Minä en tiedä onko vika minussa vai suhteessamme. Olen vihainen/ärsyyntynyt mieheeni joka päivä. Joku mitä hän sanoo tai tekee ärsyttää minua koko ajan, suutun pikkuasioista ja saan sitten hänetkin suuttumaan. Olenko väärän ihmisen kanssa vai onko ongelmat pääni sisällä... Välillä mietin, että jos vain purankin sisäistä pahaa oloani (mistä lie johtuukaan, kaiken pitäisi olla hyvin) häneen, läheisimpään ihmiseen. Tunnen kuitenkin useammin vihaa kuin rakkautta häntä kohtaan. Kuitenkin tuntuu, etten olisi sen onnellisempi kenenkään muunkaan kanssa. Haluaisin puhua jonkun "viisaamman" kanssa, mutta kenen?
Mies ärsyttää???
Susse
101613
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen miettinyt pitäisikö hankkia aika kallonkutistajalta tai joltakin muulta ammatti-ihmiseltä ja käydä selvittämässä eka oma pää, ehkä apu löytyis sieltä. Minulla nämä tunteet on ehkä 50/50. En valitettavasti osaa auttaa, mutta halusin sanoa, että meitä muitakin on.
Samanlainen oli omakin tilanteeni..Jätin miehen kas kummaa ei enään ahdista ja purista..Tulin näin jälkeenpäin siihen tulokseen että hän ei ollut minulle se oikea. Itselläni oli erilaiset visiot ja päämäärät kuin hänellä, joten balanssia suhteeseessa ei olisi voinut edes odottaa..tämä aiheuttaa tyytymättömyyden tunteen. Näin oli ainakin omalla kohdalla.
On todella lohduttavaa kuulla muidenkin kamppailevan tällaisten juttujen kanssa!!!
Eroa on tosiaan mietitty useampaan otteeseen ja erottukin jo kerran, taukoja ollut muutama. Jotenkin olen kuitenkin niin kiinni miehessäni, että aina on palattu yhteen. Ei siis osata olla erossakaan, mutta minulla on kuitenkin paha mieli jatkuvasti ja sehän miestäni taas harmittaa... Olen sitäkin miettinyt, että mieltäni pahoittaa tyytymättömyyteni suhteeseen, mutta eroaminen on tuntunut maailmanlopulta ja ikävä tulee heti. Ei minulla ole elämää ilman häntä, enkä edes haluaisi olevankaan. Haluaisin olla onnellinen hänen kanssaan, mutta p**kele kun en ole!! Meillä on kyllä aika erilaiset visiot, että jos se siitä sitten johtuu.... Mutta en oikein ole tyytyväinen muuhunkaan elämääni, joten jospa se vaikuttaa kuitenkin tähän suhteeseen??? Argh tätä vuodatusta.
Itselläni oli sama tilanne pari vuotta sitten (tuhlasin nuoruudestani ja kauneudestani ;) yli 3 vuotta... mokomaan retaleeseen)
Kiukuttelin, haukuin, moitin, sähisin, pysyin poissa kotoa, petin, en soitellut... tein kaikkea, jotta hän tajuaisi lähteä pois. Mutta eihän se takiainen mitään ymmärtänyt ja jouduin itse antaa lopetuspiikin suhteelle.
Hänessä oli monta vikaa, mutta isoin oli se, että hän ei arvostanut minua tai tukenut sillon, kun tein 2 aborttia... hän huiteli toisten naisten kanssa... Kun sitten toivuin, niin minun menojalka vipatti, eikä kotona minua pahemmin nähty.
Jos sinua ärsyttää miehesi seura, niin parempi pistää poikki ja lähteä uusille metsästysmaille. Itse olin ärsyyntynyt yli 2 vuotta ja se on pitkä aika olla kiukkuinen koko ajan... ja yhdelle ihmiselle.
Voi se tietysti noinkin olla. Mutta.
Itse olen ollut mieheni kanssa kimpassa yli kolmetoista vuotta, vähän yli parikymppisinä aloitettiin.
Ensin oli huumaava rakastuminen jota kesti melko kauan (yli vuosi ehkä). Sitten törmättiin seinään. Toinen ärsytti niin suunnattomasti, siis KAIKKI hänessä, että saman katon alla oli todella tukalaa. Esim. kun mies oli puhelimessa kaverinsa/veljensä kanssa, piti mennä toiseen huoneeseen vaikka puremaan tyynyä - oli niin ällöttävää. Silloin huomauttelin koko ajan, mies vastasi todella ilkeästi ja erosta puhuttiin usein. Vastenmielisempää tyyppiä oli vaikea kuvitella, kaikkinen hajuineen ja maiskutuksineen ja sanaparsineen ja uskomuksineen- ja sukulaisineen.
Myös hän inhosi minua eikä mitenkään sitä tosiasiaa peitellyt.
Mutta hitaita kun ollaan, kaameata tilannetta siedettiin varmaan kaksi, kolme vuotta. Muistelin silloin usein alkuaikojamme ja järkeilin, ettei kai hänestä se kaikki hyvä kuitenkaan ole voinut lopullisesti kadota. Hänessä on piirteitä, joita täytyy kiistatta kunnioittaa. Ne heikosti kantoivat.
Kunnes suhde alkoi pikku hiljaa muuttua. Muistan selvästi ja liikuttavina tilanteet, jossa toinen pitkästä aikaa olikin yllättäen kiltti, tuntui ystävältä. Olimme kait aika uupuneita jatkuvaan repivään riitelyymme ja katkeran kyyniseen ilmapiiriin välillämme ja tartuimme molemmat niihin heikkoihin positiivisiin lankoihin, aloimme viljellä niitä. Tarvittiin huumoriakin, esim. oli meille TODELLA KOOMISTA sanoa toiselle vaikkapa "tuonko kulta sulle kahvia", mutta niinpä vaan alettiin haastella, puolin ja toisin. Ensin häpeissään ja huumorin varjolla, sitten jo vähän luontevammin.
Ja pikkuhiljaa, suhde parani, ärsytys alkoi muuttua luonteeltaan kausittaiseksi ja olla silloinkin mittasuhteiltaan siedettävää. Ja suureksi ihmeeksemme suhteemme muuttui hiljalleen syvemmäksi ja läheisemmäksi ja uudella tavalla intohimoiseksi.
Olen nykyisin todella tyytyväinen että emme eronneet. Siihen kyllä tarvittiin poikkeuksellisen kovapäiset tyypit, sillä yhdessäolo oli pitkään täysiveristä kidutusta.
Tätä nykyä rakastan miestäni kaikkine päivineen vaikka edelleenkin hän aina välillä minua ärsyttää. Näen tulevaisuutemme kuitenkin nyt tosi valoisana.
Tämän tarinan opetus on mielestäni se, että kahden ihmisen välisen hyvän voi saada kukoistamaan alkamalla tietoisesti sitä ruokkia. Vaikka se olisi kuinka vähäistä, ja vaikka kokonaisuus tuntuisi kuinka toivottomalta. Olemme sisimmältämme kuitenkin herkkiä ja rakkaudenjanoisia otuksia.
Huomautan, että meillä ei ole ollut fyysistä väkivaltaa (henkistä kyllä vaikka millä mitalla)eikä kumpikaan ollut toiselle uskoton (vaikka mieli olisi tehnyt, puolin ja toisin). Ne asiat muuttaisivat varmasti tilannetta.
Kiitos - tämä oli hieno kuvaus suhteen kestävyydestä. Olen vähän samaan tapaan kertonut jossakin toisessa ketjussa omasta hieman vastaavasta tilanteesta parin vuoden takaa. Mikä minulle oli tärkeintä oivaltaa oli se, että muuttumisen ja parempaan pyrkimisen piti lähteä minusta itsestäni, aika pian siihen sain vastakaikua puolisoltanikin ja nyt olemme onnellisia ja tyytyväisiä elämäämme.
Parisuhde kun on päivittäistä "koulun käyntiä" passiivinen läsnäolo ei pelkästään riitä, vaan töitä on tehtävä päivittäin.
Mielenkiintoinen näkökulma asiaan, todellakin! :)Oletko koskaan ajatellut miksi hän ärsytti sinua niin kovasti? Olisiko joku muu ärsyttänyt vähemmän tai jopa ei ollenkaan?! Ihmettelen tosiaan mikä teidät piti yhdessä kolme tukalaa vuotta, mutta kiva kuulla että selvisitte!
Olen kyllä paljonkin ajatellut, mikä minua hänessä ärsytti. Silloin kun tilanne oli pahasti päällä, niin en varmaan muuta ajatellutkaan.
Eniten erilaisuus suhteessa itseeni. Olen huolellinen ja pikkutarkka, hän tosi suurpiirteinen. Sinne päin hompsien tehdyt hommat alkoivat näyttää tyhmyydeltä. Hän on sosiaalinen, nauraa rehottaa ja haluaa tavata/jutella puhelimessa ystäviensä kanssa usein. Minä taas viihdyn kotona omalla porukalla, ei tarvita useinkaan vieraita. Siitä tuli riitaa. Hän jättää kaikki tavaransa levälleen. Minä nautin järjestyksestä joten ei ole muu auttanut kuin keräillä kampsuja (ja olla aivan kuin hänen äitinsä...) Minä yritän ilmaista asiat hienotunteisesti, varon loukkaamasta - mies se taas sanoa möläyttää reippaasti ja nauraa röhönaurut päälle. Minun jäädessä mieleni pahoittaneena miettimään asiaa moneksi päiväksi. Jne. jne. Voisin jatkaa listaa pitkälle.
Lisäksi olemme aika erilaisilla aloilla, intressimme ja näkökulmamme asioihin ovat usein eri planeetoilta.
Kun olimme umpikujassa, minä olisin halunnut analysoida suhdettamme perusteellisesti mutta häntä sellainen ahdisti. -Ei jakseta jauhaa. -Tuo on jo puitu tuhat kertaa. -Ei tää mihinkään johda, että sä jaksat! - Älä vaan taas aloita!
Ajattelen nyt, että kyllä ongelmat olivat hyvin suuressa määrin myös omia pahan olon tunteitani. Minulla oli meneillään jokin kriisi itsenikin kanssa. Ja olin varmasti pahimmillani tosi ärsyttävä tiukkapipo. En antanut miehelleni mitään tilaisuutta positiivisiin kokemuksiin kanssani ja jos annoin, olisin mielestäni ansainnut heti palkkion.
Olisi myös kantsinut tajuta, että hänen peruspersoonaansa en voi muuttaa, se on käännettävä voitoksi. Hän tekee monet asiat tyytyväisenä toisin ja se on vaan fakta.
Toki myös monia asioita on saatu muuttumaankin laatimalla ihan selkeitä yhteiselämän pelisääntöjä. Niihin olemme sitoutuneet ja ne toimivat hyvin. Se on minusta tärkeää, konkreettinen osoitus välittämisestä.
Myös se on minusta totta, että ihmisellä on aika rajallinen kyky ymmärtää toisen olemusta, negatiivinen kierre lähtee helposti liikkeelle. Olen itse kasvanut ja aikuistunut ja alkanut nähdä hänessä paljon sellaista hyvää, joka oli vuosia minulta täysin pimennossa. Ja jota olen tajunnut todella arvostavani. Tarvittiin runsaasti aikaa ja minunkin muuttumistani, että hänen persoonansa avautui minulle uudessa valossa. On aivan ihmeellistä se, miten eri lailla hänet nykyisin näenkin! Eikä tarvitse vakuutella mitään itselleen positiivisen ilmapiirin ylläpitämiseksi, vaan oikeasti minulla on hyvä olla hänen kanssaan ja sehän on kivaa kun tykkää!!!
Jälkeen päin ajatellen luulen, että moni muukin mies olisi kyllä ärsyttänyt, oman sisäisen tilanteeni tähden. Silloin tosin tuntui, että kaikilla muilla oli jotenkin siedettävämmät ukot kuin minulla. Oli surullinen olo toisten kanssa, kun pariskunnat näyttivät onnellisilta ja tiesi, ettei ole omalle miehelle juuri mitään sanottavaa kun jäädään taas kahden. Selitys kaikkeen kurjuuteen tuntui olevan miehen ärsyttävyydessä. Nyt näen tilanteen aika lailla laajemmin.
Ei hän minua loukatakseen ollut sellainen.
Tietysti on mahdollista, että jossakin toisessa miehessä olisi ollut minulle vähemmän sopeutumista.
Mutta jälkeenkään päin ajatellen meillä ei olisi ollut kyllä käytössämme mitään poppakonstia väljemmille vesille päästäksemme. Vain aika tähän on voinut auttaa ja kurssin tietoinen, pikkuhiljainen kääntäminen. On tarvittu koko joukko hiljalleen kypsyneitä oivalluksia. Siltikin tuli alussa usein takapakkia, juuri kun alkoi uskoa, että ehkä tästä ei eroa välttämättä tulekaan, niin silloin leimahti taas riita jota jähnättiin kuukauden verran toisiimme täysin v*******tuneina. Mutta suhteesta puhumisesta ei jossain vaiheessa kyllä ollut enää mitään hyötyä. Ainut mikä oikeasti auttoi, oli kiltiksi ryhtyminen ja ystävälliset teot.
Ja toisille on tosi vaikea mitään neuvoa antaa, tilanteet ovat niin erilaisia. Mutta kun sanot rakastavasi kaikesta huolimatta miestä, niin se on toivoa herättävää. Kokeile, mitä tapahtuisi jos alkaisit "lietsoa" sitä tunnetta. Jos sivuuttaisit kaikki päähän tulvivat negatiiviset ajatukset ja yrittäisit ruokkia vain positiivisia. Vaikutukset eivät näy heti. Tarvitset ainakin vuoden nähdäksesi, mihin suuntaan suhteenne kehittyy.
Ja rakkaus alkaa kasvaa ja hyvä olo välillänne lisääntyä, sitten voit pohtia myös niitä negatiivisia ajatuksia. Turvallisemmassa tilanteessa niiden käsittely ei liiaksi syö tunnepääomaa. Ei niin helposti mene puurot ja vellit sekaisin.
Negatiivisetkin puolet kun kuitenkin kuuluvat ihmissuhteeseen.
Toivotan Sinulle tsemppiä, et todellakaan ole yksin murheinesi!
Kirjoitit ihan samoja asioita mitä minä koen. Juuri tuo erilaisuus hiertää meilläkin. Hän on myöskin suurpiirteinen, sosiaalinen, puhuu päivittäin useasti ystäviensä kanssa "hörötellen" ja minä taas viihdyn kotona, olen järjestelmällinen enkä kaipaa ihmisiä ympärilleni koko ajan. Se, miksi tuntuu, ettei tästä tule mitään, on ymmärryksen puute. Me emme ymmärrä toisiamme, emmekä varmaan kunnioitakaan toistemme erilaisutta.
Olen joskus yrittänyt olla kiltti, mutta se kaatuu aina väkisin yrittämiseen ja siihen että vaan v***ttaa niin paljon että on pakko sanoa pahasti tms. En ole enää pitkään aikaan pystynyt sanomaan hänelle rakastavani, vaikka hän sanoo sen minulle aina kun olen ollut hyvällä tuulella hetkenkin.. Miten toinen voi unohtaa niin helposti vaikka juuri edellisenä päivänä on haukkunut minut maan rakoon..!
Luulen kyllä, että oma sisäinen kriisini vaikeuttaa asioita ja siksi mietin jospa siitä eroon pääseminen auttaisi. Mutta ei vaan ole keinoja. Kun tälläisenään ei taida olla voimavaroja lietsoa sitä positiivisuutta.
Suuri kiitos vastauksistasi, lohdutti todella lukea samanlaisia koitoksia!!
Takaisin en palaa.