YLE:ltä kritiikkiä Urpilaisen Bilderberg yksityismatkasta

YLE:n verkkosivu esittelee kopioita Jyrki Kataisen matkalaskusta vuodelta 2010. jolloin Katainen kävi verorahoilal Bilderberg kokouksessa.
http://yle.fi/uutiset/urpilainen_bilderberg-kokouksessa_yksityishenkilona_-_veronmaksajien_rahoilla/6148612

Myös Urpilaisen nykyistä BB-reissua kommentoidaan. Olen ihan äimän käkenä että tällaista näinkin suoraa tekstiä löytyy YLE:n sivulta.
31223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Kappasta vaan, kallishintaisella (560 milj €) YLE:llä toimittajat ovat vaivautuneet nostamaan peffansa penkistä, ja hankkineet kopion Kataisen matkalaskusta.

Nyt jäädään enää odottamaan kopiota Urpilaisen matkalaskusta, että kenenkä piikkiin se aiotaan maksattaa.

Äänestä
  • Arvaa vain kenen, no meidän veronmaksajien tietenkin, turhaa touhua koko kokous, maksakoot itse laskunsa kyllä noilla palkoilla pitäisi olla varaa.
    Mitä se yleensä kuuluu ns. Suomen asioiden hoitoon ko. kokoukset joista ei edes saa mitään tietoa. Aivopesua näille typerille politiikoille, rahamaailmasta.

    Äänestä

  • Kyllästyttää maksami kirjoitti:

    Arvaa vain kenen, no meidän veronmaksajien tietenkin, turhaa touhua koko kokous, maksakoot itse laskunsa kyllä noilla palkoilla pitäisi olla varaa.
    Mitä se yleensä kuuluu ns. Suomen asioiden hoitoon ko. kokoukset joista ei edes saa mitään tietoa. Aivopesua näille typerille politiikoille, rahamaailmasta.

    rahat pois.matkustelkoot omillaan.

    Äänestä

  • heti pois rahat kirjoitti:

    rahat pois.matkustelkoot omillaan.

    Bilderbergiläisten ylin johto (globalistiset pankkiirisuvut) on ottanut opiksi molemmista rahoittamistaan ja suunnittelemistaan joukkomurhista, eli Nazi-saksasta, ja Neuvostoliiton kommunismista.

    EU on näiden kokeiden tulos, eli nyt ryöstetään ihmiset ja valtiot salakavalammin kuin koskaan.

    Et varmaan ole huomannut mitään päätäntävallan ja varallisuuden siirtymistä monelta harvoille EU:n myötä, ethän?!

    Suomessa on jo tilanne jossa hallitus tekee monta asiaa laittomasti ja ilman kansan suostumusta.

    Miksi esimerkiksi paperit sopparista jossa maamme antaa käytännössä rajaton määrä miljardeja Luksemburgilaiselle EVM-yhtiölle tulevaisuudessa, pidetään salaisina?

    Olisiko syy siinä että kun lukee tuon yhtiön totaalisesta vastuuvapaudesta, sopimukseen kirjatusta luvasta rikkoa ihan mitä lakeja haluavat, sekä myös yhtiön työntekijöiden sataprosenttisesta syytesuojasta, niin herää epäily että olemme liittymässä kansainvälisen rikollisuuden ryöstön kohteeksi rajuimman kautta???

    http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/04/24/yle-urpilainen-puolusti-vakuussopimuksen-salaamista-valikysymyskeskustelussa/201228069/12

    Äänestä

Urpilaisen reisu menee meidän piikkiimme. Ja koska ministeri on kokouksessa "yksityishenkilönä" hänen ei tarvitse kertoa kokouksen kiemuroista edes hallitukselle. Tietenkin Urpilainen on kutsuttu kokoukseen ministerin ominaisuudessa, mutta öööö...

Suomen virkakoneisto on täysin kriminaali. Tässä selvääkin selvempi tapaus.

YLEn taas on pakko toimia koska ovat saaneet asiasta kiukkuista palautetta, eivätkä voi enää jatkaa salailupolitiikkaa.

Äänestä

Urpilaisella ei ole mitään muuta mahdollisuutta nyt kuin vinguttaa Bilderberg-reissullansa omaa Visa-korttiansa hotellimajoituksen ja matkalippujen maksamisen merkeissä.

Jos koettaa maksattaa laskun VM-ministeriöllä, niin PS:n Saarakkala kysyy takuuvarmasti Eduskunnassa että oliko kyseessä virkamatka vai yksityismatka.

Mikäli oli ministerin viran hoitamiseen liittyvä virkamatka, niin sen aikana tehtyjen keskusteluiden sisällöstä on tietyillä Eduskunnan valiokunnilla oikeus saada Urpilaiselta yhteenvetoa ja selvitystä asioista.

Äänestä
  • paska haisee ja balalaikka soi.

    Äänestä

bb kokoukseen piti mennä sini porvali mutta menikin puna porvali. taitaa liiton maksut nousta tuon reisus jälkeen ja eläke ikä nousta, ja mitä suomen ministeri salaseuran kokoksessa loosi poikien kanssa.

Äänestä

Erinomaista työtä! Nyt on vaan toivottava että ko. toimittajalla on työtä YLE:ssa vielä ensi vuonnakin - kunnon kristittyjen elämä tullaan tekemään lopun aikojen maailmassa aina vain hankalammaksi...

Äänestä

Me täällä on jo rukoiltu kyseisen YLE:n toimittajan tyäpaikan säilymisen puolesta. Olikohan tekijällä varmana esimieheltä luvat kunnossa??

Yleisradiolla uutistoiminnan vastaava päätoimittaja on nimeltään Atte Jääskeläinen, ja hän on vanhaa Bilderberg kerhossa aivopestyä kaartia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Atte_Jääskeläinen

YLE:llä voi iso mono heilahtaa aika noileesti, jos vääränlaisista lautakasoista aletaan tekemään jutun juurta.

Äänestä

Koska Valtio maksaa, kansan on saatava tai ainakin suuren valiokunnan tietää mistä siellä on keskusteltu, kenen kanssa ja onko siellä sovittu jotain, jos niin mitä

Äänestä

vois yle penkoa soppatykkiä kenen sääri luita löityisi.

Äänestä

Urpilaisen sekoilut eivät ole uutinen nyt. Uutinen on se, että Yle uutisoi pilderperistä.

Äänestä

>>Me täällä on jo rukoiltu kyseisen YLE:n toimittajan tyäpaikan säilymisen puolesta.

Voi olla vaan myöhäistä, maito ehti kaatua jo lattialle saakka.

Nyt singahtelee jo useammastakin puoluetoimistosta vihaisia e-maileja YLE:n suuntaan. "Mikäs ihmeen Tyynysniemi siellä meidän Yleisradiossa teillä oikein kirjoittelee?"

Taisi Tyynysniemi saada YLE:ssä sinänsä vierastetulle tutkivalle journalismille virikkeen keväällä Journalistiliiton kurssilla istuessaan.

http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2012/07/artikkelit/paul-radu-verkostoitukaa/
"Tutkivassa journalismissa tärkeintä on nähdä asioiden kokonaiskuva.
Näin sanoo romanialainen tutkiva toimittaja Paul Radu, 36, joka esiintyi Yleisradion Isossa Pajassa viime viikonloppuna järjestetyssä Tutki!2012-konferenssissa"

Nyt on Tyynysniemi tulikuuma ja kuuluisa kotimainen Yleisradion journalisti.
https://journalistiliitto-fi.directo.fi/@Bin/7478896/tyynysniemi_matti.jpg

Mutta ei ihan ilman hintaa! Asia on jo BB:n journalististen vastatoimien komiteassa harkittavana. Koulutetut verikoirat voivat pian olla perässä, joka askel ja mennyt elämänvaihe tutkitaan.

Äänestä

Jos hallituksen sätkynukeilla olisi vähänkään selkärankaa, he aloittaisivat ohjelman kansallisen suvereniteetin palauttamiseksi EU:lta. Ei tarvitsisi mennä rakkikoiran tavoin hännäntynkä heiluen haistelemaan isojen poikien pyllyä BB-taloon.

Jutta voisi BB-talossa tehdä vaikka gallupin moniko läsnäolijoista on tämän projektin tuotoksia:

http://www.woodenshore.org/text/Glad.John.2011a.Jewish_Eugenics.pdf

Tai toisena, kenties parempana vaihtoehtona Jutta voisi ampua kuulan ohimoonsa tai hypätä alas hotellinsa parvekkeelta.

Äänestä

no, ylessähän on tätä nykyä kokoomusjohto....olisko niin että asia on näin esillä just sen takia koska gallupit olivat nostamassa demareitten suosiota elikkäs jutta kosahti kokkareiden ansaan.....
Koko bb-jutan reissu on lähinnä farssi...aikamoista sekoilua, veronmaksajien rahoilla reissus yksityishenkilönä.....Mutta on kiva katsoa minkälaisilla eväillä bb-jutta varustetaan näissä fantastisissa seminaareissa, sen verran kökköä ja läpinäkyvää on bb-jutan puheet ja teot olleet, että kyllä ne uudet tuulet sieltä paistavat läpi. esim. eläkeikä, talousleikkaukset yms kurjistamiset ja miksei natokantaakin....

Äänestä

Taitaa tuo Vanhasen lautaläjä olla melko pieni lahjus verratessa noihin Kataisen ja Urpilaisen saamiin lahjuksiin lentolippuina veronmaksajilta noihin Bb kokouksiin. No nythän on medialla tuhannen taalan paikka kylvettää näitä poliitikkoja ja työntää joka kulmassa mikkiä suuhun, että mites se näin meni eikä omin varoin, vai haluttiinko piilottaa lahjukset jollain tavoin?

Äänestä
  • Eikö kavallus mieluummin kuin lahjus?

    Äänestä

On se Katainen ollut aikamoinen Kokoomus-konna jo vuonna 1999 Kuopion aikoinaan. Kataisen johdolla Kokoomuspuolueen kokouksen pitämisestä on tekaistu pöytäkirja. Se on allekirjoitettu siinä nimetty henkilötkin jotka olisivat muka olleet kokouksessa.

Mitään kokousta ei ole edes ollut eikä pidetty. Jälkikäteen yritettiin sepustaa että legaaliksi väitetty kokous olisikin pidetty puhelimitse, ja kahdenkeskisissä keskusteluissa.
_________________________________________________________
Syyttämättä jätetty: KATAINEN, JYRKI TAPANI, 14.10.1971
Tapahtuman aika ja paikka : 27.11.1999,KUOPIO
SYYTE:LIEVÄ VÄÄRENNYS Rikoslaki 33 luku 3 §

Syyttämättä jättämisen peruste: Vähäinen rikos, Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 1 luku 7 § 1 kohta.
_________________________________________________________

» -Pöytäkirjaotteen mukaan kokouksessa ovat olleet paikalla yhdistyksen jäsenet Kristiina Ollila, Jyrki Katainen ja Mikko Nissi

- Ollilan, Kataisen ja Nissin esitutkintakertomuksista kuitenkin ilmenee, ettei tällaista kokousta ole pidetty. Katainen on kertonut kokousedustuksesta sovitun yhdistyksen puheenjohtajan Ollilan kanssa.

- Liukkosen mukaan päätökset on tehty puhelimitse tai kahdenkeskisissä keskusteluissa. »»
_ _ _
Kyllä Kataiselta tosiaan tarvittava ja sopivan näköinen Bilderverg-matkalasku syntyy käden käänteessä. Jykken Ballograf-kynän pyöräytyksellä legalisoidaan paperille jälkeenpäin vaikka mitkä tekemiset.

"Me olimme keskustelleet tästä puhelimitse muiden puolueiden kanssa, ja pidimma Espanjan uutta 2 miljardin velkatakauksen asiaa sovittuna."

Äänestä

http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20120531JuttaU/name.jsp

Valtiovarainministeriön tiedotteen mukaan kokous on yksityinen ja epävirallinen.

YLEn tietojen mukaan käy kuitenkin ilmi, että Urpilainen on matkustanut Yhdysvaltoihin ministeriönsä, eli veronmaksajien rahalla. Toisinsanoen Urpilainen toimii Suomen edustajana "epävirallisessa kokouksessa". Hullulta kuulostaa.

Kokouksessa Suomen edustajana käydyistä keskusteluista tulee pitää yllä pöytäkirjaa, josta selviää mitä siellä on käsitelty veronmaksajien rahoilla. Miksi näin ei toimita?

Ihmisten selän takana ei demokratia operoi. Vai onko tämä sitä post-demokratiaa?

Kuten vanha sanonta kuuluu, "only evil is done in darkness". Miten on?

Äänestä
  • Urpilainen toimi Suomen edustajana yksityisessä kokouksessa. Tämä on Yhdysvalloissa kielletty esimerkiksi Logan Actin alla (http://en.wikipedia.org/wiki/Logan_Act)

    "The Logan Act is a United States federal law that forbids unauthorized citizens from negotiating with foreign governments. "

    Päivänselvä juttu. Nyt joku ei kestä päivänvaloa, kuten Saarakkala totesi. Onko meillä Suomessa vastaavia säädöksiä olemassa?

    Äänestä

http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20120531JuttaU/name.jsp
»»"Bilderberg-seminaarit eivät ole virallisia. Ministerit eivät osallistu niihin valtion virallisena edustajana samaan tapaan kuin esim. EU:n ministerineuvoston tai YK:n kokouksiin." »»

Olikohan tuo tekstikohta mukana jo 31.5.2012 VM:n tiedotteessa?

Tiedotteen lopussa sanoaan että sisältöä on muokattu 1.6.2012, mutta ei sanota mitä on muutettu. Onko kellään vedosta alkuperäisestä tallella, mitä siellä sanotaan?

Nämäkin ministeriöiden tiedotteet pitää näämmä alkaa printata paperille päivittäin. Tiedotteiden sisältöjä muutellaan jälkikäteen, kulloisenkin poliittisen tarpeen vaatimalla tavalla.

Äänestä

Tästä parin tonnin Bilderbergin matkalaskun salailusta kehittyy vielä koko kesän kestävä Urpilaisgate tai Juttagate.

Matkalaskusta kinastellessa on mukava unohtaa, että Urpilainen kävi keskustelemassa Suomen 140 miljardin euron arvoisesta eläkevarallisuudesta.

Ja kuinka sitä voidaan tarvittaessa osaltaan käyttää pankkien suuntaan kakkosluokan velkatakuuksina.

Äänestä
  • Niin, matkalaskusta käy ilmi, että kyseessä on jotain muutakin kuin pelkkä yksityinen kansalaisoikeuksiin kuuluva kokoontumisoikeus.

    Äänestä

kelvollinen edustamaan kansaa ja toimimaan ministerinä kun tuolla tavalla valehtelee maailman suurrikkaiden puolesta?

Äänestä
  • Typsy pääsi kunnon kokoukseen räkyttämään.

    Eikös sen valttikortti ollut oppositiossa rakkikoiran virka..

    No sehän huusi eduskunnassa niin että verkkosukat ratkes.

    Nyt typsy taitaa olla hiljaa ja myötäillä isojen poikien puheita pääasia on että pääsee opettaja isojen poikien mukaan.

    Täytyy sanoa että tunnen myötähäpeää miten typsy petti äänestäjänsä.

    Äänestä

Kataisen matkakustannukset,1655 euroa, tekevät 0.31 senttiä jokaista suomalaista kohden, joten siitä kyllä kannattaa pitää pitkät puheet!

Jos Urpilainen tuhlaa matkaansa esimerkiksi kymmenen kertaa enempi, niin sehän tekee jo 3,1 senttiä per suomalainen!

Ei meillä ole varaa tuollaiseen tuhlailuun!

Äänestä

> Kataisen matkakustannukset,1655 euroa, tekevät 0.31

Tuossa on nyt pilkkuvirhe, ei Katainen noin kalliiksi tullut. Vaan jokainen suomalainen maksaa Kataisen Bilderberg-remuamisesta vain 0,031 euron verran. Nuuka mies, joka oli Hesarijutun mukaan opiskeluaikana makkaratiskillä auttelemassa Siilinjärven K-kaupassa.

> Jos Urpilainen tuhlaa matkaansa esimerkiksi kymmenen kertaa enempi,
> niin sehän tekee jo 3,1 senttiä per suomalainen!
> Ei meillä ole varaa tuollaiseen tuhlailuun!

Tuosta Jutan kulutustottumuksen kulungista olen enemmän huolissani. Urpiksella kun on ollut aina Amerikan reissuillaan tapana poiketa Nykkiin ostelemaan uutta vaatetusta. Kenenkä korttia Juttis näillä reisuilla vinguttaa? Kun henkilökohtainen BB-matkakin maksatetaan veronmaksajilla.

Viime syyskuussa piipahtivat Guzeniinan kanssa kolttuostoksille Nykiin, aiheena muka "YK yleiskokouksen avajaiset."
http://yle.fi/uutiset/suomalaisministereita_vilisee_ykn_yleiskokouksen_avajaisissa_new_yorkissa/2878280

Onneksi Jutta sai viime syksynä rangaistukseksi helvatanmoisen räkätaudin ja flunssan koko seuraavaksi viikoksi. "Juhlan jälkeen tulee krapula."

Bilderberg-poikien jälkitautina voikin sitten kotoutua jo jotakin pitkäikäisempää, kuten syfilis tai herpes.
Tai jos hyvin käy niin joku muu pankkimaailman ylläri kuten perhelisäystä Pohjanmaalle tai muuta mukavaa perheen rahoitusinstrumenttia.

Äänestä

ei se kyse ole kuinka paljon se maksaa vaan periaate siitä että jos yhdessä maksetaan niin silloin siitä rehellisesti kerrotaan mitä siellä ollaan keskusteltu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomen Yleisradio kirjoitti:

YLE:n verkkosivu esittelee kopioita Jyrki Kataisen matkalaskusta vuodelta 2010. jolloin Katainen kävi verorahoilal Bilderberg kokouksessa.
http://yle.fi/uutiset/urpilainen_bilderberg-kokouksessa_yksityishenkilona_-_veronmaksajien_rahoilla/6148612

Myös Urpilaisen nykyistä BB-reissua kommentoidaan. Olen ihan äimän käkenä että tällaista näinkin suoraa tekstiä löytyy YLE:n sivulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu