Työntekijöiden järjestäytyminenhän on aina myös sitä kuuluisaa ammattitaitoa ja osaamista.
Fiksut ja täysin ammattitaitoiset työntekijäthän ovat aina myös järjestäytyneet,eli liittyneet johonkin ammattiyhdistysliikkeeseen.
Työnantajathan muuten ovat myös järjestäytyneet n 99.9%:sesti.Miksi siis työntekijät eivät saisi järjestäytyä?Siinäpä loistava kysymys.
Fiksut pärjää aina
39
165
Vastaukset
- antifiksu
Ja liittoon kuuluminen tietenkin takaa täyden ammattitaidon !?
Tietenkin työntekijät saa järjestyä mutta miksi..... ja mitä työnantajien järjestäyminen työntekijälle kuuluu?? - sinä et pärjää
Työntekijät ovat juuri kaltaisiasi idiootteja. Maksatte liiton herroille jäsenmaksuja, jotta eliitti saa mellastaa tyhmien rahoilla.
- Bolse
Sinä voisit lähteä yrittämään taidoillasi johonkin sellaiseen maahan missä ei ole ammattiliitoja. Voisi päästä pienoinen parku.
- neljäs-nainen
Minkä tason johtaja lienetkään kun noin varmasti tiedät mitä työntekijöiden rauhaan kuuluu ja millaisia ihmisiä työntekijät ovat?
Ihmeellistä kuinka sellaiset idiootit ovat työllään ja osallistumisellaan näin korkean elintason luoneet! Kun vielä löytyisi niitä viisaita ja fiksuja, jotka auttaisivat parantamaan tätä!
Vai mitä???? - antifiksu
Aloittaja on joku SAK:n agitaattori joilla alkaa olla hätä omasta tilanteestaan eikä niinkään liittojen jäsenten kohtaloista!
- näin on asia
Työntekijän kannattaa todellakin järjestäytyä.Sillä työntekijä voi vaikuttaa työtä koskeviinsa asioihin pelkästään vain järjestäytymällä.
Työntekijöiden järjestäytymisen suuri merkityshän on todella helppo ymmärtää, jos vertaa nykypäivän suomalaista työelämää reilun sadan vuoden takaiseen. Kun palkkatyö 1800-luvulla yleistyi eikä ammattiyhdistysliikettä vielä ollut, työntekijän hyvinvointi oli lähes täysin työnantajan hyväntahtoisuuden varassa. Työntekijän oli toimeentulonsa eteen tehtävä se, mitä työnantaja keksi vaatia – muuten hänet vaihdettiin toiseen. Palkkaa maksettiin usein vain sen verran, että työntekijä pysyi hengissä ja riittävän terveenä tekemään töitä. Jos työvoimaa oli tarjolla erityisen paljon, kuten Kiinassa tänään, terveyskään ei kaikkia työnantajia kiinnostanut.
Suomalaisten työntekijöiden hyvinvoinnin radikaali parantuminen 1900-luvun kuluessa ei johdu pelkästään yhteiskunnan vaurastumisesta. Niin historiasta kuin tämän päivän maailmastakin löytyy paljon esimerkkejä siitä, että talouskasvu ei automaattisesti hyödytä kaikkia niitä, joiden työllä vauraus on luotu. Pula koulutetusta työvoimasta voi hetkellisesti parantaa yksittäisten ammattiryhmien asemaa, mutta saadakseen aikaan kestävän muutoksen työntekijöiden on välttämätöntä järjestäytyä ja vaatia työnteolle kaikkia koskevat vähimmäisehdot. Näin on suomalaistenkin palkansaajien edut ja oikeudet hankittu.
Suomen tavoin myös muissa Pohjoismaissa ja pitkälti koko läntisessä Euroopassa työntekijöiden turvana ovat ammattiliittojen neuvottelemat työehtosopimukset. Niiden ansioista palkansaajien toimeentulo on huomattavasti turvatumpi ja asema työpaikoilla parempi kuin maailmassa keskimäärin.
Talouden globalisaation myötä tilanne on kuitenkin muuttunut, ja työntekijät ovat joutuneet kohtaamaan uudenlaista epävarmuutta. Vielä suurempi ongelma on se, että valtaosassa Euroopan ulkopuolisista maista työntekijöiden järjestäytyminen ja sen mahdollistama inhimillisempi työelämä ole koskaan päässyt edes kunnolla alulle.
Pääoman ja tuotannon entistä esteettömämpi ja nopeampi liikkuminen yli valtioiden rajojen on tuonut työntekijöille eri puolilla maailmaa sekä mahdollisuuksia ja vaurautta että uhkia ja menetyksiä. Euroopassa lisääntynyt maailmankauppa on luonut uusia työpaikkoja, mutta pääomien omistajien entistä suurempi vapaus siirtää rahansa halvemman tuotannon maihin on samanaikaisesti hävittänyt niitä. Hyötyjen ja haittojen tuleva kehitys riippuu suurelta osin siitä, miten työntekijöiden järjestäytymistä pystytään uudistamaan uuden tilanteen haasteiden mukaisesti.
Pääomien vapaus on myös merkinnyt ammattiliittojen jäsenilleen antaman turvan heikentymistä.
Järjestäytyneidenkin työntekijöiden on vaikea neuvotella sellaisen työnantajan kanssa, joka voi siirtää tuotantonsa toiseen maahan heikommin järjestäytyneen ja edullisemman työvoiman tehtäväksi. Etujen parannuksista neuvottelu taipuu helposti ”joustoista” neuvotteluksi: työntekijöiltä aletaan edellyttää eduista luopumista silloin, kun yrityksen tuotto ei vastaa sijoittajien vaatimuksia. Määräaikaiset työsopimukset ja lisääntyvä yrityskohtainen sopiminen ovat monelle työnantajalle tapoja siirtää yrityksen riskejä työntekijöiden kannettaviksi.
Vahva kansallinen ammattiliitto kykenee estämään sen, että yritys alkaa globaaliin kilpailuun vedoten yksipuolisesti sanella uusia, entistä heikompia työehtoja. Perusongelma kuitenkin pysyy. Globaaleilla markkinoilla työnantaja voi kilpailuttaa työntekijöitä myös globaalisti, yli kansallisten rajojen. Uusi tasapaino edellyttää sitä, että työntekijätkin järjestäytyvät ja neuvottelevat kansainvälisellä tasolla.- paskanjauhajalle
Olet valehteleva pelle.
- näin on asia
paskanjauhajalle kirjoitti:
Olet valehteleva pelle.
Kerrohan nyt sitten että mitä olen nyt valehdellut?
- Terveisiä vaan
Sirola-opistolta.
- -totuus-
Järjestäneiden työtekijöiden fiksuudesta löytyy loistava esimerkki 70-luvun Englannista missä työntekijät lakkoilemalla ja sutta tekemällä hävittivät miltei koko teollisuuden ja siinä sivussa menettivät työpaikkansa. Samaan aikaan täällä meilä SAK masinoi itänaapurin avustuksella yleislakkoa jonka taka-ajatuksena oli vallankumous tms...
- Samanlaista
masinointia tapahtuu vieläkin, pääasiassa kommunistien hallitsemien liittojen toimesta. Onneksi nuo ovat häviämässä kuten kommunistitkin.
- neljäs-nainen
Järjestäytymättömien työntekijöiden fiksuudesta tämä palsta on vertaansa vailla oleva esimerkki!
Syytetään järjestäytyneitä ahneiksi ja samassa postauksessa kehutaan kuinka paljon parempaa palkkaa he saavat ja paremmilla ehdoilla aivan kuin se heidän suurempi palkkansa kuuluisine sivukuluineen olisikin jotenkin vähemmän työnantajaa/yritystä rasittava!
Järjestäytymättömät kehuvat kuinka halvalla ja paremmalla palkalla he saavat samat edut kuin järjestäytyneet, mutta VAIN järjestäytyneet ovat yritykselle kalliita!!
1970 - luvulla Englanissa työntekijät taistelivat työpaikkojensa puolesta työttömyyttä vastaan, pääoma päätti toisin.
Minä en vielä ole sellaista vasuria/lakkolaista tavannut joka olisi halunnut Suomen yhteiskunta järjestystä muuttaa ja Urho Kaleva Kekkonen teki Suomen kommunisteista kesyjä ottaessaan heidät hallitukseen ja nostaessa kommunistit yhteiskunnan kuohukerman joukkoon!
Kolmas järjestäytymättömien fiksu suorastaan briljantti juttu on, että heillä ei ole mitään j ä r k e v ä ä käytännössä toimivaa ratkaisua ammattiliittojen tilalle, ei sitten niin yhtään mitään, 0 = 0!!
