Kertokaapa kokemuksistanne hyvät kanssasisaret, jotka olette vaihdevuosi-iässä löytäneet uuden elämänkumppanin! Kiinnostaisi tietää miten muut ovat vastaavassa tilanteessa selvinneet; itse koen hankalaksi sen, etten pysty aina erottamaan mikä on ikääni liittyvää mielialanvaihtelua ja tunnemyrskyä, mikä taas parisuhteen aiheuttamaa ailahtelua. Olemme olleet yhdessä muutaman vuoden, ensihuuma on haihtunut, ja nyt täytyisi pikkuhiljaa tehdä ratkaisuja tulevaisuuden suhteen...vaan kun ei aina itsekään tiedä mitä ihan syvällä sydämessään tuntee taikka mitä elämältään haluaa.
Uusi suhde vaihdevuosissa?
Sirikko
11441
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aiai.. Kun olin 30v, minulla oli muutama kuuma suhde 45-55 naiseen. Olivat kyllä kuumia. En koskaan unohda niitä aikoja - en pystyisi vaikka yrittäisin.
En ole ihan vielä vaihdevuosissa, mutta 45 kuitenkin. Ihan samoja kokemuksia. Välillä tuntuu hyvältä ja voisi vaikka sitoutua, välillä ajattelen ettei enää koskaan mitään virallista suhdetta ja että tämä tasi riittää. koen voimakasta ailahtelua suhteessa. Muutama vuosi oltu yhdessä.
Olen miettinyt että tuleeko sitä kokemuksen kautta jotenkin realistiseksi ihmisten suhteen eikä halua itseään "nalkkiin". Tai sitten eka liitto kummittelee peikkona mielessä, vaikken sitä tunnistakkaan. en tiedä. Tai sitten odottaa vielä, josko kuitenkin tulisi vielä joku todella prinssi.
Jotain draaman ja kyynisyyden välimaastoa tästä elämästä on tullut. Ihan kuin ei tietäisi mitä tahtoo tai tahtooko mitään.
Viestisi on ihan asian sivusta. Nyt puhutaan vaihdevuosi-ikäsisistä uuden suhteen solmijoista, johon liittyy ongelmia mm. seksuaalisen haluttomuuden suhteen-pystyykö enää vastaamaan haluilla miehen haluihin. Tuo voi olla vaikeaa - kannattaa miettiä lähteäkö piinaamaan miestä. Ja toisekseen haluaako nainen menettää tietyn itsemääräämisoikeutensa ja vapautensa, kun se kuitenkin tahtoo kallistua siihen varttuneempien parisuteessa että mies saa palvelijan ja ruuanlaittajan mutta naisen kannalta miehellä ei ole oikein annettavaa tuolla saralla. Tunnepuolella tietysti ok jos on joku jota rakastaa tai edes ystävä, mutta ystävyyttähän saa sinkkunakin. Tai jos ei saa niin silloin voi voi...
Menikö ohi? Ap sanoi olleensa suhteessa muutaman vuoden. Mikä on vaihdesuosi ikä? Osaalla ystävistäni on jo vaihdevuodet? Pelko nalkkiin jäämisestä on juuri tuota epäilyä siitä haluaako enää menettää itsemäräämisoikeuden, vapauden ja olemassaolon helppouden. Iäkäs/vanha/varttunut, ei kasi se nyt ole synonyymi vaihdevuosille?
Hämmentää jopa agressiiviselta kuullosta kommenttisi. Olisitko voinut samalla intohimolla vastata aloittajalle?
Varttunut henkilö on kyllä synonyymi vaihdevuosi-ikäiselle, vai oletko kuullut nuoresta vaihdevuosi-ikäisestä? Vaihdevuosi-ikään ehtinyt nainen on vanha eli varttunut. Vaihdevuodet kun alkavat se tarkoittaa juuri sitä että hedelmällinen eli nuoruusikä on taakse jäänyt elämä
>>kannattaa miettiä lähteäkö piinaamaan miestä. Ja toisekseen haluaako nainen menettää tietyn itsemääräämisoikeutensa ja vapautensa, kun se kuitenkin tahtoo kallistua siihen varttuneempien parisuteessa että mies saa palvelijan ja ruuanlaittajan mutta naisen kannalta miehellä ei ole oikein annettavaa tuolla saralla.>>
Jopas oli yleistyksenä potaskaa, sitä itseään, hyhhyh!!
Tässä on nuoripari (54 ja 56 v), joka nauttii suhteestaan molemmin puolin niin, ettei nuorempana edes aavistanut miten hienoa yhdessäelo voi olla!
