Kaupunginjohtajan pätevyysvaatimukset

On syytä varautua jo hyvissä ajoin kaupunginjohtajan vaihtumiseen. Uuden viranhaltijan pätevyysvaatimuksissa tulee painottaa etenkin siivousalan osaamista.
Keskittykäämme olennaiseen: harja ja moppi - johtajan oppi.
3140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

heidän joukkueensa suoritus hylättiin. Vuoden 2005 EM-hallikisoissa Madridissa Raquil kuului jälleen viestijoukkueeseen, joka vei voiton 4 × 400 metrin viestissä. Vuonna 2005 hän voitti Eurooppa-cupin kilpailun Firenzessä ajalla 45,80 ja vuotta myöhemmin Malagassa Eurooppa-cupin superliigan kilpailun ajalla 45,89. Göteborgin EM-kisoissa vuonna 2006 Raquil voitti ensimmäisen henkilökohtaisen Euroopan mestaruutensa 400 metrillä.

Raquil on tunnettu raivokkaasta loppukiristään, jonka aikana hänen juoksutyylinsä muuttuu kulmikkaaksi ja nykiväksi. Pariisin MM-kilpailuissa hän oli 400 metrin loppukilpailussa viimeisenä vielä loppusuoran alkaessa mutta nousi pronssille. Myös Göteborgin EM-kilpailuissa hän nousi vasta viime metreillä Vladislav Frolovin ohi kultaan.
Henkilökohtaiset ennätykset

Äänestä

Kepun jäsenyys on kuitenkin etusijalla.

Äänestä

KOULUTUSTA VAAN LISÄÄ SIIVOUSALALLE,SE JOHTAA KORKEALLE.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tane Huh kirjoitti:

On syytä varautua jo hyvissä ajoin kaupunginjohtajan vaihtumiseen. Uuden viranhaltijan pätevyysvaatimuksissa tulee painottaa etenkin siivousalan osaamista.
Keskittykäämme olennaiseen: harja ja moppi - johtajan oppi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu