vaaka...

Moi!

Oon yrittänny alottaa terveellisen ja hítaan laihduttamisen, eli syömällä normaalia ruokaa, mutta järkevämmin kuin ennen.
Mulla olis kysymys vaa'asta. Kuinka usein siinä kannattaa käydä? Nyt oon käynny joka aamu, kun olen ajatellut, että siitä näen, mihin suuntaan ollaan painon kanssa menossa. Tänä aamuna se näytti silti 600 g enemmän kuin eilen aamulla, vaikka mielestäni olin syönyt vähemmän kuin kulutukseni. Muutenkin vaa'an lukemat näyttää muuntelevan aika järjettömästi. n. kilon sisällä. En uskaltais olla pitkään aikaan käymättä vaa'alla, mutta tollanen vaihtelu masentaa. Mitä kannattais tehä?
4600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

saman aikaan , mittanauha eli vaatteiden " suureneminen " parempi mitta . Paino junnaa joskus piitkäään samassa .

Äänestä

Itse käyn päivittäin (aamulla, vessassa käynnin jälkeen)... pikkuhiljaa olen oppinut sen myötä rytmin, minkä verran esim. nestetasapainon vaihtelut vaikuttavat painoon. Toisaalta ei sitten säikähdä, jos sinä tiettynä punnituspäivänä (kerran viikossa jos punnitsee) näyttääkin paino enemmän.

Kokeilemalla löytää itselleen parhaan rytmin. Pääasia on ettei ota liikaa paineita vaa'an lukemasta, ne todellakin vaihtelevat melkko paljonkin. Käyttöön vaa'an lisäksi peili, mittanauha ja vaatteet niin näkee missä mennään :D

Äänestä

parhaimmillaan paino vaihtelee 2 kiloakin viikon aikana. Itse käyn noin kerran viikossa vaa'alla, joskus jopa päivittäin..
Yksi kunnon lenkki (5 tuntia pyöräilyä) saattaa viedä jo kilon, toistakin.

Alussa paino voi todellakin nousta, jos olet lisännyt liikuntaa, mutta odotahan kuukausi niin sitten se alkaa laskea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Moi!

Oon yrittänny alottaa terveellisen ja hítaan laihduttamisen, eli syömällä normaalia ruokaa, mutta järkevämmin kuin ennen.
Mulla olis kysymys vaa'asta. Kuinka usein siinä kannattaa käydä? Nyt oon käynny joka aamu, kun olen ajatellut, että siitä näen, mihin suuntaan ollaan painon kanssa menossa. Tänä aamuna se näytti silti 600 g enemmän kuin eilen aamulla, vaikka mielestäni olin syönyt vähemmän kuin kulutukseni. Muutenkin vaa'an lukemat näyttää muuntelevan aika järjettömästi. n. kilon sisällä. En uskaltais olla pitkään aikaan käymättä vaa'alla, mutta tollanen vaihtelu masentaa. Mitä kannattais tehä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu