MIeheni jäi jo noin kahdeksan kuukautta sitten kiinni pettämisestä ja luulin,että suhde alkoi olla menneen talven lumia mutta näin ei todellakaan ollut.Hän oli edennyt pettämisessä seksisuhteeseen ja paljon muuhunkin.Oli jopa harkinnut minun jättämisistäni.Mutta koko ajan on sanonut rakastavansa minua ja nyt luvannut jättää kaiken taakseen ja haluaa jatkaa kanssani.
Tunteeni menenvät vuoristorataa,ajoittain huudan vihasta ja toisinaan suuri rakkauteni miestäni kohtaan tulee esiin.Rakastan miestäni edelleen suuresta loukkauksesta huolimatta ja haluan antaa hänelle vielä mahdollisuuden.Olenko täysin hullu ja sinisilmäinen?Luotanko turhaan,että jatkossa kaikki voisi olla hyvin?Onko jollain kokemuksia,että pettämisen jälkeen elämä voi jatkua onnellisenä?
Tunteeni menenvät vuoristorataa,ajoittain huudan vihasta ja toisinaan suuri rakkauteni miestäni kohtaan tulee esiin.Rakastan miestäni edelleen suuresta loukkauksesta huolimatta ja haluan antaa hänelle vielä mahdollisuuden.Olenko täysin hullu ja sinisilmäinen?Luotanko turhaan,että jatkossa kaikki voisi olla hyvin?Onko jollain kokemuksia,että pettämisen jälkeen elämä voi jatkua onnellisenä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Anna itsellesi aikaa selvittää tunteesi. Anteeksi anto ja unohtaminenkin ajan kanssa on mahdollista.
Toisaalta voi käydä niin ettet enää pysty luottamaan ja rakastellessanne mietit vaan miten hän toimi toisen kanssa. Sitten voit luovuttaa.
Huuda, raivoa ja sure. Petetyksi tuleminen on perseestä ja olet vastuussa vaan omasta onnellisuudestasi jos pystyt onnellisena jatkossa jatkamaan elämääsi miehesi kanssa tee se.
Mutta anna itsellesi aikaa.
Ammattiapu olisi todella hyväksi.
Jaselehan
No jos noin kauan on pettänyt ja harkinnut jättämistäsi, niin onko järkeä jatkaa. Jos sen piti jo yhden kerran loppua, luuletko että se koskaan loppuu. Tottakai mies sanoo rakastavansa sinua, mutta samalla hän kertoo myös rakastavansa sitä toista. Olet todella sinisilmäinen, jos uskot. Miten voit jatkaa onnellisena, jos mielessä on petturuus. Se syö ja kalvaa suhdetta ja on peikkona aina suhteessanne. Teidän suhteessa ei ole kaikki hyvin, kun pitää hakea muualta jotakin joka teiltä puuttuu. Eihän se sinun rakkaus heti kuole, mutta voitko luottaa enää mieheesi?
mieheltä puuttuu päästä palikka. Suhteesta puuttuu miehen osuus ja vastuu parisuhteen hyvinvoinnista.
Voin kertoa oman kokemukseni, joskin ykkösöityneen kakkosen näkökulmasta. Olimme tapailleet miehen kanssa reilut puolivuotta, kun vaimonsa ystävätär näki meidät yhdessä ja kertoi vaimolle. Me olimme puhuneet yhteisestä elämästä ja mies sanoi vaimolleen harkitsevansa tosissaan eroa. Sopivat kuitenkin, että katsovat vielä voivatko he saada liittonsa kuntoon, erityisesti lasten vuoksi. MInulle mies sanoi, että tietää, ettei suhde vaimoon enää tyydytä, eikä tule siitä muuttumaan. Me pidimme kuukauden tauon, jonka jälkeen mies otti yhteyttä, että haluaa jatkaa mun kanssani ja alkaa tehdä eroa. Vaimolleen uskotteli kaiken aikaa että meidän suhde on ohi.
Kun mä sitten aloin kypsyä tähän "toiseen kierrokseen" ja miehen alituiseen jahkailemiseen, mies laittoi eron vireille ja myönsi vaimolleen, että suhteemme on jatkunut kaiken aikaa. Nyt olemme olleet naimisissakin jo viisi vuotta, joten tästä kaikesta on aikaa.
On totta, että kaikki tapaukset ovat omanlaisiaan, mutta yleensä kai on niin, että jos rinnakkaissuhde on noi pitkä, siinä on jo tunteita mukana. Ja etenkin, jos mies on sanonut sinulle, että harkitsi eroa sinusta, niin vaikka suhde toiseen päättyisikin, niin mitä teille jää? Jotain merkittävää on kuitenkin puuttunut, kun hän on aloittanut suhteen toiseen, jatkanut sitä ja kertonut sinulle erohaluistaan.
Voimia.
Jotakin puuttuu teiltäkin. Se sama miehen vastuu ja parisuhteesta huolehtiminen.
Aviosuhteessa on paljon asioita joista kannattaa pitää kiinni. Yleensä vaimo on panostanut mieheen, tukenut urakehitysta ja luopunut omistaan. Sitten tulee nainen joka kerää potin kotiin ja löyhällä panoksella. Avioero on kallista. Vaimo menettää panostuksensa tulevaisuuteen. Nykyään vaimolla ei ole ns kunniaongelmia vaan järkisyitä, kiitos kakkosten läyhän moraalin. En kehota ketään eroamaan mikäli kykenee näkemään uskottomuuden ajan oireena. Se on sairas, eikä noudata ihmisen ymmärrystä oikeudenmukaisuudesta elämässä.
Itse asiassa huolehdimme kyllä molemmat parisuhteestamme ja kannamme yhdessä vastuun. Kun kerran "epäonnistuu" parisuhteessa, tietää, mitä ei ainakaan enää tee ja miten seuraavalla kerralla toimia toisin. Olemme molemmat maksaneet tämän hinnan ja nyt olemme onnellisisessa ja tasapainoisessa parisuhteessa.
Olemme tulleet yhdessä myös siihen tulokseen, että silloiset aviopuolisomme olivat varmasti meille pitkään sopivat ja oikeat kumppanit, mutta sitten kasvoimme eri suuntiin ja puolisomme eivät kasvaneet mukanamme. Yritimme kumpikin tahoillamme tehdä asioita suhteen kehittämiseksi.
Minä en kuitenkaan näkisi parisuhteita niin yksisilmäisesti, vaan monien tekijöiden summana.