kova ja arka alavatsa

pelottaa...

Olin yhdynnässä kaksi viikkoa sitten ja tuolloin söin Cerazette-minipillereitä. Reseptini oli mennyt vanhaksi ja uutta en saanut, olin siis kolme päivää yhdynnän jälkeen ilman ehkäisyä. Sain uuden reseptin ja aloitin markkinoillakin uuden ja itselleni uuden minipillerireseptin, sillä Cerazetteja ei ollut. Käytän Desogestrel Sandozia.

Nyt neljän viiden päivän ajan on ollut omituista paineen tunnetta ulostaessa ja varsinkin virtsatessa. Samoin alavatsa on kova ja turvonnut, turvotusta on myös enemmän koko vatsalla. Alavatsassa on kova, arka kohta jota ei ennen ole ollut ja tähän kohtaan myös paine kohdistuu virtsatessa, ja myös oikealle alavatsaan hieman. Kova kohta yllätti, sillä en ole aiemmin kärsinyt sellaisesta, ainakaan tietoisesti (olen reilusti ylipainoinen).

Ummetuksesta ei ole kyse, sillä ulostan normaalisti. Voiko tämä johtua näistä ihan uusista minipillereistä? Vatsasyöpä on myös käynyt mielessäni, mutta se on kai epätodennäköinen (olen 21 vuotta). Voiko kohdun ulkopuolinen raskaus olla mahdollinen tämän hieman oikeallakin olevan kivun myötä? Myös emättimessä peräsuolen puoleisella sisäseinämällä oli pieni paukama ja sitä edeltävänä päivänä vatsa oli ollut todella kipeä. Aikaisemmin tällaisia ilmaantui viimeksi kun en käyttänyt ehkäisyä teininä ja tietyssä vaiheessa kuukautiskiertoa.

Panikoinko nyt ihan turhaan ja johtuuko tämä vain näistä uusista hormoni minipillereistä?

3

408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • m.

      Miksi ihmeessä olit yhdynässä ilman ehkäisyä jos et lasta halua?

      Noissa uusissa pillereissä on samat hormonimäärät kuin aiemmissakin eli tuskin siitä johtuu oireilu.
      Aloititko nuo uudet minit sitten ns.väärään aikaan, eli et odottanut luomukuukautisia`? Ja jos niin teit niin miksi??!!

      Raskaus tietysti on todennäköinen jos olet ollut ilman ehkäisyä yhdynnässä, kuten olet ollut.

      Oletko tutkinut anatomiaa? Vatsalaukku sijaitsee vallan muualla kuin mistä oireilet, vatsalaukkuhan sijaitsee ylävatsalla, ei suoliston seutuvilla.


      Odottelet vielä loppuviikkoon, sitten voit alkaa testailemaan mahdollista raskautta. Olet hyvinkin voinut raskautua koska sinulla ei ole ollut ehkäisyä pitkään aikaan....

      • mmh..

        Ja siitä etten odottanut luomukuukautisia, niin mulle on sanottu iha lääkärissä, ettei kannata odottaa mitään kuukautisia, vaan esim. unohtunu pilleri naamaan heti ku muistaa, vaikka olisi useampi jäänyt ottamatta. Myös näitä uusia pillereitä hakiessani sain apteekista tällaiset oireet, kun sanoin et on nyt kolme jäänyt ottamatta. Myös ylipainoa mulla on sen verran, et lääkäri sanonu et niitä voi joutua odottamaan pitkäänkin, varsinkin kun teininä mulla oli epäsäännölliset kuukautiset, vaikkei tuolloin tuota ylipainoa nyt ollutkaan..


    • huoooh....

      No luulin että mulla oli se resepti vielä voimassa, mut apteekissa sanoivat että menny vanhaks, ja ainakin tääl kestää saaha uusittua resepti...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5795
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      45
      5305
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3698
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3653
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      90
      3201
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2874
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2720
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2370
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1834
    Aihe