Puun kimallus

En oikein voi sulattaa sitä tosiasiaa, että kissamme rakastaa leikkuulautaa, tassuttelee sillä ja pyörii ja nuuhkii sitä, makailee sen päällä. Itse tein samaa ostohetkellä. Toin tämän puukappaleen sinkkuvuosinani toiselta puolelta maapalloa.

Olen hyvin perillä miekkojen vientirajoituksista, ja siitä että Kiinan kautta lennettäessä miekka jää kiinaan. Pelkäsin leikkuulautani jäävän kentälle, mutta ihmeekseni se ei kiinnostanut viranomaisia, tai yleensä ketään muuta kuin minua. En vielä tänäkään päivänä tiedä mitä puuta se oli, mutta siinä missä koristemiekat olivat jo aikoja sitten annettu pois, niin leikkuulauta oli ja pysyi.

Silppusin eilen suuren kasan ruokaa, koska tuli sellainen hetki. Vuosien saatossa olen oppinut nopeaksi kuin tuuli, hiljaiseksi kuin kuiskaus ja tarkaksi kuin hauraine munineen rantavallin suojiin uiva krokotiilinaaras. Seuraan mielelläni kokkiohjelmia, sillä niissä on nuoruuden kaaos läsnä, silkka tietämättömyys ja puhdas ilo, kauhu ja tuska. Koen olevani kerrostumia, ajan sedimenttejä, puhdasta mutaa. Jokainen aamu on kuin päällyste hunajalla kiinni liimattua ohutta kultaa elämän suureen sipuliin, häikäisevää pintaa.

Cuul
6267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miten sinä tunnet itsesi nuin hyvin...

Äänestä
  • En ollenkaan. Lainailen vain muita rikastuttaakseni omaa tylsää elämääni.

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    En ollenkaan. Lainailen vain muita rikastuttaakseni omaa tylsää elämääni.

    Mitä muka? Tekis mieli alakaa kissaks sun tallouvessa.

    *kääriytyy kerälle pöyvän kulmalle*



    Tiältä on hyvät näköalat!

    Äänestä

Keittosaarekkeesta näkee kanaviin. Aikaa ruuan laitoon uusiin makuihin. Tänään ehkä vain yhdelle. Tunsin tuoksut ja nyt huomaan yhdistäväni maut tarkasti. Ei tullut aikaisemmin mieleen.

Hion terää ja mietin niiden erillaisia muotoa. Lasi viiniä laitaessa. Onnellinen voi olla asioista, jotka ennen olivat kiireisiä toisen eteen kattaa. Myöhäistäkin ehkä, mutta onnen tunnetta ei ollut ostaa. Se tuli pakottomuuden tilasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nasdaq kirjoitti:

En oikein voi sulattaa sitä tosiasiaa, että kissamme rakastaa leikkuulautaa, tassuttelee sillä ja pyörii ja nuuhkii sitä, makailee sen päällä. Itse tein samaa ostohetkellä. Toin tämän puukappaleen sinkkuvuosinani toiselta puolelta maapalloa.

Olen hyvin perillä miekkojen vientirajoituksista, ja siitä että Kiinan kautta lennettäessä miekka jää kiinaan. Pelkäsin leikkuulautani jäävän kentälle, mutta ihmeekseni se ei kiinnostanut viranomaisia, tai yleensä ketään muuta kuin minua. En vielä tänäkään päivänä tiedä mitä puuta se oli, mutta siinä missä koristemiekat olivat jo aikoja sitten annettu pois, niin leikkuulauta oli ja pysyi.

Silppusin eilen suuren kasan ruokaa, koska tuli sellainen hetki. Vuosien saatossa olen oppinut nopeaksi kuin tuuli, hiljaiseksi kuin kuiskaus ja tarkaksi kuin hauraine munineen rantavallin suojiin uiva krokotiilinaaras. Seuraan mielelläni kokkiohjelmia, sillä niissä on nuoruuden kaaos läsnä, silkka tietämättömyys ja puhdas ilo, kauhu ja tuska. Koen olevani kerrostumia, ajan sedimenttejä, puhdasta mutaa. Jokainen aamu on kuin päällyste hunajalla kiinni liimattua ohutta kultaa elämän suureen sipuliin, häikäisevää pintaa.

Cuul

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu