Olen ihastunut erääseen jätkään, jonka kanssa olemme tutustuneet vähän aikaa sitten ja tulleet kavereiksi. Asumme kuitenkin eri paikkakunnilla ja kuukauden sisään olen käynyt monesti hänen paikkakunnallaan, mutta hänellä on ollut aina jokin este näkemiseen. (Yleensä syynä työt tai kipeänä oleminen) Olen saanut luotettavalta lähteeltä tietää, että esteet ovat olleet oikeita eikä keksittyjä.
Kuitenkaan emme ole siis nähneet pitkään aikaan, mutta joka kerta kun emme olekaan nähneet, niin hän laitaa minulle viestiä ja kyselee kuulumisia. Emme ole ennen paljon viestitelleen, paitsi nyt kun pientä kemiaa on ollut havaittavissa.
Onko hän siis kiinnostunut vai ei???? Sillä tuntuu, että hän välttelee minua, mutta laittelee silti viestiä ja on kiinnostunut tekemisistäni.
Mies kiinnostunut vai ei?
3
545
Vastaukset
- tai jotain
Ei se ole kiinnostunut kun ei halua edes tavata. Jos koko ajan on joku syy ettei voi tavata niin ei tule tutustumisestakaan mitään.
- Santtu94
Puheistas uskallan arvata teidän olevan vielä aika nuoria, korkeintaan ehkä 20v , tai jotain sinne päin. Oon itse 18, ja voin toisena nuorena jätkänä sanoa, että tuskin itse pitäisin noin tiiviisti yhteyttä kehenkään tyttöön, joka asuu vielä toisella paikkakunnalla, ellen olisi ainakin jollain tasolla kiinnostunut. Jos siis hänkin ottaa sinuun jatkuvasti yhteyttä muulloinkin kuin treffien peruuntuessa, eikä viestittele vain pahoitellakseen viime hetken ohareita, ja vastatakseen sun lähettämiin viesteihin. Jos haluat vinkin miten testata sen kiinnostumisen tasoa, niin mä neuvoisin olemaan aluks vastaamatta, kun tää jätkä seuraavan kerran soittaa tai viestittelee sulle kyselläkseen kuulumisia. Sen jälkeen voit kattoa, yrittääkö se ottaa uudestaan yhteyttä. Ja jos yrittää, niin miten, miten pian, ja miten useaan kertaan. Kun lopulta vastaat tai viestität takaspäin, nii keksi vaan joku valkonen valhe, mikset pystyny vastaamaan heti. Esim. olit vaikka uimassa, ja kännykkä jäi muka kotiin, tai lähit aamulla jonnekin niin kiireessä, että kone jäi päälle ja face auki.
Onko sulla millanen käsitys tän jätkän luonteesta? Musta kuulostaa vähän siltä, että se on vähän samantyylinen kaveri kuin mä itse: nuori, vähän ujo, ja ehkä vielä aika kokematon. Pitää ehkä susta paljonkin, mutta pelkää sun odottavan siltä enemmän, kuin mihin sillä itellään riittää kantti (puhun kokemuksesta). Sen takii haluu pitää suhun yhteyttä, mutta välttelee silti kasvokkain kohtaamista, ehkä jopa järkkäämällä muuta menoa itelleen, kun ei tiedä, uskaltaako treffeille. Jos uskot, että teillä on pientä kemiaa, niin neuvoisin ehdottamaan tapaamista aluks ihan vaan kavereina, ja mielellään vielä sen paikkakunnalla. Kerro myös etukäteen, mitä haluaisit mieluiten hänen kanssaan tehdä; mennä leffaan, puistoon, kahville vai uimaan jne. Ja jos saatte treffit sovittua, niin en suosittele, ottamaan niitä joka keskustelun puheenaiheeks, tai hehkuttamaan etukäteen, kuinka innoissas oot jne. Ujo kaveri voi ehkä vähän alkaa hermoilla sellasesta.
Tällee toimimalla sen paineet saattaa hiukan vähentyä, kun ei tarvitse niin paljoa jännittää, että mitä sä siltä odotat, eikä miettiä, että millaset treffit on ylipäätään luvassa. Onnee matkaan! ; )
P.S. korjaa ihmeessä, jos mä oon päätelly jotain ihan metsään - niin totta..
Ei ole kiinnostunut sinusta.
Hän toimisi toisella tavalla jos olisi.
Hänellä on varmasti säätöä siellä missä asuu, haluaa vain pitää sinut varalta jos jotakin hämminkiä tapahtuu nykyisessä suhteessa.
Olet aika raukka jos jäät roikkumaan ja odottamaan.
Etsi oma ja oikea läheltäsi ja panosta siihen. Turhanpäiväiset unelmat vain kuluttavat energiaasi öin ja päivin.
Toivottavasti löydät kumppanin joka osaa arvostaa sinua ja yhteistä läheisyyttänne.
Onnea matkaan !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668