Missä Katainen oppi puhumaan sujuvasti pas*kaa?

Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana!

"Pahimmat mokat sattuivat Kataisen ollessa tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana. Pekka Himanen taisi myydä mantramonisteensa puoleen kymmeneen muuhunkin valtion laitokseen.Tässä Jyrki Kataisen esipuhe tuohon 50000 euroa maksaneeseen tekeleeseen:

"Tulevaisuusvaliokunta aloitti lokakuussa 2003 työn tietoyhteiskunnan tulevaisuuden syvien haasteiden kartoittamiseksi. Valiokuntaa yhdisti havainto, että suomalainen tietoyhteiskuntakehitys on kriittisessä vaiheessa, jossa tarvitaan uudenlaisia rohkeita toimia."
---
"Valiokunnan delegaatiolla oli syksyllä 2003 mahdollisuus tehdä opintomatka Kaliforniaan, Berkeleyn yliopistoon. Seminaari professori Manuel Castellsin ja hänen laitoksensa tutkijoiden kanssa oli avartava ja mieleenpainuva."
---
"Tulevaisuusvaliokunta vie suomalaisen tietoyhteiskuntamallin arvioitavaksi kansainväliselle foorumille heinäkuussa 2004 osana Kansainvälisen hallintotieteen instituutin IIAS:n 26. kansainvälistä konferenssia 14.–18.7.2004."

Tietenkään ei toimeen tartuttu, kun ei ollut mihin tarttua. Matkailu on toki "avartavaa ja mieleenpainuvaa". Ja oikein vientiäkin löytyi."

Linkki: http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/23639-tulevaisuusvaliokunnassa-tyhmyys-tiivistyy
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jybbe on käynyt kansan koulun eli kansalaiset ovat opettaneet hänet olemaan puhumatta silloin kun pitää puhua ja puhumaan silloin kun pitäisi olla hiljaa

Äänestä
  • Joku viisas on joskus sanonut, että me tarvitsemme aina syyn puhumiseen mutta emme vaikenemiseen. Joskus on siis oltava hiljaa, vaikka joku kysyisi, että miksi olet niin hiljaa.

    Katainen taas on luonteeltaan hölö ja nauttii julkisuudesta, kunhan kukaan ei esitä liian vaikeita kysymyksiä. Ja Kataisen suusta ei todellakaan koskaan mitään järkevää ja syvällistä tulla kuulemaan, ei myöskään Stubbin. Katainen on pelkkä selostaja / kertoja-- ei kykene analyyttiseen ajatteluun.

    Äänestä

Kun savolainen sisäsiittoinen puoli svedu avaa pyllynaamio kitansa siirtyy vastuu aina kuuntelijalle.

Äänestä

Jykä poika on NLP mielenhallinnan uhri ja menee ohjelmoitavaksi taas bildenperkeleiden meetinkiin. Avoimen demokratian valtuuttamana ja knsalle tilivelvollisena? Herätkää lampaat olette ruokaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja me maksamme kirjoitti:

Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana!

"Pahimmat mokat sattuivat Kataisen ollessa tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana. Pekka Himanen taisi myydä mantramonisteensa puoleen kymmeneen muuhunkin valtion laitokseen.Tässä Jyrki Kataisen esipuhe tuohon 50000 euroa maksaneeseen tekeleeseen:

"Tulevaisuusvaliokunta aloitti lokakuussa 2003 työn tietoyhteiskunnan tulevaisuuden syvien haasteiden kartoittamiseksi. Valiokuntaa yhdisti havainto, että suomalainen tietoyhteiskuntakehitys on kriittisessä vaiheessa, jossa tarvitaan uudenlaisia rohkeita toimia."
---
"Valiokunnan delegaatiolla oli syksyllä 2003 mahdollisuus tehdä opintomatka Kaliforniaan, Berkeleyn yliopistoon. Seminaari professori Manuel Castellsin ja hänen laitoksensa tutkijoiden kanssa oli avartava ja mieleenpainuva."
---
"Tulevaisuusvaliokunta vie suomalaisen tietoyhteiskuntamallin arvioitavaksi kansainväliselle foorumille heinäkuussa 2004 osana Kansainvälisen hallintotieteen instituutin IIAS:n 26. kansainvälistä konferenssia 14.–18.7.2004."

Tietenkään ei toimeen tartuttu, kun ei ollut mihin tarttua. Matkailu on toki "avartavaa ja mieleenpainuvaa". Ja oikein vientiäkin löytyi."

Linkki: http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/23639-tulevaisuusvaliokunnassa-tyhmyys-tiivistyy

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu