Moniko virallinen taho on jo myöntänyt ..

.. syyskuun 11. 2001 tapahtuman olleen USA'n valtakoneiston salaliitto?
9162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ainakin Egyptissä on asia nähty niin, että olisi ollut CIA ja Mossad asialla.

Äänestä

Vai sikeässä horroksessa ja länsivallan aivopesämä lammas enään uskoo mitä meille on viralliselta taholta kerrottu. Se oli FALSE FLAG ATTACK.

Äänestä

Pohditaampa asiaa siltä kantilta mitä valta tuo ihmiselle.

Kun ihminen on johtavassa asemassa yhteiskunnassa (en tarkoita pelkästään mediahenkilöitä kuten poliitikoita), on ihminen usein oikeutettu parempaan elämään mitä köyhä mitätön tavallinen kansalainen. Jos ihminen ei ole oikeutettu tähän, hakee ihminen valtaa tavoilla joilla hän sen saa. Usein ne ihmiset pyrkivät hyvään yhteiskunnalliseen asemaan jotka haluavat valtaa ja helpompaa elämistä. Ei kai kukaan pyrkisi hyvään yhteiskunnalliseen asemaan jos hyvä yhteiskunnallinen asema toisi kärsimystä ja paljon vaivannäköä.

Kun ihminen on saavuttanut hyvän yhteiskunnallisen aseman, tulee tämä asema jollain tapaa pitää itsellä. Ihmisen pitää keksiä jotain salaisuuksia millä muut ihmiset eivät saa syrjäytettyä häntä tai sitten ihmisen tulee ponnistella kovasti pitääkseen asemansa. Ponnistelut vievät energiaa eikä aseman pitäminen ole tällöin sen arvoista. Tämän vuoksi suurin osa yritysjohtajista ja poliitikoista valitsee kieron pelin. Jos suurin osa näistä ihmisistä valitsee kieron pelin, miksi kukaan näistä ihmisistä lähtisi ilmiantamaan toista kieroa poliitikkoa tai liike-elämän henkilöä? Jos joku lähtee julkisesti sanomaan toisesta jotain negatiivista, on odotettavissa kostotoimenpide.

Kukaan johtavassa asemassa oleva ihminen ei käytännössä hyödy siitä jos he lausuvat julkisesti tällaisista toimenpiteistä. Koska kyse on suuren luokan operaatiosta, lähtee niiltä henki jotka puhuvat. Aivan kuten tietyille puhujille on jo käynyt. Toki on noita whistleblowereita jotka puhuvat 9-11 tapahtumista edelleen eivätkä vielä ole kuolleet, mutta heillä ei liene nykypäivän valossa juurikaan mitään uutta sanottavaa. Eikä maailmassa ole mitään virallista tahoa mitä tulisi kuunnella. Maailma on täynnä kusettajia ja elämä on pelkkää kusetusta. Ihmisiä kuitenkin onnistutaan aivopesemään siihen että maailmassa olisi jotain virallisia tahoja joita tulisi uskoa. Näihin virallisiin tahoihin pätee diplomaattinen koskemattomuus eli he eivät lähde ikinä lusimaan rikoksistaan. Vaikka lähtisivät median mukaan, niin todellisuudessa he lähtevät Karibialle eikä heitä pääse kukaan ikinä tapaamaan vankilassa.

Äänestä
  • Se kuka pääsee hyvään yhteiskunnalliseen asemaan ja kuka ei, riippuu pitkälti henkilön älykkyydestä ja todellisuudentajusta.

    Alimmalle tasolle jäävät vääjäämättä ne jotka eivät kykene elämään todellisessa maailmassa vaan keksivät salaliittoteorioita milloin mihinkin tapahtumaan.

    Se nyt vielä puuttuisi että moiset hihhulit yltäisivät korkeaan asemaan. Ikäänkuin nykyisin ei valehtelevissa politiikoissa olisi ongelmaa tarpeeksi.

    Äänestä

  • hihut pysyy alhaalla kirjoitti:

    Se kuka pääsee hyvään yhteiskunnalliseen asemaan ja kuka ei, riippuu pitkälti henkilön älykkyydestä ja todellisuudentajusta.

    Alimmalle tasolle jäävät vääjäämättä ne jotka eivät kykene elämään todellisessa maailmassa vaan keksivät salaliittoteorioita milloin mihinkin tapahtumaan.

    Se nyt vielä puuttuisi että moiset hihhulit yltäisivät korkeaan asemaan. Ikäänkuin nykyisin ei valehtelevissa politiikoissa olisi ongelmaa tarpeeksi.

    Finnair,Vehviläinen,Sainio,Taxell.

    Nämä Suomen sinivalkoiset älykkäät rehelliset pojat..)

    Äänestä

  • paskokassoolta päivö kirjoitti:

    Finnair,Vehviläinen,Sainio,Taxell.

    Nämä Suomen sinivalkoiset älykkäät rehelliset pojat..)

    Missä raha siellä korruptio. Täytyyhän sitä olla älykäs, että pääsee käsiksi miljooniin tai miljardeihin, mutta rehellinen ja reilu... se on sitten eri asia.

    Äänestä

  • money=power kirjoitti:

    Missä raha siellä korruptio. Täytyyhän sitä olla älykäs, että pääsee käsiksi miljooniin tai miljardeihin, mutta rehellinen ja reilu... se on sitten eri asia.

    Onko siis väärin tuomita korruptio niiltä,jotka ovat päässeet ns"älynsä"turvin korkealle pallille ?

    Äänestä

  • paskokassoolta päive kirjoitti:

    Onko siis väärin tuomita korruptio niiltä,jotka ovat päässeet ns"älynsä"turvin korkealle pallille ?

    Melko usein ihminen saavuttaa hyvän yhteiskunnallisen aseman ahkeruudella ja rehellisyydellä, mutta sitten kun ihminen alkaa nauttimaan rahoistaan ja asemastaaan niin tällöin kuvaan astuu mukaan korruptio. On toki ihmisiä jotka etenevät korruption avulla, mutta yleisimmin korruptioon syyllistytään silloin kun halutaan pitää jokin asema. Ikävä kyllä vanhan tulee siirtyä pois uuden tieltä ja tämän vuoksi ihmiset etsivät keinoja millä he eivät joutuisi luopumaan asemastaan minkä he ovat vanhalla tiedolla ja teknologialla saavuttaneet.

    Jos ihminen on ymmärtänyt että hänen kannattaa ennemmin kikkailla rahan kanssa kuin keksien uusia teknologioita, tällöin kuvioissa voi olla laillistettu orjatyö jossa yrityksen johtajat ja omistajat nostavat suuria palkkoja vaikka he tekisivät kaikkein vähiten töitä.

    Laittomuus on tietty aina laittomuutta. Moraalittomuus voi kuitenkin olla laillista.

    http://www.iltalehti.fi/digi/2012052115604964_du.shtml

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Montako Kertaa kirjoitti:

.. syyskuun 11. 2001 tapahtuman olleen USA'n valtakoneiston salaliitto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu