Mikäli mormonilaisia ilmaantuu ovelle. Heillä on ainoana tarkoituksena saada uusia jäseniä kasteelle ja kymmenysten maksajiksi loppuelämäkseen. Parhaillaan näitä sankareita on maassamme jopa 70 henkilöä.
Kaikki keinot näyttävät olevan heille luvallisia, eivät juuri piittaa kotirauhasta saatikka uskonrauhasta. Kaltaiseni tavallinen syntinen olettaisi olevansa rauhassa kotonaan kenenkään häititsemättä, omasssa uskossaan.
Apostoli Boyd K. Packer puhui näin eräälle kirkon koulutuslaitoksen ryhmälle ammattilaisopettajia:
Kirkon historian kirjoittajalle tai opettajalle on kiusauksena kertoa kaikki, on se sitten kelvollista tai uskoa edistävää tai ei. Jotkut asiat, jotka ovat totta, eivät ole kovin hyödyllisiä....
Kirkossa me emme ole neutraaleja. Me olemme yksipuolisia. Käynnissä on sota, ja me olemme siinä osapuolia. Se on sota hyvän ja pahan välillä, ja me käymme sitä puolustaen hyvää. Meidän velvollisuutemme on sen vuoksi antaa etusija kaikelle mitä Jeesuksen Kristuksen evankeliumi edustaa ja suojella sitä, ja me olemme tehneet liiton tästä...
Oletetaanpa, että jotakin hyvin hoidettua yhtiötä uhkaa toisen yhtiön vallankaappaus. Oletetaan, että kaappausta harkitseva yhtiö on päättänyt imeä kaikki sen varat ja sitten lopettaa yhtiö. Voitte olla varmoja, että tuo uhanalainen yhtiö palkkaa lakimiehiä suojelemaan itseään.
Voitteko kuvitella miten käy, jos tuo asianajaja, joka toimii sopimuksen alaisena suojellakseen yhtiötä, onkin saanut päähänsä, että hän ei voikaan valita puolta, vaan että hänen on oltava puolueeton?
Oletetaanpa vielä, että kun hän saa tutkiakseen tuon puolustettavakseen annetun yhtiön kirjat, jotta hän voisi valmistaa selontekonsa, niin hän kerääkin todisteita ja päästää osan niistä vuotamaan vihollisyhtiön asianajajille. Hänen oma yhtiönsä saattaa silloin joutua suureen vaaraan hänen toimiensa vuoksi.
Ettekö tunnista tässä etiikan, vilpittömyyden tai moraalisuuden rikkomista?
Sietämätön ihmisten ovilla kulkeminen pitää kyllä saada pikimiten loppumaan.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Meillä alkaa useimmilla ulko-ovilla olla summerit ja ovikoodit suojaamassa asiattomia kaupustelijoita ja kerjääjiä ovillamme ja monissa rivi- ja omakotitaloissa ja konttoritiloissa on valvontakamerat.
Erilaisiin uskoaan kaupittelevia parivaljakoita on helppo ohittaa ulkona liikkuessaan - harva mitään katukaupustelijoita hyväksyy.
Tietääkseni mormonit ovat vähentäneet ovelta ovelle kulkemista juuri sen takia, että se vain herättää ärtymystä suomalaisissa.
Nykyään painostetaan entistä enemmän jäseniä ystävystymään naapureidensa, työtovereidensa ja harrastustensa parissa ja vetämään sitten näitä ihmisiä mormonismin piiriin, esimerkiksi antamalla tuttaviensa yhteystietoja lähetyssaarnaajille.
Lähetyssaarnaajien ajasta kuluu nykyisin aika paljon mormoniperheiden auttamiseen siivoamisessa, remonteissa, isompien juhlien järjestämisissä ym. Eli lähetyssaarnaajat toimivat ainakin osa-aikaisesti mormoniperheiden au-paireina.
Mielestäni on aikamoista ystävien hyväksikäyttöä antaa ystävien numeroita ym tietoja lähetyssaarnaajille - kyllä varon sellaisia ystäviä. Ystävyyskin on vain veruke saada toinen mormonismille käännytettyä.
Toisekseen taas on aikamoista hyväksikäyttöä myös MAP-kirkon käyttää lähetyssaarnaajia ilmaisina siivoojina, remonttiapulaisina, juhlien järjestämisessä tai au-pairina lasten tai vanhustenkaitsijoina.
Lähetyssaarnaajat tekevät auttamistyötä tarvittaessa max. muutaman tunnin viikossa,
siivoojina, remonttimiehinä tai au.pareina he eivät todellakaan toimi, heidän työ on olla lähetyssaarnaajia.
" tai au.pareina he eivät todellakaan toimi, heidän työ on olla lähetyssaarnaajia."
Miten he tekevät tätä työtä? Jos ovelta ovelle ei kierretä, miten he saavat aikansa kulumaan?
He tapaavat mm. tutkijoita eli kirkosta kiinnostuneita ihmisiä, tapaavat jäsenperheitä heidän kodeissaan ja ei jäseniä vaikkapa kaupungilla ollessaan. Opiskelevat evankeliumia päivittäin, opiskelevat kieltä. Tietenkin välillä syövät ja öisin nukkuvat.Tekemistä tekevälle riittää, joka päivälle. Maanatai on heidän omaa aikaa ja ns. vapaapäivä.
Jos he tosiaan opiskelevat evankeliumia (Smithin opin sijaan) päivittäin, silloinhan on vaarana, että he hylkäävät Smithin opin.
Mormonilaiset itse kertovat mormonilaissaarnaajia olevan Suomessa n. 70 henkilöä.
Olen kyllä varaurunut valvontakameroilla yms. Voisiko palstalla käyvät kertoa havaintosa missä mormonilaissaarnaajia kulloinkin liikkuu?
Mormonilaissaarnaajat kirjaavat ja säilyttävät raportit käännytyskohteistaan.
Turust
Kaikki saarnaajat pyörivät talosi ympärillä, moni valepuvussa (mm.TV-lupatarkastajiksi ja J.T esiintyen, 24.12 he esiintyvät punaisessa koltussa ja tekoparrassa että pääsisivät livahtamaan oves taakse23) ja pystyttävät mitä pikimmiten leirin ovesi lähelle, Katsopa verhon raosta näkyykö jo telttoja?? Kaikki raportit käännytyksestäsi lähtevät huippusalaista reittiä Usa:han sinne on rakennettu tunneli maan alle,jossa kulkee yksiraiteinen juna 6X äänennopeutta. Toinen vaihtoehto oli aiemmin viedä viestit avaruussukkulalla, mutta siitä tavasta luovuttiin liian hitaana. Kehitteillä on myös näkymättömyys pilleri, silloin he eivät näy edes valvontakameroissa..:-))))
Mitä testejä sinulle tehtiin ja mitä sinulta vaadittiin, että läpäisit pääsysi mormonijäseneksit, tms?
Heh,heh.. hyvä juttu ja hauska veto!!