Ei niitä onneksi paljon ole, 15 000 , eli ehkä selviän ilman voittoakin,.
Työpaikka saisi jäädä ja keskittyisin johonkin hauskempaan, esimerkiksi perustaisin pienen puodin nettikaupan , jonka menestymisellä ei olisi niin väliä.
Sitä ennen olisin matkustellut ainakin puoli vuotta. Sukulaislapset saisivat opiskelurahaa lahjaveron rajoissa ja oma myös. Voisin ostaa kotikaupungista esim. pari kohtuuhintaista kolmiota ja vuokrata samaisille sukulaislapsille edullisesti.
Uusia vaatteita ostaisi kovasti ja monta hienoa Mulberryn yms. laukkua. Ehkä muuttaisimme vuokralta omaan asuntoon. Sellaiseen kohtuullisen kokoiseen, ehkä 100- 120 neliötä. Uusi hissitalo kotikaupungin keskustassa merinäköalalla ja ylin kerros. Uudet huonekalut tietty.
Yksi miljoona meni jo, toivottavasti niitä tulisi monta ;)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.