Olen ollut lähemmäs 10 vuotta samassa firmassa vakituisena ja osa-aikaisena työntekijänä. Viimeiset pari vuotta olen hoitanut erilaisia sijaisuuksia samassa firmassa, jotka ovat olleet kokoaikaisia ja sijaisuusluonteestaan johtuen määräaikaisia. Tätä nykyistä sijaisuutta on jäljellä vielä noin vuosi. Uutta työsopimusta ei ole kuitenkaan tehty kirjallisesti näiden määräaikaisten kokoaikaisuuksieni ajaksi, vaan ne on aina sovittu suullisesti.
Nyt kuitenkin työantajan toimintatavoissa on tapahtunut muutoksia, jotka ovat minun henkilökohtaisesta näkökulmastani epäeettisiä ja moraalittomia, vaikkakaan eivät laittomia ja olen haluton jatkamaan työtäni, johon olen sitoutunut vielä vuodeksi (jonka jälkeen työsuhteeni jatkuisi vakinaisena ja osa-aikaisena). Tieto toimintatapojen muutoksesta saavutti minut vasta sen jälkeen, kun olin lupautunut nykyiseen sijaisuuteen. Työtehtävän vaihto samalla työnantajalla ei poista ongelmaa.
Sovelletaanko tilanteeseen nyt lakia, jonka mukaan en voi lopettaa töitäni ennenkuin vuoden päästä siitä huolimatta, ettei uutta työsopimusta ole laadittu? Onko ainoa vaihtoehto olla enää menemättä töihin ja hankkia itselleen potkut? Olen ollut ao firmassa niin kauan, että päätös lähteä ei ole totisesti syntynyt hetken mielijohteesta tai pikku vitutuksesta.
Osa-aikainen vak.&määr. kokoaikainen, IRTISANOUTUMINEN?
Sydän painaa tonnin
0
81
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672