Huonokäytöksiset asiakkaat

Maria

Onko liian vaikeaa tervehtiä/sanoa kiitos?? Miksi täytyy alkaa huutamaan/haukkumaan jos kaikki ei ole niinkuin hra/rouva asiakas haluua, eikö voi kertoa asiasta rauhallisesti ja odottaa että asia selvitetään? Miksi ihmiset luulevat että asiakaspalvelussa olevalle henkilölle voi sanoa ihan mitä vaan ja koskaan ei saisi sanoa vastaan? Tiedoksi että meidänkään ei tarvitse kaikkea kestää, olemme ihmisiä myös! Missä ovat ihmisten alkeellisimmatkin käytöstavat???

Tuntuu taas, että mitta alkaa täyttymään kun tänään asiakas teki reklaamation jossa VALEHTELI minun sanoneen asioita joita en todistajien nähdessä edes sanonut vain purkaakseen omaa kiukkuaan syystä joka ei millä tavoin ollut minusta johtuva. Sinäänsä en ota siitä stressiä, koska tiedän että en ole sanonut mitään mitä hra väittää, mutta se ihmetyttää että aikuinen ihminen viitsii valehdella moisen asian takia..

Ihmiset muuttavat koko ajan hullummiksi ja hullummiksi ja alkaa miettimään, että onko tämä todella sitä mitä haluan tehdä. Onneksi on vielä mukavia ihmisiä jotka antavat syyn jaksaa kaikkien sekopäiden keskellä. Ja se joka sanoo, että asiakas on aina oikeassa, ei ole tehnyt päivääkään asiakaspalvelutyötä...

Muut arjen ahertajat, kertokaa kokemuksia..!

15

2576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asiakaspalvelija

      Olipa hyvä kirjoitus, joka voisi olla kuin omaa tekstiäni! On todella outoa, miten jotkut, valitettavan useat ihmiset, käyttäytyvät esim. reklamaatio asioissa.Meidän firmassa vedetään raja siihen kun mennään henkilökohtaisuuksiin. Jokunen päivä sitten pyysin asiakasta poistumaan, kun ei osannut keskustella asiallisesti vaan kaikki oli päin helvettiä kauppa on täysi paska ja minä tietysti kusipää. Tässä vaiheessa sanoin että on aika poistua käteni osoittamaan suuntaan ulko-oville muiden asiakkaiden viihtyvyyden kannalta. Ei mennyt perille, joten kutsuin vahtimestarin saattamaan ulos...

    • Anttu

      Olin juuri aloittanut työt uudessa paikassa jossa olin kassalla sillä hetkellä. Toisella työntekijällä oli jäänyt kassalle avoimeksi eräs työkalu. Tuli eräs aika nuori nainen ja alkoi maksamaan omia ostoksiaan ja katsoi samalla asiakasnäytöltä että miten työ voi noin paljon maksaa. Aloin tarkistamaan ja sinnehän oli jäänyt tämä työkalu. Hän rupesi huutamaan kuin hyeena että maksatan omia ostoksia hänelle ja varastan kassasta rahat. (oli ruuhka-aika ja erittäin paljon ihmisiä) Pyytelin anteeksi ja kerroin olevani vasta toista päivää töissä ja että virheitähän satttuu kaikille kun ihmisiä ollaan. Tähän hän vastasi huutamalla että ''sinä näytätkin jo siltä että et muuta tee kuin virheitä''Kerroin hänelle olevani todella pahoillani tapahtuneesta ja tämä vain huutaa esimiestä paikalle. Noh kauppias ei sattunut olemaan paikalla, annoin puh.numeron johon soittaa ja niin oli soittanut. Kauppias tuli paikalle sitten myöhemmin ja naureskeli tietävänsä tämän tyypin. Oli kuulemma kerran haukkunu huoraksi erään vanhan rouvan kun hän oli kaupan kassalla koskettanut tämän naisen linjalla olevaa kuvakehystä ja sanonut sen olevan todella kaunis. Että on ihmisiä kyllä moneen lähtöön. Ei kyllä meidänkään tarvitse kaikkea kestää. On turha tulla pilamaan toisten päivää jos ei ole itellä asiat kunnossa. Miettikääpä itsenne samaan tilanteeseen.

    • Hero

      Itsekin teen asiakaspalvelua, tosin työni on paljon muutakin. Minussa on varmaan jotain vikaa, koska omalla tavallani nautin hankalista asiakkaista. En osaa ottaa asioita henkilökohtaisesti, vaan otan nämä "mulkvistit" tietynlaisina haasteina. Ymmärrän kyllä teitä kaikkia, joille tuo kaiken paskan vastaanottaminen on rankkaa. Noita tyyppejä riittää aina ja osalle tuo valittaminen on jopa harrastus. Pyytäkää hankalissa tapauksissa reklamaatiot kirjallisina ja yhteystiedoilla varustettuina. Varatkaa seuraavalle päivälle tapaaminen -siis oiken oma aika tälle mulkvistille, jotta "hänen tärkeä asiansa voidaan käsitellä huolellisesti" . Soittakaa kesken reklamaation pomolle ja pyytäkään valtuudet hoitaa asia loppuun parhaalla katsomallanne tavalla jne. Näillä pikku jutuilla selviän monesta hankalasta tyypistä. Usein ihmiset hetken rauhoituttuaan unohtaa kiukkunsa tai eivät kehtaa palata enää uudestaan asiassa.
      Nämä juttuni eivät tietenkään sellaisenaan sovi kaikkialle, mutta ehkäpä soveltaen.

      Tsemppiä kaikille!

    • Juha

      Tämä on niin totta. Tekisi mieli kysyä, missä työssä kyseinen asiakas itse on kun kokee velvollisuukseen kertoa, kuinka asioita oikeasti hoidetaan. Mutta ei, kun pitää yrittää pysyä rauhallisena ja ystävällisenä vaikka oikeasti tekis mieli sanoa, että ei me kyllä sulle mitään myydäkään, että enää ei tarvitse tulla tänne huutamaan. Joku roti!

    • asiakas

      koettavat kyykyttää muuallakin(työ, naapurit etz.) eli ei niille mieliksi voi olla vaikka kaikki menisi nappiinkin. Ei asiattomuuksia kovin vakavasti kannata ottaa, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vastapainoksi huonoille kokemuksille voisin heittää että usein myös piristätte hymyllänne asiakkaiden päivää vaikkei siitä välitöntä palautetta tulisikaan. Jaksamista vaan sulle ja hyvää kesää :)

    • anni

      Edellinen pomoni sanoi aina, että asiakas on oikeassa niin kauan kun asiakas on oikeassa. Eli kun asiakas on väärässä, niin sen voi kyllä sanoa :)

    • sotkemista

      Olen kaupassa töissä. Eikö ihmisille tule mieleen että he itse maksavat hinnoissa kun jauheliha/pakastepizza jätetään viikonlopuksi minne sattuu? Vanhukset syövät enemmän irtokarkkeja kuin aina niin haukutut teinit. Maistiaisissa oleva hammastikku pitää törkätä jauhelihapakettiin tietenkin! Mäyräkoirat revitään auki kun halutaan vain se kaksi pulloa ja vierestä saisi saman irtopulloina. Sitten seuraava tulee ja ottaa tietnkin juuri sen ja pitkin lattioita. "Onpas teillä sotkuista" Totta kai saatana kun ei ehditä teidän Hubba Bubbaa koko ajan raaputella hyllyistä. Herätkää!

      • näreet

        Jep, sama ilmiö on ikävää todellisuutta myös meidän putiikissa. Ruokamarket siis kyseessä. Asiakkaat kylvää tavaraa pitkin ja poikin myymälää, kylmätuotteita hylätään mihin sattuu ja niitä on sit kiva keräillä illan päätteeksi pois korikaupalla. Monipakkauksia revitään auki vaikka vieressä olis yksittäisiä ihan samaa tavaraa ja lajia. Ja niin edespäin. Prkl! Eivät taida älypäät ajatella, et loppupelissä "tahallisen hävikin" kustantaa asiakas itse hinnoissa. Ihmeen piittaamatonta käytöstä siihen nähden.


    • aasiakas

      Kaupoilla ja vastaavillahan on periaatteessa ja kai käytännössäkin oikeus valita asiakkaansa.
      Ei muuta kuin raakkaamaan kaikki huonot vali-vali asiakkaat pois.
      ;)

    • Samanlaisena-jatkuu
    • Omissa töissäni asiakkaat ovat useimmiten aggressiivisia ja kokevat tulleensa väärinkohdelluiksi sekä minun että maailmankaikkeuksellisen oikeuden edessä. He purkavat raivoaan olosuhteita ja omasta käyttäytymisestään johtuvia seuraamuksia kohtaan tavalla, mikä muistuttaa lähinnä taaperoikäisen itkupotkuraivaria.

      Kun tietää jo ennalta konfrontaatioiden olevan tulossa jokseenkin jokaisena työpäivänä, osaa niihin suhtautua omalla viilipyttymäisellä tavallaan. Kyllä maailmaan huutoa ja hammasten kiristystä mahtuu, työni hoidan sellaisista huolimatta loppuun asti, jopa ystävällisesti.

      Tottakai ymmärrän asiakkaan olevan kriisissä ja sen vuoksi kykenemätön hallitsemaan ja hillitsemään käytöstään yhteiskunnallisesti soveliaalla tavalla, mutta ajoittain osaavat eräät yllättää jopa minut eksessiivisellä käytöksellään. Sellaisia tapauksia puidaan sitten jälkikäteen käräjillä.

    • Asiakkaat
    • näin.naapurissa

      In soviet finland, asiakas joutuu viihdyttämään myyjää...

    • Anonyymi

      Juuri tällaisten asiakkaiden vuoksi en enää ikinä mene asiakaspalvelutehtiin. Se, että asiakas tulee huutamaan ja raivoamaan ja ei edes kuuntele mitä sanotaan, tai sitten ei vaan ymmärrys riitä. Syy on aina muissa jne.
      Kerran työkaverille kävi niin, että asiakas tuli huutamaan ja raivoamaan, että tämä oli hävittänyt hänen pankkikorttinsa. Huusi vain, sinä hävitit sen ja saat korvata. Työkaveri siinä sitten mietti, ettei hän ole voinut edes laittaa pankkikorttia mihinkään, vaan on antanut sen asiakkaalle takaisin. Tästä asiakas suuttui vain lisää. Eihän hän ole korttia hävittänyt vaan työkaverini. Työkaveri kehotti asiakasta katsomaan kukkaroaan tai kassistaan, ei suostunut koska syy kortin häviämiseen oli työkaverin. No lopuksi asiakas sitten kiukkuisena alkoi kaivamaan kassiaan ja ylläri ylläri sieltä se pankkikortti löytyi. Ei pyytänyt anteeksi. Ikävää tässä oli se, että kaikki liikkeessä olleet kuulivat tämän.
      Itse olisin varmaan mennyt ihan lukkoon jos mulle oltaisiin tultu huutamaan tuolla tavoin.
      Itse jos olen joutunut jostain sanomaan, olen aina sellainen, että ei haittaa ja näitä sattuu kaikille. Ei tulisi mielenkään alkaa huutamaan ja raivoamaan.

      • Anonyymi

        Kertomasi mukainen asiakasraivo ei liity mitenkään työkaveriisi. Tuollainen raivoava ihminen varmasti repeää monta kertaa päivässä ilman mitään syytä. Se voi olla hidas kassajono, silmään paistava aurinko, väärän värinen takki jonkun päällä, vahingossa silmiin tuijottava ihminen, kuoppa tiessä, hitaasti edessä ontuva invalidi jne. Tutkimusten mukaan ihmisistä 1 % on psykopaatteja. Se on yksi sadasta. Iso luku. Personallisuushäiriöisiä on vielä runsaasti enemmän. Asiakaspalvelussa on mahdoton välttää kohtaamasta heitä. Asiakaspalvelutyö ei sovi kaikille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6314
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3793
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe