Oliko suhde?

No, niin.
Viime aikoina on alkanut epäilyttämään avovaimon touhut. Hän on aina ollut sillä tavoin ujo ja varautunut ettei halua olla bikineissä rannalla ja ei todellakaan ole koskaan halunnut pitää paljastavia vaatteita tms.

No noin kolme kuukautta sitten rupesi pitämään avoimia paitoja, joissa rinnat näkyvät. Ei mitenkään mahdottomasti mutta hänen mittapuussaan kyllä näkyy ja paljon. No minä ajattelin että ihan hyvä jos on vapautunut jotenkin mutta kun kysyin häneltä siitä hän jotenkin vaan närkästyi. No ei ainakaan jäänyt sellaista tunnetta että hän minun takiani pukeutuisi noin.

Nyt on sitten jotain ehkä 4 kk kulunut ja tuo kaikki pukeutuminen on täysin loppunut. Kaikki palannut ennalleen.

Kertokaahan minulle, oliko vaimollani joku ketä varten hän pukeutui. Töissä tai jossain. Vai oliko hänellä peräti suhde. Asia on ruvennut vaivaamaan.

Kertokaa viisaammat.
9363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Onko väliä? jos vaikka oli? Sinä munaton mies, kun kerran et ole saanut häntä kosittua, niin on vapailla markkinoilla.

Tulee vielä sekin, joka saa kosittua, ja silloin olet hitsoriaa.

Äänestä

OLetko aivan tollo! Kyllä se on selvä merkki suhteesta, jis nainen vaihtaa vaatteen mallia. Varsinkin niin intiimin asusteen, kuin paidan. Sinua vedätetään nyt tosilujaa..

Näytä vaimokkeelle, että olet mies. Lukitse ovi sisältpäin. Älä päästä ulos, muuta kuin kauppaan. Ensimmäisen vuoden aikana sinun kannattaa menn eukkosi ukaan sinnekin.

Aina, kun vaimoke menee ulos, tarkista kaikki kassit. Siellä voi olla piilossa avokauluksinen paita.

Äänestä

Itseasiassa jos minä nyt yritän ihan asiallisesti vastata, niin ei tuollaisesta voi mitään suhdetta epäillä. Toki sekin on mahdollista, mutta ei tuo mikään merkki siitä ole.

Sen sijaan voisin ihan hyvin ajatella, että vaimollasi on ehkä ollut joku ihastus vaikkapa töissä, joku joka on vähän antanut huomiota, flirttaillut tms. Sellaisen takia minäkin voisin ihan hyvin pukeutua vähän avonaisemmin, mutta siinä nyt ei ole mitään niin vakavaa, päivän piristystä vaan.

Tuossa voi olla ihan siitäkin, että vaimosi yritti ihan hiukkasen vaan tuolloin vapautua, mutta totesi sitten jonkun ajan päästä ettei se vaan ole hänen juttunsa.

Äänestä

Kuulostaa kuitenkin enemmän sellaiselta ohi menevältä ihastukselta, joita tulee useille.
Voithan toki kiinittää huomiota vaimosi käytökseen. Jos tuntuu siltä, että jokin vaivaa häntä, voi olla, että on päässyt tapahtumaan "vahinko" ja häntä kaduttaa tms.

Äänestä

Vaikea tuhon on vastata. Jos hän on ujo ja sulkeutunut niin sama piirre luulisi toistuvan muitakin valloittaessa kuin sinua. Saattaa olla että hänellä on itsetuntoongelmia ja miliala heilahtelee ja siitä tuollasiet heilahtelut. Jospa voisit jotenkin asiallisesti ja viisaasti lkaaa keskustelemaan hönen kanssaan: ei siitä haittaa ole muutenkaan parisuhteessa jos opetellaan puhumaan.

Äänestä

Kiivastuminen on petturin paljastava reaktio. Kun on pettänyt niin ei voi estää tuollaista kiivastumista.

