En Ymmärrä?
Olen vanha ja kalkkeutunut, silti olen todella huolissani
tämän yhteiskunnan nykytilasta.
Suomi ei enää ole ”hyvinvointiyhteiskunta” jos on sitä
koskaan ollutkaan.
Ei ole enää kyse viranomais- tai terveydenhuoltotoiminnasta!
Vika on nyt meissä!
Sodanjälkeinen aika oli jotenkin käsitettävissä. Miehet ja naiset
palasivat sodasta ja oliva todella rikkirevittyjä.
Silloin välit selvitettiin usein puukolla. Kuitenkin ihmiset oppivat
vähitellen mitä voi toiselle sanoa ja tehdä.
Tilanne rauhoittui ja 50-luvun puolestavälistä 70-luvun alkuun
olo tuntui erittäin turvalliselle.
Seksi ja sen puute olivat ainoat asiat jotka tuottivat valitettavia
uhreja.
Silloin välitettiin naapureista ja toimittiin paljon yhdessä.
Talkoilla rakennettiin lähes jokainen Suomen sodanjälkeinen
omakotitalo.
Me (silloin nuoret) rakensimme itse omin käsin omat urheilukenttämme.
Saimme luvat yleensä maanviljelijöitä määrättyyn paikkaan.
70-luvun alun jälkeen alkoi yleinen ”uraputkiajattelu” joka sitten johti
yleiseen kilpailuyhteiskuntaan.
Syntyi ”mulle kaikki heti” ajattelu. Sitä myöden myös kaveri vierellä
muuttui vaaralliseksi kilpailijaksi.
Nyt korjaamme sitä satoa!
Voisimmeko ilman uutta veristä sotaa muuttua toisia kunnioittavaksi,
huomioonottaviksi ja empaattisiksi IHMISIKSI?
Jokainen ihminen on laulun arvoinen (Veikko Lavi).
Miksi emme osaa ottaa tätä laulua johtoajatukseksemme?
Vai voimmeko sittenkin?
Ketään ei kiusata. Ketään ei hylätä. Autetaan kun apua tarvitaan.
Hymyilemme ja olemme kavereita keskenämme, emme kilpailijoita
emmekä alistettuja!
Olen vanha ja kalkkeutunut, silti olen todella huolissani
tämän yhteiskunnan nykytilasta.
Suomi ei enää ole ”hyvinvointiyhteiskunta” jos on sitä
koskaan ollutkaan.
Ei ole enää kyse viranomais- tai terveydenhuoltotoiminnasta!
Vika on nyt meissä!
Sodanjälkeinen aika oli jotenkin käsitettävissä. Miehet ja naiset
palasivat sodasta ja oliva todella rikkirevittyjä.
Silloin välit selvitettiin usein puukolla. Kuitenkin ihmiset oppivat
vähitellen mitä voi toiselle sanoa ja tehdä.
Tilanne rauhoittui ja 50-luvun puolestavälistä 70-luvun alkuun
olo tuntui erittäin turvalliselle.
Seksi ja sen puute olivat ainoat asiat jotka tuottivat valitettavia
uhreja.
Silloin välitettiin naapureista ja toimittiin paljon yhdessä.
Talkoilla rakennettiin lähes jokainen Suomen sodanjälkeinen
omakotitalo.
Me (silloin nuoret) rakensimme itse omin käsin omat urheilukenttämme.
Saimme luvat yleensä maanviljelijöitä määrättyyn paikkaan.
70-luvun alun jälkeen alkoi yleinen ”uraputkiajattelu” joka sitten johti
yleiseen kilpailuyhteiskuntaan.
Syntyi ”mulle kaikki heti” ajattelu. Sitä myöden myös kaveri vierellä
muuttui vaaralliseksi kilpailijaksi.
Nyt korjaamme sitä satoa!
Voisimmeko ilman uutta veristä sotaa muuttua toisia kunnioittavaksi,
huomioonottaviksi ja empaattisiksi IHMISIKSI?
Jokainen ihminen on laulun arvoinen (Veikko Lavi).
Miksi emme osaa ottaa tätä laulua johtoajatukseksemme?
Vai voimmeko sittenkin?
Ketään ei kiusata. Ketään ei hylätä. Autetaan kun apua tarvitaan.
Hymyilemme ja olemme kavereita keskenämme, emme kilpailijoita
emmekä alistettuja!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Rouva on nyt kyllä väärässä.
Suomi on kyllä hyvinvointiyhteiskunta, mutta ei suomalaisille.
Sen sijaan Ahmedilla on täällä hyvä olla. Kuin myös Mahmoudilla, Mohammadilla ja muilla lähi-idän ja somalian ihmeillä.
Heille suomi on hyvinvointiyhteiskunta. Valitettavasti itse suomalaiset eivät saa osakseen hyvinvointia.