Demokratiassa myös vähemmistön oikeudet on turvattava

ihmisoikeus

Kuwaitin emiiri on estänyt islamisti-enemmistöisen parlamentin lakiehdotuksen, jonka mukaan sharia-laki olisi kaiken lainsäädännön perustaa.

Sheikki Sabah al-Ahmad al-Shabah ei kannatanut ehdotusta muuttaa maan perustuslain ainoaksi lähteeksi sharia-lain. Nyt islamilainen sharia-laki on määritetty maan lain pääasialliseksi lähteeksi. Emiirin hyväksyntä vaaditaan kaikkeen perustuslain muutoksiin.

Aloituksen takana on ”Islamilainen oikeus” -ryhmittymä. Ryhmittymä saavutti enemmistön parlamentissa helmikuun vaaleissa ja sen jälkeen ryhmittymä on tehnyt useita toimia vahvistaakseen islamin vaikutusta yhteiskunnassa. Ryhmittymällä on 31 paikkaa parlamentin 51 paikasta.

Poliittiset puolueet ovat Kuwaitissa kiellettyjä ja kansanedustajat muodostavat epävirallisia ryhmittymiä. Sharia-lain kannattaja kommentoi hylkäämisen jälkeen, että heidän täytyy yrittää vakuuttaa emiiri lakimuutoksesta tai saada laki läpi toisessa muodossa.

Kuwaitissa on merkittävä kristillinen vähemmistö, joka on 14 % väestöstä. Suurin osa heistä on maahanmuuttajia. Perustuslain muuttaminen siten, että sharia olisi sen ainoa lähde, tekisi heidän elämästään rajoitetumman ja myös vaarallisemman.

Toukokuun kolmantena päivänä (2012) Kuwaitin parlamentti hyväksyi kiistanalaisen lakiehdotuksen, joka langettaisi islamin keskeisten henkilöiden ja Koraanin pilkkaamisesta kuoleman rangaistuksen.

Myös tämä lakimuutos vaatii emiirin hyväksynnän. Emiirillä on 30 päivää aikaa tehdä päätöksensä. Sharia-lain hylkääminen osoittaa, että todennäköisesti myös kuolemanrangaistus Koraanin pilkasta estetään.

Estäessään lakimuutokset emiiri on todennäköisesti huolissaan Kuwaitin maineesta ulkomailla. Lakiehdotus on herättänyt runsaasti kritiikkiä ihmisoikeusjärjestöjen taholta. Ehdotetut lakimuutokset ovat hälyttäviä ja ovat kansainvälisten ihmisoikeuskäsitysten vastaisia. Ne vaarantaisivat niiden ihmisten elämän, jotka haluavat toteuttaa elämässään kansainvälisesti hyväksyttyä sanan- ja uskonnonvapautta.

http://ihmisoikeus.blogspot.fi/2012/05/kuwaitin-hallitsia-esiti-parlamentin.html

0

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        139
        3830
      2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

        Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
        Suomalaiset julkkikset
        61
        3455
      3. Muistan vuosikymmenten takaa

        Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
        Ikävä
        12
        2814
      4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

        Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
        Maailman menoa
        115
        2394
      5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

        Tai muuten huonokuntoinen...
        Ikävä
        172
        2053
      6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

        Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
        Työpaikat
        31
        1476
      7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        36
        1405
      8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

        Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
        Ikävä
        54
        1222
      9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

        71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
        Terveys
        16
        1013
      10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        110
        993
      Aihe