Huomenna se alkaa. Nimittäin erään tunnetun ateriakorviketuotteiden juominen.
Aluksi ajattelin kaksi viikkoa mennä niillä ja kasviksilla ja hedelmillä.
Aihetta on, painoindeksini on 34.
Aluksi ajattelin kaksi viikkoa mennä niillä ja kasviksilla ja hedelmillä.
Aihetta on, painoindeksini on 34.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minullakin on vähän ateriakorvikkeista kokemusta. Pääsin niillä mielestäni hyvään alkuun. Ateriapatukat ja juomat toimivat starttimoottorinani vain muutaman päivän. Sitten opettelin ja tutustuin kaikenlaisiin terveellisimpiin, mutta maukkaisiin ruokiin..vaihtelevalla menestyksellä.
Motiivi on vieläkin tallella, kun olen tutustunut myös kanssamatkaajiin, jotka ymmärtävät miltä välillä tuntuu.
Kiitokset.
Kaikenlaisia konsteja olen kokeillut vuosien varrella, eikä mikään ole toiminut. Tämä on minulle kai viimeinen keino saada painoa pois.
Se tässä on outoa, että kolmikymppisenä (olen kohta 50v) sain todella helposti pudotettua 20 kg puolen vuoden aikana, vain jättämällä makeat ja rasvaiset ruuat pois.
Nyt ei ole auttanut minkäänlainen kieltäytyminen. Paino on noussut koko ajan tasaisesti ylöspäin.
Liikuntaa ajattelin myös lisätä (tai aloittaa!), mutta vasta ensi viikolla, kunhan tässä pääsen alkuun ja seuraan oman kehon reagointia.
Käyn täällä kirjoittelemassa kokemuksia ja mahdollisia saavutuksia.
Luulen, että ymmärrän kun olen itse samoja tilanteita kokenut. Olen yli 50 v ja tiedän, että hoikistuminen on aina vaan vaikeampaa ollut. Kyllä se varmaan liittyy ikään, koska 3-kymppisenä kaikki oli helpompaa.
Kai tässä on kyse vähitellen koko elämäntavan ja asenteitteni muutostarpeista. Sitä on oppinut ja tottunut kaikenlaisiin herkutteluihin tai ns huonoihin ruokiin. Pitää varmaan opetella tässä iässä ajattelemaan ja kokemaan tätä maailmaa uusilla tavoilla. Liiallisen syömisen tilalle jotain parempaa! En ole ns ahmija, mutta ravitsemukseni on ollut mm. vuosia liian hiilihydraattipainotteista, mikä sitten aiheuttaa tympeän ja turvonneen olotilan. Näitä asioita olen kelannut viime aikoina muutamien ihmisten kanssa. Olen matkalla hoikempaan minääni. Siihen kohdallani saa mennä aikaa. En pysty nopeisiin tuloksiin. Siis kukin tyylillään.
Kahdessa päivässä - 2,5kg ja vyötäröstä -2 cm. :) Hyvin menee.
Oikeesti tippuko jo noin paljon 2 päivässä????? Olin tolla easy diet keitoilla ja vedella 3 päivää eikä tippunut mitään.... outoa????? Siis kerro mikä merkki sulla on????
Naturdiet.
http://www.midsona.fi/fi/Tuotteet/Laihdutus/Naturdiet1/
Ostan viikon satsin kerrallaan (yksi jauhepussipaketti ja 14 smoothieta). Viikon ruuat alle 50€.
Sivulta:
http://www.midsona.fi/fi/TUOTTEET/Laihdutus/Naturdiet1/Ateriaehdotuksia/
- löytyy hyviä ateriaehdotuksia. Itse noudatan pari viikkoa kutakin osiota. Viimeistä osiota sitten jatkan sitten siitä eteenpäin.
Ja tuotteet maistuvat ihan hyviltä. Eikä ole nälkä.
3,5 kiloa näytti puntari vähemmän tänä aamuna :)!
Sen olen tässä huomannut, että olen varmasti syönyt aikaisemmin liian harvoin, kun nyt pitää syödä jotain kahden tunnin välein. Aikaisemmin söin:
10.00 lounas
14.00 jugurtti, teetä, hedelmä
18.00 päivällinen
20.30 iltapala
Töissä keittolounas (kuppikeitto, pari voileipää, kinkkua, juustoa, tomaattia) ja kotona normaali päivällinen (varmaankin liian paljon kaloreita??).
Iltapalalla pari voileipää teen kanssa.
Nyt elimistö joutuu tottumaan vähempään ja useammin.
Ilmeisesti ketään ei kiinnosta kokemukset laihdutuksesta reaalielämässä - hyväksikäyttäen ateriakorvikkeita.
Jään siten seuraamaan omaa saavutustani itsekseni.
Mukavaa ja antoisaa laihdutuskesää kullekkin säädylle!
Hei! Itsekin aloin perjantaina karistamaan junnaavia kiloja ateriankorvikkeilla (Nutrilett). Tuolla "Muut dieetit" sekä "Laihduttajien tukiryhmä" -osioissa on lisää samoilla keinoilla laihduttavia. Yleensäkin termillä "nutraus" löytyy helposti ateriankorviketuotteisiin liittyviä aiheita :)
Hei!
Mä laihdutan myös ateriankorvikkeilla; ainakin nyt jonkin aikaa. Easy Dietillä, tosin olen niitä Nutrilettin patukoitakin kokeillut, hyviä nekin on. Terveellisten elintapojen opettelu ja syömisen hallinta tämän jälkeen se vaikein juttu on.. Tai sanotaanko, että herkkujen kanssa kohtuudessa pysyminen..