JÄLLEEN OSTETTIIN ROMUA MAGAROONIMAASTA !

Late Lapista.

http://yle.fi/uutiset/miinantorjunta-alus_katanpaa_viimein_suomessa/6153248

Laivan merikelpoisuuden ja kulku varmuuden, osoittaa jo sekin jotta se tuotiin rahtilaivan kannella Suomeen !
Näitä jo uutena romutus valmiita paatteja on ostettu aikaisemmin, laivojen huippu valmistaja maahan Suomeen!
Helsinkiinkin ostettiin taannoin ulkomailta lautta, joka kuljetti apinoiden katselijoita Korkeasaareen, sekin oli romu jo uutena, hyökkäili mihin sattui, milloin se satuttiin yleensä saamaan liikkeelle !
Sekin paatti piti rakentaa Suomalaisten voimin uusiksi, jotta siihen ei jäänyt muistaakseni alkuperäistä kuin rovi, ja tuskinpas kokonaan sekään!
Samoin VR on ostanut ulkomaisia vetureita, jotka eivät toimi pakkasella, lumisateella, vesisateella eikä helteillä!
Helsingissä kulkevat ulkomailla valmistetut ratikat on pitänyt kaikki rakentaa uusiksi, koska ne eivät soveltuneet Suomen ilmastoon !
Mutta hulluus vain jatkuu Suomessa, ja sontaa ostetaan kovaan hintaan ulkomailta, vaikka kotimaassa voidaan valmistaa 128 kertaa parempia ja varmempia laivoja, junia sekä autoja, kuin nämä ulkomailta ostetut prototyypit ovat !

Late Lapista. SSSS Ry!

29

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kehä ykköseltä

      Nyt on taas Laten tietämys kateissa, kuten yleensäkin.
      Sinulla kun ei ole mitään tietoa asioista mistä kirjoitat niin suosittelisin sinua vaikka miettimään miten juhannuksen vietät, onko se Jussuf (se sama) tulossa juhannuksena luoksesi poroja nussuttamaan. Vai menehtyikö Jussuf (se sama) Nigeriassa tapahtuneessa lentokoneturmassa.

      • Mitäs sinä

        muka asiasta tiedät ?= Et yhtään mitään. Late oli nyt täysin oikeassa. Suomessa osataan tehdä millaisia laivoja tahansa. Mitä nyt tilaaja haluaa. ja nuo junat, ovat susia, sehän on hähty. Samaan hölmöyteen sortuivat myös venäläis-suomalainen yhteisyritys, tilaamalla Allegrot . Venäläiset its ovat valmistaneet maailman vahvimmat junat, mutta nyt ei ollut kykyä tai halua, vaan sortuvat suomalaisten houkutuksiin, ostamaanPaskaa. Allegrot on uusia junia, mutta jo monasti pysähtyneet H:ki-Pietarin välille ja joutuneet hinaukseenkin.


      • kehä ykköseltä
        Late Lapista. kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Late ottanut herneen nokkaansa kun Jussuf (se sama) ei tulekaan juhannuksena kirahviviinapullon kanssa sinun porojasi nussuttamaan.

        Eikös siellä poromiehet vielä vetele justeerilla männynkäkkäröitä nurin porojen nussuttelun ohessa.


      • Sinun on tyydyttävä
        kehä ykköseltä kirjoitti:

        Late ottanut herneen nokkaansa kun Jussuf (se sama) ei tulekaan juhannuksena kirahviviinapullon kanssa sinun porojasi nussuttamaan.

        Eikös siellä poromiehet vielä vetele justeerilla männynkäkkäröitä nurin porojen nussuttelun ohessa.

        äitisi pikkareihin kuulemma. Äitisi kertoi yllättäneesi sinut, hänen pikkarit hapaissasi ja kikkeli pystyssä. Mitä lienet touhunnut.


      • kor jaan
        Sinun on tyydyttävä kirjoitti:

        äitisi pikkareihin kuulemma. Äitisi kertoi yllättäneesi sinut, hänen pikkarit hapaissasi ja kikkeli pystyssä. Mitä lienet touhunnut.

        hapaissasi = hampaissasi


      • Hyimitäkakkaa.
        kor jaan kirjoitti:

        hapaissasi = hampaissasi

        Kysyppä yh-huoraädiltäsi oikeinkirjoitusneuvoja, vai onko niin ettei sekään osaa kirjoittaa ?


      • Hahahahaaaaa !
        Hyimitäkakkaa. kirjoitti:

        Kysyppä yh-huoraädiltäsi oikeinkirjoitusneuvoja, vai onko niin ettei sekään osaa kirjoittaa ?

        Sinun on tyydyttävä
        äitisi pikkareihin kuulemma. Äitisi kertoi yllättäneesi sinut, hänen pikkarit hampaissasi ja kikkeli pystyssä. Mitä lienet touhunnut. Niin, äitisi on yksinhuoltaja ja minä käyn sitä paneskelemassa. Olet saattanut nuolla spermaani, niistä pikkareista.


    • Kunnon jysäys

      Italialaisten suunnittelema Olkiluoto 3, se se vasta melkoinen rautapommi
      tulee olemaan.
      Hyvin usein on Satakunnan Kansassa uutisia milloin mistäkin Olkiluoto 3:seen
      liittyvästä ongelmasta ja monet näistä nimenomaan turvallisuuskysymyksiä.

      • Late Lapista.

        JES JES !

        Ja seuraavakin atomipommivoimala on samaa plaatua, kuin Olkiluodonkin pommi !

        Late Lapista. SSSS Ry!


    • Kataisenpää.

      > Italialaisten suunnittelema Olkiluoto 3, se se vasta melkoinen rautapommi

      Aito ranskanleivän ja punaviinin voimilla toimivien sammmakonsyöjien designiä tämä Ydinpommi-3:n on. Ne fransut sen ovat Eurajoelle piirtäneet sekä kolvanneet piuhoitukset kasaan.

      Sinänsä oli tosiaan aivan naurettavan näköistä hommaa että sotatoimien vaikeisiin merenkulku- ym. oloihin tarkoitettua armeijan uutta Katanpää-laivaa tuodaan kuljetusaluksen kannella.
      Katanpää-aluksen pituus on sentään 52 m ja leveys 9.8 m, joten ihan mistään pikkupurkista ei ole kyse.

      Huono uutinen suomalaiselle laivanrakentamisen kilpailykyvylle onse, että tämän kokoluokan(kaan) alusta ei voida kannattavasti hitsata kasaan Suomessa. Ei vaikka telakat kumisevat tyhjyyttään.

      Vaan väitetään olevan kannattavampaa Suomen Puolustusvoimille teettää 250 miljoonalla eurolla kyseiset kolme miina-alusta Italiassa.

      • Turskahuulilla on

        romanoffilandiassa pirun suuri telakka, jossa teettävät pelkät alusten rungot. Rungot uitetaan varusteluun sieltä.

        Oliskohan tässäkin asiassa samaa makustelua ja piilotettuja lahjuksia bonuksien nimellä, kuten Finnairin jupakassa?

        On toisaalta kummaa, että Suomessa on hitsausrobottienkin palkkakustannukset kalliimpia kuin makaroonimaassa.

        Suomessahan lasketaan nykyisin, että valtion ei kannata osallistua yritystoimintaan, vaikka rahat jäisi kotimaan hyödyksi. Sen sijaan rahat kannattaa kelkkoa Etelä-Eurooppaan ja oma kansa elätetään sossun luukulta ja Hurstin leipäjonoissa.

        Tiehöylämies.


    • Italialaiset saavat

      kyllä minkä kokoisen purtilon tahansa kyljelleen. Vaikka olisi kuinka turvalliseksi tahansa suunniteltu.

      Ja kun italialainen suunnittelee jotakin, niin se menee oletusarvoisesti kyljelleen, tai ainakin kaltevaksi.

      Purtilon uppoamista odotellessa..

    • Fiat-laadun purkit

      Mitenkä ne jäänestot, moukarilla jäiden pois poistamiset kansirakenteista, ja konetilojen suojaukset pakkasvaurioilta ym. ym on huomioitu?

      Hitsarit ja piirtäjät ja putkituksen tehneet putkimiehet ovat sentään Välimeren alueen kansaa, omine kokemusperäisine tietoinensa.

    • Nimet on kummalliset

      On nyokin todella kummalliset nimet valittuna suomalaisille miinalaivoille. Katanpää ja Urpilaisenpää. Sitten kolmantena tulee vielä Berlusconinpää.

      Hintalappu NATO-yhteensopiville pizzafirmojen hitsaamille laivoille, 250 miljoonaa euroa. Maksakaa betala, kun halvalla kolme pizzaa neljän hinnalla saatiin.

    • paskapurkkeja.

      tätä se korruptio aiheuttaa, ostetaan sontaa.

    • Suuret epäilyt

      Noiden laivojen putkitukset jäätyy varmana Itämeren olosuhteissa. Ja kestääkö Italian poikien boxeihin kasaama elektroniikka ja kylkien rakenneteräkset jäiden ryskytystä vastaan?

      Merikelpoiseksi suunnitellun miinanntorjuntalaivan kuljettaminen laivan kannella *kesäaikaan*!

      Se ei ainakaan minun luottamustani Italiaanoihin, eikä oikein Suomen Merivoimienkaan harkintakykyyn kohota.

      • meinaan vaan

        Eipä sitä kukaan sinulta ole kysynytkään, meinaan luottamusta.


    • pendejo.

      Eikä pendolinoista otetti mitään opiksi?

      • Late Lapista.

        EI OTETTU EIKÄ OTETA OPIKSI NIIN !

        Tämä kaikki on sitä helevetin EU;ta, keski ja eteläeurooppalaiset mafiosot määräävät tahdin kohta kaikessa, täällä EU;n kolhoosissa, missään ei ole kohta mitään järkeä !
        Koohelletaan kuin päättömät Kanat, Suomikin on menossa pohjaan kuin Titanik aikoinaan, mutta linnoissa vain tansitaan ITSEPÄISYYSJUHLIA !
        Hölömöläisten hommaahan tämä kaikki on, rahaministeri juoksee salaisissa bildenberg kokouksissa, yksityisenä ämmänä vieraisilla ja kansa makssa viulut!
        PERSKELES !

        Late Lapista. SSSS Ry!


      • voihan pergeletto
        Late Lapista. kirjoitti:

        EI OTETTU EIKÄ OTETA OPIKSI NIIN !

        Tämä kaikki on sitä helevetin EU;ta, keski ja eteläeurooppalaiset mafiosot määräävät tahdin kohta kaikessa, täällä EU;n kolhoosissa, missään ei ole kohta mitään järkeä !
        Koohelletaan kuin päättömät Kanat, Suomikin on menossa pohjaan kuin Titanik aikoinaan, mutta linnoissa vain tansitaan ITSEPÄISYYSJUHLIA !
        Hölömöläisten hommaahan tämä kaikki on, rahaministeri juoksee salaisissa bildenberg kokouksissa, yksityisenä ämmänä vieraisilla ja kansa makssa viulut!
        PERSKELES !

        Late Lapista. SSSS Ry!

        Nyt vaan odotellaan kun se kiulu saadaan veteen. Suorittaako se kunniakumarruksen vasemmalle vai oikealle kyljelleen.


    • Late Lapista.

      Odotellaan odotellaan! Ja oikein jännityksellä odotellaankin !
      Ja jos paatti lähtee omin voimin liikkeelle, niin veikataanpas mihin suuntaan se hyökkäilee, rantaan vaiko merelle !

      Late Lapista. SSSS Ry!

      • Kalla Kairalta

        Ihmettele sinä vaan ahkiosi pystyssä pysymistä äläkä noin teknisillä vempaimilla rasita tyhjää päänuppiasi.


    • 19+4
      • 2+12

        Noin siinä käy kun ahkiolla lähdetään "merta edemmäs kalaan", varsinkin noilla lappalaisilla jotka kanervikossa ja jäkälässä möyryää.


      • ...
        2+12 kirjoitti:

        Noin siinä käy kun ahkiolla lähdetään "merta edemmäs kalaan", varsinkin noilla lappalaisilla jotka kanervikossa ja jäkälässä möyryää.

        ...


    • Jussuf (se sama)

      En ole kuullut Korkeasaaren lautan ongelmista, Suomenlinnan lautastahan kirjoitettiin lehdissäkin.

      Jos kerran Korkeasaareen ei Late haluaisi menevän lauttaa, jäisi varmaan moni turisti menemättä jos vaihtoehtona on pitkä kävelymatka Mustikkamaan kautta. Esimerkiksi pienet lapset ovat mielellään käyneet Korkeasaaressa kesäisin ja jos nyt Laten toivomuksesta lauttaliikenne lopetetaan, voi Korkeasaaren vierailijamäärä laskea huomattavasti kesäisin. Eihän Mustikkamaalla ole edes paljoakaan parkkipaikkoja.

      Tulee mieleen että Lapin matkailu taitaa tosiaan olla tiensä päässä jos siellä aina suunnitellaan kaikki tuolla tavoin. Tarkoituksellisesti varmaankin, sillä ulkomaalaisiahan Lapissa vihataan ja heidän tulonsa yritetään Lapissa estää ihan niin kuin Allah-Aho on vaatinut.

    • Luja yhteysvene!

      Jos sattuisi että italiaanojen kasaan niittaama Katanpää ei Suomenlahdella miinahommissa ja aviomerellä pärjää niin saahan siitä aine tehtyä hyvän yhteysaluksen.

      Suomenlinnan ja Kauppatorin välillä piisaa työsarkaa. Vannotetaan vaan turistit etukäteen, että kukaan ette sitten keikuttele matkalla. Ja otetaan vaan niitä pienempiä keskusliikkeiden pakettiautoja kyytiin, niin kyllä se Katainen pystössä pysyy.

      Myös hinausapua on Katanpäälle nopeasti saatavilla, jos aallonkorkeus alkaa ylittää 0.8 m turvarajan. Taikka jos ilkeiden ruotsinlaivojen potkurit ilkeästi pärskii vettä partaalle saakka.

      Lisäksi on hyvä juttu, että perästä tulee vielä kaksi Katanpään italialaista sisaralusta. Niistä saadaan varaosia monen vuoden tarpeiksi Suomenlinnan Lautta Oy:n tarpeisiin.

      • Late Lapista.

        NOIN VARMAANKIN !

        On ainakin melko paksua, jotta merelle operoimaan tarkoitettu paatti tuodaan tilaajalleen, laiva rahtina! Normaalisti moiset paatit tuodaan seilaamalla perille, jotta sen tuleva miehistö voi samalla tutustua paattiin!
        Ihme jotta tuota magaroonin poraajien koppuloimaa venettä, ei tuotu lentorahtina, jotta ei merivesi olisi päässyt syövyttämään sen kylkiä puhki, ja ruostuttamaan peräsintä jumiin !

        Late Lapista. SSSS Ry!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1998
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1037
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      877
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      763
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      751
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      13
      725
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      685
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      669
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      210
      668
    Aihe