Olen ollut suhteessa reilun 2 vuotta nykyisen avovaimoni kanssa ja alusta asti minulla on ollut tunne siitä, että jotain salaista voisi olla naisellani menossa silloin tällöin. En osaa selittää mistä tämä tunne tulee ja olen välillä miettinyt sitäkin vaihtoehtoa että olen vain hieman vainoharhainen. Mitään selviä merkkejä en ole nähnyt että vaimokkeella jotain peliä olisi, vain se tunne joka välillä saa mielikuvituksen lentämään.
Mietin vaan, että miten tämän vaiston kanssa pitäisi elää? Voiko se valehdella ja kaikki olla päässäni vai onko ihminen alitajunnassaan fiksumpi ja vaisto johtaa totuuteen?
Vaisto ja mistä se tunne tulee
14
621
Vastaukset
- gftyjfgvhn
Joopa joo... Meitä on moneen junaan. Tuttavapiirissäni on nainen, jonka mies on satavarmasti pettänyt tätä monet vuodet. Naiselle on suoraan kerrottukin tästä kaikkine yksityiskohtineen - mutta nainen sanoo, ettei usko. Että hän tuntee, ettei juoruissa ole perää. No, mitäpä me muut voimme kuin olla kuin ei oltaisikaan.
Eli vaisto voi valehdella sinullakin - aivan kuin tällä naisella toiseen suuntaan.
Älä pilaa parisuhdettasi turhilla epäillyksillä! - Jjgjhvjhv
On naisia, jotka ei halua tietää, myöskin jos vaimoni kävisi vieraissa, en haluaisi sitä tietää.
- en osaa muuta sanoa
Riippuu tilanteesta: joillakin se voi olla vain luuloa ja kummuta omasta epävarmuudesta. Jos tuntee puolison hyvin, niin herkästi vasitoaa tosien mielenliikeet, syyllisyyden. Jos ihminen on epärehellinen ja syyllinen niin kyllä se tuttu vaistoaa?
- vaiston varassa
Kyllä omaan vaistoon kannattaa luottaa, olen se ainakin itselläni sen hyväksi havainnut, ja pitänyt myös aina paikkansa jos jostain olen jotakin arvuutellut. Toiset ovat herkempiä vaistoomaan tilanteita kuin toiset.
- -so'n hyvästi!
Entisen parisuhteeni pilasi juuri tuollainen "herkkävaistoinen". Mies kehitteli mitä kummallisimpia pettämisteorioita, milloin "vaisto sanoi", ettei työkaveri ole pelkkä työkaveri ja sitten sama "vaisto" sanoi, että flirttailen täysillä hänen omalle veljelleen. Täysin tuulesta temmattua. Ei sitä "vaistoilua" määrättömästi jaksanut.
- vaiston varassa
-so'n hyvästi! kirjoitti:
Entisen parisuhteeni pilasi juuri tuollainen "herkkävaistoinen". Mies kehitteli mitä kummallisimpia pettämisteorioita, milloin "vaisto sanoi", ettei työkaveri ole pelkkä työkaveri ja sitten sama "vaisto" sanoi, että flirttailen täysillä hänen omalle veljelleen. Täysin tuulesta temmattua. Ei sitä "vaistoilua" määrättömästi jaksanut.
Toi ei nyt ihan normi vaistoomista,,vähä sairasta sanoisinko.
- +675ÿt
vaiston varassa kirjoitti:
Toi ei nyt ihan normi vaistoomista,,vähä sairasta sanoisinko.
No onkos sulla itselläs jotain todellisuuspohjaa tohon vaistoamisees? Et ainakaan aloituksessasi mitään sellaista sanonut?
- ..
Oli itselleni hyväksi,kun luotin omaan vaistooni. huomasin miehessä heti erikoisia piirteitä,kun häntä alkoi syyllisyys painamaan. lopulta itse kertoi,kun häntä monta kertaa tenttasin,että mistä on kyse.
- vaiston varassa
+675ÿt kirjoitti:
No onkos sulla itselläs jotain todellisuuspohjaa tohon vaistoamisees? Et ainakaan aloituksessasi mitään sellaista sanonut?
sinulle 675yt
No ajoin eräänä päivänä kotiin töistä ja päätinkin ajaa toista kautta, tuli vaan sellainen tunne, onneksi niin tein!
Tutulla tiellä oli satttunut juuri kolari iso sellainen, olisin ollut siinä ensinmäisenä paikalla. - Soon soon
-so'n hyvästi! kirjoitti:
Entisen parisuhteeni pilasi juuri tuollainen "herkkävaistoinen". Mies kehitteli mitä kummallisimpia pettämisteorioita, milloin "vaisto sanoi", ettei työkaveri ole pelkkä työkaveri ja sitten sama "vaisto" sanoi, että flirttailen täysillä hänen omalle veljelleen. Täysin tuulesta temmattua. Ei sitä "vaistoilua" määrättömästi jaksanut.
Oikaisitko hänen harhaluulonsa ja epävarmuutensa? Valoitko uskoa? Olisiko sittenkin kannattanut eikä vain kylmästi hyvästellä? Jos tuo oli hänen ainoa "virheensä" että rakasti sinua niin paljon että pelkäsi menettävänsä, niin oliko se niin kamalaa?
- luotin vaistoon..
Itse en kymmeneen vuoteen epillyt mitään miehen suhteen. Pikkuisen mustasukkainenkin olen ja joskus saatoin kysyä, kuka joku nainen on jne. Mutta ei siitä sen enempää.
Viime talvena vaistosin miehessä monenmoista muutosta, alkuun laitoin väsymyksen ja stressin syyksi. Niitäkin oli ihan riittämiin.
Maailman pienimästä jutusta lähti epäilys ja kyllä se vaisto ohjasi, vaikka mies kuinka yritti valehdella kaikesta. Vaiston varassa selvittelin asioita par viikkoa ja sain selville, että miehelläni oli ollut reilu puolen vuoden suhde.
Tavallaan uskon, ettei muuta enää voi paljastua. Nyt vaan epäluottamus ohjaa varmaan vaistoa väärään, kun kaikenmoista muutakin pääsäni kehittelen.
Sanoisin, että kannattaa luottaa vaistoon.- maailma on musta
Miksiköhän toisilla naisilla tämä vaisto tomii ja toisilla ei?
Itse olin ollut viikon työreissulla poissa kotoa ja kun ajoin talomme pihaan, näin korkokengän jäljen talon edustan sorassa. Tiesin heti, että täällä on ollut vieras nainen. Ei siis miehen sisko, eikä kavereiden vaimoja.
Makuuhuoneessa oli mun puoli petattu ihan erilailla kuin lähtiessäni. Ja mieshän tunnusti heti kun kysyin...oli niin reppana, ettei edes osannut niin nopeesti keksiä valheita.
Ja nyt tiedän miehen, joka vie kotiinsa naisen joka kerta kun vaimo ja lapset ovat yötä poissa. Kuulemma saunovat ja rakastelevat aviovuoteessa. Missä on tämän vaimon vaistot??? Ja tätä on jatkunut jo vuosia.
- ettässillai
mä tiedän naimisissa olevan naisen joka meni miehen kotiin aina kun lapset ja miehen vaimo oli poissa.
jopa tämä mies raastoi tämän naisen omaan aviovuoteeseensa kun oma vaimo oli synnytyssairaalassa.
tällä pettäjä naisella ei ollut yhtään huono-omatunto.
musta oli kamalaa. voin suorastaan pahoin.
he jäivät kiinni loppujen lopuksi.
pettäjä miehen vaimo sai selville, kertoi pettäjä naisen miehelle, jätti oman miehensä, kun vauva oli 1 kk.
pettäjä nainen on edelleen naimisissa miehensä kanssa.
ihan sairasta. tästä syystä ja monesta muusta, mä olen mustasukkainen omastani. ei ehkä olisi syytä, mutta... - pipipää74
Naisenvaisto vai harhaluuloa.
Mä veikkaan, että mun vaisto on enemmänkin harhaluuloa.
Mulla on ihana mies, mutta kun kaikenlaista entisessä elämässä käynyt ja sukurasitteenakin mustasukkaisuutta, niin veikkaan että harhaluuloa.
Oikein välillä toivoisin että se jäisi kiinni. Ihan pimeetä, tiedostan tämän.
Mieheni on sanonut että häntä uskollisempaa et löydä.
Meitä/heitä yhden naisen miehiä on harvassa.
Kun itse olen pipipää, niin minkäs teet.
Oishan se mahtavaa, kun pystyisi heittäytymään ja olla ajattelematta.
Mutta kun, ajatukset lähtee lentämään, vilkasmielikuvitus, niin siinä on sekavuustilalle yrtit valmiina. Alkaa kehittämään kaikenlaista.
Silloin, kun ei olla yhdessä niin luulen tietäväni että tekstailee jollekin toiselle tai pitää yhteyttä.
Ollaan tavattu netissä. Koska siellä törmäsin kaikenlaiseen peliin, niin siitä syystä ehkä kuvittelen, että miehenikin harrastaa pelejä.
Pimeetä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652