Lukemista evoluutioteoriaan uskoville

16985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Sanomattakin on selvää, että näiden pelkkien linkkien postaaminen tänne on täysin turhaa, tämä on keskustelu palsta. Valitse yksi, mielestäsi vahvin väite evoluutiota vastaan tuolta ja avaa siitä keskustelu omin sanoin, ja ole myös valmis puolustamaan kantaasi. ( Eli syytä myös hieman ymmärtää mistä puhutaan )

Tuonne palstalle oli kerätty semmoinen määrä suoraa valehtelua että jos tekijä väittää olevansa kristitty, hän antaa heistä kaikkea muuta kuin rehellisen kuvan, päinvastoin tuollaisen kasan valheita keräämällä yhteen paikkaan voidaan puhua emävalehtelijasta.

Miksi uskallan leimata kyseisen henkilön valehtelijaksi, enkä vain tietämättömäksi? Jos henkilö on nähnyt noin paljon vaivaa kysymysten keksimiseen/etsimiseen on hänen tarvinnut myös törmätä niiden selityksiin. Jotka ovat suurimmassa osassa päivänselviä.

Äänestä
  • Eikös kukaan ole avannut sinun keskoskaapista
    luukkua ulkomaailmaan? Pitäisikö ihmisten olla täydellisiä saadakseen osallistua teidän huru
    huhuilijoiden keskusteluihin. Menehän heti kohta
    puolin kasvatuslaitokseen venymään pituutta ja saamaan oppia ihmisen mahdollisista rajotteista ja kyvykkyyksistä. Mitähän näille evoluutio intoilijoiden valehtelulle pitäisi tehdä?
    Sanoppas siitä jotain neropatti.

    Äänestä

  • todella! kirjoitti:

    Eikös kukaan ole avannut sinun keskoskaapista

    Katsoppa tätä "the Big Bang evolutionary theory"

    siis evolutionarinen teoria... Siis alkuräjähdys... onko suurempaa valetta kuultu... Onko alkuräjähdys elävä? Onko alkuräjähdyksellä esi-isiä, tai jälkeläisiä? Esiintyykö alkuräjähdysten uudemmissa sukupolvissa piirteitä joita niiden esi-isillä tai kantamuodoilla ei ollut?....

    "evolutionary origins of galaxies and stars"

    Galaksien ja tähtijärjestelmien evolutiivinen synty... Joopa joo... Täyttä sontaa tämäkin... Evoluutio alkaa edelleenkin vasta ajasta elämän synnyn jälkeen....

    Yhtä typerää kuin väittää että ydinfysiikka kuuluu biologiaan...

    Äänestä

  • todella! kirjoitti:

    Eikös kukaan ole avannut sinun keskoskaapista
    luukkua ulkomaailmaan? Pitäisikö ihmisten olla täydellisiä saadakseen osallistua teidän huru
    huhuilijoiden keskusteluihin. Menehän heti kohta
    puolin kasvatuslaitokseen venymään pituutta ja saamaan oppia ihmisen mahdollisista rajotteista ja kyvykkyyksistä. Mitähän näille evoluutio intoilijoiden valehtelulle pitäisi tehdä?
    Sanoppas siitä jotain neropatti.

    Ettei olisi vain itse JDembsey pitkästä aikaa? Meidän huru huhuilijoiden kanssa saavat toki keskustella myös vähemmän täydelliset ihmiset. Mutta jonkun rajan toki vedämme mekin.

    Ensinnäkin suotavaa olisi, että kyse olisi nimenomaan keskustelusta, eikä pelkkien linkkien heittämisestä ilman aikomustakaan keskustella niistä. Maailmasta löytyy ällistyttävä määrä kreationistien pykäämiä netti sivuja, joilla toistetaan niitä samoja virheellisiä ja valheellisia hokemia. Kaiken lisäksi jotkut tuntuvat kierrättävän näitä sivustoja tällä palstalla muutaman viikon sykleissä. Tämä on tätä kuuluisaa väsytys taktiikkaa. Ei vaadi paljoa linkata tai copy pastata yksi sivusto tänne, ja jollei joku sitten jaksa vasta kahdettakymmenettä kertaa saman sivun kysymyksiin, katsotaan ettei kukaan osannut.

    Äänestä

  • Timppa kirjoitti:

    Tarkoitukseni on houkutella ihmiset tutkimaan asioita laajemmin, eikä tyytymään vain siihen yksipuoliseen antiin, jota tavallisille sukan kuluttajille tarjotaan tosiasioina.

    Sekä evoluutioteorian kannattajat että vastustajat esittävät myös väittämiä, jotka perustuvat vanhentuneeseen tai väärään tietoon. Tietämys lisääntyy ja teoriat tulevat ja menevät, kuten historia on osoittanut. Ei ole mitään syytä olettaa, että me tietäisimme totuuden nyt tämän hetkisten teorioiden nojalla. Tulevat sukupolvet nauravat joillekin tämän päivän käsityksille, niin kuin mekin tänään nauramme menneiden sukupolvien käsityksille.

    Olisi mielenkiintoista, jos perustettaisiin jonkinlainen kansainvälinen tuomioistuin tutkimaan evoluutioteoriaa. Kannattajat ja vastustajat toisivat yksi kerrallaan tutkittavaksi väittämiä, jotka sitten tutkittaisiin puolueettomasti ja kiihkottomasti. Jäljelle jätettäisiin vain ne asiat, jotka eivät perustu oletuksiin, vaan jotka ovat kokeellisesti kiistattomasti todistettavissa toistuvasti niin, että kukaan ei voi enää väittää tosiasioita vastaan. Sitähän oikea tiede on, teoriat jäisivät edelleen teorioiksi odottamaan tulevaisuutta tullen sitten aikanaan tieteeksi tai kuihtuen tosiasioiden puuttuessa olemattomiin.

    Minkähän takia osa ihmisistä ei usko historian kirjoituksiin? Ei esimerkiksi uskota vedenpaisumukseen, josta lukuisten eri kansojen historiat kertovat. Tai että elävät dinosaurukset (= lohikäärmeet) olivat osa ihmiskunnan historiaa. Oletetaan että sinä kirjoitat tänä päivänä millainen maailma on nykyisin. Kuluu tuhansia vuosia ja kirjoituksesi on edelleen luettavissa. Tulevaisuuden tutkija ei kuitenkaan suhtaudu vakavasti kirjoittamaasi, vaan tekee oman käsityksensä, joka voi poiketa paljonkin todellisuudesta.

    Mielestäni on outoa, että jotkut ihmiset uskovat "tietokoneen" kehittyneen itsestään miljoonien vuosien kuluessa. Se rakensi itselleen kuoret, varmisti itselleen energian saannin, rakensi prosessorin oheislaitteineen, kirjoitti käyttöjärjestelmän ja ohjelmistot, painoi resettiä ja -simsalabim- tämähän toimii. Tämän lisäksi se pystyi korjaamaan itsensä, lisääntymään ja kehittymään paljon monimutkaisemmaksi "tietokoneeksi". Minä sanoisin, että joku on suunnitellut tämän ja kaikki muutkin "koneet". Pohjimmiltaanhan evoluutioteoria onkin yritys paeta tuota suunnittelijaa - Jumalaa.

    Jatkakaa tutkimista avoimin mielin itse, älkää luottako sokeasti kummankaan leirin kannattajiin.

    (Minä itse uskon Raamattuun ja Jumalaan. Uskon myös, että jokainen tämän viestin lukija tulee uskomaan Jumalan olemassaoloon viimeistään viimeisellä tuomiolla, mutta toivottavasti jo aiemmin.)

    Äänestä

  • Oskari kirjoitti:

    Vedenpaisumus oli yleinen kansankertomus, eikä historiallinen teos. Kuten ei Muumi-kirjatkaan (toivottavasti) ole historiankirjoitusta 4000 vuoden päästä. Yleistä näistä kertomuksissa on se, että niissä joku heebo saa tehtäväkseen rakentaa arkin. Jumalan nimi jne. vaihtelevat. Merkittävintä on se, ettei juuri kukaan tuona aikana uskonut tuon olevan mitään muuta kuin tarina ja jotkut yhteisöt tuntuivat jatkavan elämistä tuonkin aikana normaalisti, mikä on outoa kun olivat kerta vedenalla. Sama homma dinosauruksien ja muiden kanssa; kaikki kirjoitukset eivät ole tapahtumia kuvaavia vaan on olemassa fiktiokirjallisuutta..oli silloin ja on nykyään. Vaikka joku asia on kirjoitettu ylös, niin se ei myöskään välttämättä ole totta. Jos minä kerron olevani Jeesus jossain lapussa mikä löydetään 4000 vuoden päästä, niin pitäisikö tuota ottaa totuutena? Kirjoitukseni on fiktiota ja ei ole historian kirjoitusta.

    Evoluutioteoria on vain sellainen, että jos löydetään yhteen kysymykseen vastaus, niin herää uusia kysymyksiä. Yhä tarkemmaksi mennään kokoajan ja nykyään yritetään kartoittaa varmaksi, että mikä oli alkusolun edeltäjä. Kyseisiä edeltäjiä on tosin saatu luotua laboratorioissa helposti.

    Evoluutioteoriassa on kyse lajien kehittymisestä siitä alkusolun edeltäjästä nykypäivään. Se on kreationistien luoma valhe, että tuossa yritettäisiin paeta Jumalaa (mikä (jos on olemassa) ei välttämättä ole kristinuskon ymmärtämä..). Kreationistit haluavat ajatella näin koska evoluutioteoria ei ole heidän oman teoriansa kanssa yhtenevä.

    Mikä asia ei ole omituista jos ei tajua siitä juuri mitään? Ihmiset luulivat ennenmuinoin Kuun ja Auringon olevan Jumalia, kun eivät voineet tajuta niiden todellisia luonteita. Salamat olivat Jumalan vihastumisesta johtuvia; kunnes salaman syntymekanismi alkoi selvitä. Niin on elämänmuotojenkin kanssa: Näyttää hyvin omituiselta tuo, että on näin runsas "valikoima" eläimiä ja kasveja..kuinka monimutkaiselta vaikuttavat jne. Tottakai ihminen joka ei tiedä melko paljoa aiheesta ajattelee, että Jumalan piti luoda nämä. Jostain syystä nämä ihmiset jotka tietävät kaikista eniten eliöihin liittyvistä asioista uskovat vähiten, että Jumala loi nuo. Nämä henkilöt omaavat varman käsityksen siitä miten elämä alkoi ja miten elämä kehittyy. He ovat myös tietoisia, että kokoajan löytyy lisää välimuotoja jotka tieteellisten ajoitusmenetelmien mukaan sopii täysin evoluutioteorian kehityssarjaan. Ehkäpä kreationismi on pakenemista totuuden etsimisestä? Kreationistit kuitenkin kokoajan yrittävät kritisoida tiedettä esim. puolueelliseksi vaikka tiedettä kiinnostaa ainoastaan totuuden etsiminen; tuki se kreationistien tai evolutionistien näkemyksiä.

    Kreationistit usein myös vääristelevät asioita..esim. ottavat tutkimuksista esille vain heidän teorioitansa tukevia seikkoja. Esim. kertovat tieteen tietyissä paikoissa havaitsemista tulvan merkeistä, mutta eivät koskaan kerro, että koska tieteen mukaan tulva tapahtui ja kauan se kesti. Eivät kerro, koska nuo lukemat eivät tue kreationistien väitteitä. Jos kritisoisivat tutkijoiden saamia aikoja, niin menisivät osoittamaan kaksinaamaisuutensa, kun kritiikittä uskovat noihin tulvanmerkkeihin, mutta kritisoisivat vahvasti noita aikamäärityksiä.

    He myös kritisoivat hyvin virheellisellä tavalla tiedettä. Esim. jos jossain testissä on saatu väärä ikä, niin tämä todistaisi koko menetelmän olevan epätarkka. Hyvin idioottinen kuvitelma heiltä..sitä voisi verrata vaikkapa kouluun: Opettaja opettaa oppilaille tiettyjä matemaattisia kaavoja joita pitää käyttää tiettyihin laskuihin. Nyt yksi oppilas käyttää kaavaa A, kun pitäisi käyttää kaavaa B..taikka jos A kaava on oikea, niin käyttää sitä väärin. Oppilas saa sitten väärän vastauksen laskustaan. Pitäisikö nyt sanoa, että kaava A on epäluotettava? Vai onko kyseinen oppilas vain tehnyt virheen? Saadut iät tutkitaan aina uudelleen ja virheet on korjattu.

    Kertovat kuinka elävä hiiri olisi saanut hurjan iän radiohiilimittauksella, mutta eivät kerro, että radiohiilimittaus on tarkka kun määritellään 500-50000 vuotta vanhoja asioita. Tai jotain mammuttiesimerkkiä missä osa mammutista oli ollut kauemmin jäässä kuin toinen ja sen takia oli tullut eri ikää eri osasta mammuttia..eivät tietenkään kertoneet tuosta, että osa mammutista oli luonnonolojen takia säilynyt paremmin.

    Äänestä

  • Oskari kirjoitti:

    Tarkoitukseni on houkutella ihmiset tutkimaan asioita laajemmin, eikä tyytymään vain siihen yksipuoliseen antiin, jota tavallisille sukan kuluttajille tarjotaan tosiasioina.

    Sekä evoluutioteorian kannattajat että vastustajat esittävät myös väittämiä, jotka perustuvat vanhentuneeseen tai väärään tietoon. Tietämys lisääntyy ja teoriat tulevat ja menevät, kuten historia on osoittanut. Ei ole mitään syytä olettaa, että me tietäisimme totuuden nyt tämän hetkisten teorioiden nojalla. Tulevat sukupolvet nauravat joillekin tämän päivän käsityksille, niin kuin mekin tänään nauramme menneiden sukupolvien käsityksille.

    Olisi mielenkiintoista, jos perustettaisiin jonkinlainen kansainvälinen tuomioistuin tutkimaan evoluutioteoriaa. Kannattajat ja vastustajat toisivat yksi kerrallaan tutkittavaksi väittämiä, jotka sitten tutkittaisiin puolueettomasti ja kiihkottomasti. Jäljelle jätettäisiin vain ne asiat, jotka eivät perustu oletuksiin, vaan jotka ovat kokeellisesti kiistattomasti todistettavissa toistuvasti niin, että kukaan ei voi enää väittää tosiasioita vastaan. Sitähän oikea tiede on, teoriat jäisivät edelleen teorioiksi odottamaan tulevaisuutta tullen sitten aikanaan tieteeksi tai kuihtuen tosiasioiden puuttuessa olemattomiin.

    Minkähän takia osa ihmisistä ei usko historian kirjoituksiin? Ei esimerkiksi uskota vedenpaisumukseen, josta lukuisten eri kansojen historiat kertovat. Tai että elävät dinosaurukset (= lohikäärmeet) olivat osa ihmiskunnan historiaa. Oletetaan että sinä kirjoitat tänä päivänä millainen maailma on nykyisin. Kuluu tuhansia vuosia ja kirjoituksesi on edelleen luettavissa. Tulevaisuuden tutkija ei kuitenkaan suhtaudu vakavasti kirjoittamaasi, vaan tekee oman käsityksensä, joka voi poiketa paljonkin todellisuudesta.

    Mielestäni on outoa, että jotkut ihmiset uskovat "tietokoneen" kehittyneen itsestään miljoonien vuosien kuluessa. Se rakensi itselleen kuoret, varmisti itselleen energian saannin, rakensi prosessorin oheislaitteineen, kirjoitti käyttöjärjestelmän ja ohjelmistot, painoi resettiä ja -simsalabim- tämähän toimii. Tämän lisäksi se pystyi korjaamaan itsensä, lisääntymään ja kehittymään paljon monimutkaisemmaksi "tietokoneeksi". Minä sanoisin, että joku on suunnitellut tämän ja kaikki muutkin "koneet". Pohjimmiltaanhan evoluutioteoria onkin yritys paeta tuota suunnittelijaa - Jumalaa.

    Jatkakaa tutkimista avoimin mielin itse, älkää luottako sokeasti kummankaan leirin kannattajiin.

    (Minä itse uskon Raamattuun ja Jumalaan. Uskon myös, että jokainen tämän viestin lukija tulee uskomaan Jumalan olemassaoloon viimeistään viimeisellä tuomiolla, mutta toivottavasti jo aiemmin.)

    Tavalliselle sukankuluttajalle tarjotaan kouluissa ja vastaavissa sitä, mikä milloinkin on tieteellisen yhteisön näkemys asiasta, asioita kyllä voi ja pitää jokaisen tutkia itse, tämä linkkaamasi sivusto ei kyllä edusta mitään tällaista, se on täynnä pelkkää vääristelyä ja valehtelua, ja mitä ilmeisemmin vielä tahallista.

    Teorioita menee ja tulee, mutta kuten hyvin tiedät, jotkut pysyvät. et varmasti usko että maapalloa ruvetaan pitämään uudestaan litteänä tai kentiesä kuutiona? Evoluutio teoria varmasti vielä osaltaan muuttuu ja tarkentuu. Sillä ei kuitenkaan ole tällähetkellä yhtään varteen otettavaa tieteellistä kilpailijaa sekä todistusaineisto sen puolesta on hyvin vakuuttavaa, jollen sanoisi jopa kiistatonta. Tulevaisuudessa evoluution kannattajille tuskin nauretaan yhtään sen enempään kuin niille jotka aikoinaan huomasivat maapallomme olevan pyöreä.

    Ja vai tuomioistuin tutkimaan asiaa? :-)) Eli maallikko tuomareita tuomitsemassa tietellistä teoriaa? Vaiko kenties alan asiantuntijoita, jotka tekevät koko ajan tätä "tuomitsemista" ottamalla kantaa teorioihin? Tieteessä jokainen saa esittää kantansa ja se otetaan huomioon jos perusteluja löytyy. Tieteen tekeminen on yhtä suurta "tuomioistuinta" jossa punnitaan perusteita puolesta ja vastaan. Ehdotatko tosissasi että joku yksittäinen tuomioistuin voisi kertoa tiedemiehille kuinka ajatella asioista? Kuulostaa kommentilta jonka vain uskova voi antaa.

    Mitä taas kokeellisuuteen tulee, niin se ei tietysti ole ainoa tieteenmuoto. Evoluutio teoriassa on paljon kokeellisesti osoitettavaa ja tästä johdettuja päätelmiä. Olemassa on myös paljon havaintoihin kuten fossiiliaineistoon perustuvaa tietoa.

    Ja miksi ihmiset eivät usko historian kirjoitukseen? Uskotko sinä esimerkiksi kreikan taruihin tai nykyajan kaunokirjallisuuteen? Onko sinusta todisteena maahisista pätevä se, että joku on niistä joskus historiassa kirjoittanut? entäpä lohkäärmeistä? Tai entäpä ne henkilöt joiden tämänhetken maailmankuva muodostuu ufoista, galaktisista tähtiliitoista ja vastaavista, joista voit lukea tuolta yliluonnollista palstalta? Jos nämä purematta nielet alan ymmärtämään myös uskoasi raamattuun.

    Ja ketäköhän uskoo tietokoneen sellaisena kun se tuossa pöydälläni nököttää kehittyneen itsestään? Tämä on niitä ontuvimpia kreationisti vertauksia, joita kuitenkin aina saa kuulla. Ei ole olemassa mitään prosessia joka johtaisi tuon tietokoneen itsenäiseen syntyyn. Toisin kuin evoluutio joka selittää elämän kehityksen tällä planeetalla luonnonvalinnan, mutaatioiden ja pitkien ajan jaksojen avulla. Jotka kaikki ovat havaittuja ja todistettuja ilmiöitä.

    Evoluutioteorian selitykset eivät vain ole oikein kelvanneet. Vilkaisin äsken aiheesta tehtyjen kyselyiden tuloksia hakusanoilla poll, creation ja evolution. Tulokset vaihtelivat, mutta usein evoluutioon ilman Jumalaa uskovien määräksi sanottiin reilut 10 prosenttia.

    Kertooko tuo evoluution uskottavuudesta vai ihmisten tyhmyydestä? Toisaalta kreationistille on mahdotonta todistaa tuota asiaa. Kreationisti kysyy todistusaineistoa->evolutionisti antaa todistusaineistoa->kreationisti syyttää sinua valetieteiden kannustamisesta ja kritisoi tieteellisiä tutkimuksia idioottimaisen virheellisellä tyylillä Taikka kreationisti ei reagoi mitenkään(->kreationisti kysyy uudestaan samasta asiasta todisteita vaikkei edellisiäkään ole kumottu).

    Tässä taannoin kreationisti kysyi missä on puuttuvat linkit liskojen ja lintujen väliltä. No tälle tarjottiin useampia lajeja joista tämä otti yhden käsittelyynsä. Koska tuolla eläimellä oli selviä lintumaisia ominaisuuksia, niin se oli lintu..ei muuta. Selviä lintumaisia ominaisuuksia oli muutamia (höyhenpeite lämminverinen), mutta oli pitkälti myös liskomainen. Hän ei mitenkään puuttunut muihin tarjottuihin välimuotolajeihin.. katsotaan niin hän kohta väittää ettei ole löydetty yhtään liskon ja linnun välimuotoa.

    Äänestä

  • Kimnice kirjoitti:

    Tottakai äänestystulos kertoo totuuden.
    Keskiajalla maa oli litteä koska jos silloin olisi tehty kysely niin useimpien mielestä se oli litteä.
    Ilmeisisti maa on muuttunut palloksi varsin nopeasti koska nyt vastaava kysely tuottaisi varsin toisenlaisen tuloksen:)

    Toimiikohan tämä myös pienemmässä mittakaavassa? Vaikuttaako kreationistien kodeissa eri luonnonlait kuin muiden kodeissa?
    Nimittäin jos oskarin perheelle järjestettäisiin kysely niin tulokset olisivat luultavasti aika erilaiset kuin minun perheessäni.

    Mielipidehän on tunnetusti yhtä kuin totuus..

    Äänestä

  • Oskari kirjoitti:

    Evoluutioteorian selitykset eivät vain ole oikein kelvanneet. Vilkaisin äsken aiheesta tehtyjen kyselyiden tuloksia hakusanoilla poll, creation ja evolution. Tulokset vaihtelivat, mutta usein evoluutioon ilman Jumalaa uskovien määräksi sanottiin reilut 10 prosenttia.

    >> usein evoluutioon ilman Jumalaa uskovien määräksi sanottiin reilut 10 prosenttia. >>

    Avainsana ilman !
    Tilastotiede on jännää. Sinä todistat että evoluutioon uskoo n. 600 miljoonaa ihmistä maailmassa, taidat jopa vihjata että loput uskoisivat luomiskertomukseen.

    Millaisia tuloksia luulisit saatavan maailmanlaajuisessa callupissa jos kysymys kuuluisi: Uskotko että mies on luotu nykyiseen muotoonsa maan tomusta ja nainen miehen kylkiluusta ?

    Äänestä

  • Oskari kirjoitti:

    Tarkoitukseni on houkutella ihmiset tutkimaan asioita laajemmin, eikä tyytymään vain siihen yksipuoliseen antiin, jota tavallisille sukan kuluttajille tarjotaan tosiasioina.

    Sekä evoluutioteorian kannattajat että vastustajat esittävät myös väittämiä, jotka perustuvat vanhentuneeseen tai väärään tietoon. Tietämys lisääntyy ja teoriat tulevat ja menevät, kuten historia on osoittanut. Ei ole mitään syytä olettaa, että me tietäisimme totuuden nyt tämän hetkisten teorioiden nojalla. Tulevat sukupolvet nauravat joillekin tämän päivän käsityksille, niin kuin mekin tänään nauramme menneiden sukupolvien käsityksille.

    Olisi mielenkiintoista, jos perustettaisiin jonkinlainen kansainvälinen tuomioistuin tutkimaan evoluutioteoriaa. Kannattajat ja vastustajat toisivat yksi kerrallaan tutkittavaksi väittämiä, jotka sitten tutkittaisiin puolueettomasti ja kiihkottomasti. Jäljelle jätettäisiin vain ne asiat, jotka eivät perustu oletuksiin, vaan jotka ovat kokeellisesti kiistattomasti todistettavissa toistuvasti niin, että kukaan ei voi enää väittää tosiasioita vastaan. Sitähän oikea tiede on, teoriat jäisivät edelleen teorioiksi odottamaan tulevaisuutta tullen sitten aikanaan tieteeksi tai kuihtuen tosiasioiden puuttuessa olemattomiin.

    Minkähän takia osa ihmisistä ei usko historian kirjoituksiin? Ei esimerkiksi uskota vedenpaisumukseen, josta lukuisten eri kansojen historiat kertovat. Tai että elävät dinosaurukset (= lohikäärmeet) olivat osa ihmiskunnan historiaa. Oletetaan että sinä kirjoitat tänä päivänä millainen maailma on nykyisin. Kuluu tuhansia vuosia ja kirjoituksesi on edelleen luettavissa. Tulevaisuuden tutkija ei kuitenkaan suhtaudu vakavasti kirjoittamaasi, vaan tekee oman käsityksensä, joka voi poiketa paljonkin todellisuudesta.

    Mielestäni on outoa, että jotkut ihmiset uskovat "tietokoneen" kehittyneen itsestään miljoonien vuosien kuluessa. Se rakensi itselleen kuoret, varmisti itselleen energian saannin, rakensi prosessorin oheislaitteineen, kirjoitti käyttöjärjestelmän ja ohjelmistot, painoi resettiä ja -simsalabim- tämähän toimii. Tämän lisäksi se pystyi korjaamaan itsensä, lisääntymään ja kehittymään paljon monimutkaisemmaksi "tietokoneeksi". Minä sanoisin, että joku on suunnitellut tämän ja kaikki muutkin "koneet". Pohjimmiltaanhan evoluutioteoria onkin yritys paeta tuota suunnittelijaa - Jumalaa.

    Jatkakaa tutkimista avoimin mielin itse, älkää luottako sokeasti kummankaan leirin kannattajiin.

    (Minä itse uskon Raamattuun ja Jumalaan. Uskon myös, että jokainen tämän viestin lukija tulee uskomaan Jumalan olemassaoloon viimeistään viimeisellä tuomiolla, mutta toivottavasti jo aiemmin.)

    pääsivät USA:n korkeimpaan oikeuteen väitteineen. Arvaas kuin kävi?

    >Olisi mielenkiintoista, jos perustettaisiin
    >jonkinlainen kansainvälinen tuomioistuin
    >tutkimaan evoluutioteoriaa. Kannattajat ja
    >vastustajat

    Dinosaurukset ja lohikäärmeet liittyvät kyllä toisiinsa. Valitettavasti tavalla, joka tuskin sinua lohduttaa.

    >Tai että elävät dinosaurukset (= lohikäärmeet)
    >olivat osa ihmiskunnan historiaa.

    Äänestä

Aika hirveää paskaa. Ajattelin avata jonkun linkin ihan summan mutikassa. Osuin tähän:

http://evolution-facts.org/1evlch06a.htm

Aloin lukea tekstiä satunaisesta paikasta sivua. Olin osunut kohtaan 29. "METEOR CRATERS". (Aika ajankohtainen aihe. Pohjanlahteenhan oli kuulemma tippunut joitain kiviä tällä viikolla.)

"..Efforts have been made to locate meteor craters in the rock strata, but without success. They always lie close to or on the surface. This and erosional evidence indicate that all the meteor craters which have struck the earth are all only a few thousand years old. No larger meteors struck the earth prior to that time, for no meteor craters are found anywhere in the lower rocks."

En oikeasti edes tiedä mistä pitäisi aloittaa. Ehkä teksti pitää vain pätkiä pienempiin paloihin.

"Efforts have been made to locate meteor craters in the rock strata, but without success. They always lie close to or on the surface."

Niin. Mitenköhän mahdat löytää kraaterin, joka on täysin hautautunut sedimenttien alle? Ilmeisesti jos kraaterit voidaan jotenkin havaita maanpinnalta tai satelliiteista sedimenttien alta, kuten Chicxulub, jonka päällä on useita satoja metrejä sedimenttejä, eivät käy, koska ne ovat "lähellä" pintaa.

http://www.solarviews.com/eng/tercrate.htm#views

Säästetään paras viimeiseksi ja otetaan seuraava tähän väliin.

"No larger meteors struck the earth prior to that time, for no meteor craters are found anywhere in the lower rocks."

Eipä tietenkään. Prekambrikautiset kraaterithan eivät luonnollisestikaan ole "alimmissa kivissä". http://www.fmnh.helsinki.fi/users/haaramo/Meteor_Impacts/Proterozoic_impacts.htm

"This and erosional evidence indicate that all the meteor craters which have struck the earth are all only a few thousand years old."

Tämän täytyy olla typeryyden huipentuma! Katsotaanpas. Tunnettuja kraatereita löytyy 171 kappaletta. ( http://www.unb.ca/passc/ImpactDatabase/CINameSort.html ) Ja niiden kaikkienko olisi siis pitänyt osua maahan "parin tuhannen" vuoden aikana? Eli keskimäärin yksi meteoriitti muutamassa kymmenessä vuodessa? Luulisi, että moisesta pommituksesta jäisi jotain jälkiä. Luulisi, että joku olisi huomannut jotain. Meinaan vaan, että meteoriitin osumaa, joka jättää jälkeensä halkaisijaltaan vaikkapa 100 Km:n kraaterin, on aika vaikeaa olla huomaamatta. Puhumattakaan Vredefortin (300 Km) ja Sudburyn (250 Km) kaltaisista jättiläisistä.

Kohdassa 30 kerrotaan, että vanhemmista kerrostumista ei ole kuulemma koskaan löytynyt meteoriitteja. Ihme juttu. Minulta meni tasan kymmenen sekuntia tämän löytämiseen netistä:

http://www.spacedaily.com/news/early-earth-03d.html

:)

Äänestä

voi meitä, meillä on silmät mutta me emme näe, meillä on korvat mutta me emme kuule....
jos kuulette jonkun sanovan: "minä olen täällä" tai "minä olen tuolla" niin älkää uskoko, totisesti minä sanon teille "missä kaksi tai kolme kokoontuu..."
kuka varoittelee lopunajan seurakunnista tähän tyyliin ??
kilpajuoksu Jeesuksen omistamiseta ja "uskon puhtaudesta" on edennyt fanattisuuden puolelle..
olemme uppiniskainen kansa..
minä uskon että olen täällä tämän yhden ja ainoan kerran..elän se niinkuin elän, loppu tulee jonain päivänä, enkä kaipaa mitään sen jälkeistä enkä tuonpuoleista elämää..
uskon että universum on ikuinen, oli se sitten staattinen tai sykkivä..se on aina ollut ja tulee aina olemaan, sillä ei ole alkua eikä loppua (massan ja energian katoamattomuuden laki)..meille näkyvä maailmankaikkeus(alkuräjähdyksestä tähän päivään)on vain pieni osa suuremmasta kompleksista ja voi olla että kuulumme johonkin universumien ryppääseen jossain hijaisessa osassa avaruutta..
loppujen lopuksi, näillä ei ole merkitystä siinä mielessä että elän sen pienen hetken täällä enkä odota mitään pelastajaa mistään suunnalta, mulle riittää madot ja ehkä muutun tuhkaksi..

Äänestä

että joku viitsiikin tuhlata aikaansa noin tyhjänpäiväisen pupun kirjoittamiseen, kun sen olisi voinut käyttää rakentavamminkin, vaikkapa masturboimalla...

Äänestä

No tulihan se sieltä ihan mustana valkoisella, että tulva on tapahtunut vuonna 2348 ekr!

Eivätkö iänmääritysmenetelmät tässä tapauksessa pysty hyvinkin tarkkoihin tuloksiin? Toivottavasti niille tulvaa edeltävillekin "muka miljoonien vuosien" kerrostumille löytyy hieno selitys.

Kirjoitustaito on tässä vaiheessa jo keksitty, joten luulisi tarkkoja silminnäkijäkuvauksia löytyvän runsaastikin.

Aika jännää, miten kaikki onkaan tapahtunut niin pienessä ajassa.. Mannerlaatatkin ovat liikkuneet silminnähden niin nopeasti, että on ollut aika riski homma lähteä merille! On ollut näköjään niin ihmeellinen maailma tuolloin, ettei kukaan ole sen paremmin ihmetellytkään niitä kaikkia "pikku mullistuksia"!

Onnea teille toivotan arvoisat kreationistit, sillä sitä te todella tarvitsette.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oskari kirjoitti:

http://evolution-facts.org/EncyclopediaTOC.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu