Kokemuksia abortista

On kokemuksia. Jotkut kultistit jakoivat minulle kadulla lappuja kuinka abortti on murha.

Hei!

Mulla on kokemusta ja aika tuorekin tapaus vielä.

Se tapahtui viime heinäkuussa eli siitä alkaa kohta olla vuosi aikaa... Olin siis sitä ennen seurustellut vuoden poikaystäväni kanssa ja nyt siis kaksi vuotta. Emme tuolloin vielä asuneet yhdessä, mutta nyt asumme ja olemme kihloissakin (:

Tulin siis raskaaksi vahingossa viime kesäkuussa ja poikaystäväni oli juuri lähdössä inttiin muutaman viikon kuluttua. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin abortti ja pakko se oli tehdä vaikka en olisi halunnut. Olenhan vasta 19-vuotias, samoin poikaystäväni. Meillä ei kaiken lisäksi ollut edes yhteistä asuntoa, vaan asuimme molemmat vielä vanhemmilla. Itkin, pelkäsin, kaduin ja stressasin kauheasti koko aborttihankkeen ajan. Onneksi poikaystäväni sai sopivasti vapautuksen intistä parin viikon jälkeen, joten hän ehti juuri ja juuri minulle tueksi aborttiin. En tiedä miten olisin selvinnyt ilman häntä siitä koettelemuksesta.

Vaikka tilanne oli meille molemmille stressaava, poikaystäväni tuki minua koko ajan (vaikka painostikin minut aborttiin), passasi minua kotona ja oli henkisenä tukena. Meillä oli isoja riitoja, koska minulla oli niin paha ja syyllinen olo abortin takia. Poikaystäväni taas oli vain helpottunut tilanteesta ja hänelle oli koko ajan tärkeintä onko minulla hyvä olla tai sattuuko minuun, kun minä taas huolehdin koko ajan, että tunteekohan "vauva" mitään tms. ja viisveisasin itsestäni.

Tilanteen rauhoituttua aloimme pian etsiä itsellemme kämppää ja lokakuun ensimmäinen muutimmekin jo yhteen ja menimme kihloihin. En tiedä lähensikö abortti vai yhteenmuutto meitä, mutta ei suhteemme ainakaan huonompaan suuntaan ole mennyt. Enkä ole enää katkera tai vihainen poikaystävälleni enkä tunne enää syyllisyyttä abortista. Tiedän nyt, että se oli oikea ja AINOA ratkaisu ja olen kiitollinen, että poikaystäväni "pakotti" minut siihen, vaikka silloin en olisi sitä halunnut.

En tiedä oliko tästä apua, mutta tälläinen on minun kokemukseni (:

On yksi kokemus kuuden vuoden takaa. Tulin pillereistä huolimatta raskaaksi miehelle, jonka kanssa olimme jo eronneet. Meillä oli silloin jo yhteinen alle vuoden ikäinen lapsi ja mä päätin että en tätä lasta en halua. Olin siihen aikaan masentunut, väsynyt ja mun kaikki energia meni lapseemme.

En ole katunut päivääkään ja mitään morkkista asiasta en tuntenut edes "toimenpiteen" jälkeen. Itseasiassa olen jo unohtanut koko asian, se tulee mieleen ainoastaan kun joku mainitsee sanan "abortti", mutta en sitä muuten mieti ollenkaan.

Silloin kun tietää, että se on ainoa vaihtoehto, ei siinä pitäisi jälkikäteen mitään katumustakaan tulla. Uskoisin näin.