Miksi kirjoitetaan isoilla lööpeillä julkisten ihmisten avioeroista, suhdesotkuista. Koskaan näitä heidän yksityisiä asioitaan ei pitäisi ilmoittaa lehdistössä ja muutenkaan niitä ja uusia suhteita tuoda esiin. On ikäänkuin yllytystä kaikille eroamiseen, sillä nämä kirjoitukset tuovat ikäänkuin jotenkin suurena helppoutena asian julki ja uusi suhde tuodaan myös esiin heti perään.
En usko eron olevan helppoa ainakaan heidän ex-puolisoileen, läheisilleen ja ennakaikkea lapsilleen.
Eroja ei pidä koskaan ihannoida ja uutta suhdetta ei myöskään, sillä useinhan se on alkanut jo uskottomuuden kautta. Suorastaan toisinpäin, pitäisi aina tuoda esiin avioeron tai avoeron vakammat puolet, sen aiheuttamat suuret vaikeudet lapsien elämässä sekä läheisten elämässä.
Ero ei koskaan voi olla ilouutinen ja kaikin tavoin pitäisi voida estää uuden suhteen alkaminen heti perään, sillä jokainen eronnut tarvitsee ajan, jonka aikana miettii asioita ilman näiden uusien ihmisten asiaan vaikuttamista.
Eron aiheuttamat suuret vaikeudet lasten elämässä, saattavat laukaista lapsen tekemään jatkossa mitä hirvittävämpiä asioita, lasten elämä menee täydellisesti rikki. Heitä omat vanhemmat eivät joudä omien juoksujensa vuoksi olemaan lastensa kanssa, sillä aina mukana pyörii tuo lapselle kuulumaton isän tai äidin uusi kumppani, joka ei koskaan paikkaa oikean isän tai äidin asemaa, eikä lapsi häntä koskaan voi rakastaa kuten vanhempiaan.
Lapsen elämän tuho on vanhempien avio-tai avoero useimmiten.
Kenenkään eronneen on ihan turha tulla nyt mitään muutta kertomaan, sillä tiedät itsekin valehtelevasi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Aika rankkaa tekstiä. En oikein allekirjoita, kuten arvasitkin monien ajattelevan.