Mitä uskoa?

Heissan!
Tarvisin toisten ajatuksia avuksi..
Olen seurustellut mieheni kanssa reilut 3 vuotta. Meillä menee kaikin puolin hyvin, mutta ehkäpä se suurin asia on kuitenkin hukassa. Luottamus nimittäin.
Miehelläni on aina aika ajoin ollut yhteyksiä muihin naisiin. Ne ovat tulleet esille mitä erillaisn tavoin, puhelinsoittoja aluksi, viestejä, puhelinnumeroita taskussa baari-illan jälkeen ym ym.
Aina olen saanut kuulla sellaisia selityksiä, jotta näillä ei ole mitään merkitystä ja että, kaikki naiset ovat niitä "vanhoja tuttuja" tai muuten täysin vaittomia juttuja....
Viimeksi sain tietoon n. kk sitten, että eräs hänen entinen "tuttavuus" oli törmännyt baarissä mieheeni ja sen jälkeen olivat ollet yhteydessä niin soittamalla kuin viestien välityksellä. Jotenkin tästä hurjistuin, koska olimme sopineet, ettei tällaista tapahdu salassa toiselta.
Hyväksyn toki kaverit ja olen sillä tavalla avara katseinen, että ymmärrän jopa vanhat tyttöystävät, mutta salassa yhteyden pitoa en oikein ymmärrä... Kaiken lisäksi tuolloin asuimme vähän aikaa tilanteen pakosta erillämme ja välimatkaa oli aika reilusti..
Jotenkin olen yksin näiden ajatusten kanssa. Pettääkö mieheni minua kaikista lupauksista huolimatta?? Minkä takia hänen täytyy salassa soitella ym muille naisille tai käyttäytyä niin, että tällaita tapahtuu, vaikka sanoo, ettei halua missään nimessä riskeerata meidän juttua.
aika ajoin on todella paha mieli ja olen hukassa.
Näitä kertoja on ollut niin monen monta kertaa...Ja monta kertaa olen päättänyt lähteä, mutta kun hän osaa kai sitten selitellä niin hyvin. Olen varmaan niin v*tun sinisilmäinen...
KIVA JUTTU!!!
Onko kellään samanlaisia kokemuksia?
121217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tilanteeni on samankaltainen. En siedä valehtelua, ja kerran mieheni sitten narahati siitä, että pitää yhteyksiä ex:äänsä selkäni takana. Asia selvitettiin ja mies lupasi muuttaa tapansa. Kovasti on muuttanut käytöstään ja koittaa minua vakuuttaa. Siltikin epäilys nakertaa mieltä aina välillä...
Luottamusta ei niin vain takaisin saa, on pitkällinen prosessi. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin turhalta pyristellä suhteessa, kun ei voi/pysty/osaa täysin luottaa. Joten eipä tässä taida pahemmin ratkaisuja olla jäljellä...

Äänestä
  • Kun lukee, miten te reagoitte exän kanssa viestimiseen, en ihmettele, jos miehenne tekevät sitä salassa. He ovat halunneet välttää riitaa.

    Tosin usean naisen kanssa viestittely ja baarista palaaminen naisen puhelinnumeron kanssa kertovat jo seuranhausta. Jos ei mies ole pettänyt, niin eiköhän hän jossain vaiheessa petä. Varmasti on ainakin suudellut ja kokeillut jo vaatteiden päältä.

    Äänestä

  • Topi kirjoitti:

    Kun lukee, miten te reagoitte exän kanssa viestimiseen, en ihmettele, jos miehenne tekevät sitä salassa. He ovat halunneet välttää riitaa.

    Tosin usean naisen kanssa viestittely ja baarista palaaminen naisen puhelinnumeron kanssa kertovat jo seuranhausta. Jos ei mies ole pettänyt, niin eiköhän hän jossain vaiheessa petä. Varmasti on ainakin suudellut ja kokeillut jo vaatteiden päältä.

    Mielenkiintoinen tuo miehenlogiikka: riidan välttämiseksi on parempi olla kertomatta tyttöystävälle että pitää yhteyttä muiden naisten kanssa. En vaan jotenkin jaksa ymmärtää :)

    MIES AJATTELEE, ETTÄ SYNTYY KAUHEA RIITA JOS NYKYINEN TYTTÖYSTÄVÄ SAA TIETÄÄ, ETTÄ MIES PITÄÄ YHTEYTTÄ EXÄNSÄ KANSSA
    Miksi? ”Tietääkö” mies tekevänsä väärin? (=tämä ei ole MINUN mielipiteeni, vaan ajattelin asiaa siltä kannalta että mies tuntisi sisällään piston tästä…) Pitääkö mies tyttöystäväänsä tiukkapipoisena heikkohermona, kuka suuttuu kaikista uusista ihmisistä miehen ympärillä? Mistä johtuu moinen _olettaminen_, että ei pysty kuvittelemaan tyttöystäväänsä avarakatseina?

    MIES AJATTELEE, ETTÄ ”MITÄ EI TIEDÄ, EI VOI SATUTTAA”
    Mutta kun kaikista valheista ja pahanpuuhasteluista jää jossain vaiheessa kiinni. 100% varmasti. Oletteko koskaan kuulleet naisen vaistosta ;) Eikö mies todellakaan ole ajatellut, että KUN hän ”narahtaa” yhteydenpidosta, luottamus menee ainakin väliaikaisesti kokonaan?

    MIKSI MIES HALUAA KAVEERATA EXÄN TAI JONKUN BAARISTA LÖYTÄMÄNSÄ NAISEN KANSSA?
    Miksi? Sitä en ymmärrä. Voisiko joku selittää minulle tyhmeliinille? Kavereita voi löytää enemmin töistä ja harrastuksista, baarissa olevilla ihmisillä kun tuntuu yleensä olevan mielessä vähän jotain muutakin kun vaan toveruus.

    MINNE ON KADONNUT AVOIMUUS, SE ETTÄ VOIDAAN PUHUA VAIKEISTAKIN ASIOISTA?
    En halua tässä syyllistää, että miehet pettää ja miehet on tyhmiä, naiset on yhtä ”vekkuleita” tällä saralla. Tämä teksti nyt vaan tulee näinpäin, kenenkään ei siis tarvitse copypastettaa tätä ja vaihtaa sukupuolten paikkaa ;) Mutta miten sellainen suhde toimii missä ei _oikeasti_ voida puhua vaikeistakin asioista? Onko tyttöystävällä oikeus sanoa mielipiteensä siitä kenen kanssa mies ”saa” olla? Onko miehellä oikeus iskeä baarista naisia ja puuhailla niiden kanssa salaa mitä sitten puuhaileekin?

    Äänestä

  • Nanu kirjoitti:

    "Mistä johtuu moinen _olettaminen_, että ei pysty kuvittelemaan tyttöystäväänsä avarakatseina?
    [...]

    Miksi? Sitä en ymmärrä."

    Tuossa itse vastaat alempana ylempään kysymykseen. Jos miehesi tietää, ettet voi ymmärtää exän kanssa kaveraamista, mies kaveeraa salaa. Mitä tapahtuisi, jos mies kertoisi, että menee tapaamaan exää tai soittaa hänelle? Sinä et ymmärtäisi yhteydenpitotarvetta ja teille tulisi riita. En väitä, että valehtelu olisi yhtään sen parempi toimintatapa miehen puolelta. Usein miehen valehteluun kuitenkin on syynä juuri se, että pelätään vaimon tai tyttökaverin reaktiota.

    Minulla on tästä yksi hyvä esimerkki omalta kohdalta. Olimme työporukalla bailaamassa. Kotona olin sanonut, että menee pitkään, joten vaimo sen tiesi. Kun lähdimme bilepaikalta kotiin, huomasimme, että eräs porukan nainen oli juonut itsensä aivan persekänniin. Hän ei pysynyt pystyssä ilman tukea. Koska hän asui samalla suunnalla kuin minä, otin hänet samaan taksiin ja talutin hänet kotiinsa. En ottanut häneltä edes vaatteita pois, vaan pistin sängylleen kylkiasentoon ja lähdin kotiin. Nainen jäi makaamaan sängylleen vielä kengätkin jalassa. Kotona erehdyin kertomaan vaimolle, että olisin tullut hieman aikaisemmin, mutta kun jouduin huolehtimaan tästä naisesta. Tämän kertomisen seurauksena vaimo nosti metelin ja sai mustasukkaisuuskohtauksen. Vieläkin hän on sitä mieltä, että kyseinen nainen on lähes huora ja yritti vietellä minut. Minä puolestani tein väärin, kun autoin naisen kotiin. Paljon vähemmällä vaivalla olisimme molemmat selvinneet, jos olisin kertonut, että vein jonkun miehen kotiinsa. Olisin valehdellut, mutta olisimme säästyneet riidalta ja mustasukkaisuudelta.

    Ai niin, lopuksi vastaus yhteen kysymykseen: Exän kanssa pidetään yhteyttä samasta syystä kuin pidetään yhteyttä muihin vanhoihin ystäviin. Jos sinä et tätä syytä ymmärrä, niin en voi mitään. Jos vielä miehesi tietää tuon ymmärtämättömyytesi, niin ei tietenkään hän sinulle kerro, vaikka näkisi exän ihan sattumalta jossain.

    Hei ja kiitos :) Anteeksi kun kysyn samaa asiaa uudestaan, olen vähän inttäjäluonne ;)

    "Jos miehesi tietää, ettet voi ymmärtää exän kanssa kaveraamista, mies kaveeraa salaa."

    Mistä tuommoinen oletus syntyy? :) Toki on tapauksia että tyttöystävä vetää käsilaukulla päähän jos mies sattumalta vilkaisee jotain beibeä kadulla mutta on sellaisiakin naisia jotka ihan oikeasti suvaitsevat yhteydenpidon muiden naisten yms. kanssa kunhan niistä vaan kerrottaisiin eikä tehtäisi salaa.

    Itse olen hyvin avarakatseinen, minulla on miespuolisia ystäviä, miehelläni saa olla naispuolisia ystäviä. Edellytän kuitenkin että asioista ollaan avoimia, minä alkaisin heti epäilemään jos mies kävisi salaa tapaamisissa ja jäisi siitä kiinni :) Tosin en tiedä miten suhtautuisin siihen, että mies tapaisi baarissa naisia ja alkaisi tapailemaan heitä. Vois olla että tuntuis vähän siltä että parempi lähteä miehen onnen tieltä :)

    Ja mitä exän kanssa kaveeraamisiin tulee, minulle ex on sellainen kenen kanssa olen joskus ollut rakastunut, ollaan jaettu sänky. En kertakaikkiaan osaa kaveerata niiden kanssa. Usein keskustelu kuitenkin menee sille tasolle, että "katso miten hienosti minulla menee ilman sinua". Mieheni tuttavapiiriin lukeutuu myös yksi hänen exänsä, minulle se on ihan OK :) Kiva vaan jos välit exän kanssa toimii :)

    Hauskaa kesää sinulle Topi ja kiitos kun kirjoitit noin mukavan vastineen!

    Vielä pari juttua lopuksi. Muista, että ei mies välttämättä tiedä, miten nainen johonkin asiaan reagoi. Mies olettaa tietävänsä ja toimii oletuksensa mukaan. Jos siis mies olettaa, että vaimo saisi raivarin viattomasta ystävyydestä, mies ei ystävyyttä vaimolle paljasta. Korostan sitä, että tilannetta ei ratkaise se, mitä vaimo ajattelee, vaan se, mitä mies luulee vaimon ajattelevan.

    Toinen juttu on se, että joillekin miehille naiset ovat erilaisia ystäviä kuin miehet. Minun ystäväpiirini miehet ovat aika perinteisiä - ehkä jopa kliseisiä miehiä. Juttuaiheisiin kuuluvat autot, aseet, metsästys yms. Koska minun kiinnostuspiirini on laaja, haluan jutella myös aiheista, jotka perinteisesti ovat olleet naisten juttuja, kuten ruuanlaitto sekä puutarhan ja kukkien hoito. Koska ystävämieheni eivät noista asioista juttele enkä ole löytänyt sopivia juttukumppaneita muuten, juttelen näistä asioista naisten kanssa. Muutenkin naisten kanssa tulee juteltua enemmän ns. pehmeistä arvoista. Tämän vuoksi jopa kaipaan naispuolisia ystäviä.

    Miten on.. mitä itse ajattelisit, jos naisesi alkaisi saamaan puheluja ja viestejä tapaamiltaan miehiltä, eikä oikein niistä sinulle selittele. Hyvin ylimalkaisesti kertoisi asiasta. Suuttuisi, jos kyselisit vähääkää enempää. Kavereiksi heitä kutsuisi...
    Kyväksysitkö sen?
    Kyllähän silloin on helpompi ymmärtää ja hyväksyä, kun tietää mikä on jutun juoni. Ei tässä kukaan kavereita ole kieltämässä keneltäkään!
    Sen tiedän, että miehien on saatava jostakin suunnalta aina pönkitystä itsetunnolleen, jotta tuntevat pysyvänsä miehinä!!!

    Äänestä

  • Irina kirjoitti:

    Sitähän minäkin olen mieltä, että kavereita saa ja pitääkin olla. Vaikuttaa vain siltä, että jotkut naiset valittavat kahdesta suunnasta. Ensin he ihmettelevät, miksei mies kerro ystävänaisistaan, ja heti perään julistavat, ettei mies tarvitse naispuolisia ystäviä. Oma vaimo pitäisi riittää. Mies on kahden tulen välissä. Toisaalta pitäisi kertoa, että joku nainen on ystävä - ehkä jopa tärkeä ja läheinen sellainen. Toisaalta ei saisi olla naispuolisia ystäviä, ettei vaimo tunne jäävänsä kakkoseksi. Niinpä mies päätyy vähättelemään ystävänaisiaan, ettei vaimo vaan tule mustasukkaiseksi.

    Yllä olevaa joudun tekemään omalle vaimolleni, mikä minusta on paskamaista. Kavereita ei kielletä, mutta läheisiä ystävänaisia ei saisi olla.

    Se on kyllä totta, että nainen voi tuntea jäävänsä kakkoseksi. Varsinkin jos tilanne on se, että mies vie tätä uutta naisystävää kahville ja lounaalle ja elokuviin -tai vaikka molemmat maksaisivat omat osuutensa- ja sitten samaan aikaan oma vaimo on kotitalouskoneena kotona, voi olla että vaimo tuntee jäävänsä kakkoseksi. Jos taas kotona rakkaus kukkii ja mies huomioi vaimoaan ja silti vaimo kokee jäävänsä kakkoseksi, en oikein osaa sanoa missä vika piilee.

    Ehkä naisten ja miesten väliseen ystävyyteen sisältyy aina jonkinmoisia kompastuskiviä eikä ystävyyselo ole mutkatonta - eihän ole seurusteleminenkaan! :)

    Hauskaa kesää kuitenkin kaikille, yritetään olla niin avoimia kuin mahdollista ja rakastaa sitä kumppania ihan täysillä! :)

    Äänestä

Itse siis ihmettelen sitä, että miksi yhteydenotot ovat niin salaisia, jos niissä ei ole mitää sen kummempaa?? Viestejä puheluja on parhaimmillaan mennyt päivässä kymmeniä! Ja yleensä yö aikaan. AIna silloin, kun minä en ole maisemissa. HUVITTAVAA!! Ja kun asiasta suutun/loukkaanun, niin sitä ei millään ymmärretä, mikä satuttaa ja mitä siinä on niin väärää!!!
Itselläni on kavereina myös miehiä ja en koskaan ole tuntenut tarvetta pitää salassa mitään, en edes silloin, jos kyse on ex-miehistä. Jos on soiteltu tai muuten tavattu, niin asiasta olen aina voinut kertoa.
Mieheni kohdalla ei niin ole. Ja sitähän jaksan ihmetellä. Oikeastaan huvittaa koko juttu ajoittain. Aina ei jaksa edes vaivata päätään. Huvittaa koko miehen lapsellinen, naurettava ja typerä käytös. Arvostus ja kunnioitus, mitä ennen vielä oli miestä kohtaan, on kadonnut aika olemattomiin. Kyllä sen jotenkin vain vaistoaa, kun jutussa on jotain muuta kuin pelkkää viatonta kaveruutta..
En tiedä onko tässä tulevaisuutta minkäänlaista, vai rupeanko itsekin mieheni selän takana lirkuttelemaan muille? Enpä usko, koska minulle se ei varmaan tuota suurta mielihyvää. HOUKUTTLEE VAIN POTKAISTA UKKO PIHALLE!! Itseasiassa silmät pitäsi vain avata ja kohdata totuus!

Äänestä

Minun mieheni paljastui lopullisesti tänään vastaavanlaisesta hommasta eli soiteltu/viestitelty yhden ja saman naisen kanssa jo monta kuukautta. Molemmat sanovat, että kyse on pelkästä ystävyydestä, mutta kyllä se vaan melko syvältä sieppaa, että miehellä ei ollut pokkaa kertoa totuutta, vaikka sitä useasti kuluneiden kuukausien aikana häneltä tivasin.

Se ainainen valehtelu ja salailu tässä touhussa ihan eniten suututti (totta kai epäilykset heräävät, kun mies piilottelee puhelinlaskujaan ja silmät kirkkaina kieltää tuntevansa ketään saunalahden asiakasta, vaikka puheluita ja tekstareita saunalahden liittymään löytyi laskusta vaikka kuinka paljon. Väkisinkin mieleen tulee ajatus, että mitäs sitä muuten salailisi ellei aihetta olisi) - nyt olo on pikemminkin helpottunut, kun totuus lopultakin selvisi. Usko tai älä, uskon miestäni - olkoon totuus loppujen lopuksi mitä tahansa.

Että terveisiä vaan Annelle, sille mieheni hyvälle ystävälle! Oli varmaan kiva yllätys, kun tänä aamuna nähtiin...

Äänestä

Mä seurustelin noin 5 kk yhen miehenalun kanssa ja Kun luin tuota sun juttua ni tuli ihan meidän juttu mieleen. Se soitteli ja laittoi viestiä salassa muille naisille. Yleensä hyväksyn naispuoliset kaverit, koska itselläni on miespuolisia kavereita, mutta tässä jutussa tökki se kun sen piti olla salassa niihin yhteydessä. tottakai herää erinäisiä epäilyjä, et missäs nyt mennään ja onko taustalla jotain muutakin ym,ym. Sinuna olisin varuillaan. Mun mies, nykyinen ex (onneks) oli ollut koko sen meidän seurustelun ajan yhteydessä sen exään.Ja jätti sitten minut sen exän takia.ELi niillä oli jonkinlainen suhde kokoajan menneillään.
Ottaa vaan päähän ku en aiemmin hoksannu asiaa, ni olisin jättäny sen ajat sitten! Pitkän aikaa sattu,ku mies, josta välittää ja rakastaa ja haluaa uskoa häntä, jättää toisen takia. Ihan varmasti hän on ajatellut sitä myös silloin ku me harrastettiin seksiä. En tiedä.. oli kyllä niin ällö tyyppi että hohhoijaa...yäk!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saana kirjoitti:

Heissan!
Tarvisin toisten ajatuksia avuksi..
Olen seurustellut mieheni kanssa reilut 3 vuotta. Meillä menee kaikin puolin hyvin, mutta ehkäpä se suurin asia on kuitenkin hukassa. Luottamus nimittäin.
Miehelläni on aina aika ajoin ollut yhteyksiä muihin naisiin. Ne ovat tulleet esille mitä erillaisn tavoin, puhelinsoittoja aluksi, viestejä, puhelinnumeroita taskussa baari-illan jälkeen ym ym.
Aina olen saanut kuulla sellaisia selityksiä, jotta näillä ei ole mitään merkitystä ja että, kaikki naiset ovat niitä "vanhoja tuttuja" tai muuten täysin vaittomia juttuja....
Viimeksi sain tietoon n. kk sitten, että eräs hänen entinen "tuttavuus" oli törmännyt baarissä mieheeni ja sen jälkeen olivat ollet yhteydessä niin soittamalla kuin viestien välityksellä. Jotenkin tästä hurjistuin, koska olimme sopineet, ettei tällaista tapahdu salassa toiselta.
Hyväksyn toki kaverit ja olen sillä tavalla avara katseinen, että ymmärrän jopa vanhat tyttöystävät, mutta salassa yhteyden pitoa en oikein ymmärrä... Kaiken lisäksi tuolloin asuimme vähän aikaa tilanteen pakosta erillämme ja välimatkaa oli aika reilusti..
Jotenkin olen yksin näiden ajatusten kanssa. Pettääkö mieheni minua kaikista lupauksista huolimatta?? Minkä takia hänen täytyy salassa soitella ym muille naisille tai käyttäytyä niin, että tällaita tapahtuu, vaikka sanoo, ettei halua missään nimessä riskeerata meidän juttua.
aika ajoin on todella paha mieli ja olen hukassa.
Näitä kertoja on ollut niin monen monta kertaa...Ja monta kertaa olen päättänyt lähteä, mutta kun hän osaa kai sitten selitellä niin hyvin. Olen varmaan niin v*tun sinisilmäinen...
KIVA JUTTU!!!
Onko kellään samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu