Ystävät ja keskenmeno

Otan osaa.. minulla ei ole sattunut keskenmenoja, mutta muita juttuja on.
Seuraukset vain ovat olleet samankaltaisia..

Minullakin on kokemusta siitä, kuinka ihmiset voivat jättää surevan yksin. Ei tosin keskenmenoista ole minullakaan kokemusta.

Oma isäni ei soittanut minulle vuoteen, kun sai kuulla, että tulin raiskatuksi. Olin tuolloin 14-vuotias. Äitini ei ottanut koskaan asiaa puheeksi kanssani ja aihe on hänelle yhä tabu. Oikeudenkäynnit ja kaiken hoidin yksin, vaikka olin lapsi, henkisestä tuesta puhumattakaan.

Monet kaverini ottivat etäisyyttä, koska pelkäsivät kokemustani jotenkin. Ainoastaan kaksi ystävääni jäi rinnalleni, joista toinen asui kylläkin kaukana, mutta silti aina silloin tällöin soitti ja juttelimme niitä näitä. Nämä kaksi ihmistä ovat vieläkin elämässäni enkä unohda heidän läsnäoloaan tuolloista läsnäoloaan ikinä, vaikka elämäni on jo aivan toisenlaista nykyään. Jotkut ystävät jäivät kokonaan pois ja toisaalta sitten on kavereita, joiden kanssa välit ovat lämmenneet uudelleen. Pidä heitä hyvän päivän tuttuina, joiden varaan en kyllä laskisi mitään, mutta joiden kanssa on silloin tällöin mukava viettää aikaa.

Yksinäisyys voi tuntua loputtomalta sillä hetkellä, kun tilanne on jokseenkin akuutti. Kaikki elämässä on ohimenevää kuitenkin. Myös kaikki kurjat asiat.

Ihmiset eivät yleensä hylkää ilkeyttään, vaan kyvyttömyyttään. Ei kannata siitä katkeroitua, vaikka pahalta se tietysti tuntuu.

Jos olisin sinä, varmaankin ainakin äidilleni sanoisin ihan suoraan, että on yksinäinen olo ja tuntuu kuin olisin toissijainen hänen elämässään ja myös monen muun ihmisen elämässä. Olen aika varma, ettei äitisi ole tullut asiaa oikein ajatelleeksi kovinkaan pitkälle. Läheisille ihmisille täytyy ainakin antaa mahdollisuus korjata heidän käyttäytymistään sanomalla asioista rehellisesti.

Voihan olla, että jos itse sanot ihan avoimesti tunteistasi, muut voivat ne paremmin kohdata. Nyt he eivät ehkä tiedä, mitä mielessäsi liikkuu.

Myös uusia ihania ihmisiä ja asioita tulee elämään. Yritä vain ajatella myönteisesti, vaikka surettaisi ja suututtaisikin. Kuten jo sanoin, mikään ei ole ikuista. Tulevaisuus tarjoaa sinullekin vielä reilusti hyviä asioita, kun vain pidät mielesi avoinna.

Äläkä pelkää pyytää apua!

Olen pahoillani keskenmenostasi:( Mutta lohdutukseksi voin sanoa että on meitä muitakin. Tosin olen mies ikää 31v ja perhettä haluava mutta perhettä saamaton henkilö. Seurustelu suhteet ei kestä edes vauvan suunnitteluun saakka vaikka kuinka yrittäis. Siksi olenkin sukulaisten ja niinsanottujen kavereiden kanssa hyljeksitty henkilö. Mua ei kutsuta koskaan mihinkään ja jos itse pyydän joitakin kylään on aina joku tekosyy ettei kukaan muka pääse käymään. Saankin olla liki aina yksin muutamia nais seikkailuita lukuunottamatta. Muut haukkuu lapsettomaksi, perhettä haluamattomaksi pelimieheksi, seikkailijaksi, itsekeskeiseksi ja jopa homoksi kun ei kuulemma ole normaalia että 31v perhettä haluava on lapseton. Alan pikkuhiljaa jo kyllästymään koko mahdottomuuteen ja olenkin jo tullut tulokseen että mut on vaan luotu lapsettomaksi hylkiöksi sillä onhan meitä ihmisiä joka lähtöön maailmassa. Kaikki ei saa mitä haluaa. Tosin yksi nainen joka on mun yhden illan jutusta tullut monen illan juttu jota on kestänyt jo kaksi vuotta haluaa hän säännöllisesti olla kanssani tekemisissä mutta ei asua yhdessä. Tosin hänellä on paljon lapsia aikaisemmista suhteista sanoi hän olevan valmis tekemään lapsen kanssani. Nyt pohdin ja mietin ja pähkään että onko tää elämän ainoa nainen joka ei multa karkaa tyhjyyteen vaan jopa suostuisi siihen. Saisinpahan oman lapsen. Plääh en tiedä. Sekaisin olen pelkästä ajattelusta.

Ei todellakaan ole reilua, että ihmiset kaikkoavat ympäriltäsi. Itse asuin nuorempana lastenkodissa, enkä kertonut asiasta monille, koska ajattelin, että minua syrjittäisiin. No, pari kaveriani olivat silloin tukenani vaikeina aikoina ja osa taas ei ikinä ottanut asiaa esille, ja pitivät vähän etäisyyttä.

Jos muualta esimerkiksi juuri netistä löydät ns. vertaistukea, luulen sen auttavan. Olisi varmasti helpompaa puhua asiasta jollekulle, kuka on kokenut saman. Tsemppiä sinulle, ja muista, että et ole ainoa joka on saanut keskenmenon ja rohkeasti tutustu uusiin ihmisiin jotka eivät ole yhtä lapsellisia, kuin ne jotka sinua hyljeksivät!:)

Nämä viestit ovat S24 laatimia, jotta
saavat hittejä, osumia sivulleen -> mainoksia..
Tai sitten suomalaiset ovat ihan juntteja. :)

Eli ketkä .

Höpö höpö, älä kiusaa itseäsi ,

Voi että parka, se on aina näin, kuin kaikki ok ihmisia ympäri on kuinka paljon kuin jotain ei onnistu kaikki ihmiset havijaa johonkin.Mutta äiti on eri asia, sano suoraan äidille että nyt sä kaipaat hänen läheisyyttä ja tukea mitä se sanoo ja tekee?Sano hänelle mitä sä kirjoitit tänne!Uskon että sä oot tärkeä hänelle.

Tervetuloa raadolliseen maailmaan. Näinhän se menee ja on aina mennyt.
Ihminen on ja tulee aina olemaan loppupeleissä yksin, parempi vaan totutella
ajatukseen. Liikaa kun ei haaveile, ei korkealta putoa.

Elämä on tällaista, siltikään on turha rypeä itsesäälissä ja murehtia. Eteenpäin
niin kauan kun jalat kantaa sitten se on siinä. Hip hei!

Minulla tuli keskenmeno kun kaaduin mahani päälle humalassa..

Osanottoni suruusi. En voi ymmärtää ystäväpiiriäsi enkä äitiäsi.
Omilla ystävilläni on ollut vastaavia tilanteita eikä se heitä ole ihmisenä huonontanut .Yhteinen elämämme on jatkunut kuten ennenkin. Kuinka läheisesi voivat olla noin kovia. Pitäisikö sinun tehdä johtopäätös ja vaihtaa ystäviä.

Minulla ei ole koskaan ollut keskenmenoa,mutta sairastuin vakavasti, Ja minulle kävi samanlailla ystävät katosi, Kukaan ei kaipaa,
Tulee tunne kun sairaus tarttuisi,
Ja nyt kun todella tarvitsisi ystäviä..

Voimia sinulle jatkaa ja iloista kesää kaikesta huolimatta :-)

Keskenmenoja on kuitenkin niin paljon ihmisillä etten usko syrjinnän sellaisesta asiasta johtuvan, keskenmenot satuttavat itseäsi enemmän ja vaivaavat myös sinua, kuin ei muut edes sitä sinussa ajattele. Monesti lapsiperheet tykkäävät kutsua lapsiperheitä seurakseen saadakseen lapsille leikkikavereita, voi olla niin että saat sitten enemmän seuraa kun lapset ovat heillä kasvaneet jo isommiksi.

Hej Surullinen.

Moni ihminen ei osaa käsitellä vaikeita tilanteita, ja siksi he saattavat vetäytyä pois jos semmoisia ilmenee. Tahtoisin suositella sinulle erästä hyvää kirjaa, jonka avulla opit ymmärtämään mitä tunteet ja ajatukset ovat, ja miten niiden kohdalla voi toimia, ja tämä tapahtuu kasvattamalla tietoisuutta itsestään. Kirja kuvailee selkeällä tavalla sisäisen todellisuutemme, ja siitä saat välineet itsesi ja myös muiden ymmärtämiseen. Kirjasta lisää sivulla www.alkuajatus.org

Ei ole minullakaan kokemusta keskenmenosta, mutta lapsen kuolemasta on.
Ja todellakin - ystävät kaikkoavat. Yksi on ollut tukena. Hän on ainoa vanhoista ystävistä joka USKALTAA kohdata minut. Minä kyllä toisaalta ymmärrän sen, kuinka vaikeaa tälläistä, järkyttävän asian kokenutta ihmistä on lähestyä. Ei tiedä mitä sanoisi. Helpompi vaihtoehto on "pysyä kaukana".
Hae ihmeessä vertaistukea. Sieltä voit saada uusia, ymmärtäviä ystäviä, niin kuin minä olen saanut.
Ja kun se on niin, että näitä juttuja ei voi kukaan muu ymmärtää kuin saman kokenut.
Oli ystävät sitten niitä vanhoja tai vertaistuen kautta saatuja,
loppupeleissä sitä kuitenkin on niin yksin, niin yksin.

voih, otan osaa keskenmenojen johdosta.. :/

Itselläni käynyt sama, mutta vain päin vastaisessa tilanteessa. Minä olen saanut nuorella iällä jo kaksi lasta ja olen naimisissa. Kaverit katosivat heti ensimmäisen lapsen tultua (heillä ei ole kellään vielä lapsia)..... :/ Eivät enää pyytele minnekkään, eivät soittele tai jos minä otan yhteyttä, niin aina on kauhea kiirre ja suunnitelmia... Kai tässä näkee ketkä ovat niitä "tosi" ystäviä, minulla niitä ei ole yhtään...
Ja henkilö joka on ollut paras ystäväni, muiden ystävien kaikottua, on ollut äitini ja hänkin kuoli puoli vuotta sitten.... :´( Arki pitää kasassa, mutta muuten on todella yksinäistä....

En tiedä lohduttaako tämä sinua yhtään vai tuletko entistä vihaisemmaksi, mutta uskaltaudun silti sanomaan tämän - vieläpä rekisteröidyllä nimimerkilläni. Tarkoitukseni on kertoa asia näkökulmasta mitä et ehkä ole ajatellut.
Meillä on paljon lapsia ja muutama kuukausi sitten tule ensimmäinen keskenmeno. Vaimo otti sen aika raskaasti ja muutoinkin vaimo on sairastellut koko kevään. Elämme siis raskasta aikaa.
Olemme uskovaisia ihmisiä ja kävi niin ihmeellisesti, että toiseksi nuorin lapsemme (3 v. 10 kk.) kävi TAIVAASSA! Ei ole pakko uskoa, mutta aamulla hän kertoi meille niin tarkkoja yksityiskohtia taivaasta, Jeesuksesta, Hänen käsistään, ulkonäöstään ja ihmisistä jotka ovat jo aikaa sitten kuolleet, mutta joita hän tapasi taivaassa. Siellä oli hänen "pikkusiskonsa" joka oli hyvin pieni, mutta osasi jo kävellä! Lapsemme tietää kyllä milloin opitaan kävelemään ja milloin ei. Nuorin lapsemme on 10 kk eikä hän vielä kävele. Hän kertoi myös, että hänellä oli kaksi isoveljeä "jotka oikeasti olivat hänen serkkujaan." Lapsemme ei voi tietää mitään äitinsä, saati läheistemme keskenmenoista, kun sellaisista asioista ei puhuta. Ei todellakaan!
Jeesus on tie taivaaseen ja ottamalla vastaan hänet perit taivasten valtakunnan ja tapaat lapsesi siellä. Sillä ei ole väliä vaikka itse olisit ateisti - syntymättömät lapset menevät taivaaseen. Myös tässä ajassa Jeesus pystyy antamaan sinulle lapsen kun rukoilet sitä Häneltä.

asiasta "ystävillesi" ? Itsellänikin on aikoinaan ollut keskenmeno, mutta eivät ystävät jättäneet, pikemminkin vetivät pois siitä "yksinäisyydestä", niinkuin avokkikin aikoinaan. Vieläkin ajattelen, nyt hän--lapsi-- olisi sen ja sen ikäinen.
Toisaalta taas jäi paha jälkimaku suuhun lääkäristä joka totesi jouduttuani sairaalaan...(hkiin) "taas yksi lapsenmurhaaja" kun joutui kaapimaan jäljet. Keskenmeno tapahtui kotiini, näin pienen ihmisenalun joka oli wc-pöntössä. Lääkärin mukaan "tuulimuna raskaus"..? Tuskin olisi näkynyt tulitikkukokoisen ihmisalkua. En tiedä.
Vain mieheni näki ja ambulanssimiehet mitä vetivät veskinpöntöstä alas...
Jos en olisi silloin ollut niin nuori olisin nostanut lääkärin syytteeseen sanomisistaan, koska asialla oli todistajia. Naislääkäri ilmeisesti ei itse pystynyt saamaan lapsia tai oli niin stressaantunut, että purki sen minuun. Sanoin kaiken sen kivun keskellä että olisin halunut pitää sen lapsen. Rakkaudesta tehdyn. Sen jälkeen lääkäri piti suunsa kiinni.

Surullista!

http://www.youtube.com/watch?v=ps4-PrCWH1Q

MINÄ OLEN ILOTYTTÖ JOKA EI ENÄÄ JAKSA ILOITA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

En usko, että sinua hyljeksitään. Luultavimmin halutaan suojella. Kuitenkaan tajuamatta sen satuttavan enemmän. Ehkä itsekin miettisin, jos toinen ei pysty saamaan lapsia, kuinka paljon haluaisin omaa perhe-elämää "hehkuttaa". Ihmismieli toimii kummallisilla tavoilla välillä. Se, minkä kuvittelee suojelevan, toimiikin päinvastoin. Itse tulin suunnittelematta raskaaksi lyhyestä suhteesta. Eräs tuttava oli jo useamman vuoden yrittänyt saada lasta miehensä kanssa. Mietin oikeasti kuinka kertoa raskaudesta hänelle. Tavallaan koin syyllisyyttä, että minulle asia tapahtui sattumalta, kun he olivat käyttäneet jo rahaa lapsettomuushoitoihin. Nuo asiat olivat kuitenkin vain omassa päässäni, tuttavani oli oikeasti onnellinen puolestani.

Anna itsellesi lupa olla heikko. Kerro ystävillesi, että heidän ei tarvitse suojella sinua. Kerro, että haluat olla osa heidän lastensa elämää, vaikka et itse pystyisi lapsia saamaankaan. Riko muurit, anna ystävillesi vielä mahdollisuus. Sinulla ei ole mitään hävittävää, mutta paljon voitettavaa. :)

Elämä on semmosta, että kaikki ei mee niinku ite toivois. Toivottavasti et huomaa olevasi yli nelikymppisenä totaalisen yksin. Eräälle kävi niin.

Ja on erittäin tavallista, että elämän kriiseissä ystävät karisee ympäriltä kuin kuivat neulaset kuusesta. Kaikki eivät kestä ikäviä juttuja. On mukavaa olla tekemisissä ihmisten kanssa, joilla menee hyvin.

Olen pahoillani puolestasi. Itselläni oli keskenmeno muutama vuosi sitten. Tulin nk. vahingossa raskaaksi, koska lääkärit olivat ilmoittaneet että en voi saada lapsia, ja sitten tulikin yllätys. Eli olin eronnut miehestäni juuri lapsettomuuden takia, ja oli kyllä vaki pano... ja yllätys olikin sitten suuri... Olin todella iloinen kun ymmärsin mikä ihme oli tapahtunut, mutta kesken meni 13 viikolla, suruni oli suuri. Ystäväni, jotka tiesivät asiasta, eivät olleet tukenani lainkaan. Voiko sitä sitten kukaan muu ymmärtää kun läpikäynyt, sitä surun määrää

Ja för min del så klarar jag mig utan barn. Så vill den andra vara utan barn så inte lämnar henne. Jag hör till dom män som inte vill ha barn & har samma förväntningar på den andra. Eller åtminstone acceptera att det inte blir barn tillsammans. Fast omvänt så kan jag nog kompromissa om hon skulle lämna mig bara för att jag inte vill ha barn. Fast nu är det så att barn är inte allting. Bra om folk överhuvudtaget hittar varandra & håller ihop. Inte blir man glad utav en artikel i HUFVUDSTADSBLADET heller. Har unga i dag så dålig själv bild? Man kan leva i hop & vara lycklig tråtts att man inte har barn. Barn är inte automatiskt en lycka.

Ihme porukkaa, ihme kulttuuria! Parempi hankkia uusia parempia ystäviä, jos nykyiset on noin mälsiä. Jos eivät ole ton kummempia, ovatko ystäviä olleetkaan?

Jos ei osaa mitään sanoa toisen pahaan tilanteeseen, ei tartte silti kaihtaakaan.

voi vittu mitä paskoja kylä jos vauvan menettään niiin se on huono juttu en arvosta yhtää tolalsia sais vittu painua jonnekkin

Surullista textiä. Mutta en tiedä, että minkä ikäinen olet. Ja minkälainen perhe elämä on sinulla. Lisäksi kumppanisi kenenkä kanssa haluaisit lapsen? Olen kuullut kertomuksia siitä, että toisen kanssa ei tule lapsia; mutta toisen kanssa on tärppi käyny eka panolla.
Itellä olen aloittanut 2 tapausta; siemenet on annettu. Loppu tulos 1. tapaus keskeytys ja toinen kesken meno. Jälkimmäinen tapaus harmittaasuuresti. Mutta life is life ja siitä huolimatta, että joskus elämä potkii vastaan. Niin jostain voipi löytyä ratkaisu.
Kesäisin terveisin Pekka.

Osittain ymmärrän sinua,
ja otan osaa, itsellänikin on monta syntymätöntä enkelivauvaa...
He ovat nyt jossain muualla, koska he eivät halunneet tulla tähän maailmaan, tälle äidille.
Olen miettinyt asiaa, välillä itkettää vieläkin, mutta olen luovuttanut.
Yksinäisyys on osa ihmisyyttä, se vain täytyy oppia hyväksymään. Elämäänsä ei voi rakentaa äidin tai ystävien varaan.
On kai sinulla mies, et kertonut, miten hän suhtautuu? Onko pakkomielteinen lapsenteko vain sinun oma projektisi?
Ihmisen psyykekin vaikuttaa asiaan aika paljon.....

Ystävä rakas, toivoin itse vauvaa vuosikausia. Mieheni sai raskaaksi ex-naisensa heti. Minulla ei ollut keskenmenoja,mutta kaipuu jäyti mieltäni. Kaikki kaverini saivat lapsia tuosta vain ja tekivät vielä abortteja. Mietin, että mitä pahaa olen tehnyt?. Olin seota, kun tuntui siltä, etten pääse eroon "vauva-ahdistuksestani". Onko nyt näin, että Sinut on tutkittu, ettet voi saada lapsia?
Oli asia miten oli, mutta tämän teet seuraavaksi; Sinun TÄYTYY nyt ottaa härkää sarvista kiinni ja tilata aika terapeutille. Et voi kantaa yksin noin suurta taakkaa. Sinä et ole hylkiö; et osaa itsekään käsitellä tunteitasi ja et selvästikään ole voinut puhua kenellekään. Ja miten niin vain keskenmenoja? Olet joutunut hautaamaan lapsesi monta kertaa. Eikö näin ole?
Kultaseni, keskity nyt hoitamaan itsesi ja pura ahdistuksesi pois. Olet ollut kauan masentunut, ihmettelen suuresti läheisiäsi. Mutta nyt nokka pystyyn ja näytät niille närhen munat.

Koita kestää.Kaikki ei mene aina niin kuin suunnitellaan. Äläkä välitä kaikest mitä tuol alapuolel kirjotellaan. Jaksamista :)

Pakko kertoa. Asuimme äitini kanssa kilometrin päässä toisistamme, ja äitini kävi kymmenen vuoden aikana 3 kertaa meillä kylässä. Pyynnöistä huolimatta. Sitten muutin 80 km päähän jossa kävi 1 kerran. Siinä on ne käynnit. Nyt hän on jo kuollut.

Minulla on kaksi lasta. Joita hän taas kohteli eri arvoisina. En ole ottanut kummastakaan asiasta herneitä nenään. Emme me paljon hänessä menettäneet.

Neuvo Sinulle. Kutsu itsesi kylään. Kyllä se niinkin käy. Kokeile, niin huomaat. Niin ne muutkin tekevät.

vanhemmat ihmiset, luulee et häiritsee jos soittavat usein tai haluavat tulla käymään, johtunee siitä, kun koko ajan hoetaan, on niin kiire työssä ym.
ja todellakin jos on ongelmia elämässä, vaikkapa eroki, niin silloin ei kuulu mitään, pelätään kun ei osata auttaa mitenkään, tyypillistä tämän maan kansalaisilla...

Hei surullinen1...tekstisi kosketti minua ja tuntuu todella pahalta. Minun mielestäni sinun pitäisi puhua ystävillesi näistä ajatuksista...taikka kirjoita, vaikka tämä teksti ja postita ystävillesi tai laita s.postilla. Heidän on hyvä tietää miten koet. Luulen että ystäväsi eivät tiedä mitä ajattelet ja ehkä ajattelevat ettet halua olla heidän kanssaan kun heillä on lapsia, että se tekee sulle liian kipeetä.

Jos lähetät tämän kirjoituksen ystävillesi ja ehkä äidillesikin...et häviä mitään. Jos koet että olet heidät muutenkin menettänyt niin mitä hävittävää sinulla on? Ei mitään.

Uskon että ystäväsi haluavat olla ystäviäsi edelleenkin, mutta luulevat tekevänsä ehkä sulle palveluksen hienotunteisuudesta etteivät loukkaisi suruasi siitä että sinulla ei ole lasta, että sinä olet menetänyt omasi

Joillekin nyt vaan ei tule lapsia. Ja jotkut ihmiset nyt vaan ovat onnettomampia elämäntilanteissaan kuin toiset. Se on elämää. Mutta päivä kerrallaan.

Voi Kulta pieni,osaan kuvitella surullisuutesi. Jos ystäväsi hylkää sinut tällaisen vuoksi, ne ei ole olleetkaan sun todellisia ystäviäsi. Sinua pitäisi tukea ja kannus-
taa eikä jättää huomiotta. Etsi uusia ulottuvuuksia, kokeile ja ala harrastaa jotain
uusia juttuja. Usein harrastukset poikii uusia tuttavuuksia.Toinen on vielä tärkeäm-
pi, etsi vertaistukiryhmä, siellä saa keskustella toisten saman ongelman kohdan-
neitten kanssa. Joka tapauksessa sinun on toimittava, muuten alkaa masennus josta on vaikea nousta yksin. Tulee ilon menetys, ei huvita mikään, menee ruokahalu, ja tuntuu ettei ole millään mitään väliä. Itse olen jo mummu, mutta hy-
ljätyksi tuleminen ei ole mullekkaan vieras asia. Toimi tyttö saat iloa vain nyt itse
toimimalla. Sinä olet tarpeellinen, koskapa olet syntynyt. On myös olemassa adobtio mahdollisuus? On monta lasta jotka olisi juuri sinun avustasi onnellisia. Hyvää kesää sulleMummu56

Nehän ne vasta toheloita on ,kun tekevät mukeloita tähä hölmööm maailmaan!
Ei saa mitenkään kasvatta,kurittaa eikå opettaa.Maksaa kylläsaa ,ainaski täysikäseks.ja siinä matkalla saa höskiinsä mennen tullen.Ole vaan onnellinen kun Sulla ei oo mukeloita! Saat elää just niinku tahot!

Sinulla on tyhmiä ihmisiä elämä täynnä, samoin itse kärsit masennuksesta ja näin tunnet asiat, sinulla on sellainen aika elämässä että menee huonost joka asian suhteen, mutta se aika menee ohi ! ja sinä tulet saamaan lapsia se on varmaa, kun vain jaksat kärsiä ja olla nyt sellaisella tiellä jossa ei niin mukavaa voikkaa olla, en vähättele sinun todellisia ajatuksia ja tuntemuksia, syyllisyyttä, mutta ckoita keksiä jotain tilalle kun ne ystävät jätä ne pois lähetä vain kortteja sillin kuin on tarvis, voi paremmin ja hallitset ajatusmaailmaasi paremmin kun pidä epämiellyttävät asiat poissa elämästäsi, sinun pitää nyt taistella että jaksat luoda omaa elämää itsellesi ei kenellekkään muulle tarvitse elää yhtään hetkeä joskus yksin on parempi jos siltä tuntuu !

Onko ne oikeesti enää ystäviä?

KUULES.

Kaikki eivät TAJUA aina että SINÄ tarvitset tukea. MUUT IHMISET eivät välttämättä TAJUA että SINÄ TARVITSET TUKEA jos et KERRO HEILLE.

Jos olet aina ollut se selviytyvä henkilö, joka on vahva, niin MITEN HEMMETISSÄ KUKAAN SITÄ TAJUAA että tällä kertaa et olekkaan vahva?

Oletko niin LAPSI ja keskenkasvuinen vielä, ettet osaa pyytää apua? Sinä menetät kaikki ystäväsi tuolla menolla.

Sulla on tuntemuksia jne jne jne...
Ne asiat mitkä on todellisia sulle, eivät ole muille todellisia.
Suosittelen elämään vähemmän oman päänsisällä ja olemaan analysoimasta tilanteita.

Ihmiset ovat oikeasti niin vitun tyhmiä huomaamaan, että jollain muulla on pahaolo? Sinäkin siinä vaan mietit itseäsi, mutta ootko huomannut tai kysellyt onko muilla kaikki ok?

Suosittelen vapaaehtoistyötä, jossa pääset auttamaan muita eikä tarvitse aina keskittyä itteensä =)

Pelkäävätkö kaverisi tunteita, joita olettavat tilanteen herättävän sinussa ja sitä kautta heissä? Tarkoitan, että jos he eivät kestä näitä ikäviä tunteitä, voisiko se olla syy käyttäytymiseen? Voisitko ottaa tilanteen puheeksi kavereiden kanssa ja kertoa, että kestät kyllä muiden lapset ja olet niistä iloinen eikä sinua ole syytä suojella, jos asia niin on? Ja että kaipaat heidän seuraansa omina pitkäaikaisina ystävinä ja omina persooninaan, riippumatta siitä onko heillä tai sinulla lapsia tai ei. He saattavat miettiä asioita tykönään ja olla hämennyksissään tilanteesta myös?

Pahoinvoiva ihminen on huomion likaviemäri eikä mikään määrä ymmärrystä riitä.

Aika silti parantaa.

Sanotaan, että ihmiselle kaikkein raskainta on kun oma lapsi kuolee. Ystäväsi eivät todennäköisesti oikein tiedä mitä sanoa ja kuinka olla, kun heillä on heidän mielestään ehkä kaikki. Vastaavanlainen kokemus kun äitini kuoli syöpään. Mennessäni työpaikalla taukotilaan kaikki muut lähtivät pois. Kukaan ei puhunut kanssani. Sitten yksi työkaveri sanoi, että on pahoillaan kun ei tiedä miten voisi auttaa minua. Siihen vastasin ettei tartte tehdä mitään, jos joskus jaksaa kuunnella minua ja puhuu kanssani.Kuolemasta puhuminen on vaikeaa ja kun toinen on sen kohdannut, se aiheuttaa toisissa ahdistusta ja ihmiset eivät tiedä miten olla. Kerjäämään sun ei tarvitse alkaa. Voisit kertoa kavereille, että sinulla on ko. asian kanssa ongelmia, mutta silti haluaisit iloita heidän lapsista. Et ole omimassa kenenkään vauvaa ja sinun kanssa voi puhua edelleen vauva-asioita. Voiko? Kutsu kaikki yhtäaikaa vaikka kahville jonnekin, kerro että olet yksinäinen ja haluat tavata heitä entiseen tapaan yms. Rohkeutta ja jaksamista!

ne eivät halua kääntää veistä haavassa puhumalla omista lapsistaan tai antamalla niiden pörrätä ympärilläsi ,. ja koska kaikilla tuoreilla äideillä on vastustamaton halu puhua lapsistaan niin tämän takia he eivät osaa olla luontevia kanssasi ja siksi pyrkivät välttelemään ,.
jos otat tämän puheeksi heidän kanssaan niin ehkä tilanne helpottuu.

Hei! Otan osaa ei ole helppo asiaa tulla torjuksi! Tee selväksi että olet myös olemmassa miksi sun pitäsi kärsiä vaikka menit vauvasi! Älä otaa yhteyttä äitisi eikä ystäväsi kun ne ovat niin tylsiä sua kohtaan, katsoo vähän aikaa anna aikaa kulua. On hyvää ajattella kukaa ovat todellisia ystäviä eikä vaan luullaa että minulla niitä on, kun tapahtuu tälläistä isoa asiaa sitten tietää kuka on oikesta ne oikeet ystävät, mutta jää silti ihan yksin siinä tilanteessa. Aina tarvitaan joku ihminen joka lohdutta meitä kun on vaikea.Toivon että sinulle tulee uusia hyviä oikeita ystäviä joka kannustaa sinua ja ole sinua varten. Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista!

Mitä tapahtuyi Jeesus nasaretilaiselle, joka oli paljon opetuslastensa kanssa, kun he innostuivat levittämään evankeliumia, jota ihmiset ymmärtämättömyyttään halveksivat omaksi vahingokseen?
Jeesus hyväksyi heidät seuraansa. Mutta, mutta? Kun Jeesus oli ristillä, kaikki opetuslapset, myöskin uskollinen Pietari hylkäsi hänet ja jopa kielsi kolme kertaa tuntevansa Jeesuksen, kun Pietarin luo tultiin ja sanottiin, että hänkin kuuiui niiden joukkoon, jotka häntä seurasivat, kuten raamattu selkeästi kertoo. Tapahtui mitä tahansa, mikä ei mene normaalin elämän mukaan, pidetään ihmisen omana syynä, joka on todella väärin esim. keskenmenon kohdannellekin. Surullista, että näin on valitettavasti käynyt. Ongelma ei ole hänessä, joka menettää. Ongelma on niillä, jotka hylkäävät! Mutta todellisia ystäviä on tässä maailmassa hyvin vähän, sillä he, jotka hylkäävät toisen, esim. Keskenmenon kokeneen ongelmiensa takia, osoittavat palvelevansa sitä, joka tullaan lopuksi tuhoamaan. Tämän hylkäämisen aiheuttajan nimi on *******. Hylkääjät seuraavat mieluimmin sitä joka tuhotaan ja tuhoutuvat mukanaan.

Jeesus sanoi omilleen ja sanoo myös hylätylle keskenmenonnkokeneelle: "Tulkaa minun tyköni, te ttyötä tekevät ja raskautetut, sillä minä annan teille levon." (En muista tarkkaa raamatunkohtaa.) Maailmassa Teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman." joh. 14:27.

Kaikkia koskee kuitenkin seuraava kohta, jos he kääntyvät ja uskovat sen sydämessään omalle kohdalleen. "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen, (Jeesukseen) uskoo hukkuisi vaan että hänelölä uskon tähden olisi iankaikkinen elämä."

Sinä mitään yksin ole, pikkulapsia suomessa jo ihan liikaa sitäpaitsi.

on niitä ihmisiä jotka ihmettelevät miksei meikäläisellä ole naista ja perhettä.
mitä helvettiä se niille kuuluu mitkä syyni ovat ja onko edes niitä. kannattaisi vaan keskittyä omiin asioihin eikä vaivata pientä päätä toisten asioilla.

Niin se vaan menee.Kun jotain kamalaa sattuu,ihmiset kaikkoavat ympäriltä.Minä olen erakko vasten tahtoani.Kukaan ei halua tulla käymään,ei halua 'vaivata' minua pyytämällä mukaan sukujuhliin tai muihin.Koska olen köyhä enkä voi mennä töihin,terveys mennyt.Jos haluan kuulla jonkun äänen,pitää itse soittaa.En tiedä miksi ihmiset pelkäävät tulla lähelle.Minä tiedän,että sinusta tuntuu pahalta ja jos voisin,halaisin sinua.


Raamatussa sanotaan,että "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut",sellaista on Taivaassa.Eli K.D. puhuu omiaan.Ei kukaan meistä ole arvollinen tietämään etukäteen,millaista siellä on.Lapsilla on vilkas mielikuvitus.Toki saat K.D. itse uskoa liirumlaarumiisi,ei se ole keltään pois.Mutta älä tunge mielipiteitäsi sinne mihin ne eivät kuulu.

Jumala parantaa Syövän.

Jumala parantaa Mielenterveyshäiriöt.

Jumala parantaa Tuberkuloosin.

Jumala parantaa Maksakirroosin.

Jeesuksen kautta kun uskot Rakkauden Uskoon, Ja kun Uskot Rakkauden Jumalaan, niin ehdollistut Uskon Jeesukselle, ja täten Jumala voi parantaa sinut, ja sinun läheisesi.

USKOT VAIN JUMALAAN, NIIN JUMALA PARANTAA JA ANTAA SINULLE ANTEEKSI!

Hanki parempaa seuraa.

Ei tuollaiset ihmiset ole oikeita ystäviä! Jos haluaisivat pitää sinuun yhteyttä ilman että joutuisit heidän lapsiaan katselemaan, niin kyllä kyselisivät muuten kuulumisia. Joistain ihmisistä vaan valitettavasti tulee erillaisia kun saavat lapsia, mikä on väärin. Yhtäkkiä lapsettomat kaverit eivät vaan enää kiinnosta. Juu, ymmärrän että erillainen elämäntilanne mutta eikö joskus voisi ottaa ihan yhteistä aikaa ja kysyä aidosti sen toisen kuulumisia? Unohtaen onko perheellinen vai ei..

Me ollaan yritetty yli vuosi lasta, tuloksetta. Nyt on lääkekuuri menossa, jolla yritetään saada minut tulemaan raskaaksi (tai ovulaatio kunnolliseksi) muttei ole mitään varmaa, että se tehoaa. Tämä vuosi ja aikaisemmat epäilyt siitä etten ehkä niin helposti raskaaksi tule aiheuttaa sen etten ikinä perheellisenä hylkisi lapsettomia ystäviä. Tosin vaikka olisin tullut helposti raskaaksi, en usko että välttelisin siltikään.. Empatiakyky ja syvällisyys on nykyään ihmisiltä hukassa kokonaan..

Täällä on miljoona kertaa neuvottu, että "ne ei ole todellisia ystäviä". Mitäs jos ihmiset nyt vaan on tollasia, kun toisella on vaikeeta?! Silloin, kun itsellä menee lujaa, ei silloin jaksa kuunnella kenenkään itkuja. Masentunut ihminen vaikuttaa ulos päin siltä, että "mene he*vettii, en jaksa sinua". Aika moni ottaa tuon alitajuisen viestin vastaan ajattelematta, mitä taustalla on. Menestyvillä, rikkailla ja hyväntuulisilla ihmisillä on aina seuraa ympärillä - olettekos huomanneet sen?

Ja ketjun aloittaja on luultavasti nuori ihminen, joka saa vielä monta lasta. Siinä elämän ruuhkavuosissa tuskin itsekään huomaat sitten, kun joku ystävistäsi on hieman alamaissa, kun jotakin kurjaa sattuu. Elämä on.

Olet oikeassa, kyllä nuorempana kaveripiiri reagoi kuvaamallasi tavalla. Vain todella harva saattaa kireällä äänellä:kysyä, noh, jokos sinä olet päässyt normaali arkeen?

Olen kokenut sekä keskenmenon että syntyneen vauvani kuoleman. Se karsii ihmiset likeltä kuin tarttuva tauti. Niin työssä kuin vapaillakin. Sitten on vielä niitä, jotka vertailevat kenen "kärsimys vasta suuri oli"

Syitä kohtaamisen ongelmiin on monia. Yksi suurimmista saattaa olla se, että ulkopuolisen on vain vaikea samaistua toisen kokemuksiin, lähestymistä "väärällä tavalla" pelätään, tunteitasi et saisi näyttää, ainakaan kahta kertaa. Tunnesteriiliys olisi toivottavinta. Mutta, jos heille itselleen saattuu jotain, SINÄ olet taatusti se, jonka tulee ymmärtää juuri heitä, joille k a i k k i tapatuu paljon suuremmin, tuskin edes saatat tajuta, sillä sinähän et edes kärsinyt.... Sinulle siunaantuu myötäeläjän osa, kuuntelijan osa, ja näkymttömän osa - sellainen, jota tarvittaessa käytetään, kivassa sinua ei tarvita. Opit kyllä senkin.
Lapsiperheet joiden luo sinua ei enää kutsuta, ovat typeriä ja heikoilla itsetunnoilla, he pelkäävät näyttää iloaan sinun likellä, toisaalta he luulevat menettävänsä jotain omastaan sinun likelläsi.

Jos kärsit osastasi, katkaise suhteet, jos pyrit ymmärtämään ystäviäsi, hyväksyt ihmisten väliset erilaisuudet ja kanssakäynnin lainalaisuudet.
Ystäviä (tai olisko ne tuttavia) tulee kyllä maailman turuilta riittämiin, sinä vain et ole entisesi kokemuksinesi. Oma valintasi on, jätätkö kaiken omaan arvoonsa vai jäätkö tuleen makaamaan. Toki vaatii vuosia kun kaikki unohtuu.

Jokainen menetys on oman näköisensä ja kokoisensa. Siltä osin jolta sinua lohkaistaan, vahvistut jonain päivänä, usko vain. Näkösi tarkkenee, ihosi tunto herkkenee, pimeässä kuuleminen pysyy ennallaan, mutta etiäiset saavuttavat sinut realistisella tasolla. Sitä kaikkea sanotaan kokemuksen kautta tulevaksi hiljaiseksi tiedoksi...

Eniten kolahduttaa nuo lauseesi: "Nyt minä en selviä" ja "En selviä yksin."
Hyvä että tiedostat tilasi. Ei sinun kerjuulle tarvitse lähteä, hae apua ovilta, joilla kuunnellaan ammattimaisesti tai varmalla lähimäisyydeellä. Anna palaa ja pura paineita, huuda surusi ulos.
Ole epäsosiaalinen luvalla tai luvatta, mutta ole, että riität edes itsellesi, etkä kuluta voimiasi pohjia myöten, muuten et saa astiaasi ikinä täyttymään . Pidä huolta itsestäsi olemalla itsekäs sillä keinoin, joilla uskot juuri sinun eheytyvän.
Sano ns. ystävillesi, ettet tahdo, ellet tahdo, kerro tarpeesi ja pettymyksesi. Mitä sinä sillä menetät, kasvat vain vahvemmaksi...Aloita äidistäsi. Kyllä äidit kestävät.

NAISENERGISIN terkuin ja voimahalauksin!

Luin edelliset vain pikaisesti silmäilemällä mutta herätti ajatuksia.

Jos kaipaa tukea ei välttämättä auta, vaikka itse olisi kuinka avoin. Vaikeita asioita ei myöskään välttämättä kannata levitellä liian monille. Vaikeissa asioissa kohtalotovereita löytyy kuitenkin usein helpommin ventovieraista kuin lähipiiristä (kokemukseni mukaan).

Vuorovaikutus on aina parempi vaihtoehto kuin täydellinen vetäytyminen. Totuus on silti, että aitoa tukea voi olla mahdoton saada juuri silloin kun sitä tarvitsisi, ja tilanne voi tuntua kohtuuttomalta.

Usein on niin, että vasta kun olet itse tukenut ja kannattanut jotakuta vuosia, saattaa olla mahdollista saada jotain takaisin, eikä sekään ole varmaa.

Nuorena sitä ei ehkä ole vielä ehtinyt löytää yhtään tosiystävää, vaikka olisi kuinka avoin luonne. Ihmiset useinkin kaikkoavat sen luota, jolla on vaikeuksia, samoin kuin sen luota, joka kantaa tavallista enemmän vastuuta erilaisista asioista. Vaatii kypsyyttä pysyä rinnalla, ja harvoilla sitä on.

Lapseton ei ole mikään hylkiö vaikka joidenkin mielestä ehkä on. Jos ihminen soveltuu vanhemmaksi, hän löytää kyllä lopulta keinot ilmentää näitä luonteenpiirteitään ja voi elää täysin antoisan elämän riippumatta siitä tuleeko omia lapsia - kunhan ei katkeroidu.

Hirviä olo varmaan sulla. Yks hirveimmistä tunteist on myös se ettei saa tuntea sitä että vois olla mahdollisuutta siihen että sais rakkaan saati sitte lapsen...

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että on erittäin paljon ihmisiä, joiden kapeaan maailmankuvaan ei kerta kaikkiaan mahdu ystävänä oleminen muuta kuin jossain tietyssä samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Jotkut ihan avoimesti kertovatkin näin ja pitävät sitä normaalina ja suositeltavana käytöksenä.

Ikävä kyllä tällaista ei voi aavistaa kuin ihmisiä kokeilemalla. Yleensähän ystävät kuitenkin löytyvät ensin jostain sillä hetkellä samasta elämänpiiristä. Ensin häviää ympäriltä niitä, joiden kanssa on käyty samaa koulua. Sitten häviää niitä, jotka löytävät seurustelukumppanin eivätkä enää suhteen vakiintumisen jälkeenkään suostu tapaamaan kuin tuttavapariskuntia. Seuraava jako sitten tulee juuri lapsensaantivaiheessa: kelkasta pudotetaan, jos ei ole kumppania jonka kanssa lapsen hankkisi, jos ei halua kumppaninsa kanssa lapsia tai jos ei niitä haluamisesta huolimatta saa.

Osa meistä omasta tahdostaan sinkuistakin sitten sortuu hakemaan seurustelukumppania, vaikka oikeasti kaipaisi vain ystäviä ympärilleen. Minulla on onneksi muutama hyvä ystävä, jotka ainakin yleensä kutsuvat edelleen luokseen, vaikkei minulla olekaan miestä ja lapsia. Tosin pari heistäkin on selvästi alkanut tajuta, että eihän tuo ole aikeissakaan vakiintua, mikä on luonut etäisyyttä välillemme. Ei auta, vaikka huomioin aina heidän lapsensakin ja pyrin olemaan kiva ja mukava "täti".

Tällä halusin sanoa aloittajalle vain sen, että ystäviesi katoamiseen on kaksikin syytä: ensinnäkin se, että kaikki eivät kestä toisen epäonnea, ja toiseksi se, että lapsiperheet liittoutuvat keskenään. Leuka pystyyn: jotkut näistä sinut nyt hylänneistä olisivat todennäköisesti tehneet saman jo aiemminkin, jos et vaikka olisi parisuhteeseen ryhtynytkään. Onnellinen on se ihminen, joka löytää edes yhden aidon ystävän elämänsä varrelta, suurin osa paljastuu pelkiksi kavereiksi elämän muutoksissa.

lapselliset ihmiset ovat yleensä todellakin lapselisia :)

Pahoittelut aloittajan keskenmenoista minultakin! :( On varmasti todella raskasta. Yhden henkilön tiedän saaneen avun toistuviin keskenmenoihin sinkin syömisestä - joskin olet varmaan jo kaikki kivet ja kannot kääntänyt ja tällainen kommentti vain ärsyttää. Mutta varmuuden vuoksi kerroin nyt kuitenkin. Ja jos adoptio olisi teille mahdollinen, niin kannattaa varmasti miettiä sitäkin vaihtoehtoa. Toivon, että teistä tulee vielä perhe

hei
vaimollani on lapsia ja useita keskenmenoja. Nämä eivät ole vaikuttaneet ystävyys suhteisiin mitenkään. Tämä on vain niin, että aina ei ole mahdollista saada lasta, joskus se vie pitemmänkin aikaa. Mutta keskenmeno on hyvin normaali asia. Siihen ei kovin paljon itse voi vaikuttaa. Alkuraskauden aikana ei alkoholia, tai mielellään ei koko raskauden aikana, ethä tahdo myrkyttää tulevaa tainta, syö terveellisesti, hoida itsäsi sopivalla liikunnalla, ei liian raskaalla.

Minä olen päättänyt selviytyä. En koe valtavaa pakkomieleistä vauvakuumetta, vaan enemmän sitä menetyksen tuomaa surua.
Tiedän, ettei kaikista ihmistä ole tukemaan tälläisissä asioissa. Mutta se tuska, mikä tulee siitä, että tuntee menettävänsä toisen ihmisen, on se mikä koskettaa. Tuntuu, ettei olisi varaa menettää ketään. Olen menettänyt jo tarpeeksi.
Minä en tiedä, mikä tänä päivänä on nuori ihminen, olen 30v, pidän itseäni aikuisena. Itse olen tukenut ihmisiä kaiken maailman murheissa ja suruissa, mutta en ymmärrä mitä teen väärin olemalla itse surullinen. Pääsääntöisesti näytän tunteeni vain kotona omalle miehelleni. Ystävien kanssa olen yrittänyt olla mahdollisimman normaali. Puhumme myös muistakin asioista kun keskenmenoistani, ja oikeastaan niistä ei edes puhuta. Olen saanut tukea niitä ystäviä, jotka ovat kestäneet mukanani omista menetyksistäni huolimatta. He itkivät, kun heille asiasta kerroin.
Vietin yhden viikonlopun sängyssä tekemättä mitään, itkin ja huusin. JA se helpotti. En ole ehjä ehkä vieläkään, mutta minä selviydyn.
Vaikka en omia lapsia koskaan saisikaan, tahdon että elämässäni on lapsia. Minusta ei erakkoa saa, ja hylkiökään en koe olevani. Äitikin kävi kylässä. Asiasta emme kyllä jutelleet, mutta ainakin hän kävi, tosin itse hänet pyysin. Ehkä tämäkin on alku.