Turkoosi
Riisuin kellon kirjoittaakseni tämän. Tänään taas kaikki ylimääräinen roipe tuntuu vain ärsyttävän ihoani: kellot, korut, sormukset.
Olen pitkään elänyt siinä käsityksessä, että kaikilla maailman ihmisillä on jokin valoisa ja lämmin hetki muisteltavanaan elämän valottomassa ja unohtuneessa ryteikössä. Olen lähtenyt tästä käsityksestä liikkeelle, sillä se antaa pohjaa pohjattomille ja luo pintaa eksyneille. Muisto palauttaa ihmisen tuohon alkutilaan, jota hän yhä uudelleen tavoittelee ja rakkaudella muistelee.
Oma hetkeni oli turkoosissa meressä yksin merikilpikonnan kanssa kahden karun saaren muodostamassa poukamassa, jossa kimaltava ja lämmin vesi kannatteli meitä molempia. Oli häikäisevän kirkas keskipäivä, taivaalla purjehti valkoisia pilviä. Vaalea hiekka pohjassa hohti ja läikehti valolaikkuja. Outoja kaloja vilisi allamme. Merikilpikonna ei välittänyt minusta. Se ui rauhallisesti muutaman metrin päässä tasaista tahtia. Se oli määrätietoisen ja tyytyväisen oloinen.
Kaiken se valon ja elämän keskellä koin jotain käsittämätöntä. Pysähdyin aloilleni ja vain kelluin aaltojen mukana. Tunsin oman sydämeni lyönnit ja kuulin läheisen rannan kohinan. Kilpikonnan evät työntelivät hiljalleen vettä tieltään, ja se katosi kirkkaan veden tuolle puolen. Katselin kuinka allani väreili oma varjoni, ja sen yllä suunnaton valopallo, joka poltti selkääni.
Silloin minä ymmärsin.
Riisuin kellon kirjoittaakseni tämän. Tänään taas kaikki ylimääräinen roipe tuntuu vain ärsyttävän ihoani: kellot, korut, sormukset.
Olen pitkään elänyt siinä käsityksessä, että kaikilla maailman ihmisillä on jokin valoisa ja lämmin hetki muisteltavanaan elämän valottomassa ja unohtuneessa ryteikössä. Olen lähtenyt tästä käsityksestä liikkeelle, sillä se antaa pohjaa pohjattomille ja luo pintaa eksyneille. Muisto palauttaa ihmisen tuohon alkutilaan, jota hän yhä uudelleen tavoittelee ja rakkaudella muistelee.
Oma hetkeni oli turkoosissa meressä yksin merikilpikonnan kanssa kahden karun saaren muodostamassa poukamassa, jossa kimaltava ja lämmin vesi kannatteli meitä molempia. Oli häikäisevän kirkas keskipäivä, taivaalla purjehti valkoisia pilviä. Vaalea hiekka pohjassa hohti ja läikehti valolaikkuja. Outoja kaloja vilisi allamme. Merikilpikonna ei välittänyt minusta. Se ui rauhallisesti muutaman metrin päässä tasaista tahtia. Se oli määrätietoisen ja tyytyväisen oloinen.
Kaiken se valon ja elämän keskellä koin jotain käsittämätöntä. Pysähdyin aloilleni ja vain kelluin aaltojen mukana. Tunsin oman sydämeni lyönnit ja kuulin läheisen rannan kohinan. Kilpikonnan evät työntelivät hiljalleen vettä tieltään, ja se katosi kirkkaan veden tuolle puolen. Katselin kuinka allani väreili oma varjoni, ja sen yllä suunnaton valopallo, joka poltti selkääni.
Silloin minä ymmärsin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
HEIIIIIIIIII!!!!!!!!1111111111111111111111111
*lyä rumpua*
JAH JAH JAH
Haittaako jossoon vähän kännissä? Eka vappaa kolomeen viikkuun.
Ei haittaa.
Liika työ tuhoaa vapaudentajun.
Sitä väriä ei unohda koskaan. Jos sen on vangittu kuviin, tuijotat sitä ja mietit miten ihmeellisenä näit sen silloin ensimmäistä kertaa. Sanovatko sitä turkoosiksi. Kysyin oppaalta mistä väri johtuu. Keroi sen johtuvan taivaasta, mutta sitä en muista miksi pohjoinen taivas ei samoin värjää.