LAHJAKKUUS JA KEHUT

Riippuu siitä millainen kehuminen on kyseessä. Suoritusta kehuttaessa mielestäni keskustelu sen vaiheista ja onnistumisesta on täysin paikallaan. Esim. juuri tuo "kiitos, onnistuin mielestäni hyvin" on ihan asiallisesti sanottu. Jos kehuminen taas on yleisvaltaisempaa "olet hyvä" meininkiä niin kyllä siihen on vaikea suhtautua. Vittuakos kukaan tietää kuinka hyvä kukin on? :D. Muutenkin liika imartelukehuminen on vaivaannuttavaa sillä sen tekijä asettaa itsensä arvostelijan ja jopa "ylemmän" asemaan vaikkakin palaute on näennäisesti positiivista. Hyvin perusteltu palaute, kritiikki ja kehuminen on aina OK. Perstuntumalla levitetty kehuminen on perstuntumaa eikä sillä ole välttämättä mitään arvoa kehun vastaanottajalle.

Jos olen mielestäni onnistunut vastaan suurinpiirtein "Kiitos, se meni tosiaan ihan hyvin."
Jos olen onnistunut ja esimerkiksi treenannut paljon siihen, että koen että se meni kuten olen harjoitellut vastaan "Kiitos, se meni kyllä hyvin. Olen treenannut siihen tosi paljon."
Jos se oli säkää sanon "Kiitos vaan, mutta tämä oli kyllä puhdasta tuuria!"
Jos taas onni on osittain myötä sanon "Kiitos, se oli puoliksi kyllä hyvää säkää."

Yleensä en ole imarreltavissa. Jos siis kehut tulevat turhasta sanon "Kiitos, kiva jos ajattelet noin, itse en ole tyytyväinen."
Jos taas en mielestäni siltikään osaa asiaa riittävän hyvin, sanon "Kiitos, mutta kyllä tässä vielä töitä riittää."

Harvoin Suomessa törmää vilpittömään kehumiseen. Yleensä täällä törmää asenteeseen "ettei se vaan luule mitään" ja mitä suurempi onnistuminen ja lahjakkuus, sitä varmemmin se yritetään lyntätä. Suomi on keskinkertaisuuksien maa, eikä täällä muiden haluta onnistuvankaan. Ettei ne nääs vaan luule mitään. Jos täällä joku kehuukin, se yleensä muistaa itse lisätä että töitä riittää, ja ei siinä kaikki hyvää ole, jne. jne. ja yleensä esim. kouluissa arvostelu pidetään negatiivisvoittoisena ihan oikein tarkoituksella.

Olen nöyrä, mutta en nöyristele. En nää mitään tarvetta väheksyä itseäni toisten huonon itsetunnon takia, sillä sitähän se on, jos jonkun terve tyytyväisyys leimaan leuhkuudeksi. Kuten täällä usein tehdään.

Mutta kuten sanottu, en ole imarreltavissa. Teen mitä teen ja niin hyvin kun pystyn, eikä minua loppujen lopuksi liikuta mitä muut sanoo. Jos liikuttaa liikaa ne kehut, niin alkaa liikuttaa ne haukutkin. Ja niitähän sitten kyllä riittää. Tässä maassa osaa jokainen arvostella ja olla asiantuntija, kriitikoista ei ole pulaa.
Tiettyjen (tuntemieni) ihmisten sanominen ja tunnustus merkkaa minulle. Koska tiedän, että he ovat rehellisiä, eivät leiki asiantuntijaa (mitä siis täällä leikitään puhtaalla negatiivisuudella, mikä saattaa olla yhtä aiheetonta ja valheellista kuin per**en nuoleminenkin), vaan sanovat sen mistä tietävät ja mitä tietävät. Antavat hyvää palautetta ja uskaltavat kannustaa, pysyvät positiivisina, mutta uskaltavat kertoa senkin, jos heidän mielestään joku asia on huonoa ja pielessä. Jos on pakko. Itse noudatan periaatetta että ennemmin kehun kun haukun ja sanon vain jos on jotain hyvääkin sanottavaa. Kannustan ja kehun ennemmin mutten aiheetta.
Mielestäni kehut saa myös osata ottaa vastaan, ihan rehellisesti.

Eniten inhoan juuri sellaista "en mä mitään ole tehnyt" ja sitten ollaan hulluna rehkitty tai "en mä juuri mitään tän eteen tehnyt" ja kun sitä ei saa jos ei tee jne. jne. semmoista "superihmisen" tavoitetta, että kyllähän minulta vaatimattomasti nämä tästä näin vaan luontuu ihan yrittämättä. Etenkin yläasteelta muistuu hauska juttu, nyt se naurattaa, kun aina oli nämä tietyt kiltit tytöt, mitkä vissiin oikein opettamalla opetetaan että aina pitää olla muka-nöyrä, ja todistuksen keskiarvo on 10 mutta "en mä koskaan lue"... Tiedätkö mitä tarkoitan, ne mitkä ihan tasan pänttää ja lukee mutta pitää esittää, niinkun muka ei... Sellaista vääristynyttä vaatimattomuutta. Se ei edes ole nöyryyttä vaan muiden väheksymistä.
Minuakin yritettiin tuohon samaan "en mä mitään ole" muottiin taivuttaa ja hyvin se onnistuikin: vuosiin en mitään lopulta ollutkaan. Kunnes haistatin kakkaa tuommoiselle ajattelutavalle :)

Jos aina sanoo itselleen "enhän mä mitään osaa", on pelko että siihen saattaa alkaa uskoa. Yksikään huippu-urheilija ei ota kehuja vastaan noin, ja he onnistuvat huipulla, kovissa paineissa. Muista se!
Riippuu siis siitä, mitä haluat. Leuhka ei saakaan olla, mutta itseensä saa olla tyytyväinen ja omissa suorituksissaan ja tekemisissään ja tavoitteissaan rehellinen. Ja jos onnistuu, siitä SAA olla onnellinen!