tarvitsen neuvoja

Meillä tuollaiseen ei puututtu ajoissa, tai yritin kyllä mutta miestä ei mikään kiinnostanut. Erottiin sitten puoleksi vuodeksi ja nyt yritetään uudelleen ja ei päästettä suhdetta sellaiseen jamaan.

että parisuhteessa tulee väistämättä se päivä että kaikki on pielessä. Toivottavasti pääsette vaikeuksienne yli. Seuraavassa lyhyt kertomus omasta elämästäni: Elimme mieheni kanssa kamalan ja riitaisan syksyn pari vuotta sitten. Riitelimme melkein päivittäin ja kun ei riidelty niin ei paljon puhuttukaan. Fyysistä läheisyyttä ei ollut minkäänlaista. Kunnes jouluaaton aattona mieheni puuskahti minulle päin naamaa,"miten kamalaa on elää ihmisen kanssa joka löytää miehestään vain vikoja. Onneksi minulla oli nainen joka ymmärsi ja lohdutti ja oli henkireikänä koko syksyn..."jne. Luulin että elämäni päättyy siihen paikkaan. MUTTA silloin menin itseeni ja minun piti todellakin myöntää, että jo pelkästään mieheni näkeminen sai minut pahalle päälle ja nalkuttamaan joka asiasta. Puhuimme asiasta pitkään ( onnekseni mieheni on siis puhuvaa sorttia ) ja mieheni totesi että toki hänessäkin on ollut vikaa - meillä oli yksinkertaisesti elämä ollut niin yksitotista ja uomiinsa kangistunutta, että mikään ei enää ilahduttanut arjen keskellä. Olimme liian paljon yhdessä, meillä ei ollut omaa elämää juuri lainkaan. Päätimme yrittää vielä, sillä meidän molempien mielestä avioliitto ei ole hetken huumassa tehty päähänpisto. Pari kuukautta vierähti niin, että emme riidelleet - mutta emme niin kovin rakastaneetkaan. Pikku hiljaa löysimme uudestaan sen kipinän mikä suhteessa on tarpeen; kävimme yhdessä pienillä viikonloppureissuilla, vietimme myös aikaa omien ystäviemme kanssa, lenkkeilimme yhdessä ja ennen kaikkea puhuimme asioista jotka meitä vaivasivat. Vähitellen jopa löysimme taas fyysisen yhteyden toisiimme. Kriisimme kesti kaikkiaan vajaan vuoden, ja uskon että se ei jääne ainoaksi tai viimeiseksi kriisiksi. Toki silloin tällöin riitelemmekin, mutta jokaisen riidan selvitämme niin, että se ei jää kummittelemaan mieliin. Kosketamme ja suukotamme toisiamme joka päivä. Täytyy sanoa, että elämämme on aika mukavaa. Mieheni kulkee nykyään reissutöissä, joten emme enää ole joka päivä "toistemme silmien alla". Ja niinpä ne päivät mitkä olemme yhdessä, ovat tulleet tosi tärkeiksi meille molemmille.
Summa summarum: jokaisen ihmisen tulisi pohtia omia vikojaan eikä toisen vikoja silloin kun parisuhde on pelkkää riitelyä. Riitelemällä ja nalkuttamalla ei toista ihmistä pysty muuttamaan, mutta kun kumpikin on pitkämielinen, hyväksyy puolisonsa sellaisena kuin hän on ja yrittää vielä parantaa omaa käytöstään, niin sitten ollaan jo päästy aika hyvälle alulle siinä, mitä hyvä parisuhde kaipaa. Muutos lähtee aina meistä itsestä, muista myös, että pitkäaikainen riiteleminen tekee katkeraksi, se ei parane nopeasti vaan vaatii aikaa...
Toivotan Sinulle kaikkea hyvää ja tsemppiä.