Pirkko Jalovaara auttamassa lääkäripulasta

kärsivää Ruoveden terveydenhuoltoa. Sattui silmiini uutinen että ko henkilö on rukousparannuksella ko pitäjän kirkossa joten tuli mieleen että tuohan on hyvä yritys lyhennellä potilasjonoja. Tosin olen sata varma että homma jäi vain yritykseksi tosi sairaitten osalta ja ettei jonot yhtään lyhentyneet vaikka kuinka rukoiltiin. Ainoastaan jotkut luulosairaat saattoivat saada vaivoihinsa helpotusta.
1553109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 155

Vanhimmat

Ihmehän tuo on, että Jalovaaralla vielä riittää kysyntää!

Ja mitkä tahot hänet sinne hommasi, kuntako?

Huijareiden lahkoon kuuluva menestysteologi.

Äänestä
  • KALLE VÄÄTÄISEN BLOGISTA http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/kallellaan/720/demoneita_ja_perkeleita
    Kristinuskon mukaan langennut maailma on pimeyden vallassa, koska luotu on luopunut luojastaan. Paholaisen nimi, Diabolos, tarkoittaa erilleen heittäjää. Langennut ihmiskunta on erilleen heitettynä Jumalasta.
    Mutta Jumala on jo voittanut pahan vallan Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. Käärmeen pää on poljettu rikki. Jumala on siirtänyt kaikki kristityt omaan valon valtakuntaansa(Kol 1:11-17). Tämä valtakunnanvaihto tapahtuu kasteen ja uskon kautta.

    Asia on harvinaisen selkeä: Kastettu ihminen, joka uskoo Jeesukseen, ei voi olla riivattu tai pahojen henkien vallassa. Kristitty on Jeesuksen oma.
    "Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room 8:38-39)

    Raamattu varoittaa kristittyjä joutumasta Kristuksen rakkauden ulkopuolelle. Silloin ihminen voisi joutua takaisin erilleen heitetyksi ja heittäjän valtaan.

Jalovaara on pelkä puoskari. Raamattu sen todistaa. Luuk.16:13. Ei kukaan palvelia voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.

Äänestä
  • Mikä vika Jalovaarassa on ei teille kelpaa.

    Äänestä

  • oliko tämä perustelu väitteellesi,jos oli niin perustelu oli olematon

    Äänestä

Eihän siinä muuta vikaa ole, mutta kun niistä parantuneista ei ole kuulunut mitään! Se on ongelma ja pois uskottavuudesta.

Jos hänen tilaisuuksissaan todella tapahtuisi parantumisia, olisi se todistuksen luotettavuuden kannalta aivan välttämätöntä.

Mutta kun raha is number one, niin tulokset ovat toisarvoinen vaade.

Äänestä
  • Lue doktor Rukousystävä -lehteä siellä on kuukausittain ihmisten haastatteluja jotka ovat saaneet avun.

    Äänestä

  • Siellä niitä on kirjoitti:

    Lue doktor Rukousystävä -lehteä siellä on kuukausittain ihmisten haastatteluja jotka ovat saaneet avun.

    Olen 11-vuotta sitten parantunut Jalovaara Juntunen rukousillassa, armolahjat toimii vielä tänäänkn, on minuakin moitittu että olen väärässä paikassa parantunut, asialla yksi kiihkouskova joka ei elämässään oikeaa seurakuntaa löytänyt mutta arvostella osasi toinen entinen hellari lopuksi kiihko branhamilainen,onneksi henkilö itse tietää onko saanut avun, ei siinä arvostelut paina.Tälläkin palstalla oikein Raamatunpaikoilla herjataan henkilöä joka tekee työtään tosissaan , lähes 20-vuotta on työ jatkunut, en usko että hänkään ui rahassa koska kaikki ylijäämä menee lähetystyöhön mitä kolehdeista kertyy, kateus ei myöskään tunnu kovin kristityn toimilta.

    Äänestä

  • Kokemusta on kirjoitti:

    JOTKUT NIINKUIN JALOVAARA VARMAAN TULE SANOMAAN VIIMEISELÄ TUOMIOLLA MUTT EIKÖHÄN MINÄ AJANUT ULOS RIIVAJIA JA PARANTUNUT SIRAITA JEESUS JA VIELÄ SUN NIMESSÄ... KERRO MITÄ HÄNELLE JA MUUT SAMANLAISILLE SITTEN KÄY ???????????? EHKÄ SINÄKIN OLE JATKANUT MUUTTUMATTOMANA LÄHES KAXIKYMMENTÄ VUOTTA NINKUIN JALOVAARA NIINKUIN HÄNEN SUKUNIMI VAARA JO VIESTITTÄ... VOI JOSPA SE OLIS HÄNELLE ITELLE HYÖDYXI JA VAROITUS....

    Äänestä

  • Tässä on yksi kiistattomasti parantunut lonkkaviasta. Herran Jeesuksen nimessä.

    Äänestä

  • >>>Eihän siinä muuta vikaa ole, mutta kun niistä parantuneista ei ole kuulunut mitään! Se on ongelma ja pois uskottavuudesta.

    Äänestä

  • Kalevi 6545 kirjoitti:

    Tässä on yksi kiistattomasti parantunut lonkkaviasta. Herran Jeesuksen nimessä.

    Joku on saanut uuden pernan :))D
    Kun kasvaisi uusi jalka menetetyn tilalle, uskoisin. Pernaa ei näe kukaan, kai ihminen elää ilman sitäkin.
    Minä en usko että sinulla Kalevi 6545 on oikeaa lonkkavikaa ollutkaan, se ei ole voinut parantua poppakonstilla.

    Äänestä

  • old_profile_19805 kirjoitti:

    JOTKUT NIINKUIN JALOVAARA VARMAAN TULE SANOMAAN VIIMEISELÄ TUOMIOLLA MUTT EIKÖHÄN MINÄ AJANUT ULOS RIIVAJIA JA PARANTUNUT SIRAITA JEESUS JA VIELÄ SUN NIMESSÄ... KERRO MITÄ HÄNELLE JA MUUT SAMANLAISILLE SITTEN KÄY ???????????? EHKÄ SINÄKIN OLE JATKANUT MUUTTUMATTOMANA LÄHES KAXIKYMMENTÄ VUOTTA NINKUIN JALOVAARA NIINKUIN HÄNEN SUKUNIMI VAARA JO VIESTITTÄ... VOI JOSPA SE OLIS HÄNELLE ITELLE HYÖDYXI JA VAROITUS....

    "savonarola" olet aivan oikeassa, tässähän se juuri pahin eksytyksen VAARA onkin. Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi ja ihmiset eivät enää erota, missä on todellinen valo ja missä pimeys.

    Äänestä

  • Kokemusta on kirjoitti:

    Olen 11-vuotta sitten parantunut Jalovaara Juntunen rukousillassa, armolahjat toimii vielä tänäänkn, on minuakin moitittu että olen väärässä paikassa parantunut, asialla yksi kiihkouskova joka ei elämässään oikeaa seurakuntaa löytänyt mutta arvostella osasi toinen entinen hellari lopuksi kiihko branhamilainen,onneksi henkilö itse tietää onko saanut avun, ei siinä arvostelut paina.Tälläkin palstalla oikein Raamatunpaikoilla herjataan henkilöä joka tekee työtään tosissaan , lähes 20-vuotta on työ jatkunut, en usko että hänkään ui rahassa koska kaikki ylijäämä menee lähetystyöhön mitä kolehdeista kertyy, kateus ei myöskään tunnu kovin kristityn toimilta.

    Kokemusta on! On kirjoitettu: " Herra on sinun parantajasi"..ei siis jalovaara!

    Herra parantaa maanpäällä ihmisiä, ja ihmiset ovat eripaikoissa asumassa tai kokoontumassa!

    benedi

    Äänestä

  • Kokemusta on kirjoitti:

    Olen 11-vuotta sitten parantunut Jalovaara Juntunen rukousillassa, armolahjat toimii vielä tänäänkn, on minuakin moitittu että olen väärässä paikassa parantunut, asialla yksi kiihkouskova joka ei elämässään oikeaa seurakuntaa löytänyt mutta arvostella osasi toinen entinen hellari lopuksi kiihko branhamilainen,onneksi henkilö itse tietää onko saanut avun, ei siinä arvostelut paina.Tälläkin palstalla oikein Raamatunpaikoilla herjataan henkilöä joka tekee työtään tosissaan , lähes 20-vuotta on työ jatkunut, en usko että hänkään ui rahassa koska kaikki ylijäämä menee lähetystyöhön mitä kolehdeista kertyy, kateus ei myöskään tunnu kovin kristityn toimilta.

    Ja sinun on esiintyvä nimimerkillä. En usko sinua!

    Äänestä

  • old_profile_67978 kirjoitti:

    >>>Eihän siinä muuta vikaa ole, mutta kun niistä parantuneista ei ole kuulunut mitään! Se on ongelma ja pois uskottavuudesta.

    Voi sinua, etkö näe että rva J. on eksyttäjä ja harhaopettaja pahinta luokkaa. tyypillinen torontoeksytyksen edustaja. Lue edes se Petri Paavolan tutkimus toisaalta täällä. Kyllä ihmiset voivat olla nenästävedettäviä. Kyllähän paholainenkin parantaa ym. kyllä hän osaa matkia kaikkea aitoa Herran työtä, ei hän tyhmä ole. Voi ihmisparkoja jota antavat narrata itseään.

    Äänestä

  • naurattaa:D kirjoitti:

    Joku on saanut uuden pernan :))D
    Kun kasvaisi uusi jalka menetetyn tilalle, uskoisin. Pernaa ei näe kukaan, kai ihminen elää ilman sitäkin.
    Minä en usko että sinulla Kalevi 6545 on oikeaa lonkkavikaa ollutkaan, se ei ole voinut parantua poppakonstilla.

    Aina on niitä, joille ei riitä mikään todistus. VAIN HARVAT USKOVAT, SIKSI
    MYÖS HARVAT SAAVAT KOKEA IHMEITÄ.
    Minä pyysin joukon ystäviä ja sukulaisia rukoilemaan,puolestani, kun sairastuin syöpään. Uskoin rukouksen voimaan. Sanoinkin ystävälleni, että kun tulen sairaalasta, minulla on kerrottavana uusi ihmekertomus. Sairaslomaksi lääkäri oli ennustanut vähintäin kuukautta, josta olin myös esimiehelleni ilmoittanut.
    Leikkausta ei tullutkaan, sillä ennen leikkausta lääkäri tutki kohdan, niin että näin itsekin laitteelta sisukseni. Mitään syöpää ei ollut.
    Sinä saat sanoa, ettei minulla sitten mitään syöpää ollut ollutkaan. Elä oman uskosi mukaan. Se vaan harmittaa, että monet ihanat ihmeet ja Jumalan turva jää sinulta sillä asenteella kokematta.

    Äänestä

Uskottavuusongelmia tulee jatkuvasti ns. ihmeparantajien tuloksista. Pirkko Jalovaaran mies kuoli 2010 maksasyöpään, siinä ei paljon selittelyt auta.

Äänestä
  • Miksi yhdellekään sellaiselle, jolla on joku ruumiinjäsen amputoitu, ei tiedetä kasvaneen uutta vaikka on miten rukoiltu? Eikö jumala suosi sen kaltaisia ihmeitä?

    Mitenkäs tuo raamatussa mainittu myrkyn juominen ja sen vahingoittamattomuus, miten se teidän keskuudessa toimii?

    Äänestä

  • exhellari86 ei k kirjoitti:

    Miksi yhdellekään sellaiselle, jolla on joku ruumiinjäsen amputoitu, ei tiedetä kasvaneen uutta vaikka on miten rukoiltu? Eikö jumala suosi sen kaltaisia ihmeitä?

    Mitenkäs tuo raamatussa mainittu myrkyn juominen ja sen vahingoittamattomuus, miten se teidän keskuudessa toimii?

    Jotkut eivät usko vaikka kivet huutaisivat, epäuskoisia varten eivät sairaat parannu, vaan uskovaisia varten.

    Äänestä

  • niin se on kirjoitti:

    Jotkut eivät usko vaikka kivet huutaisivat, epäuskoisia varten eivät sairaat parannu, vaan uskovaisia varten.

    Täällä joku mainitsee Pirkon miehen kuoleman, Jumala ei ole mikään automaatti, hän parantaa kenet tahtoo, täytyy muistaa että ihminen ei paranna Jumala parantaa,edellinen kirjoittaja vastaa nasevasti ja oikein ,näin juuri on asia.

    Äänestä

  • Armolahjat toimii kirjoitti:

    Täällä joku mainitsee Pirkon miehen kuoleman, Jumala ei ole mikään automaatti, hän parantaa kenet tahtoo, täytyy muistaa että ihminen ei paranna Jumala parantaa,edellinen kirjoittaja vastaa nasevasti ja oikein ,näin juuri on asia.

    Minä tilaan uudet hampaat menetettyjen paikalle!
    Kun kerrankin näkisi oikean, todellisen ihmeen. Kaikki "ihmeet" ovat sellaisia että konkreettista näyttöä ei ole, eikä tule.

    Äänestä

Ja mitähän vikaa siinä on jos jeesuksen nimessä rukoillaan sairaiden puolesta? Mitähän mahtoi jeesus sanoa johannekselle, joka oli niin touhtunut siitä, että joku ajoi jeesuksen nimessä riivaajia käpälämäkeen eikä edes kuulunut jeesuksen poppooseen? Jeesus sanoi Joka ei ole teitä vastaan, se on teidän puolellanne. Kiitos siitä että jumala parantaa sairaita, halvemmaksihan se tulee kuin maksaa riistopalkkoja lääkäreille.

Äänestä

Eli siis "parantaja" esittää Jumalalle listan avuntarvitsijoista ja Hän priorisoi oman mielensä mukaisesti. Voi olla hyväkin systeemi. Epäuskoiset ovat siis syypäitä, että sairaat eivät parane. Hyvin on tehonnut. Lääketiede toimii nykyään kiitettävästi ja sinnehän rientävät helluntailaisetkin niin nopeasti kuin vain aikoja saa.

Äänestä
  • Tuo priorisointimenettely onkin hyvä idea ratkaista koko J.P:-ongelma. Parantumisen tilalle vaan voitaisiin laittaa SIELUN PELASTUMINEN.
    Käytännössä lisätäkseni menettelyyn: Rukoustaakka pois Pikeltä, seurakuntalaiset kokoontuvat rukouspiireihin ja alkavat kaikki rukoilemaan toistensa puolesta.
    Näin on toimittukin jo pienemmissä puitteissa, jolloin on vältytty eksytykseltä mm. siten, että kellekään ei heru kunniaa pelastumisesta, mutta myös sairauksien parantumisista. Sairauksia on myös parantunut. Mutta päähuomio on oltava pelastuksessa.
    Eli pois kaikki rukousjonot ja kiinniottajat. Julistaja pitäytyköön julistuksessa ja opetuksessa, mikäli siihen on kutsumus. Armolahjat toimikoot pienissä ryhmissä, missä rukoillaan aina ensin synnit ja huolet anteeksi sielun puhtauteen. Sen jälkeen rukoillaan toisten puolesta ja myös muita armolahjoja, mitkä auttavat nimenomaan sielun pelastumisessa ja uudestisyntymisessä.

    Tähän on olemassa valmis pedagoginen malli miten edetään.Täytynee tehdä tutkimus, mikäli Herra antaa siihen voimiakutsumusta. Tähän astihan on esitetty ekonomistaustaista julistajaa, parantajakeskeistä yhden ihmisen kautta tapahtuvaa" Voimien" kanavointia ja turhia manifestaatioita. Mitä kirkon teologit ovat sitten ihmeissään seurailleet!

    Eli lyhyesti rukousvastuu käännetäänkin seurakuntalaisille, kaikille. Pois yhden harteilta. "Antakaa toinen toisille anteeks" ja jos on jotain murhetta, niin jokainen opetelkoot rukoilemaan toistensa vaivojen puolesta. Mutta kaikessa korostetaan Jeesuksen ristillä tehtyä sovitustyötä.

    Itse en ottaisi senttiäkään uhria vastaan.Yrittäisin tulla omillani toimeen. Mutta jos on kullakin oma tuttu vaivainen, niin käykööt auttamassa henk.koht. tai pienellä porukalla.

    Itseasiassa tätä mallia on viidesläisten ja hellareiden kanssa toteutettu pienissä kotikokouksissa- "hajallaan asuvissa kotiseurakunnissa".
    On parannettu sairaita ja profetoitu, mutta kaikki on koeteltu. Mutta ennenkaikkea synnit on saatu anteeksi Jeesuksen nimessä, ja jos vaivaa on jäänyt, niin on kuitenkin iloittu ihmeellisestä sielun pelastuksesta.

    Eli julistajakeskeisyydestä seurakuntakeskeiseksi (konstruktiivisluonteisesti) ja annetaan Jumalan "priorisoida".

    Äänestä

Se on merkillistä, ettei mikää sellainen media ole asioista kiinnostunut, jos kerran ihmisiä paranee todellisista sairauksista. Tämän päivän mediaa kyllä kiinnostaa, jos jossakin tapahtuu IHMEITÄ.

Luulosairaiden paranemisia olen minäkin nähnyt ja muita mediciinan suorittamia. Sanon, että jos joku parantumattomasti sairas syöpäpotilas, halvaantunut, MS tai vastaava nousee ja on terve, se kerrotaan ja näin Sana tulee vahvistetuksi.

Niinkauan kun tätä ei tapahdu, ei ole mitä todistaa!

Äänestä
  • Kehotan doktoria edelleen, lueRukousystävä lehdestä, sieltä löydät, tuntuvat ihan normaali ihmisiltä jotka todistaa parantumisistaan,et tunnu kristityltä jos maahanpainat Jumalan työt.

    Äänestä

  • Vastarannan kiiski kirjoitti:

    Kehotan doktoria edelleen, lueRukousystävä lehdestä, sieltä löydät, tuntuvat ihan normaali ihmisiltä jotka todistaa parantumisistaan,et tunnu kristityltä jos maahanpainat Jumalan työt.

    MUTTA KUN PARANEMINEN EI MISTÄÄN VIESTITTÄÄ MITENKÄÄN ETTÄ OLISI IHMINEN JUMALASTA VAIKKA PUUHASTELU OLISI JUMALASTA NIINKUIN SÄ VOIT LUKEA MITEN VASTASIN TUOLLA YLHÄLLÄ .. KUUNTELE NYT VAAN KILTTISTI MEIDÄN DOKTORIN NEUVOJA JA VAROITUXIA !!!

    Äänestä

  • 10. vuotta on jo kait tullut täyteen, kun syöpäsairas parani maksa- ja haimasyövästä.
    Hän elää vieläkin ja silloin, kun sairaus todettiin, ei toiveita annettu paria kuukautta pidemmäksi en tiedä keiden tai kenen rukoukseen Jumala vastasi, mutta kiitos Herran hän sai lisä aikaa ja vahvistipa tuo ihme monen uskoa uudistavasti, jopa minun heikkoa uskoani, vaikka itsekin olen saanut armosta kokea Herran parantavan käden kosketuksen.

    Äänestä

  • UPDATE_9988309 kirjoitti:

    10. vuotta on jo kait tullut täyteen, kun syöpäsairas parani maksa- ja haimasyövästä.
    Hän elää vieläkin ja silloin, kun sairaus todettiin, ei toiveita annettu paria kuukautta pidemmäksi en tiedä keiden tai kenen rukoukseen Jumala vastasi, mutta kiitos Herran hän sai lisä aikaa ja vahvistipa tuo ihme monen uskoa uudistavasti, jopa minun heikkoa uskoani, vaikka itsekin olen saanut armosta kokea Herran parantavan käden kosketuksen.

    Frifet, 55, on oikein kun kerroit tuon, ovat vielä vaikeita syöpiä ennusteeltaan,Jumala voi.

    Äänestä

savi huitelee aamuyosta tuomioitaan...vaikka raamattu sanoo--Jaak. 5:9

Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.

olisin savixena hiukan varovaisempi antamaan ns. varmaa tietoa..joka saattaakin olla vain MUTUA

Äänestä

Rukousystävä-lehti ei ole luotettava, KOSKA SE EDUSTAA ITSE JALOVAARAN TOIMINTAA.

Parantuminen on niin suuri ihme, että se tulisi kertoa muillekin kuin sisäpiirille, JONKA RAHOISTA SE ON KIINNOSTUNUT.

Äänestä
  • Oispa tää tohtorinpuolikas yhtä kriittinen Israelin ja isrelfanittajien kohdalla MUTTA KUN EI!

    SOKEA PISTE ON SIINÄ! :O

    Äänestä

MUSSA HENKIEN EROTTAMISEN LAHJA EI EREHDY,,, VAIKKA MINÄ EREHTYISI. JEESUS EI MITKÄT RUKOUSLONOJA LAATINUT KANSALLE.

Äänestä

savis---VAIKKA MINÄ EREHTYISI. JEESUS EI MITKÄT RUKOUSLONOJA LAATINUT KANSALLE.///

ai ei ollut rukous ja parantumis jonoja????

Matt. 15:30

Ja hänen tykönsä tuli paljon kansaa, ja he toivat mukanaan rampoja, raajarikkoja, sokeita, mykkiä ja paljon muita, ja laskivat heidät hänen jalkojensa juureen; ja hän paransi heidät,

Äänestä
  • No tää oli taas se sellanen erehdys joka menee saviksen eikä hänessä vaikuttavan hengen piikkiin :D

    Äänestä

Jos haluaa saada tietoja paranemisista, joita lehdissä, netissä sekä hengellisissä tilaisuuksissa kerrotaan, niin kannattaa ottaa yhteyttä ko.ihmisiin. Näitähän on tutkittu ja on pyydetty ilmoittautumaan, jotta voitaisiin tehdä vaikka gradu aiheesta, mutta häviävät kummasti johonkin. On luonnollista, että pitää pystyä todistamaan asia lääketieteellisesti, jos lääkäri on tehnyt diagnoosin. Omat taudin määritykset ja hengellisten puoskarijen tekemät voi jättää omaan arvoonsa. Itse olen tutkinut muutamia tapauksia, ja on todella äärettömän vaikeaa saada minkäänlaista näyttöä, siitä mitä todellisuudessa on tapahtunut. Minulle ei ole jäänyt tapauksista mitään sellaita tietoa, jonka perusteella pitäsi uskoa näiden henkilöiden todella paratuneen jotenkin ihmeellisesti, yleensä eivät edes pysty osoittamaan, että heillä on ollut kertomansa mukaista sairautta. Kokeilkaapa sevittää.

Äänestä
  • Vielä kerran , olen parantunut Jalovaara -Juntunen rukousillassa 11 vuotta sitten , asia ei muuksi muutu, vai haluaako nämä tällä palstalla rienaavat terveyden menettämistä koska ei sovi heidän edustamaansa ajatteluun, tuntuuko kovin kristilliseltä, ei tunnu minusta, täällä jokin kertoi henkien erottamisen armolahjasta, armolahjat on voitava alistaa tarkasteltavaksi onko ne rRaamatun mukaisia ja hengellisesti raittiita.Minulla ei ole mitään intressiä mennä jonkun arvostelijan ja epäilijän takia tuhansien eurojen lääketieteellisiin tutkimuksiin että saan esitellä näille paperit, näinkö tehtiin Jeesuksenkin aikana kun hän paransi, epäilijöitä ja rienaajia oli tarpeeksi,mikä muuten ajaa tällaiset doktorit ym, kuin hyeenalaumana jonkin kimppuun joka on parantunut rukouksella ,ei ainakaan Jumala.Uskokaa Raamatun sanaan niin ei tarvitse epäillä ja hyökätä uskovia päin.

    Äänestä

  • Ateistit epäilee kirjoitti:

    Vielä kerran , olen parantunut Jalovaara -Juntunen rukousillassa 11 vuotta sitten , asia ei muuksi muutu, vai haluaako nämä tällä palstalla rienaavat terveyden menettämistä koska ei sovi heidän edustamaansa ajatteluun, tuntuuko kovin kristilliseltä, ei tunnu minusta, täällä jokin kertoi henkien erottamisen armolahjasta, armolahjat on voitava alistaa tarkasteltavaksi onko ne rRaamatun mukaisia ja hengellisesti raittiita.Minulla ei ole mitään intressiä mennä jonkun arvostelijan ja epäilijän takia tuhansien eurojen lääketieteellisiin tutkimuksiin että saan esitellä näille paperit, näinkö tehtiin Jeesuksenkin aikana kun hän paransi, epäilijöitä ja rienaajia oli tarpeeksi,mikä muuten ajaa tällaiset doktorit ym, kuin hyeenalaumana jonkin kimppuun joka on parantunut rukouksella ,ei ainakaan Jumala.Uskokaa Raamatun sanaan niin ei tarvitse epäillä ja hyökätä uskovia päin.

    Kyl se Jeesus suositteli potilaan parantuessa et käy näyttäytymäs papeille. Ne oli sen ajan lääkäreitä, jotka anto terveen paperit tarvittaes...:o

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Kyl se Jeesus suositteli potilaan parantuessa et käy näyttäytymäs papeille. Ne oli sen ajan lääkäreitä, jotka anto terveen paperit tarvittaes...:o

    Axsel Frehdik Boltzius oli väkevä parantamisen armolahjan omaava,Värmlandissa on ollut museo jossa on satoja kainalosauvoja ym, jotka on voinut jättää pois kun on parantunut, hän toimi 1800-1900- luvun taitteessa ja oli laajalti tunnettu.Näitä on aina ollut ja on jotka omaavat tämän lahjan,Raamattu ei puhu palturia.

    Äänestä

  • Ateistit epäilee kirjoitti:

    Vielä kerran , olen parantunut Jalovaara -Juntunen rukousillassa 11 vuotta sitten , asia ei muuksi muutu, vai haluaako nämä tällä palstalla rienaavat terveyden menettämistä koska ei sovi heidän edustamaansa ajatteluun, tuntuuko kovin kristilliseltä, ei tunnu minusta, täällä jokin kertoi henkien erottamisen armolahjasta, armolahjat on voitava alistaa tarkasteltavaksi onko ne rRaamatun mukaisia ja hengellisesti raittiita.Minulla ei ole mitään intressiä mennä jonkun arvostelijan ja epäilijän takia tuhansien eurojen lääketieteellisiin tutkimuksiin että saan esitellä näille paperit, näinkö tehtiin Jeesuksenkin aikana kun hän paransi, epäilijöitä ja rienaajia oli tarpeeksi,mikä muuten ajaa tällaiset doktorit ym, kuin hyeenalaumana jonkin kimppuun joka on parantunut rukouksella ,ei ainakaan Jumala.Uskokaa Raamatun sanaan niin ei tarvitse epäillä ja hyökätä uskovia päin.

    Olet parantunut? Ei siltä vaikuta...

    Äänestä

Tiedusteltuani henkilöiltä tarkennusta paranemisestaan, niin he reagoivat juuri samalla tavalla kuin "Ateistit epäilee" kirjoittaa. Heidän tarinaansa ei sovi epäillä eikä kyseenalaistaan, se on epäkristillistä ja jumalatonta. Toisella ryhmällä oli lää
kärin todistukset sairauden toteamisesta/ paranemisesta, mutta eivät halunneet niitä näyttää. Revi sitten näistä. Mikähän lie ollut "ateistit epäilee" sairaus, kun todistuskin maksaa jo tuhansia euroja?

Äänestä
  • Ei kunnalliset lääkärit tee huvinvuoksi tutkimuksia , yksityispuolella voi tarkastaa esim, mitä maksaa mgneettikuvaukset ym. Olisihan järjenvastaista maksella jotain kuvantamisia vain siksi että uteliaat ihmiset haluaa diagnoosin vieraasta ihmisestä, todetakseen sen mitä eivät totea Raamatusta, sairaita paranee tänäänkin.Järjen käyttö on sallittua vaikka utelias olisikin.

    Äänestä

Olen ollut mukana uuskarismaattisessa toiminnassa, jossa ulkolaiset saarnaajat ovat lavalla julistaneet tuttuja ihmisiä terveiksi, mutta sairaudet/vaivat ovat jääneet.

Olisi mukava vaan joskus nähdä joku todistettavasti parantunutkin. Mutta eipä silti, uskon minä evankeliumin ilmankin.

Monesti tällainenkin mielipide saa "karismaattiset" hyökkäämään kimppuun ja syyttämään epäuskosta ja ties mistä...

Äänestä

nimim.. ateistit epailee...////.Minulla ei ole mitään intressiä mennä jonkun arvostelijan ja epäilijän takia tuhansien eurojen lääketieteellisiin tutkimuksiin että saan esitellä näille paperit, näinkö tehtiin Jeesuksenkin aikana kun hän paransi, epäilijöitä ja rienaajia oli tarpeeksi,mikä muuten ajaa tällaiset doktorit ym, kuin hyeenalaumana jonkin kimppuun joka on parantunut rukouksella ,ei ainakaan Jumala.Uskokaa Raamatun sanaan niin ei tarvitse epäillä ja hyökätä uskovia päin. //

olen uskova ja epailen monia ns.paranemisia..paansarky lakkasi ym. tuollaista ja sitten on todistettavasti ollut ihan huu-haa paranemisiakin... itsekin tunnen ystavillani olleen tuollaisia --hetkeksi helpottaa,,paranemisia..
haluaisin nahda laakarin todistuksen TODELLISESTA paranemisesta... mutta kun kysyn tuollaisia,,minut tuomitaan vaha uskoiseksi epailijaksi..tuomaaksi.. tai uskottomaksi.. kokonaan.
en ymmarra miksi ei joku TODELLA parantunut voi Jumalan kunniaksi hankkia varmaa todistetta siita ,etta on parantunut..
ja niinkuin tuolla aiemmin sanottiin--Jeesus sanoi monesti parantuneelle--mene ja nayta itsesi papille,joka oli tuon ajan laakarityotakin tekeva henkilo..

Äänestä
  • Edelliselle, usko Raamattuun niin ei tarvitse kinuta kekeltäkään ihmiseltä todistuksia.

    Äänestä

  • Itsekin rehellisesti sanottuna epäilen monia parantumisia. En epäile, etteikö Jumala todella voisi parantaa ja etteikö Hän olisi monille niin tehnytkin, mutta itsekin olen nähnyt vierestä, miten jonkun henkilön särky on kyllä rukouksesa lakannut, mutta palannut myöhemmin uudestaan. Kyse on ollut enemmänkin hetkellisestä helpotuksesta, kuin pysyvästä parantumisesta. Tiedän kyllä myös kaksi todellista parantumista, joista ainakin toisesta on olemassa myös lääketieteelliset todisteet kuvauksineen. Lääkäritkin luonnehtivat sitä ihme-parantumiseksi. Jumala kyllä tekee ihmeitä, voi parantaa tänäkin päivänä, mutta aika usein koettu "parantuminen" ei ole ollut pysyvää.

    Äänestä

Yksinkertainen neuvo juu on tosi Yksinkertainen ..usko vaan sokeasti ,mita ihmiset sinulle syottaa,, katsohan benny hinnin 'parannemis-ihmeita' ja on monta tapausta jossa saarnamies on joutunut myohemmin tunnustamaan,etta paranemista ei tapahtunutkaan..vaan Jumalan kunniaksi se sanottiin???????

varmasti uskon Raamatun sanaan... Jeesus paransi joskus kaikki SAIRAAT.. mutta silloin ei kyse ollutkaan huu-haasta.

Äänestä
  • Tarkoitin lähinnä sitä että Raamatusta ei ole poistettu armolahjoja,joihin terveeksitekemisen armolahjakin kuuluu.On turha mainita nimiä kuka on oikea ja väärä armolahjan saaja, jätetään se puoli Jumalan hoidettavaksi,kyllä ihminen sen huomaa itse onko avun saanut, jos ei miksi hakea syyllistä,Jumala toimii kuten tahtoo, kukaan ei voi häntä määrätä.

    Äänestä

Radio Dei´ssä Jalovaaran mainos "parantamiskoulu" Hgissä, KERTOO KAIKEN HÄNEN VÄÄRÄOPPISESTA TOIMINNASTAAN JA SEN HENGESTÄ

Kertoo myös kaiken siitä, kuka "parantaa"!! Siksi olen väittänyt ja edelleen väitän, ETTEI KUKAAN OLE PARANTUNUT OIKEASTI!

OIkeasti ja täysin parantuneet reagoisivat kuten Jeesuksen aikana; kertoisivat kaikille! Jalovaaran "parantuneet" vain sisäpiirille, koska totuus ei kestä ulkopuolella sen.

Äänestä
  • Tervetuloa tänään 27.5.12 klo 17.00 Kallion kirkkoon Helsinkiin Pirkko Jalovaaran rukousiltaan.

    http://www.rukousystavat.fi/

    Äänestä

  • Nää on tosi huvittavia parantajakoulutus, profeettakoulutus, sielunhoitokoulutus ja ihmiset juoksee näihin mukaan että saavat kuvitella olevansa jotain erityisen tärkeää. Miten olla nöyrä ja pienimmistä pienin koulutus, siihen tuskin ilmoiittautuisi ketään.

    Äänestä

Kertoo myös kaiken siitä, kuka "parantaa"!! Siksi olen väittänyt ja edelleen väitän, ETTEI KUKAAN OLE PARANTUNUT OIKEASTI!

mr toctori on pielessä tiaknoisineen.. varmasti paranee vieläkin,mutta ei todellakaan kaikki ,kuten Jeesuksen aikana..
80 luvulla tampereen sairaalan johtava ylilääkäri kertoi omin silmin nähneensä lyhyemmän jalan kasvamisen rukouksella samaan mittaan toisen kanssa.
hän todisti sen sana lehden etusivulla..

Äänestä
  • niinkuin sanoin tapahtunut oli 70-lopussa tai 80luvun alussa kuvat nimet kaikki oli sana lehden etusivulla
    en toki muista j-l.n nimeä... mutta en millään usko lääkärin suostuvan mihinkään muuhun kun totuuden puhumiseen..haastattelussa
    josko joku jaksaisi jäljittää tuon tapahtuman?itse en asu suomessa.

    Äänestä

Pistäppä tulemaan Tampereen sairaalan jotavan ylilääkärin nimi. Mitä tulee Rukousystävien sivulla paratumisistaan kertoneet henkilöt, niin ovat käyttäneet normaaleja sairaalapalveluja ja olisiva ilmeisesti ainakin osa menehtynyt lman sitä.En käsitä mikä osuus Jalovaaralla on asiaan.

Äänestä
  • Olin oikeassa väittäessäni että esim,doktor on henkilö joka sanoo ,väärä seurakunta tai väärä henkilö jonka , .,kautta paranee,ET VOI SILLE MITÄÄN ETTÄ ESIM,KIRJOITTAJA ON PARANTUNUT HÄNEN RUKOUSILLASSAAN,voi väitellä loputtomiin muttei asia muutu, toivon että teet parannuksen ja uskot Raamatun lupauksiin.

    Äänestä

Toistan, Jalovaara edustaa toista evankeliumia. Hänen "parantamiskoulunsa" Hgissä, aivan täysin Raamatun vastainen touhu!!!! Herätkää ihmiset näiden harhaanjohtajien touhuja vastustamaan. JUMALA EI TOIMI NÄIN!

Äänestä
  • Olet harhautunut Raamatun totuudesta,ilmeisesti et docktor sopeudu mihinkään seurakuntaan ,kannattaa olla villi ja vapaa, Jumalan lupaukset toteutuu vastustuksestasi huolimatta.Sovit branhamilaisten ja heiskalaisten sakkiin, tee parannus.

    Äänestä

  • armolahjat toimii kirjoitti:

    Olet harhautunut Raamatun totuudesta,ilmeisesti et docktor sopeudu mihinkään seurakuntaan ,kannattaa olla villi ja vapaa, Jumalan lupaukset toteutuu vastustuksestasi huolimatta.Sovit branhamilaisten ja heiskalaisten sakkiin, tee parannus.

    Sinä et valitettavasti tunne, monien kaltaistesi tavoin, totuutta tässä(kään) asiassa.

    Äänestä

  • von bulke kirjoitti:

    Sinä et valitettavasti tunne, monien kaltaistesi tavoin, totuutta tässä(kään) asiassa.

    SEN TOTUUDEN TUNNEN ETTÄ PARANTUMISELLENI EI EPÄUSKOISET VOI MITÄÄN, kertokaa mitä seurakuntaa edustatte, se ehkä kertoo kaiken.

    Äänestä

  • Ei auta epäusko kirjoitti:

    SEN TOTUUDEN TUNNEN ETTÄ PARANTUMISELLENI EI EPÄUSKOISET VOI MITÄÄN, kertokaa mitä seurakuntaa edustatte, se ehkä kertoo kaiken.

    Sinun "paranemisesi" ei tässä nyt niin tärkeää ole.

    Tärkeintä on erottaa henget. Nähdä hengen silmin, kuka on uskollinen työntekijä, ja kuka toimii "toisen hengen alaisuudessa". Tiedämmehän, että itse vastustaja voi esiintyä "valkeuden enkelinä". Hän tietää kaikki konstit, joilla uskovakin saadaan valvomattomuuttaan eksyksiin sanan varmalta pohjalta.

    Kaikenlaisia "ihmeitä" tapahtuu, senhän me tiedämme. Ihmeidentekijä ei kuitenkaan ole välttämättä Herra. Paranemisiakin tapahtuu, toki. Mikäli tällainen "paraneminen" on tapahtunut valhehengen toimesta, niin parantuneeseen on tullut tilalle useinkin "toinen sairaus", joka onkin pysyvämpää ja tuhoavampaa laatua.

    Tämä on syytä tietää ja muistaa, ennen kuin lähtee mukaan kaikenmaailman "healing roomseihin" tai vastaaviin.

    Eikö von bulkellekaan sovi Raamatun totuus, eri seurakuntia ja jopa seurakunnista pois olevat keksii niin sanotusti aina vikoja kristillisellä pohjalla toimiville henkilöille, heidän on niin helppo sanoa, on väärä henki, tai vastaavaa , kysymys on vain siitä etteivät hyväksy eri seurakunnassa toimivaa, ovat siis lahkohenkisiä.Olen sen verran kuunnellut esim, Juntusta sekä Jalovaaraa että en ole huomannut heidän Raamatun tulkinnassaan mitään epäaitoa.Tälläiset hämäräheikit kuten docktor ja von bulke yrittävät vain sekoittaa käsityksillään Jumalan seurakuntaa, näitä on aina ollut ja ne saa jättää omaan arvoonsa, Herra heitä siunatkoon.

    Äänestä

  • Raitis kristillisyys kirjoitti:

    Sana kehoittaa, käskee suorastaan, harjaantumaan Jumalan sanassa. Tällainen mahdollisuus on jokaiselle kristitylle tarjolla. Jumalan sanassa harjaantunut kristitty on täysi-ikäinen, eikä kaikenlaisten opintuulien heiteltävänä.

    En ottanut tekstissäni erityisesti esille ketään henkilöä. Tunnen näitä ilmiöitä jo pitkältä ajalta, eivätkä ne ole hengelllisesti raittiiille vieraita. Järjetön ja naurettavakin on monen väite muka itse tutkia näitä asioita, vaikkapa jonkun "hengellisen puoskarin" kokouksessa, vaikka ei käsitä lainkaan, mistä on kyse.

    Jumalan armosta meitä on monta, joiden hengensilmät ovat auenneet, ja voimme nähdä selkeästi. Eksytyksen juonet ovat kavalat.

    Eihän sokea voi taluttaa toista sokeaa. Raamattu näin selkeästi sanoo. Vain parisen vuotta sitten saimme vaivoin torpattua "healing-roomsin" rantautumisen seurakuntaamme.

    Mainos kuuluu, RAID tuoksuu hyvältä, mutta se tappaa (kotona ja puutarhassa). Näin käy nimenomaan näiden eksytystenkin ollessa kyseessä. Valhehenki tappaa kotona ja se tappaa Herran puutarhassa.

    Äänestä

  • von bulke kirjoitti:

    Sinun "paranemisesi" ei tässä nyt niin tärkeää ole.

    Tärkeintä on erottaa henget. Nähdä hengen silmin, kuka on uskollinen työntekijä, ja kuka toimii "toisen hengen alaisuudessa". Tiedämmehän, että itse vastustaja voi esiintyä "valkeuden enkelinä". Hän tietää kaikki konstit, joilla uskovakin saadaan valvomattomuuttaan eksyksiin sanan varmalta pohjalta.

    Kaikenlaisia "ihmeitä" tapahtuu, senhän me tiedämme. Ihmeidentekijä ei kuitenkaan ole välttämättä Herra. Paranemisiakin tapahtuu, toki. Mikäli tällainen "paraneminen" on tapahtunut valhehengen toimesta, niin parantuneeseen on tullut tilalle useinkin "toinen sairaus", joka onkin pysyvämpää ja tuhoavampaa laatua.

    Tämä on syytä tietää ja muistaa, ennen kuin lähtee mukaan kaikenmaailman "healing roomseihin" tai vastaaviin.

    Von bulke, muuten näistä "healing roomseista" kysyn, kun olen kuullut, että senkin kautta on tullut ihmisiä uskoon, itse en tiedä, mutta oma kokemukseni on tämä: Menin kerran erääseen tilaisuuteen, jossa esiteltiin ko,toimintaa. Mennessäni tilaisuuteen, lievä päänsärkyni muuttui valtavaksi tuskaksi, ei ennen moista, sitten kipu laskeutui pyörien tai kiemurrellen alaspäin ja tullessa vatsan seudulle hävis kokonaan. Kaikki kesti noin varttitunnin, itselleni tuli tunne, näyttikö Luoja näin konkreettisesti, että tämä onkin sitä kundaliini energioita ?

    Äänestä

  • näin uskon kirjoitti:

    Älä enää koskaan mene sellaiseen mukaan, tai "parannettavaksi".

    Kyseessä ei ole terve hengellisyys, vaikka monet siinä mukana olevat näin luulevat.

    On lopulta samantekevää, minkä nimityksen näille "energioille" antaa. Ne ovat joka tapauksessa energioita samasta "syvyyden energialähteestä".

    Jumalalle on kaikki mahdollista. Tällainen eii ole kuitenkaan merkki Jumalan mielisuosiosta, jos ihmisiä satunnaisesti pelastuu tällaisessakin toiminnassa.

    Kyse on pelkästään Jumalan armosta syntistä ihmistä kohtaan.

    Äänestä

Olkaa nyt varovaisia,,,, koska Juudas paransi myös sairaita ja ajoi ulos demooneja ihmisistä että he parantuvat,, koska Jeesus antoi hänelle voiman toimia niin Hänen nimessään..

Äänestä

TE EKSYTTE, KOSKA ETTE TUNNE KIRJOITUKSIA! Tämä on ollut menneiden 17-18 vuoden suurin ongelma Suomen hengellisessä kentässä.

Harhaoppiliike torontolaisuuden tullessa, ei uskallettu uskoa niitä, joilla oli henkien erottamisenlahja. NÄin itse saatana päästettiin sisälle seurakuntiin.

Siinä vanavedessä myös Jalovaara haki toiminnalleen uudet "henget". Alussa hänkin taisi olla ihan raitis ja vilpitön. TOISTAN; kun hän markkinoi parantamiskoulua Hgissä, kertoo jo se, että hän on pois SANASTA. Parantamiskouluja on viidessä yliopistokaupungissa ja niihin on lisätty sisäänottoa!

vonbulke ja minä olemme vuosia huutaneet hengellisten vastuunkantajien vastuun perään. Ja kerta toisensa jälkeen havainneet, että turhaan huudamme mutta huudamme! Varoitimme Nokia Missionista monesti ja useasti ja miten kävi.

Olemme varoittaneet Netmissionista, Seinäjoesta ja kaikista mahdollisista valheopettajista, mutta turhaan! No miksi sitten varoitamme?

SIKSI, ETTEI KUKAAN KERRAN VOISI ITSEÄÄN PUOLUSTAA SANOILLA, KUN EN MINÄ TIENNYT! EIKÄ KUKAAN VAROITTANUT! Vain siksi minä jaksan kerta toisensa jälkeen huutaa, vaikka väsyttää, tympäisee ja pistää vihaksi pimenneet hengelliset johtajat!

Niin Jalovaara kuin muutkin harhaan menneet ovat ottaneet vastuulleen liian paljon ja siksi heidän tuomionsa tulee olemaan kovempi. JUMALA EI SALLI KUNNIAANSA IHMISILLE!

Äänestä
  • Mihin seurakuntaan kuulumme, sekö kertoo millaisia miehiä olemme! ONNEKSI EI KERRO!

    Tekstimme kertovat millaisen Jumalan armossa olemme saaneet elää ja kasvaa! Puolustamme vain HÄNEN SANAANSA JA SEN LINJAUKSIA! Emme anna periksi virtauksille, ihmisten luovimiselle, emmekä ihmislihan mukaisille tulkinnoille.

    Taidamme kuulua siihen "srkaan", johon kuuluivat profeetat ja apostolit, ja tämän joutuu sanomaan suurella pelolla ja vavistuksella. Ei ylpeydellä, eikä korskalla,aika vain on tämä!

    Äänestä

  • Tohtortee: "Olemme varoittaneet Netmissionista, Seinäjoesta ja kaikista mahdollisista valheopettajista"

    Älä teeskentele. Varas huutaa taas: ottakaa varas kiinni.

    Mikset varoita TÄSTÄ mistä Osmo Haavistokin varoittaa!!!!

    http://www.fkf.net/haavisto/Kaannytystyo_juutalaisuuteen.pdf

    Hän näkee saman vaaran, josta olen varoitellut jo vuosia.
    Judaismi hiipii sekä karismaattisuuteen että nimikristillisyyteen.

    Haavisto:
    "Olin vuotta myöhemmin Shomer Israel -seurakunnassa sapatti-illallisella. Noin
    kahdestakymmenestä osanottajasta vain kaksi oli juutalaista. Illan ohjelmassa ei ollut Raamatun, vaan juutalaisten traditioiden opetusta. Jeesus ja apostolit taistelivat juutalaisia perinnäissääntöjä vastaan. Alkuseurakunnan yksi suurimmista vaikeuksista oli se, kun juutalaisuus pyrki sumentamaan evankeliumin valon ja astumaan sen tilalle. Asian selventämiseksi syntyivät
    Galatalaiskirje ja Kirje heprealaisille.
    Haluan näillä kertomuksella viestittää sitäkin, että monilla juutalaistyön tukijoilla on sama peitevaate silmillään kuin juutalaisilla (2 Kor. 3:14,15). Sokeat taluttajat eivät anna edes asiallisille raporteille mitään arvoa."

    Paavali kirjoitti: "Saisivat kuohia itsensä nuo teidän yllyttäjänne!" (Gal. 5:12, KR 92)

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Tohtortee: "Olemme varoittaneet Netmissionista, Seinäjoesta ja kaikista mahdollisista valheopettajista"

    DoctorT puhuu siis aivan totta. Kaikkihan on tarkistettavissa. Montakohan kertaa hän onkaan henkilökohtaisesti puhunut asianosaisille ja myös median kautta näistä asioista.

    Silloin hän toiminut tietysti omalla nimellään.

    Sinä olet häpeäksi mieskunnalle.

    Äänestä

  • UPDATE_7342643 kirjoitti:

    DoctorT puhuu siis aivan totta. Kaikkihan on tarkistettavissa. Montakohan kertaa hän onkaan henkilökohtaisesti puhunut asianosaisille ja myös median kautta näistä asioista.

    Silloin hän toiminut tietysti omalla nimellään.

    Sinä olet häpeäksi mieskunnalle.

    Tää on omituinen parivaljakko tää tohtori ja pulke.

    Molemmat lentäneet herätysliikkeestä kaaressa ulos enkä yhtään ihmettele, kun niin aggressiivisia ovat.

    Silti jaksavat häröillä täällä besserwissereinä ja haukkua kaikkia.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Tää on omituinen parivaljakko tää tohtori ja pulke.

    Molemmat lentäneet herätysliikkeestä kaaressa ulos enkä yhtään ihmettele, kun niin aggressiivisia ovat.

    Silti jaksavat häröillä täällä besserwissereinä ja haukkua kaikkia.

    Mistä herätysliikkeestä "tiedät" minun lentäneen ulos, enempää kuin DoctorT:ään?

    Minä satun vaimoni kanssa kuulumaan aktiivisesti helluntaiherätykseen edelleen. Annan kyllä tarkemmat ajo-ohjeet tänne, jos kiinnostaa tulla tutustumaan Pohjois-Pohjanmaan rantakaupunkiin.

    Juuri tulimmekin maanantaikokouksesta, jossa meillä oli vieraanamme vankilalähetystyötä tekevä evankelistapariskunta "uus-heräyksen" parista.

    Aktiivisia Israelinystäviäkin olemme täällä jokainen. Ystäväni jäi juuri eläkkeelle saarnaajan tehtävistään ja tarkoituksemme oli lähteä sananjulistamiskierrokselle Lappiin. No, se toteutuu aikanaan, jos Herra suo.

    Minulla on vielä työsarkaa psykiatrian parissa joitakin vuosia. Sielläkin saan Jumalan armosta välittää Hänen sanaansa.

    Sinullehan nämä maallisetkin työt ovat jonkin verran vieraita, joten et ehkä senkään vuoksi kaikkea tajua.

    Äänestä

Haavisto on oman tiensä kulkija, jonka opetus ei ihan aina ole istunut Sanaan. Monella tapaa syrjään joutunut saarnamies, ihan omasta syystään tosin.

En ymmärrä, mitä KTS aja takaa. On erinomaisen hyvä tuntea juurensa, myös uskonsa juuret!

Toisaalta myös on hyvä tunte juutalaisuuden perustat, jotta kykenee siihen tarjoamaan Kristuksen, jo tulleen Messiaan.

Osmo Haavisto oli yhden asian mies aktiivivuosinaan, joka johti pois tehtävästä, näin muistelen. Ainakin pimennossa ollut jo parikymmentä vuotta.

Äänestä
  • Haavisto on mulle herätysliikkeen Mister Number One:

    http://www.fkf.net/haavisto/vetoomus.html

    Kirkon piirissä sitä on edesmennyt Kyösti Malmirae:

    puhuu juuri tästä kirjassaan "Juuret":

    "...Tarkastelimme edellä rabbien kelvollisuutta korvata Pyhä Henki Raamatun tulkitsijana. Jeesus sanoi, että Pyhä Henki johdattaa meidät kaikkeen totuuteen, muistuttaa siitä, mitä Jeesus on opettanut, ja kertoo tulevaiset. Mikä on sinun valintasi, judaisti vai Pyhä Henki? Tämä kysymys on tärkeä, sillä joukossamme on hyvin tunnettuja henkilöitä, jotka asettavat judaistit etusijalle..."

    HYVÄ!

    Äänestä

Aloitukset tahtovat laajeta, Jalovaarasta on jo liuttu Haavistoon. Toki Osmo Haavistokin aikoinaan yritti helpottaa terveydenhuollon taakkaa. Ykkösmies hän oli ainakin jalkojen jatkamis-/lyhentämis tilaisuuksista, eikä hampaiden paikkaaminen ja jopa uusien kasvattimen, sekä oikomishoito olleet vierasta. Taitaapa netistäkin löytyä ainakin äänidokumentteja.

Äänestä
  • Osmolla on ollut toisinaan toki äärikarismaattisia tulkintoja mutta laitetaan ne herätysliikkeen piikkiin.

    Äänestä

Tai ehkä "tuontitavaraa Ydysvalloista."

Äänestä
  • Tornion suunnalla on myös vaikuttanut yksi hajaannuksen ihannoija, rantakaupunki sekin, mies omine tulkintoineen ei sovi muiden joukkoon, tuomitsee samalla lailla kuin docktor ja von bulke, samanlaisia löytyy Heiska, branhamilaisten jäänteet ym, aina näitä vastavirtaan kulkijoita on ollut, Herra heidät armahtakoot.Sielunvihollinen on heissä saanut suuren vallan ja ujuttanut heihin arvostelun hengen, terve kristillisyys vääntyy heidän ansiostaan harmaalle alueelle. Moni näistä kieltäytyy sanomasta seurakuntaansa, monella on käynyt kuten joku kirjoitti ovat lentäneet seurakunnasta omien tulkintojensa vuoksi ja ovat siksi katkeria.

    Äänestä

  • Valheveljiä on kirjoitti:

    Tornion suunnalla on myös vaikuttanut yksi hajaannuksen ihannoija, rantakaupunki sekin, mies omine tulkintoineen ei sovi muiden joukkoon, tuomitsee samalla lailla kuin docktor ja von bulke, samanlaisia löytyy Heiska, branhamilaisten jäänteet ym, aina näitä vastavirtaan kulkijoita on ollut, Herra heidät armahtakoot.Sielunvihollinen on heissä saanut suuren vallan ja ujuttanut heihin arvostelun hengen, terve kristillisyys vääntyy heidän ansiostaan harmaalle alueelle. Moni näistä kieltäytyy sanomasta seurakuntaansa, monella on käynyt kuten joku kirjoitti ovat lentäneet seurakunnasta omien tulkintojensa vuoksi ja ovat siksi katkeria.

    Torniohan tosin kuuluu peräpohjolaan, niin kuin fiksut tietävätkin.

    Miten se on kun Jeesus teroitti opetuslapsilleen monen monta kertaa, katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Olihan puhetta Hänen tulemuksensa edeltävää aikaa. Olen kuullut Pirkko jalovaaran puhuvan, ettei Jumala ole lähettänyt häntä evankeliumia julistamaan, vaan ainoastaan parantamaan. Ainakin minulle tämä puhuu jo aika paljon, ja vielä ne parantamiskoulut ( joista en vielä itse kuullut), Ystävät kalliit, myös harha -henget tulevat Jeesuksen nimessä, ja onhan sanottu, että Jumala itse ne lähettää, kun ei tahdota ottaa vastaan rakkautta TOTUUTEEN. Siis miksi eroittaa evankeliumi, sanasta ? eikö henkilöllä olekaan SANAA?

    Äänestä

  • "sara" kirjoitti:

    Kyllä hän myös pelastusasian tuo esille, hän varmaan tarkoittaa armolahjaansa minkä puitteissa toimii, ajatteleppas Sara, olisiko sinusta ja minusta konttaamaan tuolla vetoisten vanhojen kirkkojen lattioilla illasta toiseen kesää arkea, sekä lisäajat kiertämään sairaaloita ym. laitoksia ja tapaamaan siellä sairaita , lisäksi vielä rukoustyö ,periaatteessa koko valveilla olo ajan,eikähän siinä ole yhdelle ihmiselle sarkaa, ehkä on niitä pelkän evankeliumin julistajia taas moni muu. Me olemme monesti hyviä arvostelemaan eikä huomata kuinka kovaa työtä moni tekee vaikka tällä Jumalan työkentällä.

    Äänestä

  • Siunataanei tuomita kirjoitti:

    Näitä Pirkon toimintoja, pitää peilata Raamatun sanalla. 1Kor.15:19. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat. Ja voisikko antaa linkin, jossa Jalovaara tuo pelastusasian esille.

    Äänestä

  • "sara" kirjoitti:

    Miten se on kun Jeesus teroitti opetuslapsilleen monen monta kertaa, katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Olihan puhetta Hänen tulemuksensa edeltävää aikaa. Olen kuullut Pirkko jalovaaran puhuvan, ettei Jumala ole lähettänyt häntä evankeliumia julistamaan, vaan ainoastaan parantamaan. Ainakin minulle tämä puhuu jo aika paljon, ja vielä ne parantamiskoulut ( joista en vielä itse kuullut), Ystävät kalliit, myös harha -henget tulevat Jeesuksen nimessä, ja onhan sanottu, että Jumala itse ne lähettää, kun ei tahdota ottaa vastaan rakkautta TOTUUTEEN. Siis miksi eroittaa evankeliumi, sanasta ? eikö henkilöllä olekaan SANAA?

    Sara, kirjoitit todella painavaa asiaa. On Pirkko Jalovaaralla sana; se on RAHA.

    Äänestä

  • Siunataanei tuomita kirjoitti:

    Kyllä hän myös pelastusasian tuo esille, hän varmaan tarkoittaa armolahjaansa minkä puitteissa toimii, ajatteleppas Sara, olisiko sinusta ja minusta konttaamaan tuolla vetoisten vanhojen kirkkojen lattioilla illasta toiseen kesää arkea, sekä lisäajat kiertämään sairaaloita ym. laitoksia ja tapaamaan siellä sairaita , lisäksi vielä rukoustyö ,periaatteessa koko valveilla olo ajan,eikähän siinä ole yhdelle ihmiselle sarkaa, ehkä on niitä pelkän evankeliumin julistajia taas moni muu. Me olemme monesti hyviä arvostelemaan eikä huomata kuinka kovaa työtä moni tekee vaikka tällä Jumalan työkentällä.

    Ei valhetta saa siunata! Onko sinusta parempi mennä terveenä helvettiin vai käsipuolena taivaaseen? Tiedän monia, jotka parantumisen jälkeen ovat joko eksyneet, tai luopuneet kokonaan uskosta. "Minulla on nyt kaikki hyvin, olen tullut terveeksi, joten uskonasiat ja pelastusasiat kiinnosta enää".

    Äänestä

"Valheveljet" tosin ovat olleet oikeassa ja ennenkaikkea Sanan viittatiellä!

Kaltaisesi tuomitsijat joutuvat aikanaan häpeään. Niinkauan kun totuus ei kompastele meidän elämässämme toreilla, ei rakkikoirien räksytys haithaa yhthän mithän!

Äänestä
  • Kyse ei ole tuomitsemisesta, pelastukseen riittää usko Jeesukseen, kyse on siitä että kaikki ei ole henkisesti yhtä vahvoja torjumaan teidälaistenne hyökkäykset ja valheelliset arviot joidenkin armolahjojen käytöstä,en tarkoita Jalovaaraa, hän varmaan on vahva näitä hyökkääjiä kohtaan, itse olen ilmoittanut parantuneeni esim, hänen kauttaan, kunnia tietysti on Jumalan, henkilökohtaisesti tapaus on vain vahvistanut uskoani , ne jotka eivät jostain syystä esim, parane rukouksesta huolimatta ,teille sanoisin että Jumala ei hylkää , hän toimii omalla tavallaan ja kaikella on tarkoituksensa. Kannattaa kuitenkin rukoilla eikä antaa periksi koska lupaukset on olemassa ja Raamattu ei ole väärässä.Tälle doctorille vielä sanoisin että ei ole minun eikä sinun vallassa ohjata Jumalaa näissä asioissa, toivokaamme että mahdollisimman paljon ihmisiä pelastuu uskonsa kautta ja saa runsaasti myös siunauksia.

    Äänestä

Noh kerroppa sinä kuka hoitaa ne, joille on luvattu yhtä ja toista ja sitten syyksi saamattomuuteen on laitettu LIIAN HEIKKO USKO!

Minä uskon Jumalan tekoihin, mutta en usko, että Jumala yhtyy näiden markkinamiesten ja -naisten toimintoihin! Olen jo kaksi kertaa tällä palstalla sanonut Jalovaaran "PARANTAMISKOULUSTA", jota hän Radio Deissä mainostaa, USKO MINUA, SELLAISTA KOULUA EI JUMALAAN LUOTTAVA VOI PITÄÄ!

Ja toisaalta, JUMALA ei sellaisessa koulussa käy vierailevana luennoitsijanakaan!

Jos olet parantunut, ANNA KUNNIA JUMALALLE, äläkä Jalovaaralle!

Niin kauan kun en voi lukea yhdestäkään parantuneesta faktoin=todistus sairaudesta, en myöskään pidä Jalovaaran armoitusta Herrasta!

MInä, jos kuka odotan aikaa, että ihmeet ja merkit seuraavat JULISTETTUA SANAA! Ei ollenkaan sen mukaan kuka julistaa tai markkinoi itseään "parantajana".

Äänestä
  • Doctor T,lle.Olet oikeassa tässä asiassa missä syyllistetään heikolla uskolla,se on juuri noin.Toiseksi minä en nyt lähtisi ulkopuolisena kovin syvällisiin tämän parantamiskoulun suhteen, ei Jumala ole kieltämässäkään tällaista yrittämistä, uskoisin että Jumalalle tässä kuitenkin kunniaa haetaan,ei yksittäiselle toimijalle.Kolmanneksi,kiitän ja olen kiittänyt Jumalaa, niin esim,tämä Jalovaarakin kehoittaa, ei hänelle kunniaa vaan Herralle, siunannut olen kyllä hänen työtään.Tuohon ykkösosioon vielä, Esim, Jalovaara kehoittaa kiittämään myös jos on avun saanut sekä rukoilemaan aina vaan eikä antaa periksi jos ei apu heti tulekkaan, koska lupaukset on olemassa, Jumala ei kuitenkaan ole määrättävissä vaan toimii oman tahtonsa mukaan.Vastuuton lupaaminen on joidenkin helppoheikki saarnaajien synti josta olisi päästävä eroon.

    Äänestä

Siis mistä se todistaa että joku on parantunut ?

Olen ollut parikertaa Jalovaaran kokousessa, ja olematta mitän mieltä kokonaisuudesta, niin ei siellä evankeliumi ollut esillä.

Se vain ei ollut mitäänselvää julistusta kuinka pelastutaan ja kuinka eletään pelastuneena, ei ollut esillä.

milestäni parantumisista ei pitisi puhua mitään kun julistetaan evankeliumia, se on oheistoimntaa parannussaarnan ja opetuksen rinnalla.

mitä se hyödyttää vaikka menis satavuotiaana kymmenesti prantuneena helvettiin !

Äänestä

Eipä taida kirkon työntekijät lukea näitä palstoja. Niin tuli yllätyksenä demonit sun muut.

Äänestä

Kyllä nykyinen media kiinnostuisi mikäli TODELLINEN ihme tapahtuisi.
Miksi mediassa ei koskaan kirjoiteta näistä "ihmeistä".

Äänestä

On ihmeellistä että Kirkko sallii tuommoisten rienaajien kuten salovaara toimia tiloissaan, Samoin ihmettelen miten rahan keräys lupa on myönnetty kaupallisten GOD.TV ja Radi DEI tukemiseen?
Tietty täytyy saarnaajan saada elämiseen rahat, XX% keräystuotosta...

Äänestä

loppuu psykiatriset hoitopaikat jos tuollainen julistus vielä kauan jatkuu

Äänestä

Jumalan siunausta Pirkko Jalovaaralle. Kristinuskoon kuuluu se, että pitää kiinni siitä mitä Raamattu sanoo. Raamattu on Jumalan sanaa ja siitä pidetään kiinni loppuun asti. Johanna Korhosessa on homouden henkivalta. Ei mikään ihme, että Pirkon opetus on hänen mielestään niin "paha" asia. Tuo saatanan vastustaminen on demoneiden vallasssa olevien ihmisten mielestä vaarallista, koska heidän sisällä olevat demonit eivät voi mitään Jeesuksen voimalle.
Pirkko Jalovaara rohkeasti ryhtyi "etulinjaan" saatanaa vastaan ja nyt paholainen antaa vastarintaa ja tulee mitä pimeimpiä valheita Jalovaaraa vastaan. Se, että käskee saatanan väistyä Jeesuksen Kristuksen nimessä, ei ole mikään noitaloitsu vaan ihan normaali henkien erottamisen armolahjan ominaisuus.

Ef. 4:27 älkääkä antako perkeleelle sijaa.
Ef. 6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
Jaak. 4:7
Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
mar 16:17 Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. 18 He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat."

Äänestä
  • Sinä olet ilmiselvästi totellut Pirkko Jalovaaraa ja jättänyt lääkkeesi ottamatta.

    Äänestä

riivattu 1 sanoo===riivattu1

On ihmeellistä että Kirkko sallii tuommoisten rienaajien kuten salovaara toimia tiloissaan, Samoin ihmettelen miten rahan keräys lupa on myönnetty kaupallisten GOD.TV ja Radi DEI tukemiseen?

olet todellakin nimmarisi hyvin valinnut ..kiitos valinnasta

Äänestä
  • Jalovaara on itse Saatanasta, ihan totta! Hän vaan parantaa, mielikuvituksellisesti. Jumala ei rahasta, kirkko rahastaa. Jumalaa ei ole, me kaikki olemme kuningaasta, Saatanasta!

    Äänestä

Eniten olen huolissani siitä, että ei julisteta Jeesusta vaan parantumista. Huomio on väärässä paikassa. Ei ihmistä auta, vaikka paranisi maan päällä, jos ei tunne Jeesusta. Jeesuksen tunteminen tulee sanasta ei ihmeteoista. Tunnekuohut, kaatuilu ja fiilistely uskovissa porukoissa ei pelasta ketään. Etsikää totuutta!

Äänestä
  • Vai ei Jalovaara puhu Jeesuksesta. Tuollaista valhetta levittää paholainen. Jalovaara puhuu Jeesukseta ja turvautuu Jeesukseen.

    Äänestä

Miten voi olla mahdollista, että Pirkko Jalovaaran kaltainen hihhuli on päässyt kirkkoihimme esittämään hourupäisiä ja hengenvaarallisia oppejaan. Papistomme ja piispamme ovat totisesti töpänneet päästämällä tämän Troijan hevosen kirkkosaleihin harhauttamaan seurakuntalaisia. Hyväuskoiset ihmiset ovat menneet tilaisuuksiin luottaen siihen, että kirkoissa julistettava sana on Jumalasta, ei saatanasta.

Mielestäni Kirkon pitäisi nyt ensimmäiseksi nostaa kissa pöydälle ja tutkituttaa Jalosen tekemiset. Pidän täysin mahdollisena, että jotkut ovat saattaneet kuolla lopetettuaan lääkkeitten ottamisen. Puhumattakaan siitä ahdistuksesta, joka seuraa esim. psyykelääkkeen käytön lopettamisesta. Olen täysin varma, että Pirkko Jalovaaraa on aiheuttanut suunnattomia kärsimyksiä suurelle joukolle ihmisiä. Tästä kaikesta hänet on laitettava vastuuseen.

Äänestä

Tämä kirjoitus ..."Jumalan siunausta Pirkko Jalovaaralle. Kristinuskoon kuuluu se, että pitää kiinni siitä mitä Raamattu sanoo. Raamattu on Jumalan sanaa ja siitä pidetään kiinni loppuun asti. Johanna Korhosessa on homouden henkivalta. Ei mikään ihme, että Pirkon opetus on hänen mielestään niin "paha" asia. Tuo saatanan vastustaminen on demoneiden vallasssa olevien ihmisten mielestä vaarallista, koska heidän sisällä olevat demonit eivät voi mitään Jeesuksen voimalle.
Pirkko Jalovaara rohkeasti ryhtyi "etulinjaan" saatanaa vastaan ja nyt paholainen antaa vastarintaa ja tulee mitä pimeimpiä valheita Jalovaaraa vastaan. Se, että käskee saatanan väistyä Jeesuksen Kristuksen nimessä, ei ole mikään noitaloitsu vaan ihan normaali henkien erottamisen armolahjan ominaisuus..."

jo raamattussa mainitaan että homous on syntia ja demonit yrittävät hallita , tiedän ihmisiä jotka ovat olleet masentuneita ja syöneet lääkkeitä, kunnes ovat löytäneet jeesuksen ovat parantuneet masennuksesta eivätkä ole enään tarvinneet lääkityksiä, itse olen ollut sellainen, parannuin vaikeasta masennuksesta jumalan avulla, enkä ole enään syönyt lääkkeitä sen jälkeen..nyt olen voinut hyvin kiitos jeesukselle, jumalan pojalle

Äänestä
  • Jumala on ihmeellinen parantaja tänäkin päivänä! Siinä ei auta epäuskoiset epäilyt, terveeksi tullut kun on terve!
    Toimittajan puolisona olen itsekin törmännyt tuohon miten helposti asia muuttuu jo ihan vahingossa kun tiivistetään, venytetään, tai yritetään elävöittää joskus kuivaa tekstiä. Saati sitten jos jutun kautta halutaan tuoda oma asia esille. Tässä on osa toimittajista suorastaan häikäilemättömiä. uskosta osattomalla ei ole ymmärrystä hengellisten raporttien tekemiseen, mutta jos edes olisi katkeruudesta vapaa, se olisi iso asia. Eihän taloustoimittajaa laiteta tekemään juttua urheilusta, eikä päinvastoin... Median kanssa saa muutenkin olla tarkka. Meitä opetetaan muka mediakriittisiksi, mutta hyvin hyvin harva oikeasti kyseenalaistaa toimittajan tekstin. Suosittelen lämpimästi!

    Äänestä

  • Millä oikeudella Ekonomi Pirkko Jalovaara saa saarnata kirkoissa joita pidetää seurakuntien varoilla pystyssä. Pirkko käy pitämässä markkinointitilaisuuksiaan ja kerää kunnon tuloksen eli yli miljoona euroa yritykselleen maksamatta kuitenkaan mitään saamistaan eduista mm. Valmis kohderyhmä, tilat, avustajat... No kyllähän ekonomin pitääkin osata laskea miten saadaan tuottavuutta mahdollisimman pienillä panoksilla. Toinen asia on se voiko kehoitukset jättää lääkkeet syömättä olevan ns. Valelääkäritoimintaa. Onhan se hyvä jos näinä sairaina aikoina saadaan paranneltua sairauksia, mutta vetoamalla sairauksiin, saatanoihin ja esiintymällä ilman katteellisia lupauksia toiminta on lähes rikollista.

    Äänestä

  • JuttuNiinJuttuNäin kirjoitti:

    Jumala on ihmeellinen parantaja tänäkin päivänä! Siinä ei auta epäuskoiset epäilyt, terveeksi tullut kun on terve!
    Toimittajan puolisona olen itsekin törmännyt tuohon miten helposti asia muuttuu jo ihan vahingossa kun tiivistetään, venytetään, tai yritetään elävöittää joskus kuivaa tekstiä. Saati sitten jos jutun kautta halutaan tuoda oma asia esille. Tässä on osa toimittajista suorastaan häikäilemättömiä. uskosta osattomalla ei ole ymmärrystä hengellisten raporttien tekemiseen, mutta jos edes olisi katkeruudesta vapaa, se olisi iso asia. Eihän taloustoimittajaa laiteta tekemään juttua urheilusta, eikä päinvastoin... Median kanssa saa muutenkin olla tarkka. Meitä opetetaan muka mediakriittisiksi, mutta hyvin hyvin harva oikeasti kyseenalaistaa toimittajan tekstin. Suosittelen lämpimästi!

    Esimerkiksi mediassa otettu mies, joka parani eturauhassyövästä, vaikka siihen myöhemmin kuolikin, joutui kärsimään uskonsa takia. Hänen perheensä ei sietänyt tuon miehen uskoa. Asia on nyt otettu mediaan esimerkiksi Jalovaaran toiminnasta, jotta saataisiin siihen negatiivinen sävy.

    Kenet media otti esimerkiksi parantuneista????

    Negatiivinen sävy tulee siitä, että perhe ei sallinut tuon miehen olevan loppuvuosiaan täällä tyytyväinen. Tuota miestä estettiin tulemasta terveeksi.
    Eikä pääasia ollut terveys, vaan usko siihen, että JUMALA VOI parantaa. Tuon uskova on valmis elämään, tai kuolemaan.
    Jumala parantaa, mutta esim. tällä palstalla suurin osa noin sanotuista hyvistä uskovaisista kieltävät sen. Kirjoittavat muka uskovansa, mutta kun parannettu tulee kohdalle, kieltävät ehdottomasti ihmisen parantuneen Jumalan voimasta.
    Usko on vähissä. Sitä ei ainakaan tältä palstalta löydy kuin aivan harvan sydämestä.
    On surullista seurata, miten yksi toisensa jälkeen näistä Jumalan parantavasta voimasta vastustavasti puhunut, on itse kaatunut sairasvuoteelle.

    Äänestä

  • USKO LOPPUMASSA kirjoitti:

    Nuo Raamattu mukamas tunnustavat, jotka sen todellisuudessa kieltävät, ovat haureuden tekijöitä.
    Jeesus KÄSKI parantaa.

    Äänestä

  • Haureutta tekevät kirjoitti:

    Nuo Raamattu mukamas tunnustavat, jotka sen todellisuudessa kieltävät, ovat haureuden tekijöitä.
    Jeesus KÄSKI parantaa.

    Tyatiran seurakunan kiristityt olivat alttiita palvelemaan Herraa, mutta noiden kristittyjen joukossa vaikutti haureuden henki. Jumala kertoi antaneensa aikaa noille tehdä parannuksen.
    Kristityt olivat kastettuja ihmisiä, mutta monet heistä ottivat vapaatahtoisesti haureuden hengen astiaansa. Niin on tänäänkin. Moni puhuu Raamatusta ja on ulkonaisesti uskossa, mutta sisällä asuu haureuden henki, joka kieltää Jumalan Pojan. Teoilla he kieltävät uskon.

    Johanneksen ilmestys 2

    18 Ja Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Jumalan Poika, jolla on silmät niinkuin tulen liekki ja jonka jalat ovat niinkuin kiiltävä vaski:
    19 Minä tiedän sinun tekosi ja rakkautesi ja uskosi ja palveluksesi ja kärsivällisyytesi ja että sinun viimeiset tekosi ovat useammat kuin ensimmäiset.
    20 Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.
    21 Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.
    22 Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;
    23 ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.
    24 Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa;
    25 pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen.
    26 Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita,
    27 ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään-niinkuin minäkin sen vallan Isältäni sain-
    28 ja minä annan hänelle kointähden.
    29 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"

    Äänestä

  • Haureudesta kirjoitti:

    2. kirje Timoteukselle 3

    5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.

    Äänestä

  • inkvisaattori kirjoitti:

    Millä oikeudella Ekonomi Pirkko Jalovaara saa saarnata kirkoissa joita pidetää seurakuntien varoilla pystyssä. Pirkko käy pitämässä markkinointitilaisuuksiaan ja kerää kunnon tuloksen eli yli miljoona euroa yritykselleen maksamatta kuitenkaan mitään saamistaan eduista mm. Valmis kohderyhmä, tilat, avustajat... No kyllähän ekonomin pitääkin osata laskea miten saadaan tuottavuutta mahdollisimman pienillä panoksilla. Toinen asia on se voiko kehoitukset jättää lääkkeet syömättä olevan ns. Valelääkäritoimintaa. Onhan se hyvä jos näinä sairaina aikoina saadaan paranneltua sairauksia, mutta vetoamalla sairauksiin, saatanoihin ja esiintymällä ilman katteellisia lupauksia toiminta on lähes rikollista.

    Myös terveydenhoidossa totuutta vaaditaan yhä enemmän esille. Kuumina käyvät puheet rokotuksista, ehkäisylääkkeistä ja mielialalääkkeistä. Alan asiantuntijoillekaan, emeritusprofessoreille ym entiset mantrat eivät enää kelpaa. Koulusurmia, agressiivisuuden ilmenemistä nuorilla aletaan vihdoin meilläkin tutkia terveydenhoidossa määrätyn lääkityksen näkökulmasta. Tutkittavaa siis on, mutta miten on totuuden kestämisen laita. Valhetta on niin paljon, jotteivat sanotuksi saa. Lääkkeet on usein todettu suurimmaksi kuolinsyiden aiheuttajaksi, mutta tämäkös on menoa haitannut.

    Mitähän Herramme Jeesus, Kristus tästä kaikesta tuumailisi. Hurraisiko asiantuntijoille, vai kehottaisiko itsetutkisteluun Taivaallisen Isän apuun turvaten. Totuus on kipeä aihe ja ellei tuo ala nopsaan kiinnostamaan, yhä kipeämmäksi muuntuu.

    On hyvä, että seurakunnissa tehdään inventaariota ja kurssia tarkastetaan. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Tarkistuksiin ja suunnanmuutoksiin on ryhdyttävä myös yhteiskunnan muilla sektoreilla. Asiantuntijuus on asetettava tarkastelun alle. Onko meillä ylipäänsä sellaisia, minkään alan tuntijoita? Yhdessä asiassa Jalovaara ainakin oli oikeassa. Nimittäin siinä, että nyt olisi aika rukoilla, rukoilla hellittämättä. Ainakin totuuden puolesta voisimme pyytää valaistusta. Totuuden kohtaaminen tässä yhteiskunnallisessa tilassa on varmasti se kaikkein kiperin paikka, mutta joskushan se on kohdattava.

    Terveydenhoidollisia mantroja epäiltäessä kysytään usein lääkityksestä, että onko se kohdillaan. Jo epäily saa aikaan vastustuksen. Liikutaan siis alueella, jossa kysymystenasettelua oikeastaan ei enää sallita. On vain uskottava. Lääketeollisuus on alistanut lääkärit juoksupojikseen, mutta epäillä ei saa, saatikka puolustaa niitä ammatinharjoittajia, lääkäreitä, jotka vielä haikailevat itsenäisyytensä perään. Tämä soppa odottaa ratkaisuaan, eikä ongelma ole suinkaan häviämään päin.

    Tässä maailmassa me ihmiset haemme kunniaa toinen toisiltamme ja pelkäämme toinen toisiamme. Haluamme miellyttää, koska noin elämä sujuu helpommin. Itseään ei kukaan silti pääse pakoon. Totuus jäytää mieltä, eikä suostu piiloon.

    Helsingin Sanomissa luterilaisen kirkon pappi Seppo Juntunen arvioi entisen yhteistyökumppaninsa Pirkko Jalovaaran toimia ja kertoi varoittaneensa niistä. Perinpohjainen keskustelu aiheesta olisi saattanut johtaa parempaan kuin nyt nähtyyn lopputulemaan. Juntunen on hyvä kuuntelija, joten hänellä olisi ollut edellytyksiä auttaa rakentavampaan lopputulemaan. Apua tosin ei väkisin voi mennä tarjoamaan.

    Piispamme ja papistomme vaikuttavat olevan hyväntahtoisia hölmöjä, sekä kuuroja ja sokeita, kun ovat päästäneen käärmeen luikertelemaan kirkkoihin. Tästä tämä käsittämätön tilanne mielestäni johtuu.

    Tuo mainitsemasi valelääkärivertaus on hyvä. Oikea lääkäri diagnosoi potilaan sairauden ja määrää siihen lääkityksen parhaan taitonsa mukaan. Jos sitten ekonomi Pirkko Jalovaara kieltää häntä ottamasta lääkettään, kyseessä on valelääkäritoiminta ja törkeä rikos. Jos kirkko ei vie Jalovaaran rikollista toimintaa poliisitutkintaan, niin minä teen sen.

    Äänestä

  • paremminkin voisi kirjoitti:

    Masennuslääkkeet on katsottu useiden itsemuhien syyksi. Kolestroolilääkeet sairastuttavat useita niitä käyttäviä. Vitamiinivalmisteiden yliannostus on vakavaa. Verenpaine lääkkeet tuottavat lukemattomille ongelmia. Lääkkeet ovat useiden sairauksien tuottajia. On alettu lääkitä sairauksia ja saatu lisää sairauksia.

    En vastusta lääketiedettä, mutta kerron mitä kaikkea ne voivat saada aikaiseksi. Sikainfulenssaa vastustava lääke tuotti paljon surua ja moni menetti terveytensä. Silti ns. asiantuntijat puolustivat lääkettä vielä silloinkin, kun sen todettiin olevan narkolepsian syy.

    Äänestä

  • Tasapuolisesti kirjoitti:

    Vapauden tulisi olla mitä suurinta vastuunalaisuutta toisista ihmisistä. Terveydenhoidossa erityisesti rokotteiden kohdalla villi toiminta on saanut jatkua, koska on nähty, että vastuuseen ei jouduta. Saa yllyttää, uhkailla, esittää väitteitä täydestä turvallisuudesta, eikä taatusti joudu vastaamaan jutuistaan. Päinvastoin samat mantrat toistuvat jatkossakin. Jos muu kuin terveydenhoitohenkilökunta luulee pääsevänsä vastuusta sillä, että on kuin ei olisikaan, niin väärin on tuumittu. Vaikeneminen ei pelasta tästä konkurssista.

    Lääketiedettä tarvitaan, meistä jokainen tarvitsee. Kysymys kuuluukin, että millaista lääketiedettä. Jalovaara on puhunut henkivalloista. Kuinkahan moni lääkäreistämme on nähnyt henkiä, esim hengen asettuvan ihmiseen tai vieraan hengen poistuvan ihmisestä ja tämänkaltaisen vierailun seuraukset. Ylpeys käy aina lankeemuksen edellä. Lääketiede voi eristäytyä ylhäiseen yksinäisyyteensä, mutta ilman seurauksia se ei voi tuota tehdä. Jos me ihmiset nöyrtyisimme kuuntelemaan toisiamme, huomaisimme, että maailma onkin paljon monisyisempi kuin miltä se laboratoriossa näyttää. Laupeutta ja armahtavaisuutta. Jeesus ei riidellyt henkien kanssa, vaan nuhteli. Jeesus osoitti tien ja mallin, kuinka ihmisen on hyvä menetellä.

    Ihmisille annetaan erilaista ymmärrystä elämästä. Mitä on saanut, siitä tulee vastata.

    Äänestä

  • Ikävä kyllä noin kirjoitti:

    On ihmisiä, jotka melkein koko elämänsä syövät lääkkeitä, mutta eivät silti paranne. Elanto jää sairauden takia niukaksi ja lääkkkeet nielevät niukkuudesta osansa. Lääkkeet, jotka eivät paranna. Onko sitten ihme, että tuollaiset ihmiset etsivät apua uskosta. Monet heistä ovat avun saaneet Jumalalta. Eivät kaikki, sillä eihän Jumala ole sellainen, että parantaa syntisen, jolla ei ole koskaan tarkoitustakaan tehdä parannusta.
    Etsikää apua Jumalalta. Uskokaa Raamattua, älkääkä raamatunkieltäjiä.

    Raamatussa kerrotaan naisesta, joka oli kauan sairastanut. Hän oli kuullut Jeesuksesta ja tämän parantavasta voimasta. Tuo nainen tarttui vaipan tupsuun ja sai kokea voiman, jossa tuli terveeksi. Sitä voimaa on tänäänkin muille tarjolla, mutta ei raamatunkieltäjille ja voiman kieltäjille.

    Äänestä

  • Parantava voima kirjoitti:

    Terveydenhoitoa tulisi arvioida samalla tavoin kriittisesti kuin arvioidaan muitakin alan ammattilaisia esim sananjulistajia. Jostain merkillisestä syystä tätä alaa kuitenkin pidetään muita pyhempänä ja jos terveydenhoidollisia toimenpiteitä, lääkitystä ym kritisoidaan, kritiikkiä esittänyttä usein kehotetaan ottamaan yhteyttä lääkäriin ja parantumaan. Ikäänkuin lääkäri olisi se viimeinen totuuden oikeaoppinen puntaroija.

    Harva lääkäri väittääkään lääkkeen parantavan. Lääkkeiden kerrotaan hillitsevän oirehdintaa. Rohjetaanko esim SSRI-lääkkeistä kertoa totuutta ja lähtisikö MOT kuvaamaan potilaita, jotka vuosien käytön jälkeen koettavat irrottautua mainitun lääkkeen vieroitusoireista. Vastuunkanto ei miellytä, se on varmaa. Huomattavasti helpompaa on keskustella kokaiinin tai heroiinin vieroituksesta, vaikka potilaan tuska ei kummemmin eroaisikaan.

    Rakastetaanko me totuutta? Vai pelätäänkö me sitä? Varmaa on, että totuus ei ota väistyäkseen. Yhä uudestaan ja uudestaan se yrittää tavoitella meitä, mutta ei väkipakolla. Luvan saatuaan se kertoo rakkaudesta, rakkaudesta Jumalaan ja rakkaudesta lähimmäiseen. Rakkaus ei pakota mihinkään, ei manipuloi tieteellä eikä uskonnolla. Tosirakkaudessa pelko ei hallitse. Valinta on vapaa.

    Äänestä

  • Törkeä tapaus kirjoitti:

    Piispamme ja papistomme vaikuttavat olevan hyväntahtoisia hölmöjä, sekä kuuroja ja sokeita, kun ovat päästäneen käärmeen luikertelemaan kirkkoihin. Tästä tämä käsittämätön tilanne mielestäni johtuu.

    Tuo mainitsemasi valelääkärivertaus on hyvä. Oikea lääkäri diagnosoi potilaan sairauden ja määrää siihen lääkityksen parhaan taitonsa mukaan. Jos sitten ekonomi Pirkko Jalovaara kieltää häntä ottamasta lääkettään, kyseessä on valelääkäritoiminta ja törkeä rikos. Jos kirkko ei vie Jalovaaran rikollista toimintaa poliisitutkintaan, niin minä teen sen.

    No teeppä se.Ootko ihan omin korvin kuullut miten Jalovaara on kehotellut ihmisiä lopettamaan lääkityksensä?
    Toivottavasti Pike ei ikinä lakkaa tekemästä työtään jota nyt tekee.

    Äänestä

Täällä on jatkuvasti valehdeltu siitä, miten Jalovaara ei puhu Jeesuksesta. Älkää uskoko valehtelijoita! Jalovaara turvautuu Jeesukseen ja eikä itselleen kunniaa etsi.

http://www.youtube.com/watch?v=goV36eaxEN8

Äänestä
  • Kyllä Jalovaara käyttää Jeesuksen nimeä parantajana, mutta ei synnin poistajana.

    Äänestä

  • samaa mieltä :)

    Äänestä

Kerronpa teille hieman Pirkko Jalovaaran businestaidoista. Hän on perustanut aatteellisen yhdistyksen, Rukousystävät ry:n. Tähän yhdistykseen Pirkko ohjaa omaan käyttöönsä tulevan rahavirran. Hänen nettisivuillaan tämän yhdistyksen tilinumero komeilee täyttämättömässä tilisiirtolomakkeessa. Lähetystyöhön kohdennetuille rahoille on omat tilinumeronsa, keräysluvat jne..

Rekisteröity aatteellinen yhdistys on todellinen pelimiehen ja -naisen väline. Rukousystävät ry:n tilille valuu uskovaisten rahaa jatkuvana virtana kaikkialta Suomesta. Aatteellinen yhdistys ei maksa euroakaan veroa, joten rahat ovat nostettavissa "kuluina" puhtaana käteen -periaatteella. Ei Pirkko Jalovaara turhaan lukenut itseään ekonomiksi.

Pirkko Jalovaara on kaiken muun ahneuden huipuksi soluttautunut evlutkirkkoomme ja saa sieltä ilmaiseksi asiakaskunnan, toimitilat ja jopa avustajat. Kirkkomme työntekijät joutuvat kaiken huipuksi antamaan henkistä kriisiapua Jalovaaran höynäyttämille seurakuntalaisille.

Äänestä
  • Juuri niin taitavaa ja ilmeisesti toiminta pysyttelee lain rajamailla, tai hämäränrajamailla. Kuinka on mahdollista saada rahankeräyslupa kyseiseen toimintaan kun esimerkiksi mäkimiehet eivät sitä saaneet urheilun tukemiseen. Yksinkertaisia ja hädässä olevia jymäytetään kunnolla vetoamalla uskontoon ja ottamalla Pirkon tavoin musta/valkoinen kanta kaikkeen. Jo Auervaara aikoinaan osasi vietellä ja lupailla painostamalla ihmisiä, liekkö sukua. No eihän se Pirkko ainut ole vaan on noita lupailijoita jokaiselle asemalle riittänyt. Kirkolta puuttuu tahtoa toimia kun annetaan pitää kirkossa markkinointi ja rahankeruu tilaisuuksia joissa uhkaillaan " SAATANAA! DEMONIA! " Voisihan se Nokiakin tai Talvivaara pitää tiedotus ja uhkailumission kirkoissa pitkin Suomea.

    Äänestä

Pröööööt

Äänestä

Minä olen ollut kiinnostunut tästä ns. karismaattisesta liikkeestä Niilo Yli-Vainion ajoista lähtien. Hän muuten yritti työntää minutkin kumoon, mutta kai minussa on demoni, kun en kaatunut, hah. Myöhemmin jopa Seppo Juntunen on myöntänyt, että tämä kaataminen ei ole Jumalasta. Siksi Pirkko Jalovaarakaan ei enää käytä tätä, jo huiputukseksi todettua silmänkääntötemppua.

Niilo Yli-Vainiosta tuli mieleen, että hänen väitettiin parantaneen kymmeniä sairaita. Tapaukset tutkittiin puolueettomasti ja näistä tutkimuksista kirjoitettiin kirjakin. Yhtään todistettavissa olevaa paranemista ei löytynyt!!!!!

Kävin aikoinaan kuuntelemassa Pirkko Jalovaaran ja Seppo Juntusen yhdessä pitämiä rukoustapahtumia. Niissä oli hyvä henki ja etenkin Juntunen vaikutti harvinaisen sympaattiselta ja fiksulta kaverilta. Kun nyt viime aikoina olen käynyt muutamassa Pirkko Jalovaaran omassa tapahtumassa kirkossa, olen todella järkyttynyt. Minulle on ihan oikeasti tullut tunne, että se demoni onkin livahtanut nimenomaan Pirkko Jalovaaran sisään.

Olen äärimmäisen huolissani niiden ihmisten puolesta, jotka uskovat hänen sanojaan. Lukekaa ihmiset raamattua. Jeesus nimenomaan varoitti jopa opetuslapsiaan näistä hänen nimissään hääräävistä parantajista ja ihmeidentekijöistä!!!!!! Voin toki kaivaa kyseiset varoitukset esiin Raamatusta, kunhan ehdin. Pirkko Jalovaara on täydellisesti sellainen tyyppi, josta Jeesus nimenomaan varoitti. Toivon ymmärrystä ja siunausta suomalaisille!

Äänestä
  • Kirjoitit harvinaisen hyvin tästä huijauksesta. Olen katsonut kymmeniä dokumentteja Amerikasta, jossa nämä huijarisaarnaajat ovat käärineet itselleen miljardiomaisuuksia "parantamalla" ihmisiä Jeesuksen nimissä. Pirkko Jalovaara on sittenkin pikkutekijä, ainakin tähän asti käärimäänsä rahaan suhteutettuna.

    MUTTA, Pirkko Jalovaara on jo todennut ekonomina Suomen liian pieneksi markkina-alueeksi. Nyt hän hääriikin jo myös ainakin Ruotsissa, Virossa ja Latviassa. Venäjä lienee previlegioitu toiselle, varsinaiselle hihhuliseurakunnalle. Pirkko Jalovaarahan haluaa kaikki rahat, kaiken julkisuuden ja kaiken hurmoshenkisen ihailun vain itselleen, Jeesuksen nimissä, tietenkin.

    Äänestä

Saattaa olla niin, että itse Lucifer hekottelee kirkon parvella, kun Pirkko Jalovaara latelee harhaoppejaan kärsiville ihmisille, Jeesuksen nimessä. Ehkä juuri Jalovaara on se Troijan hevonen, joka johdatti Saatanan kirkkoihimme. Ei siihen tarvittu mitään muuta lääkettä. Mielestäni tätä asiaa sietäisi hetken miettiä, ihan vakavasti.

Äänestä

Olen kokenut Pirkko Jalovaaran tilaisuudet pelkästään positiivisinä,rohkaisevina ja siunausta antavina.Myös tervehtymistä olen kokenut. Tuntuu,että tämä Pirkko Jalovaaran ajojahti,painostus ja tuomitseminen ovat niitä lopunajan merkkejä,joista raamattu kertoo.

Äänestä

Kävin lukemassa profetiasivulla. Siellä kiinnostavia debatteja...
Tässä linkkejä niistä. Hyvä että löytyy niitä, jotka ottavat kantaa, terveesti, eivätkä haksahda bisneskristillisyyden hapatuksiin, koettelematta!!
Kaatumisopista, jne.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11303840
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11303282
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11305671

Jalovaara edustaa äärimmäisen taitavaa manipulaattoria, ihmisten kärsimyksillä tehtävää bisnestä, henkistä väkivaltaa.

Ei tervettä ja raitista ilosanoman asiaa. Demoni-evankeliumi? Sellaistako Jeesus käski kärsiville julistaa?
Koettakaa palata edes järkiin ja ruotuun, ellei terve hengellisyys maistu?

Äänestä
  • Olen parantunut n.15-vuotta sitten Jalovaara-Juntusen rukousillassa , kaikki eivät parane , mutta asia on Jumalan käsissä ja armolahjan omaavat ovat vain Hänen juoksupoikiaan.Kirkon papeissa on paljon jotka eivät usko sitä mitä edustavat,ovat nk, leipäpappeja.

    Äänestä

  • RUKOUS PARANTAA kirjoitti:

    Olen parantunut n.15-vuotta sitten Jalovaara-Juntusen rukousillassa , kaikki eivät parane , mutta asia on Jumalan käsissä ja armolahjan omaavat ovat vain Hänen juoksupoikiaan.Kirkon papeissa on paljon jotka eivät usko sitä mitä edustavat,ovat nk, leipäpappeja.

    Hyvä, että kerrot tuon. Eivät kaikki parane, mutta monet paranevat. Jumala tietää kenet parantaa. Ei paranna ainakaan noita epäuskoisia ihmisiä, jotka levittävät epäuskoa kaikkialle missä kulkevat. Hääräävät uskovaisten joukossa.

    Äänestä

  • Parantumisia tapahtu kirjoitti:

    Hyvä, että kerrot tuon. Eivät kaikki parane, mutta monet paranevat. Jumala tietää kenet parantaa. Ei paranna ainakaan noita epäuskoisia ihmisiä, jotka levittävät epäuskoa kaikkialle missä kulkevat. Hääräävät uskovaisten joukossa.

    Käytimme aikoinaan vanhaa ukkiamme Jalovaaran tilaisuudessa, jossa hän sai silloin avun vaivaansa. Mutta muutamien viikkojen kuluessa vaiva tuli takaisin. Jos olisi ollut Pyhästä Hengestä olisi parantunut kokonaan. Mutta onko sittenkin kyseessä tilanne, että ihminen ei parane ennenkuin henki pääsee ihmisen sisään asumaan, näin eräs henkiparantaja on väittänyt. Ukkimme oli harras uskova,esirukoilija ja kova veisaamaan. Oliko väärä henki yrittämässä ?

    Äänestä

Jumalan Henki parantaa Jumalan tahdon mukaan Uuden liiton aikana.

Ei tarvita "erikoisevankelistoja" sairaiden parantamiseen. Jumala käyttää jokaista lastansa tahtonsa mukaan. Jumala jakaa Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan. Hepr."..kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?

Apt."...Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

Jeesuksen Kristuksen seuraaja joka on kastettu Pyhässä Hengessä , voi Jumalan tahdon mukaan palvella myös sairaiden puolesta rukoilemisella, kulkien rukoillen ja kuunnellen Jumalan ääntä. Ensin tietysti tulee oppia eroittamaan Jumalan ääni , oman mielikuvituksen ,omien ajatusten , perkeleen kuiskeen, ja muiden ihmisten vaikuttamista äänistä. Terve Raamatun tuntemus on ehdottoman tärkeää, ja eläminen valkeudessa, Jumalan edessä.
Tähän ei tarvita mitään "super evankelistoja" tms. Jumalan Henki on joka parantaa Jumalan tahdon mukaan. Jumalaa ei ihminen voi käskeä , siksi on hyväksi pyytää "tapahtukoon Sinun tahtosi Poikasi Jeesuksen Kristuksen Nimessä " mukaan.
------------
Uudessa liiton aikana vetoaminen ja "vaatiminen" Jumalaa parantamaan Vanhan liiton "parantumis" lupauksiin vedoten ei kuulu ymmärtääkseni terveeseen Kristuksen oppiin?

Vanhassa liitossa oli ehto "jos teet" tai "jos et .." Uuden liiton aikana Jumalan Henki parantaa Jumalan tahdon mukaan , ei kenenkään vaatimusten, mukaan. Uuden liiton aikana ei tarvita "erikoismiehiä tai naisia" kiertelemässä pitkin maata pitämässä "parantumiskokouksia". Jumala jakaa Henkeään ja lahjojaan jokaiselle lapsellensa tahtonsa mukaan aivan paikallis seurakunnassa. Tarvitaan tervettä Raamatun opetusta, ja Jumalan Hengen toiminnalle tilaa kokousrutiineissa. Jumala käyttää Jumalalle uskonkuuliaisia lapsiaan. Hän käyttää ketä käyttää, ilman meiltä lupaa kysymättä. Kaavat kuuluu kangaskauppaan, mutta toki kokouksissa tulee olla järjestys.Tulisi antaa srk:n kokoontumisessa jäsenille mahdollisuus harjaanuttaa lahjoja turvallisessa paikallis seurakunta yhteydessä. Usko vahvistuu lahjojen käytäntöön panon myötä.

Uuden liiton aikana Jumalan Henki parantaa Jumalan tahdon mukaan, kaikille on terveys luvassa vasta uudessa maassa , jossa kaikki on uutta. Ilm."..Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki." Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet.".."

Äänestä

Raamattu on kyllä maailman ihmeellisin opus. Tuhannet lahkot ja seurakunnat maailmassa tulkitsevat sitä omalla tavallaan; väittäen olevansa ainoita Raamattua oikein tulkitseva lahko tai seurakunta. Mm. Jehovan Todistajat ja juutalaiset pitävät jopa Jeesusta ja Uutta Testamenttia täydellisenä humpuukina. Miten tämä kaikki on mahdollista????

Nyt tuli sitten vielä tämä Pirkko Jalovaara, joka väittää Raamatun sanovat, että demonit livahtavat ihmiseen lääkkeitten avulla. Huijareitten panokset näköjään kovenevat koko ajan. Jos Pirkko Jalovaaraa ei olisi pysäytetty, seuraavaksi oltaisiin saatettu siirtyä terrorismiin kiihottamisen puolelle, koraanikoulujen tapaan. Tai mistä sitä tietää, saadaanko Pirkko Jalovaara tuomiolle rikoksistaan.

Äänestä

Jeesus varoitti omiaan valheprofeetoista, niin myös Hänen apostolinsa valheen opettajista.

Suomalaisilla on lähes kaikilla luku taito ja mahdollisuus lukea Raamattua joka on kristinuskossa tärkein kirja , jonka ilmoituksella puheet ja opetukset arvioidaan silloin kun kyseessä on kristillinen elämä. Jos ei tunne Kirjoituksia,eikä haluakaan tuntea, niin millä arvioi toimintaa jota "kristinuskon " nimissä tänä päivänä niin monella tavalla esitetään?

Raamattu ei kehoita ihmisten perässä juoksemaan ,vaan kasvamaan Jumalan tuntemuksessa, jonka paras kasvupaikka on paikallis seurakunta Raamatun mallin mukaan järjestäytynyt. Jumala on antanut srk:lle mm. Raamatun opettajia. Srk kuulumaton on kaikenmaailman opin tuulten heiteltävissä.

Ef."..Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus.."

Matt."..Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko..."

2.Piet."..Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi;.."
1.Tess."..Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet. Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne; ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet. Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen. Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin..."

Ef."..Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne - niinkuin pyhien sopii - älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta. Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella - sillä hän on epäjumalanpalvelija - ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa..."

Äänestä
  • Kiitos, teit sen, mitä minä en ehtinyt! Lainauksesi Raamatusta ovat todella osuvia ja kertovat nimenomaan siitä, että näitä vääriä profeettoja on viime vuosikymmeninä jo Suomessakin noussut riesaksi asti. Pirkko Jalovaara taitaa olla nykypäivän "valeprofeetoista" kaikkein ahnein ja härskein.

    Äänestä

Kristittynä ja vakaasti uskossa olevana pyydän, että sinä uskonsisareni Pirkko Jalovaara etsiytyisit hoitoon. Olen jo pidemmän aikaa havainnut sinussa outoja piirteitä. Mielenterveysongelmat eivät tänä päivänä ole mikään häpeällinen asia ja siihen on saatavissa apua.

Äänestä
  • Olipa hyvä kehoitus, ei se pirkko mitään pillereitä tai hoitoja enää tarvitse, on varmasti jo täysin oppinut joka suhteessa. Pirkko on ollut mani to me and heti liikkeen perustaja ja tietää miten homma hoituu.

    Äänestä

Pirkko Jalovaara on saanut viranomaisilta yhdistykseelleen rahankeräysluvan sillä perusteella, että hänen toimintansa on yleishyödyllistä. Menin aivan tönköksi, kun luin tuon keräyslupapäätöksen. Mitä ihmeen yleishyödyllistä tämän demoneja ajavan ja lääkkeidenoton kieltävän lahkosaarnaajan toiminnassa voi olla???????????????

Moni, kansalaisillemme todella tärkeä, ihan oikeasti yleishyödyllinen yhdistys ei ole saanut rahankeräyslupaa. Minusta nyt on todella suuren puhdistuksen paikka tällä yhdistysrintamalla. Tulen tekemään tästä asiasta eduskuntakyselyn, jos ei asia muuten etene.

Äänestä

Nyt osuit naulan kantaan. Minäkin olen ihmetellyt jo vuosia, miten nämä uskonnolliset lahkot ja hihhuliporukat saavat rahankeräylupansa. Oikeille ja tarpeellisille aatteellisille yhdistyksille ei tahdota millään myöntää rahankeräyslupaa.

Ja kaiken huipuksi tämä Pirkko Jalovaara vielä levittää vaarallisia oppejaan veronmaksajien rahoittamissa kirkkosaleissa. Minun ymmärrykseni ei riitä käsittämään tätä. Tämä yhteiskuntamme on pahasti sairastunut!!!!!

Äänestä

On näissä uskovaisten porukoissa monta muutakin mielenkiitoista velikultaa kuin tämä Pirkko Jalovaara. Esimerkiksi otan suuresti arvostetun, karismaattisissa piireissä tänäkin päivänä hääräävän, palvotun saarnamiehen Leo Mellerin. Hän on muun muassa julistanut, että Ufot ovat demonien kulkupelejä tänne meidän syntisten luokse. Hän on kirjoittanut opistaan kirjankin: Ufot ja maailmanloppu.

Mutta, jos Jalovaaraan on uskominen, Ufojen tänne lennättämät demonit eivät pääse livahtamaan ihmisen sisälle ilman, että syntinen ottaa jotain lääkettä. Ei Saatanakaan näköjään ole ihan kaikkivoipainen

Suomessa on äärimmäisen tiukka kuluttajansuojalaki. Mutta näitä vaarallisia sielumme puoskareita ei näköjään valvo kukaan. Siksi on nähtävissä, että heidän panoksensa kovenevat koko ajan, mitä tahansa saa tehdä. Mitä laajemmaksi tämä paisuu, sitä karmeampaa tulee olemaan jälki.

Uskovaisena ihmisenä rukoilen, että näiden helppoheikkien ja manaajien toimintaan vihdoinkin puututtaisiin. En tietenkään väitä, että Jalovaara ja Meller olisivat tällaisia törkypesiä!

Äänestä

Nyt on selvästi nähtävissä trendi, jossa Jalovaaran lisäksi hihhuliporukat kilvan kaivavat demonejaan esiin. Yksi väittää jopa saaneensa Herralta salatun tiedon ja Herra suorastaan pakotti hänet kirjoittamaan asiasta kirjan.

Olen päivä päivältä vakuuttuneempi, että Saatana vaikuttaa nyt Suomessa voimallisesti, mutta hän tekee työtään hihhulisaarnaajien kautta. Ja näille tyypeille viranomaiset myöntävät avokätisesti rahankeräysluvat yhdistyksilleen. Eikä kukaan valvo heidän toimintaansa. Miten tälläinen mätäpaise on päässyt syntymään 2000 -luvun Suomessa???????

Äänestä

Lukekaapa hyvät ystävät tämä viestini. Kävin eilen illalla mielenkiintoisen ajatustenvaihdon näillä keskustelusivuilla. Kaikki nämä viestit hävisivät yön aikana. Onneksi otin niistä kopion.

Kerron lyhyesti tiivistettynä asiasisällön: Kirjoittaja kertoi, että Tapani Suonto on saanut tämän vuoden tammikuussa suoraan Herralta tehtävän kirjoittaa kirja ihmisiä riivaavista demoneista. Tapani Suonio oli sanonut Herralle, että hän haluaa kieltäytyä tehtävästä, koska se on niin iljettävä. Mutta Herra pakotti hänet kirjoittamaan kirjan. Kirja pitäisi julkaista lähiaikoina.

Kirjoittaja käski myös "pläjäyttämään auki netin" ja klikkaamaan auki One Way Missionin sivut. Niin tein ja kiinnitin huomioni ammattilaisten huolella tekemään nettisaittiin. Erityisesti huomioni kiinnittyi tähän Tue työtämme -osioon. En ole koskaan törmännyt mihinkään vastaavaan. Kyllä Pirkko Jalovaara on sittenkin pikkutekijä ja aloittelija näissä hommissa.

Muuten, tämä Tapani Suonto paljastui tämän lahkon toiminnanjohtajaksi. Kiitos sille eilliselle kirjoittajalle!

Katsokaa itse: www.onewaymission.fi

Äänestä
  • Olen lukenut nim. yhä pimeämpää, tämän Suonnon kohdan, ja siksi kyselen: mikä tässä on ihmeellistä. Jokainen lähetysjärjestö tarvii rahaa, tällä kaikella on poliisien virallinen lupa. Mikä tässä mättää, ei voi verratakkaan jalovaaraan, joka opettaa ihan toisin, sekö takana? Niinpaljon kuin olen lukenut Tapaninkin saarnoja, jotka ovat olleet erittäin hyviä,tosin aikaa jo on. En jaksa ymmärtää.

    Äänestä

Tämä Suomi on oikea hengellisten huijareitten luvattu maa. Internetin myötä tästä huijaustoiminnasta on tullut megaluokan busines. Jos moottoripyöräkerhot ja huumediilerit tajuaisivat tämän, he rynnistäisivät välittömästi näille markkinoille. Kohta olisi tarjolla Hells Engels - rukousiltaa, Bandidos -opetuslapsikoulua, Viivalla suoraan taivaisiin -liikettä jne

Ei tällainen internetisää tapahtuva hengellinen huijaus ole virallisesti mahdollista enää USA:ssakaan. Mutta sen kiertämiseksi löytyy monta keinoa. Saarnaajat mm. kehottavat tilaisuuksiin tulijoita ottamaan mukaansa tarvittavan rahamäärän.

USA:n hihhulilahkojen nettisivuilla on lukenut mm. näin: Normaali demonin karkoitus 500 taalaa, vaikea demonin karkoitus 1000 taalaa, normaalin syövän poisto 2000 taalaa, vaikean syövän syövän poisto 3000-10000 taalaa.

On mielenkiintoista nähdä, koska meillekin ilmestyy samanlaisia palveluita.

Äänestä

Aivan samalla oikeutuksella kuin huijarisaarnaajat minäkin voin väittää, että Herra pakotti minut paljastamaan hänen nimissään häärivät rikolliset. Mutta minä uskon Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen, enkä ikinä väitä Herran antaneen minulle mitään henkilökohtaista tehtävää. Ja jos näin tapahtuisi, se olisikin jo maailmanlaajuinen uutinen.

Sitävastoin uskon, että Raamattu kehottaa paljastamaan Jumalan ja Jeesuksen nimissä häärivät helppoheikit, demoonien manaajat, uskovaisten rahaa itselleen ryöväävät ja lähetystyöllä härskisti omaan taskuunsa ratsastavat rikolliset.

Äänestä
  • Lässyn lässyn

    Äänestä

savis---savonarola
JOTKUT NIINKUIN JALOVAARA VARMAAN TULE SANOMAAN VIIMEISELÄ TUOMIOLLA MUTT EIKÖHÄN

puhut ,,niinkuin tietäisit jotakin..

jahas tultahan tulee se varma tieto..jota omaksi korvasyyhyksi kutsutaan...jollet uskalla Pirkon rukoiltavaksi mennä,sitten pitäisi olla ihan hiljaa..

Äänestä
  • ni keltä tulee varmaa tietoo...?Minä ainakin tiedän mistä mä puhun.En mäkään mikään asiantuntija ole mut voin sanoo että oon ollu Pirkon rukousilloissa kun on paikkakunnalla ollut ja omasta puolesta voin kertoo että ei ne mitään huuhaata ole.
    Kärpäsestä on nyt vaan taidettu tehdä härkänen ihan turhaan.
    Mitä ette tiedä,ottakaa selvää ja tuomitkaa jos on vielä aihetta.

    Äänestä

  • Kokemuksen ääntä kirjoitti:

    ni keltä tulee varmaa tietoo...?Minä ainakin tiedän mistä mä puhun.En mäkään mikään asiantuntija ole mut voin sanoo että oon ollu Pirkon rukousilloissa kun on paikkakunnalla ollut ja omasta puolesta voin kertoo että ei ne mitään huuhaata ole.
    Kärpäsestä on nyt vaan taidettu tehdä härkänen ihan turhaan.
    Mitä ette tiedä,ottakaa selvää ja tuomitkaa jos on vielä aihetta.

    rukoiltukin on..jälkitunne oli mitä mahtavin.

    Äänestä

Oli Pirkon uran alkuaikoja kun tultiin tilaisuuteen myöhässä jaguaarilla , pyydettiin muusikolta manipulaatiota.. Sitten halusivat kolehdin vielä ottaa pimeästi.Pirkko puhui enkelikokemuksista. Niistä ei kai saanut niin paljon RAHAA kuin piruista. Raha tuntuu olevan rakas.

Äänestä

Jotku kertoo parantuneensa Jalovaaran rukoillessa heidän puolestaan. Joku kertoo vain vähäksi aikaa tulleesta terveydestä. Toiset eivät parantuneet ollenkaan.
Nyt onkin kyse siitä, että onko lahjan antaja syyllinen, jos lahja ei ole minkään arvoinen? Jos lahja rikotaan heti sen saamisen jälkeen, niin onko lahjan antaja syyllinen lahjan arvottomuuteen, vai onko syyllinen lahjan saaja?

Lahjan antaja antaa yhden ainoa käskyn lahjan saajalle. "Mene, äläkä enää syntiä tee."

Äänestä
  • Jos sairas hakee lääkäriltä, psykiatrilta, tai muulta auttajalta apua, mutta kieltäytyy kaikesta hoidosta epäillessään auttajan kykyjä, niin ei hän parane. Samoin, jos ihminen hakee apua Jeesukselta, mutta epäilee sydämessään Hänen kykyjään auttaa, ei voi parantua.
    Jeesus on antanut kaikille samat mahdollisuudet tulla uskomaan ja parantumaan, mutta harvat uskovat ja parantuvat.
    Ei se, että hetken uskoo sielullisesti, ole parantajan syy, vaan se on apua etsivän syy. Usko on joka hetkistä elämää. Kääntynyt uskoo joka ikisen hetken Jumalan Sanaan, eli Jeesukseen, eikä vain välillä.
    Täällä on opetusta, että ihmiset saavat ravata edestakaisin ahtaan portin kohdalla. Välillä menevät sisään ja kertovat olevansa uudestisyntyneitä. Kohta menevät portista uslos naulaamaan syntejään portin ulkopuolella olevalle Jeesuksen ristille, mutta eivät käsitä, että uskovainen ei tee enää syntiä ja näin synti jää tunnustamatta.
    Tuollainen opetus ja sen uskominen vie kaikki mahdollisuudet ihmiseltä pois. Ei tuon opetuksen vastaan ottaneet tule koskaan vapaiksi ja terveiksi.

    Uudestisyntynyt Jumalan lapsi tekee ensin parannuksen ja elää sen jälkeen Jumalan valossa ja valvoo.

    Äänestä

  • asiastakyse kirjoitti:

    Jos sairas hakee lääkäriltä, psykiatrilta, tai muulta auttajalta apua, mutta kieltäytyy kaikesta hoidosta epäillessään auttajan kykyjä, niin ei hän parane. Samoin, jos ihminen hakee apua Jeesukselta, mutta epäilee sydämessään Hänen kykyjään auttaa, ei voi parantua.
    Jeesus on antanut kaikille samat mahdollisuudet tulla uskomaan ja parantumaan, mutta harvat uskovat ja parantuvat.
    Ei se, että hetken uskoo sielullisesti, ole parantajan syy, vaan se on apua etsivän syy. Usko on joka hetkistä elämää. Kääntynyt uskoo joka ikisen hetken Jumalan Sanaan, eli Jeesukseen, eikä vain välillä.
    Täällä on opetusta, että ihmiset saavat ravata edestakaisin ahtaan portin kohdalla. Välillä menevät sisään ja kertovat olevansa uudestisyntyneitä. Kohta menevät portista uslos naulaamaan syntejään portin ulkopuolella olevalle Jeesuksen ristille, mutta eivät käsitä, että uskovainen ei tee enää syntiä ja näin synti jää tunnustamatta.
    Tuollainen opetus ja sen uskominen vie kaikki mahdollisuudet ihmiseltä pois. Ei tuon opetuksen vastaan ottaneet tule koskaan vapaiksi ja terveiksi.

    Uudestisyntynyt Jumalan lapsi tekee ensin parannuksen ja elää sen jälkeen Jumalan valossa ja valvoo.

    Mitenkäs Jeesuksen asettama Isämeidän rukous menikään.Jeesus neuvoi sen OMILLEEN?

    Äänestä

Raamatussa kerrotaan miehestä jonka käsi oli kuivettunut. Jeesus sanoi hänelle: "Ojenna kätesi", mies ojensi ja hänen kätensä parani. Tämän nähdessään kirjanoppineet ja fariseukset suuttuivat ja tahtoivat tappaa jeesuksen. Samoin tänäänkin kun tapahtuu jotain hyvää, esim. pahaa elämää viettänyt ottaa jeesuksen vastaan ja alkaa elää jumalan mielen mukaisesti, niin pahat ihmiset ovat heti syyttämässä ja tuomitsemassa, että meni kaveri pahasti väärään. Te rienaajatkin olette kerran viimeisellä tuomiolla Jumalan edessä vastaamassa rienaamisestanne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

11111111111111111111 kirjoitti:

kärsivää Ruoveden terveydenhuoltoa. Sattui silmiini uutinen että ko henkilö on rukousparannuksella ko pitäjän kirkossa joten tuli mieleen että tuohan on hyvä yritys lyhennellä potilasjonoja. Tosin olen sata varma että homma jäi vain yritykseksi tosi sairaitten osalta ja ettei jonot yhtään lyhentyneet vaikka kuinka rukoiltiin. Ainoastaan jotkut luulosairaat saattoivat saada vaivoihinsa helpotusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu