Olemme molemmat 23-vuotiaita ja pääosin suhteessamme menee hyvin. Kuitenkin meillä on hyvin poikkeavat riitelytavat, mikä aiheuttaa välillä todella suuria riitoja, vaikka asia olisikin pieni.
Riita saattaa alkaa esimerkiksi siitä, jos minulla on jotain pientä napistavaa ja sanon sen ääneen ja hänella on oma näkökantansa asiaan. Saatan olla itse sellainen passiivisen hyökkäävä (yritän muuttua tässä ja olla itse rakentavampi, mutta välillä lipsahtaa) joka saa hänet hermostumaan toden teolla. Kun tuosta huomaan, että taas palasin vanhaan käytösmalliini, hän ei enää ota sanoja vastaan vaan vittuilee vain takaisin ja kertoo ettei halua puhua. Saattaa kuitenkin vielä vittuilla lisää, mistä usein tajuan, että mies on ymmärtänyt minut täysin väärin. Joskus jopa kysyy jotain, mutta ei kuitenkaan suostu kuuntelemaan vastaustani.
Olen aikaisemmin ollut todella paha nalkuttamaan ja se aiheutti ison kriisin suhteessamme. Liekö jotain peruja tuolta ajalta tuo miehen käytös? Kysymys kuuluukin, miten saisin miehen luottamaan siihen, että tajuaisi etten enää nalkuta turhasta. Aiemmin siis nalkutin oikeasti kaikesta ja vaati ison kehityshetken itseltänikin, että huomasin virheeni. Olimme siis erossa jonkin aikaa ja kävin terapiassa huonon itsetuntoni vuoksi (joka oli syy siihen jatkuvaan napinaan).
Kun mies vaipuu tähän passiiviseen mykkä-/vittuilutilaan, ei hän reagoi mihinkään. Ei edes jos itken. Vasta kun annan hänen rauhoittua tunteja tai yön yli, voi sopu olla mahdollinen, mutta usein riita syttyy uudelleen, sillä itse tahtoisin käsitellä riidan ja mies vain unohtaa sen olemassaolon.
Joskus harvoin onnistumme riitelemään kehittävästi, mutta useimmiten riitelemme pahasti.
Itsestäni tuntuu pahalta odotella sopua yön yli ja saan huonosti nukuttua tällöin. Etenkin tuntuu pahalta, jos riita jää kaivertamaan kun mies lähtee vaikka työmatkalle, sillä tällöin mies ei pidä muutamaan päivään mitään yhteyttä. Lisäksi sopimattomat riidat jäävät kaihertamaan ja joskus jos otan asioita uudestaan puheeksi, tulee taas uusi riita.
Riidellessä koen miehen käytöksen vallankäytöksi ja se tuntuu henkisesti todella pahalta. Kuitenkin muutoin mies on rakastava ja arvostava, mutta riitely joka paisuu usein suuremmaksi kuin olisi tarviskaan (usein vain keskustelu riittäisi, sillä usein huomaamme olleemme samaa mieltä, mutta vain ymmärtäneemme toisemme väärin) rasittaa hirveästi ja saa minut surulliseksi.
Toki vikaa on varmasti myös itsessäni juurikin kun olen toisinaan todella syyllistävä ja passiivisesti hyökkäävä, mutta itsessäni voin asioita muuttaa kun olen ne havainnut. Mies ei kuitenkaan huomaa muutosta vaan käyttäytyy aina samalla tapaa.
Mikä neuvoksi?
Riita saattaa alkaa esimerkiksi siitä, jos minulla on jotain pientä napistavaa ja sanon sen ääneen ja hänella on oma näkökantansa asiaan. Saatan olla itse sellainen passiivisen hyökkäävä (yritän muuttua tässä ja olla itse rakentavampi, mutta välillä lipsahtaa) joka saa hänet hermostumaan toden teolla. Kun tuosta huomaan, että taas palasin vanhaan käytösmalliini, hän ei enää ota sanoja vastaan vaan vittuilee vain takaisin ja kertoo ettei halua puhua. Saattaa kuitenkin vielä vittuilla lisää, mistä usein tajuan, että mies on ymmärtänyt minut täysin väärin. Joskus jopa kysyy jotain, mutta ei kuitenkaan suostu kuuntelemaan vastaustani.
Olen aikaisemmin ollut todella paha nalkuttamaan ja se aiheutti ison kriisin suhteessamme. Liekö jotain peruja tuolta ajalta tuo miehen käytös? Kysymys kuuluukin, miten saisin miehen luottamaan siihen, että tajuaisi etten enää nalkuta turhasta. Aiemmin siis nalkutin oikeasti kaikesta ja vaati ison kehityshetken itseltänikin, että huomasin virheeni. Olimme siis erossa jonkin aikaa ja kävin terapiassa huonon itsetuntoni vuoksi (joka oli syy siihen jatkuvaan napinaan).
Kun mies vaipuu tähän passiiviseen mykkä-/vittuilutilaan, ei hän reagoi mihinkään. Ei edes jos itken. Vasta kun annan hänen rauhoittua tunteja tai yön yli, voi sopu olla mahdollinen, mutta usein riita syttyy uudelleen, sillä itse tahtoisin käsitellä riidan ja mies vain unohtaa sen olemassaolon.
Joskus harvoin onnistumme riitelemään kehittävästi, mutta useimmiten riitelemme pahasti.
Itsestäni tuntuu pahalta odotella sopua yön yli ja saan huonosti nukuttua tällöin. Etenkin tuntuu pahalta, jos riita jää kaivertamaan kun mies lähtee vaikka työmatkalle, sillä tällöin mies ei pidä muutamaan päivään mitään yhteyttä. Lisäksi sopimattomat riidat jäävät kaihertamaan ja joskus jos otan asioita uudestaan puheeksi, tulee taas uusi riita.
Riidellessä koen miehen käytöksen vallankäytöksi ja se tuntuu henkisesti todella pahalta. Kuitenkin muutoin mies on rakastava ja arvostava, mutta riitely joka paisuu usein suuremmaksi kuin olisi tarviskaan (usein vain keskustelu riittäisi, sillä usein huomaamme olleemme samaa mieltä, mutta vain ymmärtäneemme toisemme väärin) rasittaa hirveästi ja saa minut surulliseksi.
Toki vikaa on varmasti myös itsessäni juurikin kun olen toisinaan todella syyllistävä ja passiivisesti hyökkäävä, mutta itsessäni voin asioita muuttaa kun olen ne havainnut. Mies ei kuitenkaan huomaa muutosta vaan käyttäytyy aina samalla tapaa.
Mikä neuvoksi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ongelma on siinä, että vain sinä yrität kehittyä ja olet käynyt keskustelemassakin asiasta. Onko miehelläsi se fiilis, että hän toimii oikein ja sinun pitäisi muuttua? Vai huomaako hän omassa käytöksessään myös parantamisen varaa?
Se on fakta, että yksin on vaikea riidellä. Sekin on fakta, että yksin on vaikea riidellä rakentavasti. Kyllä se ponnistelua ja halua keskusteluun vaatii molemmilta. Tuollaisen riitelykauden ylipääseminen on haastavaa, mutta mahdollista. Pitäisi aloittaa puhtaalta pöydältä ja unohtaa menneee virheet.
Avaa terve keskustelu miehesi kanssa. Älä provosoi, älä syyttele. Älkää keskustelko mistään riitaa aiheuttavasta aiheesta vaan ainoastaan tavastanne keskustella ja riidellä. Kerro, että sua harmittaa, kun keskustelutilanteissa mies alkaa kettuilla. Kerro myös, että sua harmittaa ohilyönnit, mutta yrität kovasti kehittyä ja haluat samaa mieheltä. Ei siinä oikeen muu auta.