Ihan asiaa kirjoitat, muutama vuosi sinne tänne ei haittaa. Vaidevuosinainen on vaan niin tarkkana.
Olen n. 50v. ja haluaisin parisuhteen. Mielestäni nainen ei muutu mitenkään erityisesti menopaussissa. Jokaisessa iässä ihminen kaipaa kumppania, arjen jakajaa. Aivan liikaa elämöidään esim. seksihaluttomuudesta. Ei se nyt niin olennaista ole, vaikka itse en mitään tuollaista haluttomuutta ole tunnistanut. Jotenkin kun lukee yli 50v. kirjoituksia parisuhteesta, niin tulee mieleen, että jopas ovat naiset kyynisiä. Puhutaan juuri tuosta, että miehet etsivät kodinhoitajaa ja seksipartneria. Aivan kuin kaikki se kaunis, mitä miehen ja naisen välille voisi kuulua, olisi yhtäkkiä kadonnut. Toivon, etten koskaan muuttuisi kyyniseksi, parisuhdekammoiseksi, seksihaluttomaksi, ei ei.
Okei, olen vaihdevuosi-iässä. Niin kuin kerroin 45v. Monet ikätoverini ovat jo vaihdevuosioireiden kourissa. En todellakaan koe silti olevani vanha. kai tämä on niitä ihmisen sisäisiä tuntemuksia. Ole sinä vanha, minä en koe vielä olevani. Koen olevani oman ikäiseni. Ikäännytään kaikki arvokkaasti. Riippumatta siitä että olen 45 ja sinä 70 , niin uskon että samat ihmissuhdekiemurat ja tarpeet meillä on kaikilla.
Olen ap ja minulla ei kyse todellakaan ole seksuaalisesta haluttomuudesta - eikä seksielämästä muutenkaan, se puoli suhteessani toimii suorastaan erinomaisesti.
Eikä kumppanini tarvitse palvelijaa eikä liioin ruoanlaittajaa, ne hommat hän hallitsee paremmin kuin minä itse. Ja jos meistä jompikumpi piinattu on, se olen kyllä minä, ja syynä ovat juuri nämä tunnemyrskyt: välillä olen varma siitä, että haluan avioitua juuri tämän miehen kanssa, välillä olen jo eron partaalla, kun tuntuu ettei meillä ole kovinkaan paljoa yhteistä. Kysymys on siis nimenomaan tunteista, ei mistään käytännön asioista.
Ja kaiken takana on pelko siitä, että jos jätän hänet, en enää koskaan löydä uutta kumppania. En ole nuorempanakaan ollut järin puoleensavetävä: kohdalleni näkyy osuvan kumppani n. kerran 30 vuodessa.
Puhut kyllä asiaa.
Itselläni ei eka liitto varsinaisesti kummittele mielessä, pikemminkin huomaan kaipaavani sellaista suhdetta, jollainen meillä ensimmäisen mieheni kanssa oli: meillä oli hyvin paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ja pystyimme keskustelemaan kaikesta niin, ettei kumpikaan tuntenut jäävänsä jalkoihin.
Tämän nykyisen kanssa olemme edenneet kihlauksen asteelle, mutta yhdessä asuminen taikka avioituminen kyllä arveluttavat minua - tosin ne eivät ole vielä muutamaan vuoteen ajankohtaisiakaan, kun hänellä vielä asuu perhettä kotona.
Tuo kuulstaa kyllä niin tutulta. Oma nuoruuden liittoni kesti n. 20v, oikeasti en ajattele sen kummittelevan, mutta kun en oikein tiedä mistä tämä epäröinti kumpuaa.
Nykyinen miesystävä on turvallinen, luotettava, osaava jne. Hän sitoutuu arkeen ja minuun. Samoin kuin sinä, mietin välillä että jäänkö sitten yksin jos tästä lähden. Tai kadun kuitenkin jos päästän tämän suhteen käsistäni. Ja vaikka kohtaisinkin vielä sopivan kumppanin, niin yhteisen historian rakentaminen vie vuosia ja suhde voi osoittautua virhearvioksi.
Nyt käsissä on "lottovoitto", joka saa välillä rakkauden tunteet vyörymään ylitseni ja välillä taas puntaroin ja epäröin tietämättä mitä pitäisi tehdä. En ole koskaan ollut epäröijä tai jahkailija, mutta nyt tuntuu ettei mitään muuta olekaan kuin vaihtelua.