Äänestä

Todennäköisesti hän oli ihastunut niihin uusiin vaatteisiin. Oli kuitenkin hieman epävarma ovatko ne sopivia ja kun sitten otit asian puheeksi, avovaimosi todennäköisesti nolostui ja laittoi uudet vaatteensa kaappiin.

Ihmettelyn sijaan lisit voinut kehua häntä ja sanoa, että näyttääpä upealta. Silloin avovaimosi itsetunto olisi noussut, olisi kokenut olevansa silmissäsi kaunis jne.

Oletko miettinyt miten teillä menee? Onko usein seksiä? Haluaisikohan avovaimosi enemmän, mutta ei pidä sopivana ehdottaa suoraan? Ehkä hän halusi hieman säpinää suhteeseenne? Niin se meillä naisilla toimii, neuvomme toisiamme ostamaan jonkun kivan vaateen, jos haluamme enemmän huomiota puolisoltamme.

Jos näin on ollut, niin aika ikävä tilanne vaimollesi. Siis ettet ihastellutkaan häntä, vaan ihmettelit.

Äänestä
  • Itseasiassa ei tuntunut ollenkaan siltä, että hän olisi pukeutunut minua varten. enemmän vaan närkästyi kun kiinnitint asiaan huomiota ja kyllä kehaisinkin.

    Ehkä olen liian epäileväinen, mutta tuntuu vaan niin oudolta tuollainen hetkellinen paljastelu.

    Äänestä

  • Ap eli Apuuva kirjoitti:

    Itseasiassa ei tuntunut ollenkaan siltä, että hän olisi pukeutunut minua varten. enemmän vaan närkästyi kun kiinnitint asiaan huomiota ja kyllä kehaisinkin.

    Ehkä olen liian epäileväinen, mutta tuntuu vaan niin oudolta tuollainen hetkellinen paljastelu.

    Tuo vain tuntui niin tutulta. Omakohtasesti on mennyt ihan juuri noin. Minunkin mieheni kyllä ihasteli, mutta päällimmäikseksi mielikuvaksi jäi ihmettely. Se loukkasi ja sai minut tuntemaan itseni idiootiksi. Silloin päätin etten enää koskaan osta mitään uudenlaista/poikkeavaa. Todella nöyryyttävää. Ajattelin, että mies ei pidä. Loukkaannuin, mutten sanonut mitään.

    Eli ei me naiset aina muututa siksi, että olisi jotain säätöä, vaan siksi että haluamme jotain uutta elämäämme. Uutta tyyliä, miestemme huomiota jne. Esim. minulla tuon laukaisi se, että mies piti mukavana naista, joka pukeutui räväkämmin kuin minä. Ajattelin, että mies ilhatuisi, jos minä pukeutuisin samoin. Väärin meni. Mutta tämä on tietenkin vain minun kokemukseni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apuuva kirjoitti:

No, niin.
Viime aikoina on alkanut epäilyttämään avovaimon touhut. Hän on aina ollut sillä tavoin ujo ja varautunut ettei halua olla bikineissä rannalla ja ei todellakaan ole koskaan halunnut pitää paljastavia vaatteita tms.

No noin kolme kuukautta sitten rupesi pitämään avoimia paitoja, joissa rinnat näkyvät. Ei mitenkään mahdottomasti mutta hänen mittapuussaan kyllä näkyy ja paljon. No minä ajattelin että ihan hyvä jos on vapautunut jotenkin mutta kun kysyin häneltä siitä hän jotenkin vaan närkästyi. No ei ainakaan jäänyt sellaista tunnetta että hän minun takiani pukeutuisi noin.

Nyt on sitten jotain ehkä 4 kk kulunut ja tuo kaikki pukeutuminen on täysin loppunut. Kaikki palannut ennalleen.

Kertokaahan minulle, oliko vaimollani joku ketä varten hän pukeutui. Töissä tai jossain. Vai oliko hänellä peräti suhde. Asia on ruvennut vaivaamaan.

Kertokaa viisaammat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu