Minulla on siis (ymmärrykseni mukaan) sekaiho, ja käytän ihonpuhdistukseen biothermin puhdistusainetta vedellä huuhdellen. Olen myös käyttänyt saman firman kasvovettä ja nivean kasvovoidetta. Iho tuntuu puhdistuksen ja rasvauksen jälkeen ihan okeilta, mutta ongelmat alkavatkin sitten kun ryhdyn laittamaan meikkiä. Olen laittanut meikkivoiteen alle Lumenen meikin kiinnittävää voidetta (ei tunnu olevan mitään vaikutusta) ja kevyttä L'orealin True Match -meikkivoidetta jota myyjä suositteli. Näiden jälkeen ihoni kuitenkin näyttää kuivalta, nenänpääkin kuin olisi palanut ja iho kesimässä :( Tuo meikkivoide ei myöskään tunnu auttavan yhtään mitään, ei peitä eikä tasoita, naama on yhtä pilkullinen kuin ilman voidetta. En voi kuvitellakaan puuteria tuohon päälle, poskipäät rapisivat varmaan kuivuessaan kokonaan pois...
Kaipaisinkin siis neuvoja, mitä tehdä? En voi kasvojen pesussa oikein siirtyä mihinkään kuivan ihon tuotteisiin kun sitten pukkaa finnit sun muut heti naamalle (oon kokeillut). Todella turhauttavaa kun ihosta ei saa hyvän ja tasaisen näköistä millään! Pitääkö ostaa sitten jotain todella paksua meikkivoidetta ja vedellä sitä kunnon kerrokset että saisi tasaisen ihon? Edellinen voiteeni oli melko paksu mutta kyllä senkin läpi kuiva iho vaan pukkasi...
Iho- ja meikkivoideongelmia!
Villlis
2
90
Vastaukset
- rdtyrdty
Onko kasvovedessä alkokolia (nou nou) ja onko kasvovoide tarpeeksi kosteuttava? Voisit kokeilla kosteuttavaa seerumia tai geeliäkin voiteen alle, jos voide on muuten hyvä. Ohut, mutta peittävä, meikkivoide toimii ainakin minulla paremmin kuin paksu silloin, kun iho hilseilee. Kostealla sienellä levittäminen saattaisi myös toimia.
- ryhedrdr
Lisään, että joskus nuo pohjustusvoiteet/primerit tuntuvat vain lisäävän hilseilyä, jostain syystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671