Neljäs ikävä asia on, että eletään menneisyydessä, vuodella kivi ja keppi, ei tämän päivän tilanteen mukaan puhumattakaan tulevaisuudesta!!
On vain järjestäytymättömien m a n t r a: tyhmää maksaa kun edut saa muutenkin, 70-luvulla sitä, 90-luvulla tätä, miten olisi 3.6.2012??- on se niin tyhmää
Onneksi ämmää ei luokitella fiksujen joukkoon, tyhmä se on maksaa liikaa ja aivan turhasta.
Ja miksi tuo ämmä viikonloputkin täällä peikkoilee, työnteostahan se harppu ei tiedä mitään, kuten ei mistään muustakaan. - Tiesitkö??
on se niin tyhmää kirjoitti:
Onneksi ämmää ei luokitella fiksujen joukkoon, tyhmä se on maksaa liikaa ja aivan turhasta.
Ja miksi tuo ämmä viikonloputkin täällä peikkoilee, työnteostahan se harppu ei tiedä mitään, kuten ei mistään muustakaan.Muuten että??
Vain ääretön avuttomuutesi ylittää loputtoman tyhmyytesi. - Enpä tiennyt
Tiesitkö?? kirjoitti:
Muuten että??
Vain ääretön avuttomuutesi ylittää loputtoman tyhmyytesi.mutta sinulla sitävastoin korvien välissä ei ole muuta kuin etäisyyttä. Millään mittauksilla ei sitä tyhjyyttä voi mitata.
- antifiksu
Tottahan tuo aloitus on, mihinkäs fiksut itseään tyhmempiä ammattiliitoissa olevia työkavereita tai liittojen edustajia tarvitseekaan. Ovat lähinnä painolastian eteenpäin menossa !!
- neljäs-nainen
Ilman ammattiliittoja ja niitä muita työntekijöitä nämä järjestäytymättömät "fiksut ja kalliit eivät ole mitään, eivät yhtään mitään, sillä ei 1 järjestäymätön ahkera, komea, terve ja fiksu 40/h työllistävässä yrtyksessä ole mitään muuta kuin 1 järjestäytymätön, ahkera, komea, terve ja fiksu, joka tarvitsee k a i k k i e n 39 järjestäytyneen työkaverinsa työpanoksen saadakseen se h y v ä n palkan h y v i l l ä ehdoilla!!
Niin tarpeettomia työtoverit ovat!!! Luulisi fiksun sen ymmärtävän!!!
Ja YTK:hon kuuluvien sana varasto ja ilmaisu on lähinnä 7- luokkalaisen härikön tasoa, voihan se siitä iän ja kokemuksen myötä vielä kohentua! Tai eikö tarvitse kun edut halvalla saa?- oletpa sinä tyhmä
Oletpa sinä todella idiootti, ei nuo jonninjoutavat lorut tee sinusta yhtään fiksumpaa, päinvastoin, tuot julki täydellisen tietämättömyytesi ja tyhmyytesi, se sinä olet, tyhmä ja tietämätön idiootti.
- olet työtön aina
Kiva paskapuhe liiton loispummiedustajalta. Jatka samaan malliin valheitasi, muuten pallisi kaatuu. Joku voi huomata, että olet aina ollut tarpeeton toisten rahoja syövä loinen.
- hörhö se on
Mitähän tuo vitun ämmä oikein luulee olevansa, palstan kunkku vai mikä hörhö, no sehän se onkin, kas kun en heti hokannut, hörhö mikä hörhö.
- neljäs-nainen
Kielenkäyttönne on tavaramerkkinne!!
Olsiko liikaa pyydetty, että vastaisitte asioihin, perustelisitte kantanne johonkin asioihin ei mihinkään mutu-tuntnteeseen, vai eikö "herne" heilu sen vertaa????- olet tosi hörhö
Siis mihin asioihin, ethän sinä idiootti ole mitään asiaa edes julkituonut, kunhan lässytät jonninjoutavia loruja. Sinäkö se täällä päätät mitä ihmiset kirjoittaa ja mistä.
- ke33
olet tosi hörhö kirjoitti:
Siis mihin asioihin, ethän sinä idiootti ole mitään asiaa edes julkituonut, kunhan lässytät jonninjoutavia loruja. Sinäkö se täällä päätät mitä ihmiset kirjoittaa ja mistä.
Ikityöttömät eivät pysty muuhun kuin nimittelemään ??
Ei teille kannata mitään selittää, kun ei ymmärrys riitä edes alkeellisimpiin käytöstapoihin.
- neljäs-nainen
No niin jos ei ymmärrä niin ei ymmärrä!
Oletko muuten huomannut, että ammattiliittoon kuuluvat eivät ämmittele, hörhöttele sen teette TE YTK:n sakki ja kiitettävästi!!
Sana on vapaa, minun puolestani kaikki saavat kirjoittaa ja ihan mitä haluavat, vaikka hörhöillä jos eivät muuta osaa tai muuhun pysty!
Minun mielestäni on asiantonta kirjoittaa, että mihinkäs fiksut itseään tyhmempiä ammattiliitoissa olevia työkavereita tai liittojen edustajia tarvitseekaan. Ilman työkavereita 1 fiksu tai tyhmä ei saa aikaan yhtään mitään!
Vai loispummiedustaja tavallisesta siivoojasta on tullut, koettakaa pitää mielikuvituksenne asioissa! - fiksu YTK:lainen
Ennenvanhaan (60-luvulla) sanottiin että juutas kun on tyhmä, ämmä on juurikin siitä tyhmästä oiva esimerkki nykyaikana. Mistä noita idiootteja oikein sikiää.
Tuskin ovat YTK:n jäseniä, ovat taatusti AY:n loisijoita, jotka maksavat turhasta. - neljäs-nainen
Fiksusta olet yhtä kaukana kuin itä on lännestä! Olet täsmälleen omenavartaloinen keppana kuppilan surkimus joka nousuhumalassa on Euroopan komein ja velat saatavia!!!
Laskuhumalassa nenä vuotavana itkevä tärisevä kummitus! Niin se oli 60-luvulla ja tänään!- edelleen fiksu
Painu ämmä "mielipiteinesi" hevonvitunkuuseen, olet niin sanomattoman tyhmä nilviäinen ettei sinun sanomisillasi ole mitään asiaa, kunhan limaisia ja rupisia huuliasi heiluttelet, eli olet yhtä tyhjän kanssa. Eli häivy täältä, rupikonnakin on sinua fiksumpi.
Tuossa alkuriimissä toit julki osan ominaisuuksiasi. - ergdbn
edelleen fiksu kirjoitti:
Painu ämmä "mielipiteinesi" hevonvitunkuuseen, olet niin sanomattoman tyhmä nilviäinen ettei sinun sanomisillasi ole mitään asiaa, kunhan limaisia ja rupisia huuliasi heiluttelet, eli olet yhtä tyhjän kanssa. Eli häivy täältä, rupikonnakin on sinua fiksumpi.
Tuossa alkuriimissä toit julki osan ominaisuuksiasi.Kyllä täytyy sanoa että kaikki fajakit sitä tietsikan näppäimiin pääsee!
- -totuus-
Jostakin syystä tänne on ilmaantunut avohoitopotilaita kirjoittelemaan, valitettavasti enkä neljättä naista tarkoittanut !!
- tiedetään.
"Jostakin syystä tänne on ilmaantunut avohoitopotilaita kirjoittelemaan, valitettavasti enkä neljättä naista tarkoittanut !! "
Sinähän tarkoitit nyt vain pelkästään itseäsi ja paria muuta kaltaistasi onnatonta vapaamatkustajaa. - 4+20
Oiva esimerkki onkin juuri tuo "ämmä (neljäs-nainen)", melkoinen fajakki (vajakki).
Ja toisena tulee " -totuus-". puhumattakaan "ergdbn" hyypiöstä. - neljäs-nainen
4+20 kirjoitti:
Oiva esimerkki onkin juuri tuo "ämmä (neljäs-nainen)", melkoinen fajakki (vajakki).
Ja toisena tulee " -totuus-". puhumattakaan "ergdbn" hyypiöstä.4 20 sinä edistyt oivasti! Et enää käytä alatyylin ilmaisuja! Hyvä!!
- ~ciss~
En ole ikinä kuulunut mihinkään liittoon. Koskaan en ole tullut irtisanotuksi enkä huonosti kohdelluski. Palkka noussut ansioiden mukaan. Toki on monenlaisia työnantajia, mutta hyvän työnantajan kanssa ei tarvi itsestäänselvyyksistä tapella eikä näin ollen liiton jäsenyydestä ole hyötyä. En viitsi edes laskea paljonko ammattiliitto olisi mulla tienannut, jos olisin jäsenmaksuja maksellut.
Lisäksi noin yleisesti ammattiliitot ovat antaneet huonon kuvan itsestään ja sopimiskyvyistään. Meidän työpaikalla ollaan yleensä saatu sovittua asiat porukalla, eikä ole lähdetty ensimmäisenä uhoamaan ja uhkailemaan ammattiliittojen malliin. Mutta hyvä tietysti, että jäsenyysvaihtoehto on sitä tarvitseville. Kansantaloudessa rahan pitää liikkua lompakosta toiseen. - neljäs-nainen
Mikään liitto ei ensimmäisenä lähde uhkailemaan tai uhoamaan, neuvotteluja käydään ensin jos niissä ei edistytä, periaatteet istuvat neuvottelupöydässä puolin ja toisin niin lakkoon joudutaan/ajaudutaan/päästään. Yksikään työntekijä ei ihan vähäisestä syystä lakkoon ryhdy on se taloudellisesti niin raskasta.
Lisäksi monet työnantajat antavat niin poskettoman huonon kuvan itsestään, että vain rahalla ja pakosta sen pajan oven aukaisee, siitä kärsivät myös hyvät työnantajat ja työntekijät.
Työnantajilla on valta = vastuu kaikki eivät sitä ymmärrä tai osaa kantaa vika ja syyt ovat aina muualla kuin omissa päätöksissä, omissa valinnoissa ja tekemisissä.- YTK:lainen
Kuse ämmä huiluus äläkä täällä lässytä, tai tunge perseesi luuttuämpäriin, vajakki.
AY on aivan turhaa, aivan turhaan, jne - ~ciss~
Kyllä varsinkin rasvakoura-aloilla on ollut suoraa uhkailua ja laittomia keinoja. Työnantajapuoli tekeekin nykyään rikosilmoituksia laittomasta toiminnasta, mikä on tullut ay-aktiiveille yllätyksenä. Että heitäkin laki ja mitä on sovittu, velvoittaa. On totuttu uhoamalla ja uhkailemalla saamaan oma tahto läpi, mutta uusia kokemuksia on nyt siis tullut.
- neljäs-nainen
YTK:lainen kirjoitti:
Kuse ämmä huiluus äläkä täällä lässytä, tai tunge perseesi luuttuämpäriin, vajakki.
AY on aivan turhaa, aivan turhaan, jne:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD!!!!!!!!!!! Ihan noin anatomisesti, huiluun pissiminen käivisi sinulta paljon, paljon, paljon helpommin!
- neljäs-nainen
Nyt et kyllä puhu lakoista vaan jostain aivan muusta! Työntekijäpuoli yhtälailla tekee rikosilmoituksia, haastaa oikeuteen niitä ei niin lakeja tai sopimuksia noudattavia yhtiöitä ja yrityksiä!
- ~cis~
Kyllä puhun myös lakoista, nimittäin laittomista. Laittomat lakot on nimensä mukaisesti laittomia, ja niistä on syytä joutuakin tuomiolle.
Työrauhavelvoite ei yksipuolisesti kuulu vain työnantajalle. Ay-väkihän on itse halunnut tulla mukaan yritysten päätöstentekoon mm. yhteistoiminnan myötä, joten kyllä siellä on myös vastuuta ja valtaa, vähän liikaakin mielestäni.
Työnantajalla tulee kuitenkin olla direktio-oikeus jotta yrityksen perusidea, voiton tuottaminen, turvattaisiin. Mutta kun yrityksen asioista alkaa päättää äänekäs (ja tyhmä) työntekijäkunta, saavat firman ennen pitkää ajettua konkurssiin tyhmyyksillään.
Finnair on yksi esimerkki mitä siitä seuraa kun toimitaan kv. markkinoilla ja suomalaiset pullasorsat vaan pitää kiinni saavutetuista eduistaan, eli syövät oman työpaikkansa. Sitten sitä esiinnytään mediassa katkerana, kun otin just omakotitaloon ylisuuren lainan ja nyt jouduin työttömäksi. Snif.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 724657
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h714449Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1112977Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv732873Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p222186Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.582008Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151699- 321513
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1121389- 1851298