kaalikeittoa

Hei!

Testaan viikon kaalikeittodieettiä/sairaaladieettiä. Katotaan mikä on loppu tulos. Alkupaino 71kg. Infoan viimestään loppu viikosta kuinka kävi. Onko joku saanut tuloksia tällä aikaan?
372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olin kerran viikon ohjatulla "kaalikeitto" kurssilla ja paino putosi hyvin. Seuraavana viikonloppuna oli kesäretki Ikaalisten kylpylään.

Kotiin palattua painoin liioittelematta kilon enemmän kuin lähtiessä.

Nyt olen viikonlopun lukenut pH-dietistä, jossa elimistön on saatava riittävästi emäspitoista ruokaa. Kävin sörsselit ostamassa ja kokeilen miten tässä mahtaa käydä.

Yhden asian jo huomasin, koska siinä pitää juoda paljon ja vesi pitää saada emäksiseksi, niin ripautin aina ruokasoodaa veteen. Nälkä on kadonnut, tupakka on vastenmielistä ja oluet odottaa kaapissa juojaansa.

Taitaa olla tosi vaarallinen dietti!

Äänestä

On kokeiltu ja minulla se toimi kivana starttina pitempikestoiselle painonpudotukselle. En tosin jaksanut viikkoa sitä kaalisoppaa, mutta neljä päivää kumminkin meni ja sen aikana tippui 4 kiloa - tietysti nestettä enimmäkseen, mutta painoa kumminkin. Alkupaino oli 91 kg.

Kilot ei tulleet takaisin kun jatkoi siitä eteenpäin 1500 kcal ruokavaliolla työterveyshoitajan tsemppaamana ja ohjeistamana. Yhteensä projektissa tippui 20 kg, eli loppupaino oli sama kuin sinulla lähtöpaino.

Äänestä

Todella toimiva kokeilu! - 6kg kuudessa päivässä! Tästä jatkan nyt sitten liikuntaa lisäämällä ja kevyesti syömällä! Ihan uskomaton lukema kuudessa päivässä! Nyt viimeisenä päivänä söin jo muutakin kuin listassa lueteltua. Suosittelen! Etenkin siis laihdutuksen aloitukseksi josta jatkaa terveellisesti syöden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaalimakkara kirjoitti:

Hei!

Testaan viikon kaalikeittodieettiä/sairaaladieettiä. Katotaan mikä on loppu tulos. Alkupaino 71kg. Infoan viimestään loppu viikosta kuinka kävi. Onko joku saanut tuloksia tällä aikaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu