Suomen nykyinen hallitus ei ole enää Valtiomuodon edellyttämä maata johtava hallitus, ja siksi se on tullut tiensä päähän .
1.) Kataisen-Urpilaisen hallitus on tuhlannut suomalaisten verorahat tarpeettomiin ja valtiosäännön ja Suomen Pankista annettujen lakien vastaisiin, vierasta valtaa hyödyttäviin EU-vakausrahastoihin
2.) Katainen ja Urpilainen ovat ottaneet käskyjä ja määräyksiä ulkomaisilta sidosryhmiltä, ja vehkeilleet Suomen valtiota vastaan.
3.) Katainen ja Urpilainen ovat romuttaneet Suomen puolustuksen, koko itäraja on jätetty avoimeksi, vain pienten rajavartoo-osastojen vartioitavana
4.) Meripuolustukseen on tarkoituksella hankittu heikkotehoista ulkomaista miinanrauvauskalustoa
5.) Köyhiltä ja sairailta on leikattu, kun samaan aikaan valtionyritysten, presidentin ja Eduskunnan palkkioita on korotettu.
6.) Sekä Katainen että Urpilainen ovat molemmat valehdelleet koolla olevan Eduskunnan edessä, ja antaneet valheellisia lausumia.
Kaikki yllää luetellut laiminlyönnit yksinään ja yhteistoiminnallisesti aiheuttavat sen, että Suoemn Valtiota ei tällä hetkellä hallita Valtiomuodon määrittämällä tavalla. Nykyinen maan hallinto toimii valtiomuodon vastaisella tavalla, ja siis laittomasti.
Suomeen on ensi tilassa järjestettävä uudet Eduskuntavaalit. Tämän vaalituloksen perusteella maahan muodostettava uusi Hallitus.
Uuden hallituksen ensimmäisiä tehtäviä on ottaa Valtionsyyttäjän toimesta tutkittavaksi ja tuomittavaksi yllä luetellut, osin Valtiopetokseen viittaavat rikosnimikkeet.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos nyt järjestettäisiin uudet eduskuntavaalit voittajiksi nousisivat SDP, Keskusta ja Kokoomus, kun taas perussuomalaiset häviäisivät ja tulos olisi se, että nykyinen hallitus jatkaisi edelleen ja vieläpä entistä vahvempana, koska hallituspuolueiden yhteenlaskettu paikkamäärä kasvaisi.
Uudet vaalit eivät siis nostaisi perussuomalaisia hallitukseen ja ainoa mikä saattaisi muuttua on se, että Urpilainen ja Katainen vaihtaisivat ministerinsalkkuja keskenään jolloin Urpilainen olisi pääministeri ja Katainen valtiovarainministeri.
Mitä muuten tulee itärajan puolustuksen romuttamiseen ja merivoimien kalustohankintoihin, niin puolustusvoimien asiat kuuluvat puolustusministerille eivätkä pääministerille tai valtiovarainministerille ja puolustusministeri on Wallin, joten näistä asioista voit kiittää Wallinia.
Itärajan tuntumasta muuten löytyy Suomen suurin joukko-osasto eli Kainuun prikaati jonka kasarmi on Hoikankankaalla Kajaanin keskustan eteläpuolella.
>> Jos nyt järjestettäisiin uudet eduskuntavaalit voittajiksi nousisivat
SDP, Keskusta ja Kokoomus, kun taas perussuomalaiset häviäisivät >>
Se joka tuollaiseen uskoo ei oikein tunne reaalimaailman ja kansalaisten todellisia fiiliksiä Suomen rajojen sisäpuolella.
Kansalaiset ovat kurkkuaan myöten täynnä VALEHTELIJOIHIN. Valtiolliset valehtelijat eivät tässä maassa pärjää.
Uusi hallituspohja tulee olemaan aivan toisenlainen, kun tämän EU-velkakriisin todellista jälkipyykkiä lopulta aletaan pestä. Ja suomalaisten niskoille kertynyttä *oikean rahaa olevan* velan velkakuormaa ihmetellään.