Törkeetä!

Pomo ilmotti just että mulla on lomat vasta elokuun ekasta viikosta lähtien. Sanoin sille että pidän heinäkuussa muuta se sano ettei se käy, vaan mun pitää pitää ne sillon kun se sano. Ei kai se niin mee?! Mullahan on oikeus pitää lomat silloin kun haluan, kunhan ne osuu lomakaudelle? Pitääkö mun soittaa liittoon että tää selviää. Mun pitää päästä reissuun heinäkuussa ja ne pitää varaa kohta.
6309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kannattaa ehdottomasti soittaa ensin sinne liittoon, ennenkuin teet itsestäsi suurempa pelleä työnantajan silmissä.

Äänestä

"Mullahan on oikeus pitää lomat silloin kun haluan, kunhan ne osuu lomakaudelle?"

Älä höpötä. Työnantajalla on ihan lakiin perustuva oikeus määrätä, koska lomasi pidät.

Toiveen voit tiestysti esittää, mutta lopullinen sananvalta on työnantajalla.

Edellinen antoi hyvän neuvon. Soita liittoon, niin he kertovat saman, mitä tuossa edellä kerroin. Et silloin turhaan nolaa itseäsi.

"5 luku

Vuosiloman antaminen

20 §

Vuosiloman antamisajankohta

Vuosiloma annetaan työntekijälle työnantajan määräämänä ajankohtana, jolleivät työnantaja ja työntekijä sovi loman pitämisestä 21 §:ssä tarkoitetulla tavalla."

Vuosilomalaki:

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20050162

Äänestä

Niin...ja lomakausi on toukuu - syyskuu. Eli loma voidaan antaa vaikkapa toukokuussa. Eikä tähän ole nokan koputtamista.

Paitsi heillä, jotka eivät ole välittäneet tutustua omaan elämään ja arkeen vaikuttaviin asioihin. Vaikkapa koulussa.
Eikä tuo nokan koputtaminen auta yhtään.

Äänestä

ja vielä sen verran lomapäivistä ettå kun selaa vanhoja tietokirjoja niin siinä mainitaan sana kesälomapäivistä sen verran että ISÄNNÄLLÄ on harkintaoikeus loman suhteen ja se voidaan myöntää jos työntekijä on työssä ollut ahkera ja tunnollinen kaikissa työhön liittyvissä asioissa. Joten pojat itku pois ja olkaa tyytyväisiä saavutettuhin lomiin.

Äänestä

Olet varmasti nainen !! Kun heti ollaan riitaa haastamassa ottamatta asioista ensin selvää ja olemalla aina oikeassa sekä vain silloin kuin minä haluan ?

Meillä pistettiin ihan vaan vi***taillakseen kaikki toukokuussa lomalle..ja pulju kiinni.

Työantaja saa päättää touko-syyskuun aikana milloin loman voi pitää.

Elikkä toukokuussa tuli loma vietettyy katotaan oisko ens vuonna syyskuussa.

Kukaan ei paljoa uskaltanut pullikoida, koska mitä enemmän päätäs auot sitä enemmän siihen lyödään.

Työpaikan vaihto on ainut oikea tehtävä jos tuohon ei tyydy.

Äänestä
  • Kiva olla kotona kun puoliso ja lapset ovat koulussa ja töissä ja nyt kun heillä alkaa loma itsellä loma jo ohi..

    Tämä on tätä miesvaltaisen alan herkkua. Jos ei ole ope.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taikkuli kirjoitti:

Pomo ilmotti just että mulla on lomat vasta elokuun ekasta viikosta lähtien. Sanoin sille että pidän heinäkuussa muuta se sano ettei se käy, vaan mun pitää pitää ne sillon kun se sano. Ei kai se niin mee?! Mullahan on oikeus pitää lomat silloin kun haluan, kunhan ne osuu lomakaudelle? Pitääkö mun soittaa liittoon että tää selviää. Mun pitää päästä reissuun heinäkuussa ja ne pitää varaa kohta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu