Hei kaikki! Olen lopen kyllästynyt tähän purkkijenkkaan, mikään ei auta kuitenkaan. Ihoni on sekaiho. Finnejä pukkaa edelleen, vaikka olen kohta 30 vuotias. Olen käyttänyt lukuisia tuotteita, ja toistaiseksi olen havainnut vain kaksi asiaa: liian hoitavat tuotteet tukkivat ihon ja puhdistusgeelit taas kuivattavat. Ihoni on jotenkin sietänyt apteekin Eucerin- sarjan puhdistusmaitoa, kasvovettä ja rasvoittuvalle iholle tarkoitettua, mattapinnan jättävää kosteusvoidetta.
Vuosi sitten kokeilin dr. Hauschkaa, joista puhdistusvoide tuntui ihan ok:lta - muut tuotteet vain pahensivat tilannetta kuukausienkin käytön jälkeen. Lisäksi tuotteista tuntui jäävän jotain ihon pinnalle, joka tuntui epämielyttävältä ja vähän kutisi.
Apteekista suosittelivat kerran sebamedia ja humektan-voidetta. Molemmat olivat liian hoitavia, heti meni iho tukkoon.
Välillä mietin, että heitän kaiken hinkkaamisen ja rasvailun pois, samoin meikkauksen. Rasvaan perusvoiteella, jos rasvauksen tarvis on ja kasvot pesen pelkällä vedellä tai silloin tällöin sebamedilla. Tietysti aurinkosuojavoiteita tulee käyttää, jos ulkoilee paljon.
Onko kellään kokemusta ihonhoidon lopettamisesta tai radikaalista vähentämisestä? Mitä tapahtui?

Vastaukset 2
Vanhimmat
joo kyllä on mielessä käyny kun ei mikään tunnu auttavan.Jos pesee paremmin on naama punasena ja jos vähentää pesuja pukkaa finnejä.Sen olen huomannu että sauna tuntuu vähän helpottavan,eli pitäs vissiin siirtyy pelkkään vedellä pesuun ja saunaan.... =) Ja ainakin meikit kyllä tukkii huokoset vaikka kuinka väitettäis muuta.
Voisi vaikka kokeilla kesäloman ajan.....
Hyi hitto, en kyllä koskis pitkällä tikullakaan ihmiseen joka ei nykyaikana käytä pesuaineita. Nykyään autot levittää ilmakehään niin paljon saasteita että ne imeytyy ihoon, ne pitää pestä ja kuoria pois. Sekä iho suojata hyvällä rasvalla koska iho latistuu ympäristön myrkkyjen takia. Jos vieläpä meikkaat ja peset vedellä niin voit olla varma että kaikki ihohuokoset tukkiutuu ja vanhenet ennen aikaisesti. Ei sun iho hengitä jos et sitä puhdista.