On ihana olla sinkku. Saa olla oman itsensä "herra." Voi tehdä sitä mitä tahtoo, milloin tahtoo, jos tahtoo. On ihana nauttia asioista yksin. Olla vaan. Ei edes tahtoisi ketään muuta tähän väliin. Tuntuu, että suhde vaatii tällä hetkellä liikaa. Nyt toistaiseksi tahtoisi vaan olla.
Silti! Joku osa kaipaa samaan aikaan sen jonkun jakamaan näitä hetkiä. Sitä, jolle voisi avautua, jonka kanssa olla ja elää tätä elämää. Ihastuksiakin on ollut. Ne päättyy omaan päättämättömyyteen. Tai sitten siinä hetkessä, kun taas tahtoo olla vaan yksin.
Tiedän, että joku kohta sanoo, että kyllä se päättämättömyys loppuu, kunhan löytää sen oikeanlaisen. Tiedän sen itsekin. Ne pienet ihastukset eivät vaan olleet sitten aivan sitä, mitä kaipasi. Tässä on vielä aikaa nauttia omissa oloissa olemisesta. Sitten ehkä joskus saattaa tavata sellaisen, jonka kanssa tahtoo oikeasti jakaa elämänsä, eikä se henkilö tunnu taakalta.
Samaan aikaan jossain kolkuttaa pelko siitä, ettei se ihminen ehkä löydykään. Tai menee tässä tilanteessa ohi, kun ei tajua tarttua kiinni päättämättömyytensä takia.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Pitäähän se jotenkin itselleen perustella että ei kelpaa kenellekään.
Ajattele miten tahdot. Tiedän itse mitä olen ja onko näin.
Hae jääkaapista se "kurkku" ja mene hoitelemaan toosasi;)
Täysin älytön keskustelun avaus:(
Kaipaisin perusteluja.