Kokemuksia muusikoista? Ja onko menty pidemmälle suhteessa? Hyvät / huonot kokemukset muusikoista?? Kannattaako edes harkita?
Muusikot
miumiu vaan
7453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen seurustellut muusikon kanssa. Monenmoista sain silloin nähdä ja kuulla taiteilijapiireistä, ja sanoisinkin, että taiteilijat ovat keskimäärin vähän erikoista porukkaa. Muusikkopiirit ovat pienet ja monenmoista ihmissuhdedraamaa sinne mahtuu. Kuka on kenenkin entinen tai nykyinen, ketkä eivät ole enää puheväleissä, kuka pilasi konsertin olemassa humalassa, kuka kuvitteli olevansa joku suurikin tähti, jne.
Muusikkopiireissä alkoholin käyttö näytti olevan melkoisen yleistä. Useammallakin oli selkeä alkoholiongelma. Musiikkiala ei siis vaikuttanut olevan mikään mukava työyhteisö noin keskimäärin. Ja se heijastui kyllä ihmisten vapaa-aikaan myös.
Keskimäärin ajatellen en siis haluaisi muusikkoa itselleni, vaikkakin tämä yksi tyttö oli selkeästi sieltä paremmasta päästä. Äärimmäisen herkkä ja mielialoiltaan hieman ailahteleva ihmistyyppi ei kylläkään sopinut parhaiten yhteen oman tasaisuuteni kanssa.
Mutta jokainen on tietenkin oma yksilönsä. Tietyllä ihmisjoukolla voi olla joukkona katsottuna joitakin valtavirrasta poikkeavia ominaisuuksia, mutta se ei kerro juuri mitään jostakin yhdestä yksilöstä siellä joukon sisällä. En siis voi antaa mitään yleispätevää ohjenuoraa tässä asiassa.
Tuo on muuten täysin totta.Olen myös kuullut tuosta.Ja olenkin miettinyt miksi muusikot kittaavat niin paljon alkoholia?Miten heillä on siihen varaa.....
"Miten heillä on siihen varaa....."
Väärä kysymys, kaikillahan Suomessa tuntuu olevan varaa alkoholiin, jos haluaa. Kysymys kuuluu, miten pää kestää jatkuvan ryyppäämisen ja miten pystyy hoitamaan työt kun juo.
Ei tämä aloittajan kysymykseen liity, mutta kerron kuitenkin.
Mentiin naapuripitäjään keikalle, lähtö klo 19 paluu klo 03.00.
Tästä kahdeksan tunnin reissusta vain kaksi tuntia oli näkyvää toimintaa, eli soittamista. Loppu kuusi tuntia kuluu matkustamisen, roudauksen ja odotellessa illan keikkaa.
Eräs mieleen jäänyt tapaus oli hääkeikalla.
Soittokamppeet laitettiin valmiiksi ennen juhlan alkua klo 14, ja häävalsi kajautettiin ilmoille vasta klo 22 jälkeen, jokainen osaa laskea että kahdeksan tuntia oli pelkkää ajan tappamista ja pitkästymistä bändin kesken.
Kyllä se omanlaisen luonteen vaatii, jos pääkaupunki seudulta lähdetään soittomatkalle vaikka Oulun seudulle....Ehkä joku sitten pulloonkin tarttuu...
Itse olen vain harrastelija, ja satunnainen keikalla kävijä, mutta on se elo monella onnistunut keikkamuusikon puolisona että kyllä kannattaa harkita.
Aina on varaa kaljaan, mieti nyt sossupummeja!
t. Muusikko
Muusikot on aina PA.
Mun isä on muusikko ammatiltaan, ja vaikka onkin ihan rehti mies, niin silti äidin ja hänen avioliitto kaatui siihen, ettei isä ollut ikinä kotona. Pahinta oli silloin, kun siskoni syntyi, ja bändi oli melkoisen suosittu. Harmillinen juttu.