Tapasin ihanan miehen vuoden alussa. Mies on kaverini pikkuveli ja olemme hänen kanssa saman ikäisiä eli 22-vuotiaita. Meillä oli alkuvuodesta kännisäätöä eli aina kun satuimme samaan aikaa iltaa viettämään olimme yhdessä sen illan ja olemme olleet pari kertaa sängyssä samaisina iltoina. Aloin kuitenkin seurustelemaan hänen kaverinsa kanssa. Ihastukseni ei aluksi tiennyt, että olen hänen kaverinsa kanssa yhdessä joten vielä yritti minua ja kertoi tykkäävänsä minusta ym. Kuitenkin kun kerroin olevani yhdessä hänen kaverinsa kanssa hän lopetti yrittämisen ja olimme samassa porukassa juomassa ihan kaveri pohjalta. Hänen kaverinsa kanssa ei kuitenkaan suhde onnistunut ja erosimme pari kuukautta sitten. Olen tämän jälkeen nähnyt samassa porukassa ihastustani ja toissa viikonloppuna vietimme taas iltaa yhdessä. Mies sanoi minulla olevan vielä mahdollisuuksia häneen vaikka häntä harmittaakin, että minulla ja hänen kaverillaan ei suhde onnistunut. Illan aikana suutelimme vaikka mies oli selvinpäin ja hän tuli luokseni yöksi, mutta ei yrittänyt mitään muuta vaan nukkui vieressäni.
Miehestä ei kuitenkaan ole sen jälkeen kuulunut mitään. En ole varma onko hänellä enää minun numeroa, koska minulla ei ainakaan ole enää hänen. Puhuin erään naispuolisen kaverini kanssa ihastuksestani ja hän sanoi, että mies näyttää siltä, että olisi vielä kiinnostunut. Ihastukseni yritti kaveriani kerran kännissä, kun minä seurustelin hänen kaverinsa kanssa. Kaverini oli kuitenkin sanonut miehelle, että minä olen vielä miehestä kiinnostunut ja mies oli tämän jälkeen lopettanut yrittämisen eikä enää sen jälkeen yrittänyt kaveriani.
Todennäköisesti tulemme vielä tapaamaan miehen kanssa samassa porukassa, mutta en tiedä kannattaako minun enää yrittää miestä vai unohtaa koko mies.. :/
Pitäisikö unohtaa koko mies? Vai onko vielä mahdollisuuksia?
6
668
Vastaukset
- olet käytetty
Jos olisin se ihastus niin unohtaisin sut kun olet sen kaverin kanssa jo pannut. Eihän sitä kuulu säätää jokaisen kanssa joka sanoo tykkäävänsä. sil miehel meni maku susta sen takia.
- Kaloja meressä jne
Kyllähän se melko nöyryyttävää on jos olet johonkin ihastunut, mutta se paneekin kaverisi kanssa. Vaikka se ihastus säilyisikin, niin aina tulee mieleen, että se on kaverin kanssa ollut.
Ehkä teille molemmille olisi parempi vaan lopettaa kaveripiirin läpikäynti ja etsiä kumppanit ihan muualta? - sanoo ..
Uskomatonta säätöä.
Yritäppä olla selvinpäin niin tiedät ainakin mitä teet.
Kyllä miehet arvostaa naisessa raittiutta. Känniääliöt pääsevä kenentahansa
sänkyyn. Niitä on turha vatvoa seuraavana päivänä. Kumpi on kumpi ja kumpi on kampi. Lapsellista touhua aikuisilta ihmisiltä.
Samaa mieltä edellisen kanssa, etsi kumppanisi muualta ja lopeta lisäksi se kännissä säätäminen ! muistat aamulla mitä olet tehnyt ja kenen kanssa.
Nyt olet varmasti naurun aihe kaveripiirissäsi, että olet säätänyt jokaisen kanssa.
Ja ainahan niitä juttuja väritellään.
Tsemppiä sellaiseen elämään josta jää hyvä mieli pitkäksikin aikaa ! - ap.
Niin vähän aattelinkin, että ei tuohon mieheen ole enää mahollisuuksia ton kahen vaiheilla säätämisen jälkeen.. :s Toisaalta mies on itsekin sellainen, että säätää vähän kaikkien kanssa kännissä ja luultavammin selvinki päin tai niin olen ainakin kuullut...
- jovain
Mutta tiijätkö, jos te molemmat kerta tykkäätte toisistanne, niin menkää vaikka ihan aidosti ja oikeasti käymään piknikillä tai kahvilla tai jotain muuta vastaavaa parin tunnin kivaa yhdessä oloa, niin näätte onko teistä selvinpäin mihinkään yhdessä.
- Hyvähyväjee
Erittäin hyvä idea. Pelkkä kännisählääminen ei paljoa kerro siitä, voisiko suhteesta tulla jotain. Eivätkö ihmiset enää käy normaaleilla treffeillä? Aina vaan tuoppi kouraan se sekoilemaan, jälkeenpäin sitten morkkistellaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668