MPP

MPP


Jäähtyessään moottori naksahteli konepellin alla. Ajovalojen lasipinnat olivat hyönteisten murskaantuneita raatoja täynnä. Muistan nähneeni pientareella kuolleen ketun. Sen pää oli kaunis ja täydellinen, mutta muu ruumis veristä massaa. Selkeällä sinitaivaalla leijuvat palleropilvet heijastuivat tuulilasista, jonka takana, kuin kuvajaisena, erottuivat naisen vaaleat kaaret. Tämä puhui puhelimeen ja heilutteli toista kättään kuin autossa olisi verenhimoinen itikka.

- Sulla on hieno ammatti, sanoin BMW:n pyöreälle logolle moottoripyörän bensiinitankin kyljessä.

- No jaa. Jos pitää vetoisesta ja tuulisesta työpaikasta, niin ehkä. Tämä näyttää nollaa, moottoripyöräpoliisi totesi alkometrille.

- En ehtinyt vetää päätäni täyteen. Siinä oli vähän kaikenlaista.

- Mökiltäkö tulette?

- Juu. Yleensä meillä on kiire mökille, ei sieltä pois. Joten siinä mielessä tämä sakko on epäoikeudenmukainen. Varsinkin siksi, että että tunnen itseni petetyksi. Itseni pettämäksi.

- Kuinka niin, poliisi kysyi ja vilkaisi kovaäänistä Camaroa ohituskaistalla.

- Kun näin tietyömaan, niin arvasin että kohta tapahtuu; kaksi minuutti tästä, ja edestäni poimittiin tien tukkona ajellut Mersu. Jotkut ne vain eivät käsitä miten moottoritiellä ajetaan. No, kaveri siis jäi tutkaan ja minä en, koska olin tämän takana, enkä päässyt ohi. Sitten menostani luultavasti ilmoitettiin sinulle.

- Näin voi olla.

- Olisi pitänyt arvata.

- Liikenteessä on kaikenlaista, poliisi totesi lakonisesti ja jatkoi sakon kirjoittamista.

- Niin. Liikenteessä ei ole yhtään samanlaista autoa eikä kuljettajaa. Mutta kuitenkin koko tuo valtava massa, liikenne, on riippuvainen kunkin kuskin lähes samankaltaisesta käytöksestä. Kaikenlainen erilaisuus on sen harmi. Kaikkien harmi.

- Tarkoitatteko, että on individuaalia ottaa sakot?

- Kyllä. En saa ajaa humalassa, en lääkkeissä enkä liian lujaa… tai hiljaa. Olen tuomittu ennalta arvattavaan käytökseen peltilootani sisällä. Olen sääntömaailmassa kuin valettuna siihen. Sakkojen ottaminen on osoitus individualismista, johon viittasitte. On suorastaan ilo maksaa itsenäisyydestään korkeaa hintaa, sillä rahat menevät hyvään tarkoitukseen, esim. lastensairaaloihin.

- Vai niin. Tuossa teille yhteiskunnallinen pikavoitto ja itseni puolesta toivotan teille rauhallista loppumatkaa. Kohta taitaa sataa, poliisi tuumaili, käynnisti pyöränsä ja kiihdytti Nesteen säiliöauton alta pois ja katosi näkyvistä.

- Joko voitaisiin lähteä?

- Ajaisitko sinä välillä? Mulla on jotenkin uupunut olo. Kaikki ohitetut ovat jo menneet ohi. Pahempaa kuin kastrointi.

- Mun pitää vaihtaa kengät ja etsiä nappi korvaan. Sä voisit ottaa kanssa napin ja mennä takapenkille nukkumaan. Järjestelytoimikunnalla – eli minulla - on kädet täynnä työtä valmistujaisissa, ja sitten vielä tämä, että herra ei jaksa enää ajaa autoa vaan masentuu.

- Tuskin jaksan liikkua. Olen aivan voimaton. Samanlaista kuin valtimovuoto. Olen kuin kettu pientareella, rekan alle jäänyt.

- Lakkaa piipittämästä. Riisu se kravatti niin et kuristu. Mihin sä pakkasit mun pikkulaukun, sen punaisen lentolaukun?

- En tiedä. Maailma sumenee silmissä. Tällaistako se on, kaiken loppu? Taivas harmaantuu ja sininen häviää. Elämä on kuin kaihipotilas puukärryillä juhtinaan lauma lapsia. Siirrätkö jalkani autoon kun lyöt oven kiinni? En pidä murtumista. Voin huonosti jo nähdessäni kerjäläisen.

Elina löysi laukun, siitä kenkänsä ja käsilaukustaan korvanapin. Hän jatkoi puhelua siitä mihin oli lopettanut, samalla kun ohjasi liikenteen sekaan raivopäisesti kiihdyttäen. Painauduin vasten selkänojaa ja nautin elämästä, heittäytymisestä siihen.