Hei, olen seurustellut pitkään yhden pojan kanssa. Hän ei asu samalla paikkakunnalla. Näemme kuitenkin joka lomalla, koska hänellä asuu sukulaisia täällä niin hänen on helppo tulla tänne. Suhteessamme ei ole oikeestaan mitään vikaa, mutta on muutamia asioita jotka häiritsevät minua. Olen kertonut hänelle paljon omasta elämästi (lapsuus, entiset seurustelukumppanit, ystävät ja ihan kaiken). Hän tietää miespuoliset ystäväni. Meillä ei ole keskustelu vaikeuksia, pystymme (mielestäni) puhumaan kaikesta. Tässä kuitenkin eräs ilta ennen nukkumaan menoa tekstailimme tavalliseen tapaan ja hän kertoo, että näkee lapsuudenkaveriaan perjantaina. Kysyin häneltä, että onko se kaveri se, josta hän on kertonut joskus. Minun yllätykseni tämä lapsuudenkaveri onkin tyttö! En ole koskaan kuullut kyseisestä ihmisestä ja hieman hämmennyin. Kysyin häneltä miksen ole kuullut tästä ihmisestä ennen ja hänen mielestään olisi tökeröä kertoa siitä. (Tässä vaiheessa mielikuvitukseni lähtee laukkaamaan...) Ihmettelin sitä suuresti, koska itse olen kertonut lapsuudenkavereistani ja muista, joten hän periaatteessa tietää enemmän minusta kuin minä hänestä. Asia on vaivannut minua ja (HAHH!!) olen nähnyt sen jälkeen painajaisia (edelliset suhteet kaatunut siihen, että poika on löytänyt uuden) peloistani missä nykyinen poikaystäväni ilmoittaa jättävänsä minut. On jotenkin tyhmä olo, voisiko joku auttaa?!!
''Yllätyksiä''
nium95
1117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kukaan ei voi auttaa sua jos alat skitsoomaan siitä et joku sun ihastukses näkee jonkun tytön. Ei sen pojan koko elämä pyöri sun ympärillä ja jos heti ajattelet et sde pettää sua niin sua ei ole tarkoitettu seusustelemaan. Mustasukkaisuus tuhoaa 95 % suhteista.