalle rakentavat EU-liittovaltiota, jonka kanssa meillä ei ole mitään juridista tai laillista yhteenkuuluvuutta!

Koska poliisien, puolustusvoimien ja voimavaroja on valtion suurten menojen ja velkaantumisen vuoksi, -kuten Kreikan lankeavat takuumaksut, vakavasti hiipumassa, on kansalaisten ja kylien omatoimisuudella turvallisuuden rakentamisella jo tänä kesänä tulevaisuudessa kasvava ja keskeinen asema. On syytä ja aiheellista, että me tavalliset kansalaisten voimin Puolangalla aloitamme itse omien kylien vartioinnin ja turvallisuusjärjestelmien rakentamisen jo tänä kesänä.

Kesän aikana teemme jokaiselle Puolangan kylälle vartiointi, suojelu, toimenpide ja hälytysjärjestelmän, jonka keskisenä tehtävänä on ihmisten ja kylien turvallisuuden parantaminen ja rikosten ennaltaehkäisy tiedottamisella, vartioinnilla, teknisin laittein, verkottumisella, henkilövarauksin ja toimenpidesuunnitelmin. Lisäksi järjestäydymme juridisesti ja toiminta laajenee myös omatoimisen ruokahuollon ja talousturvallisuuden aloille!

Tarjoamme jo tässä vaiheessa ja oma-aloitteellisuudessa yhteistyötä myös nykyiselle Puolangan kunnanhallitukselle, sisäasiainministerille, puolustusvoimille ja poliisille. Myöhemmin toiminta laajenee koko Kainuuseen ja asia on keskeisesti myös esillä syksyn kunnallisvaaleissa.

Lisätietoja: http://turvaopas.pelastustoimi.fi/rikosten-torjuminen.html
51022
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siis Puolangan oma SUOJELUSKUNTA.

Äänestä
  • Tulee aikeesta niin paljon valituksia että asia raukeaa .

    Äänestä

  • Kriitikko 1 kirjoitti:

    Tulee aikeesta niin paljon valituksia että asia raukeaa .

    Vihervasemmisto ei ikinä hyväksyisi minkäänlaista suojeluskuntaa !

    Äänestä

  • Myönnettäköön kirjoitti:

    Vihervasemmisto ei ikinä hyväksyisi minkäänlaista suojeluskuntaa !

    toki partisaanit.

    Äänestä

Suomeen rikoksia tehtailemaan tulevat rosvojoukot saadaan kuriin vain oman käden oikeudella, mikäli nykyinen poliisien resurssien alasajo jatkuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-shokki- kirjoitti:

http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/

Puolangalle rakennetaan kansalaisten oman Kotiseudun turvajärjestelmä!

Kaunis odotettu kesä on edessämme. Nauttikaamme yhdessä lämpimästä kesästä ja Suomen ihanasta, kauniista ja ainutlaatuisesta luonnosta.

Kainuun syrjäisen, mutta keskeisen kunnan Puolangan elämä herää aina uudelleen kesänviettäjistä mökeillään ja kotitanhuvillaan. Asukaslukumme kasvaa kesäaikaan lähes puolella. Kesä tuo myös hyödylliset hyönteiset ja käärmeetkin.

Mutta myös niitä joita emme kaipaa, eli rosvot ja kaikenlaiset rikolliset myös löytävät syrjäisille kylille. Tiet ovat lähes kaikkialle. Voimme vain haaveilla aikoja, jolloin tuvan ovelle riitti luuta viestinä ettei asukkaat ole kotona. Myös öisin ei ovia ennen vanhaan suljettu Oli luottamus vain hyviin kulkijoihin ja Jumalaan!

Valtion tehtävä tärkeimpiä tehtäviä oli suojella kansalaisiaan hengen, työpaikan, itsenäisyyden, vapauden, talouden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Nyt Suomi niminen valtio on tuhottu. Tilalle rakentavat EU-liittovaltiota, jonka kanssa meillä ei ole mitään juridista tai laillista yhteenkuuluvuutta!

Koska poliisien, puolustusvoimien ja voimavaroja on valtion suurten menojen ja velkaantumisen vuoksi, -kuten Kreikan lankeavat takuumaksut, vakavasti hiipumassa, on kansalaisten ja kylien omatoimisuudella turvallisuuden rakentamisella jo tänä kesänä tulevaisuudessa kasvava ja keskeinen asema. On syytä ja aiheellista, että me tavalliset kansalaisten voimin Puolangalla aloitamme itse omien kylien vartioinnin ja turvallisuusjärjestelmien rakentamisen jo tänä kesänä.

Kesän aikana teemme jokaiselle Puolangan kylälle vartiointi, suojelu, toimenpide ja hälytysjärjestelmän, jonka keskisenä tehtävänä on ihmisten ja kylien turvallisuuden parantaminen ja rikosten ennaltaehkäisy tiedottamisella, vartioinnilla, teknisin laittein, verkottumisella, henkilövarauksin ja toimenpidesuunnitelmin. Lisäksi järjestäydymme juridisesti ja toiminta laajenee myös omatoimisen ruokahuollon ja talousturvallisuuden aloille!

Tarjoamme jo tässä vaiheessa ja oma-aloitteellisuudessa yhteistyötä myös nykyiselle Puolangan kunnanhallitukselle, sisäasiainministerille, puolustusvoimille ja poliisille. Myöhemmin toiminta laajenee koko Kainuuseen ja asia on keskeisesti myös esillä syksyn kunnallisvaaleissa.

Lisätietoja: http://turvaopas.pelastustoimi.fi/rikosten-torjuminen.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu