Kun olin alle kouluikäinen (en muista miten vanha) niin olin hyvin kiintynyt kummitätiini. Hän asui kaukana mutta vieraili kuitenkin luonamme aina joskus. Hänellä oli jo silloin dominoiva machomies ja on edelleen. Keksin tädilleni hassuja hellittelynimejä jotka opin varmaan sarjakuvalehdistä.
Kun tätini sitten lähti takaisin kotia kohti köröttämään niin se oli minulle varsin kova paikka; itkin ja tätinikin taisi liikuttua olotilastani ja itki myös.
Pitkään senkin jälkeen hän oli jollain tavalla läheisimpiäni sukulaisiani ja vanhempi serkkuni joskus (aikuisena) keljuili minulle siitä leikillään.
-
Mitenkä tämä sitten liittyy nykypäivään? Eipä varmaan paljon mitenkään. Kaipaisin vain elämään vieläkin tuollaista dramaattisuutta ja kykyä herättää tunteita myös muissa eikä vain itsessäni. Nykyään tuo naisten tunteellisuus tuntuu vain pelkältä urbaanilta myytiltä tai täysin laskelmoidulta pelivälineeltä.
Kun tätini sitten lähti takaisin kotia kohti köröttämään niin se oli minulle varsin kova paikka; itkin ja tätinikin taisi liikuttua olotilastani ja itki myös.
Pitkään senkin jälkeen hän oli jollain tavalla läheisimpiäni sukulaisiani ja vanhempi serkkuni joskus (aikuisena) keljuili minulle siitä leikillään.
-
Mitenkä tämä sitten liittyy nykypäivään? Eipä varmaan paljon mitenkään. Kaipaisin vain elämään vieläkin tuollaista dramaattisuutta ja kykyä herättää tunteita myös muissa eikä vain itsessäni. Nykyään tuo naisten tunteellisuus tuntuu vain pelkältä urbaanilta myytiltä tai täysin laskelmoidulta pelivälineeltä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.