Ongelma meillä on vaimoni harjoittama henkinen ja fyysinen väkivalta. Meillä on vaimoni ensimmäisestä avioliitosta tytär sekä yhteisiä lapsia meillä on kaksi. Olemme olleet yhdessä yhteensä 12 vuotta.
Kaikki varmasti juontaa hänen lapsuudenkodistaan, uskonnollinen lahkolaisperhe hylkäsi murrosiän kynnyksellä vaimoni, siis hän asui edelleenkin kotonaan mutta hänet hylättiin henkisesti ja toivotettiin palavan helvetintulessa. Ruumiillinen sekä varsinkin henkinen väkivalta oli usein läsnä ja 17-vuotiaana hänet potkaistiin ulos ja ilmoitettiin olevan vanhemmilleen ”ei-tytär”. Mielestäni hän elää tällä hetkellä ”peilikuvaa” lapsuudestaan, hänen on pakko ”ratkoa” ongelmat samalla tavalla kuin lapsuudenkodissaan, eli vittuilulla sekä toisinaan tapahtuvalla ruumiillisella väkivallalla. Hän ”hallitsee” tilannetta hylkäämällä minut samoin kuin hänelle tehtiin ja ilmeisesti nauttimalla toisen tuskasta, kun toisen rakastama henkilö käyttää rakkautta aseenaan toista vastaan. Tämä lienee hänellä tapa tuntea itsensä ”vahvaksi”, suurta itsepetostahan se vain on, heikko itsetunto vain nostaa päätään. Vaimoni on helppo ”kätkeä” nämä itsetunto-ongelmat ulospäinsuuntautuneisuuteensa sekä huomiotaherättävän komeaan ulkonäköönsä ja näennäiseen itsevarmuuteensa.
Alkuaikoina ”vittuilukohtaukset” hämmensivät ja hävettivät häntä, pyysi hän usein niitä anteeksikin, ei tiennyt miksi oli käyttäytynyt niin. Samoin alkuaikoina pystyin rauhoittamaan väkivaltaisesti riehuvan vaimoni tukevalla niskalenkillä (hän on myös vahva!), mutta sekään ei ole enää viimevuosina onnistunut koska samalla kuin hän lyö, toisinaan lapsi sylissä, niin hän uhkaa kutsua poliisin jos koskenkin häneen, eli eläköön feminismi! Vaikka olen vaimoani kevyempi, olen kuitenkin vahva ja nopea ja pystyisin hyvin helposti lyömään hänet hetkessä ”kanveesiin”, jota en halua tehdä. ”Normaalia” on myös, että itkevä lapsi voidaan myös joko repiä sylistäni tai sitten hänet voidaan heittää syliini, taikka kerran hänen laukulla minua hakatessaan, hotellissa, kaaduin 2-vuotiaan sängyn päälle, onneksi ei poikaan sattunut ja hän vain jatkoi lyömistään, yritin parhaani mukaan suojella ensi poikaa ja sitten itseäni, huuto oli uskomaton.
Tyypillinen tapaus on, töistä kotiin tullessani, vastassa- ja maistissa oleva vaimoni, joka odottaa pienintäkin ”virhettäni” jotta voi aloittaa keljuilun, … no syyksi tietysti riitti huomautukseni hänen humalatilastaan. Tietokoneelta löysin sivumuistista muutaman ”epämääräisen” puhelinnumeron (joista toinen oli hänen uusi ravintolatuttavansa viime viikonlopulta), … ja soppa oli valmis. Omat lapset sekä kaksi vierastakin lasta läsnäollessa alettiin vittuilemaan sekä myöhemmin repimään hiuksista ja lyömään, lapset huusivat. Katsoin parhaaksi poistua paikalta, jonka seurauksena sain myöhemmin syytökset ”helppohan sinun on lähteä karkuun”. Alkoholi, en osaa sanoa onko se ongelma, runsaasti hän juo hyvin harvoin ja useimmiten käyttäytyy väkivaltaisesti silloin, mutta useimmiten lyöminen ei toisaalta vaadi ”edes” alkoholia.
Minä harjoitan vaimoni mielestä myös henkistä väkivaltaa, tosin pääsääntöisesti sitä esiintyy mielestäni sitten vasta kun en enää jaksa kuunnella tunteja / päiviä jatkunutta keljuilua tai sitten kun harkiten toteutettu kylmyys toista kohtaan on tehnyt tehtävänsä, eli huudan pahanoloni ulos tosi pahasti ja aika harkitsemattomasti takaisin.
Ikävää on myös hänen äitimallinsa lapsillemme, eli aviomiehelle voi vittuilla ja haistatella lasten läsnäollessa, samoin häntä voi hakata, lapsien kiljuessa vieressä. Aviomies on avioliitossa vain toisenluokan kansalainen. Toisaalta ”ymmärrän” myös vaimoani sen suhteen, että kotiäitinä vuosikausia oleminen kiristää pinnaa, mutta eihän se oikeuta tuollaiseen käytökseen. Vaimoni exä teki itsemurhan muutama vuosi heidän eronsa jälkeen, joka lienee myös painanut hänen mieltään, nyt tytärpuoleni on toistamiseen jäämässä isättömäksi. Muistan hänen kehuneen lyöneensä myös exää ”että alkoi itkemään”. Pelkään, että lapseni vanhemmiten alkavat vihaamaan äitiään, kun alkavat tajuta asioita, turhaan olen hänelle asiasta huomauttanut. Hän on heille sinänsä hyvä äiti, mutta kuitenkin se yksi tärkeimmistä puuttuu eli tasapainoinen koti.
Uskon, että minua voi varmasti kutsua kunnolliseksi mieheksi, kuten vaimoni exää, joka tosin oli työnarkomaani sanan varsinaisessa merkityksessä. Teen itse pitkiä työpäiviä, mutta en minä mikään työnarkomaani ole, pääsääntöisesti tulen töistä kello 18 mennessä ja kotoa olen poissa noin 30 yötä vuodessa työmatkojen takia. Teen kotitöitä jonkun verran, enemmänkin voisin. Heikot välini omiin vanhempiini vaikuttaa myös meidän parisuhteeseen, lähinnä siten kun vaimon ja minun välinen oma keskinäinen vapaa-aika on erittäin vähäistä. Joskus nämä asiat painovat mieltäni ja olin toisinaan poissaolevakin. Ikävä asia tällähetkellä on, että meidän ongelmat aiheuttavat minulle poissaolevuutta, sekä saatan joskus äyskiäkin lapsilleni, joita kuitenkin rakastan ylikaiken ja jonka myös osoitankin.
Ihmeellistä kyllä ainoa asia mikä meillä sujuu todella hyvin, toista kunnioittaen ja toiseen luottaen, on seksielämämme, tosin enempi hellyyttä jään joskus kaipaamaan. Ohuista seinistä johtuen sitäkin olisi joskus mukava harjoittaa muualla kuin kotona ;). Koskaan meillä ei ole ollut puhetta minun uskollisuudesta, vaimoni luottaa minuun ja seksielämäämme.
Mikä meidän suhteen lopuksi pilasi, oli hänen kolme vuotta sitten aloittama netti-harrastus. Hänellä on ollut kymmeniä netti- ja chattikumppaneita, joiden tarkoitus on pönkittää hänen heikkoa itsetuntoaan eli hän valehtelee heille minusta ja kertoo vain miten kiusattu mies reagoi, lainkaan mainitsematta viikkoja jatkunutta vittuilua tms. Joitakin hän on tapaillut, mutta en usko, ja olen 99%:n varma (olematta kuitenkaan tyhmä tai sinisilmäinen), että ”mitään olisi tapahtunut”. Pelkään kuitenkin menettäväni hänet jollekin tälläiselle kumppanille, samoin tällainen seläntakana tapahtuma ”henkinen pettäminen” on hyvin tuskallista sekin. Miksi rakentaa huteraa, valheisiin perustuvaa, tornia itselleen, sellaista joka kuitenkin sortuu aikanaan.
Ikävä asia on, että hänen kaverikuntansa koostuu, anteeksi ei-yleistävä ilmaisu, mutta nyt pakko käyttää eli omissa parisuhteissaan epäonnistuneista ääliö-yh-äideistä, jotka ruokkivat hänelle ”miesten syyllisyyttä kaikkiin parisuhdeongelmiin”. Yksi yh-kavereista on, ikävä kyllä, isänsä hyväksikäyttämä ja mielialalääkkeitä popsiva viiden lapsen (kolmelle isälle) yh-äiti. Toiset ”melkein” samanlaisia tapauksia tai muuten vain parisuhteisiinsa kyllästyneitä. He ”ruokkivat” vaimolleni yh-äidin elämän erinomaisuutta ja miesvihaa, ei ole ”äijää nurkissa luuhaamassa”. Kaipa lapseni kuitenkin haluavat isän olevan läsnä kotona joka päivä. Vaimoni selitys on se, että viikonloppuisänä keskittyisin paremmin lapsiini kun äiti ei ole läsnä! Samoin mielestäni nyky-yhteiskunnan opettama naisenmalli on usein liian ”jätkämäinen”, vielä lisättynä ongelmallisella lapsuudella, … niin soppa on valmis.
Olen yrittänyt kertoa asiat mahdollisimman objektiivisesti, koska asioiden ”maalailu” suuntaan tai toiseen ei auta mitään. Olen muutamalle naiselle asiasta kertonut ja minulle on sanottu vaimoni tarvitsevan mielenterveyshoitoa, tosin yksi hänen kavereistaan sanoi minun valehtelevan, koska vaimoni oli kertonut asiat aivan erilailla, sekä ”hän ei usko naisen käyttäytyvän noin”.
En tiedä mitä tehdä, rakastan vaimoani suunnattomasti ja haluan pitää perheeni kasassa. Yritän ”skarpata” parisuhteessa, mutta perusongelma on se, että vaimoni pitää purkaa patoutumat sisältään, haluan auttaa häntä tässä, en tiedä onnistunko, … tai siis eihän me tästä nousta ilman ulkopuolista apua!
No tässä oli tälläinen vuodatus …
Kaikki varmasti juontaa hänen lapsuudenkodistaan, uskonnollinen lahkolaisperhe hylkäsi murrosiän kynnyksellä vaimoni, siis hän asui edelleenkin kotonaan mutta hänet hylättiin henkisesti ja toivotettiin palavan helvetintulessa. Ruumiillinen sekä varsinkin henkinen väkivalta oli usein läsnä ja 17-vuotiaana hänet potkaistiin ulos ja ilmoitettiin olevan vanhemmilleen ”ei-tytär”. Mielestäni hän elää tällä hetkellä ”peilikuvaa” lapsuudestaan, hänen on pakko ”ratkoa” ongelmat samalla tavalla kuin lapsuudenkodissaan, eli vittuilulla sekä toisinaan tapahtuvalla ruumiillisella väkivallalla. Hän ”hallitsee” tilannetta hylkäämällä minut samoin kuin hänelle tehtiin ja ilmeisesti nauttimalla toisen tuskasta, kun toisen rakastama henkilö käyttää rakkautta aseenaan toista vastaan. Tämä lienee hänellä tapa tuntea itsensä ”vahvaksi”, suurta itsepetostahan se vain on, heikko itsetunto vain nostaa päätään. Vaimoni on helppo ”kätkeä” nämä itsetunto-ongelmat ulospäinsuuntautuneisuuteensa sekä huomiotaherättävän komeaan ulkonäköönsä ja näennäiseen itsevarmuuteensa.
Alkuaikoina ”vittuilukohtaukset” hämmensivät ja hävettivät häntä, pyysi hän usein niitä anteeksikin, ei tiennyt miksi oli käyttäytynyt niin. Samoin alkuaikoina pystyin rauhoittamaan väkivaltaisesti riehuvan vaimoni tukevalla niskalenkillä (hän on myös vahva!), mutta sekään ei ole enää viimevuosina onnistunut koska samalla kuin hän lyö, toisinaan lapsi sylissä, niin hän uhkaa kutsua poliisin jos koskenkin häneen, eli eläköön feminismi! Vaikka olen vaimoani kevyempi, olen kuitenkin vahva ja nopea ja pystyisin hyvin helposti lyömään hänet hetkessä ”kanveesiin”, jota en halua tehdä. ”Normaalia” on myös, että itkevä lapsi voidaan myös joko repiä sylistäni tai sitten hänet voidaan heittää syliini, taikka kerran hänen laukulla minua hakatessaan, hotellissa, kaaduin 2-vuotiaan sängyn päälle, onneksi ei poikaan sattunut ja hän vain jatkoi lyömistään, yritin parhaani mukaan suojella ensi poikaa ja sitten itseäni, huuto oli uskomaton.
Tyypillinen tapaus on, töistä kotiin tullessani, vastassa- ja maistissa oleva vaimoni, joka odottaa pienintäkin ”virhettäni” jotta voi aloittaa keljuilun, … no syyksi tietysti riitti huomautukseni hänen humalatilastaan. Tietokoneelta löysin sivumuistista muutaman ”epämääräisen” puhelinnumeron (joista toinen oli hänen uusi ravintolatuttavansa viime viikonlopulta), … ja soppa oli valmis. Omat lapset sekä kaksi vierastakin lasta läsnäollessa alettiin vittuilemaan sekä myöhemmin repimään hiuksista ja lyömään, lapset huusivat. Katsoin parhaaksi poistua paikalta, jonka seurauksena sain myöhemmin syytökset ”helppohan sinun on lähteä karkuun”. Alkoholi, en osaa sanoa onko se ongelma, runsaasti hän juo hyvin harvoin ja useimmiten käyttäytyy väkivaltaisesti silloin, mutta useimmiten lyöminen ei toisaalta vaadi ”edes” alkoholia.
Minä harjoitan vaimoni mielestä myös henkistä väkivaltaa, tosin pääsääntöisesti sitä esiintyy mielestäni sitten vasta kun en enää jaksa kuunnella tunteja / päiviä jatkunutta keljuilua tai sitten kun harkiten toteutettu kylmyys toista kohtaan on tehnyt tehtävänsä, eli huudan pahanoloni ulos tosi pahasti ja aika harkitsemattomasti takaisin.
Ikävää on myös hänen äitimallinsa lapsillemme, eli aviomiehelle voi vittuilla ja haistatella lasten läsnäollessa, samoin häntä voi hakata, lapsien kiljuessa vieressä. Aviomies on avioliitossa vain toisenluokan kansalainen. Toisaalta ”ymmärrän” myös vaimoani sen suhteen, että kotiäitinä vuosikausia oleminen kiristää pinnaa, mutta eihän se oikeuta tuollaiseen käytökseen. Vaimoni exä teki itsemurhan muutama vuosi heidän eronsa jälkeen, joka lienee myös painanut hänen mieltään, nyt tytärpuoleni on toistamiseen jäämässä isättömäksi. Muistan hänen kehuneen lyöneensä myös exää ”että alkoi itkemään”. Pelkään, että lapseni vanhemmiten alkavat vihaamaan äitiään, kun alkavat tajuta asioita, turhaan olen hänelle asiasta huomauttanut. Hän on heille sinänsä hyvä äiti, mutta kuitenkin se yksi tärkeimmistä puuttuu eli tasapainoinen koti.
Uskon, että minua voi varmasti kutsua kunnolliseksi mieheksi, kuten vaimoni exää, joka tosin oli työnarkomaani sanan varsinaisessa merkityksessä. Teen itse pitkiä työpäiviä, mutta en minä mikään työnarkomaani ole, pääsääntöisesti tulen töistä kello 18 mennessä ja kotoa olen poissa noin 30 yötä vuodessa työmatkojen takia. Teen kotitöitä jonkun verran, enemmänkin voisin. Heikot välini omiin vanhempiini vaikuttaa myös meidän parisuhteeseen, lähinnä siten kun vaimon ja minun välinen oma keskinäinen vapaa-aika on erittäin vähäistä. Joskus nämä asiat painovat mieltäni ja olin toisinaan poissaolevakin. Ikävä asia tällähetkellä on, että meidän ongelmat aiheuttavat minulle poissaolevuutta, sekä saatan joskus äyskiäkin lapsilleni, joita kuitenkin rakastan ylikaiken ja jonka myös osoitankin.
Ihmeellistä kyllä ainoa asia mikä meillä sujuu todella hyvin, toista kunnioittaen ja toiseen luottaen, on seksielämämme, tosin enempi hellyyttä jään joskus kaipaamaan. Ohuista seinistä johtuen sitäkin olisi joskus mukava harjoittaa muualla kuin kotona ;). Koskaan meillä ei ole ollut puhetta minun uskollisuudesta, vaimoni luottaa minuun ja seksielämäämme.
Mikä meidän suhteen lopuksi pilasi, oli hänen kolme vuotta sitten aloittama netti-harrastus. Hänellä on ollut kymmeniä netti- ja chattikumppaneita, joiden tarkoitus on pönkittää hänen heikkoa itsetuntoaan eli hän valehtelee heille minusta ja kertoo vain miten kiusattu mies reagoi, lainkaan mainitsematta viikkoja jatkunutta vittuilua tms. Joitakin hän on tapaillut, mutta en usko, ja olen 99%:n varma (olematta kuitenkaan tyhmä tai sinisilmäinen), että ”mitään olisi tapahtunut”. Pelkään kuitenkin menettäväni hänet jollekin tälläiselle kumppanille, samoin tällainen seläntakana tapahtuma ”henkinen pettäminen” on hyvin tuskallista sekin. Miksi rakentaa huteraa, valheisiin perustuvaa, tornia itselleen, sellaista joka kuitenkin sortuu aikanaan.
Ikävä asia on, että hänen kaverikuntansa koostuu, anteeksi ei-yleistävä ilmaisu, mutta nyt pakko käyttää eli omissa parisuhteissaan epäonnistuneista ääliö-yh-äideistä, jotka ruokkivat hänelle ”miesten syyllisyyttä kaikkiin parisuhdeongelmiin”. Yksi yh-kavereista on, ikävä kyllä, isänsä hyväksikäyttämä ja mielialalääkkeitä popsiva viiden lapsen (kolmelle isälle) yh-äiti. Toiset ”melkein” samanlaisia tapauksia tai muuten vain parisuhteisiinsa kyllästyneitä. He ”ruokkivat” vaimolleni yh-äidin elämän erinomaisuutta ja miesvihaa, ei ole ”äijää nurkissa luuhaamassa”. Kaipa lapseni kuitenkin haluavat isän olevan läsnä kotona joka päivä. Vaimoni selitys on se, että viikonloppuisänä keskittyisin paremmin lapsiini kun äiti ei ole läsnä! Samoin mielestäni nyky-yhteiskunnan opettama naisenmalli on usein liian ”jätkämäinen”, vielä lisättynä ongelmallisella lapsuudella, … niin soppa on valmis.
Olen yrittänyt kertoa asiat mahdollisimman objektiivisesti, koska asioiden ”maalailu” suuntaan tai toiseen ei auta mitään. Olen muutamalle naiselle asiasta kertonut ja minulle on sanottu vaimoni tarvitsevan mielenterveyshoitoa, tosin yksi hänen kavereistaan sanoi minun valehtelevan, koska vaimoni oli kertonut asiat aivan erilailla, sekä ”hän ei usko naisen käyttäytyvän noin”.
En tiedä mitä tehdä, rakastan vaimoani suunnattomasti ja haluan pitää perheeni kasassa. Yritän ”skarpata” parisuhteessa, mutta perusongelma on se, että vaimoni pitää purkaa patoutumat sisältään, haluan auttaa häntä tässä, en tiedä onnistunko, … tai siis eihän me tästä nousta ilman ulkopuolista apua!
No tässä oli tälläinen vuodatus …
Vastaukset 7
Vanhimmat
Huh
Joo tää ei ehkä mikään paras paikka hakea neuvoja/apua.. Parisuhde terapia ym. vois auttaa.. Soita neuvolaan!! tms. Jos vaimosi ei suostu voisitte sitten edes neuvotella ammattilaisen kanssa mitä tehdä..
Koska vaimosi on viimeksi ollut lomalla/vapaalla? yksin? ..niin että nukkuis lepäis ihan rauhassa ilman lapsia ja sinuakin..Jos kerran vaan pyörii kotona.. hulluksihan siinä tulee väkisinkin..
Tarvitsette ehdottomasti ulkopuolista apua ja se apu on sinun haettava!! Kun saat vaan suusi avattua jossain, alkaa varmasti asiat helpottua.. kyllä ne ammattilaiset osaa hommansa..Sun on tehtävä se lastenkin takia!
Tsemppiä ja toivotaan parempaa teille kaikille varsinkin sinulle.. ansaitset parempaa
Lapset päivähoitoon ja äiti töihin.
Koska hän on kuvaamasi mukaan voimakas nainen ei kotona olo tyydytä sosiaalista tarvetta.
Uusia ihmissuhteita ja "väriä" elämään tuo työn suhteet tullessaan.
Jos ei vaimolla ammattia kouluun meno hyvä uusi asia.
Kyse on siitä että perheen nykyinen olotila ei ole tyydyttävä.
Ehkä myös esim. firmalla teetettävä suursiivous veisi kotona olon raskautta. Kyse ei ole siivottomuudesta vaan niin on useammassa perheessä muut sotkee yksi siivoaa se alkaa myös kiristää omanarvon tuntoa. (Tässä minun tuttavapiirissä on esimerkki jossa viikosiivojan palkkaus poisti kitkaa perheestä)
No on todella karsea perhetilanne.Kyllä naisetkin osaavat olla väkivaltaisia.
Ja henkinen väkivalta päälle.
Lapsuuden kokemuksilla on ehkä jotain merkitystä,mutta ei sillä voi kaikkea kuitata.
Vaimosi tarvitsee ammattiapua ja saattaa olla,että koko perhe.Kun lapsetkin ovat joutuneet näkemään ja kokemaan kaikenlaista.
Eikä kyllä mikään "kotiäidin turhaantuminen"
myöskään riitä selittämään oireita ja käytöstä.
Tietysti huono itsetunto ei kohene,jos sille saialle ei tee mitään.Hän ja vain hän voi lähteä etsimään itseään.
Hae apu itsellesi,jos nainen ei ymmärrä hakea itselleen,niin voi voi.Kukaan ei ole velvollinen kestämään tuollaista elämää,jos toinen ei kerran edes YRITÄ etsiä ulospääsyä tilanteesta.
Olen pahoillani todella pahoillani!Jokainen perhe kriisi on selvitettävä tai siitä voi jäädä "syvätkin arvet"!!!Onko vaimosi ollut lomalla???Ymmärrän toki että sinua pelottaa mietit:onko vaimoni tosiaan sairas??Ehkä EI ole.Ehkä hän tarvitsee omaa tilaa vähän aikaan.....Romattisen illallisen...Toki ellei tule kukkaruukkua päähän.....jos vaimosi suostuu hemmottele häntä...Jos hän antaa sinun koskea häneen....Laita lapset sukulaisille koska lapsia ei todellakaan pidä sekoittaa tähän!!!toivottavasti kaikki kääntyy parhaiten päin!!!!!!!!:)C" TZEMIÄ!!!
-
Hei ei se nainenkaan siitä muutu,jos ei väkivaltainen mieskään. Sama juttu molemmille. Eli ei se millään hemmottelulla parane. Ei mieskään lopeta pahoinpitelemistä,jos sitä hemmottelee ja vaikka pyrkii olemaan "käymättä miehen hermoille",niin ei kyllä nainenkaan. Ihan samaa helvettiä on väkivaltaisen naisen,kuin miehenkin kanssa ja samat säännöt pätee molempiin.
Niin ja siihen auttaa vain ero. Anteeksi että olen niin jyrkkä,mutta kokeneena sellaisen suhteen missä on nyrkkeilysäkki ja ainoa mikä siihen auttoi oli ero. Sen jälkeen olen paennut miestä. Salaillut olinpaikkani.Salannut lapseni olinpaikan. Ero on vaikea,mutta ajattele lastasi ja itseäsi. Parempi kaikille että sinulla on hyvä olla.Väkivaltainen ihminen ei parane,kuin erittäin harvoin ja aina saa pelätä,koska tilanne taas muuttuu.
Jos et saa vaimoasi yhteiseen terapiaan, voisithan käydä vaikka itse juttelemassa ulkopuolisen kanssa. Se voisi ehkä helpottaa edes omaa oloasi tai voisit saada "ammattimaisen" ulkopuolisen näkökulman ongelmaan, sekä neuvoja miten toimia. Jaksamista!
Mieti nyt hyvä mies sitä, millaiset henkiset vauriot teidän lapset saattavat saada?!
Joutuvat katsomaan vierestä miten äiti lyö isiä... harjoittavat vielä tulevaisuudessa kotoa opittua "lyömällä asiat selviksi"-mallia, huonoin seurauksin...