Mitä uutta klassisessa?

eipä kai mitään, tälläkään vuosisadalla.

Uusi ooppera, täynnä älämölö jo HS:in mukaan.
563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kiitos äänilevyjen klassiseksi musiikiksi kutsuttu musiikin osa-alue on tavallaan tullut tarpeettomaksi.

Aiemmin oli "käyttömusiikki" eli hilipatitiptan (laulut & tanssit) ja oli daidemusiikki eli se mitä nyt kutsutaan klassiseksi musiikiksi ja raja näitten välillä oli selvä.

Nykyään ns. kevyeen musiikkiin sisältyy niin paljon kaikenlaista kokeilevaa ym kohkausta että klasaristeille teosten tekijöinä ei ole oikein jäänyt enää tilaa. Tekeepä nykyklasaristi jokseenkin mitä tahansa niin vastaavaa on jo rokkarien tai jazzarien tai... toimesta jo jossain tehty, ja yleensä vielä paremmin.

Ainoaksi jää joko riippuminen ja roikkuminen 1800-luvun sinfoniaorkesterissa joka on yhtäällä voimavara ja toisaalla riippakivi, kun ajattelee sitä mihin nykyiset syntetisaattorit ja sämplerit äänen ja äänenvärien tuotossa pystyy, tai sitten tehdä jotain täydellisen kakofonista roskaa eli muka daidetta.
Toisaalta se että syntikoissa ei tapahdu mitään vakiintumista vaan uusia ja uusia soitinsukupolvia ilmaantuu vaikeuttaa myös tavallaan säveltäjän työtä.
Siis sävellä teos sille ja sille määrätylle syntikalle (merkki ja malli tämä) vaihtelevalle vanhojen instrumenttien kokoonpanolle, niin jo 5 -10 vuoden päästä sitä nimenomaista syntikkaa pitää etsiä museoista, sen sijaan viulut ja sellot jne kyllä edelleen löytyisi.

Äänestä

Klassisessa ei ole tapahtunut mitään merkittävää, ellei sitten Saariahon säveltämää (ja kenties myös sanoittamaa) sekä Mattilan esittämää mörkömusiikkia sellaiseksi sanota.

Kappaleen on sanottu olevan herkkä, mutta se on kaikkea muuta kuin sitä. Sitä kuunneleessa ja katsoessa (Youtubessa) alkaa isokin mies pelätä. Sävellys on kauhea ja Mattilan ilmeen sitäkin kauheammat. Joku laki se olisi ihmisten pelottelissakin oltava.

Äänestä

"Creative reply of a Soviet artist to just criticism" (Shosta to Stalin)

Äänestä

Outoa että Beatles-palstaa terrorisoiva klasariskitso ei ole käynyt tässä ketjussa kehumassa Brahmsia.

Sehän on käytännössä melkein uutta, vain noin 120-150 vuotta sitten tehtyä klassista.

Äänestä

Susanna Mälkki kaipasi uutta musiikkia esitettäväksi - edes omana aikanaan. Olikohan se niin.

Eihän sisäpiirin ulkopuolelta voi saada musiikkia esitettäväksi - ja piiriin pääsee uusi kasvo korkeintaan kuoltuaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tohtorisetäparantaa kirjoitti:

eipä kai mitään, tälläkään vuosisadalla.

Uusi ooppera, täynnä älämölö jo HS:in mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu