Tapasin sinut täällä ja loin mielikuvan sinusta.

Tapasin sinut täällä 40 vuotias mies.
Et ollut tyyppiäni ulkoisilta ominaisuuksiltasi, mutta kiinnostuin vähän silti sinusta. Jo suhteemme alussa, kerroin rehellisesti ajatuksistani sekä toiveistani. Mutta sinä pysyit vaiti visusti, juuri niistä asioista joista olisin tahtonut kuulla. Annoit ymmärtää " selvästi " olevasi kiinnostunut ja viestittelit minulle " rakkauden merkkejä ".
Kun sitten tapasimme, ja olit saanut rakkauttani, lyhyen tapaamisemme aikana enemmän, kuin kukaan toinen mies.
Muutuit jääksi, töykeäksi ja osoittauduit epärehelliseksi henkilökohtaisissa asioissa.
Mitä arvelet minun naisena, sinusta ajattelevan - nyt kun suhteemme on ohi ikuisesti?
Unohtaminen ei ole niin vaikeaa, kuin sinä ehkä luulet.
Mutta epärehellisyytesi jätti kipeän arven sydämeeni, määräämättömäksi ajaksi. Jos olisin toisenlainen, tekisinkö silloin jotain sellaista, jota saattaisin katua myöhemmin.
Vai yritänkö vain niellä loukkausten tulvan ja uskoa että täältä Suomesta, löytyy vielä niitä aitoja miehiä - jotka ihan oikeasti kykenevät muuhunkin, kuin iljettävään valehteluun.
2123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä kannattaa ostaa lentolippu mahdollisimman kauas!

Äänestä

Ai taas joku "avioliittoni on karilla ja olen juuri eroamassa" tyyppi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi se on vaikeaa? kirjoitti:

Tapasin sinut täällä 40 vuotias mies.
Et ollut tyyppiäni ulkoisilta ominaisuuksiltasi, mutta kiinnostuin vähän silti sinusta. Jo suhteemme alussa, kerroin rehellisesti ajatuksistani sekä toiveistani. Mutta sinä pysyit vaiti visusti, juuri niistä asioista joista olisin tahtonut kuulla. Annoit ymmärtää " selvästi " olevasi kiinnostunut ja viestittelit minulle " rakkauden merkkejä ".
Kun sitten tapasimme, ja olit saanut rakkauttani, lyhyen tapaamisemme aikana enemmän, kuin kukaan toinen mies.
Muutuit jääksi, töykeäksi ja osoittauduit epärehelliseksi henkilökohtaisissa asioissa.
Mitä arvelet minun naisena, sinusta ajattelevan - nyt kun suhteemme on ohi ikuisesti?
Unohtaminen ei ole niin vaikeaa, kuin sinä ehkä luulet.
Mutta epärehellisyytesi jätti kipeän arven sydämeeni, määräämättömäksi ajaksi. Jos olisin toisenlainen, tekisinkö silloin jotain sellaista, jota saattaisin katua myöhemmin.
Vai yritänkö vain niellä loukkausten tulvan ja uskoa että täältä Suomesta, löytyy vielä niitä aitoja miehiä - jotka ihan oikeasti kykenevät muuhunkin, kuin iljettävään valehteluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu