Pornon katselu on mielestäni yksityisasia ellei tietysti toisin haluta. Masturboidessani ilma pornoakin omat ajatukseni kuuluvat vain ja ainoastaan minulle. Saan fantasioida mistä haluan eikä kenelläkään ole valtaa vaikuttaa tähän.
Olin suhteessa naisen kanssa, joka kertoi myös katsovansa joskus pornoa. Miksi tämä olisi loukannut minua, kun yhtälailla hänkin saa masturboidessaan ja seksiä harrastaessaan miettiä ihan mitä haluaa? Hänhän saattoi miettiä vaikka Brad pittiä tyydyttäessään itseään, mutta tätä ei tietenkään tarvitse kertoa. Pornoa katsellessa ei vaan tarvitse pahemmin mielikuvitusta käyttää. Se on joillekin helpompi tapa kiihottua ja kokea enemmän nautintoa.
Mietin, että loukkaantuisivatko jotkut naiset myös esim. animepornon katselusta? Siinähän on pelkkiä piirroshahmoja, mutta yhtälailla siitä pystyy kiihottumaan.
Jos taas seksielämänne ei ole tyydyttävää toisen liiallisen masturboinnin takia, ei syypää ole porno vaan nimenomaan liiallinen masturbointi. Porno on vain apukeino. Ja niinkuin sanoin jokainen pystyy ajatuksissaan kiihottumaan mitä merkillisimmistä asioista ilman pornoakin. Eli pitäisikö teidän naisten loukkaantua siitä, että miehillä on kyky kiihottua myös muistakin kuin teistä? Se ei todennäköisesti sulje pois rakkautta vain ja ainoastaan teitä kohtaan.
Pornon katselusta
48
4506
Vastaukset
- --oho--
Kuulostaa hassulta tuo "yksityisasia". Pornohan on viihdeteollisuutta, bisnestä. Pornon käyttäjä on kuluttaja. Tietyllä lailla kuluttaminen on yksityistä mutta kuitenkin erittäin yleistä, kysyntä muokkaa tarjontaa ja tarjonta kysyntää. Kyse on yhteiskunnallisesta ilmiöstä eikä mistään sellaisesta yksityisasiasta kuin esimerkiksi peräpukamat tai salainen ihastuminen.
- tämä aihe taas
heh itse olet hassu. Puhuit itsesi pussiin. Voit aloittaa tuosta uuden keskustelun, jos haluat. Vastaan sinne kyllä.
- --oho--
tämä aihe taas kirjoitti:
heh itse olet hassu. Puhuit itsesi pussiin. Voit aloittaa tuosta uuden keskustelun, jos haluat. Vastaan sinne kyllä.
En tietenkään puhunut pussiin itseäni :) Sinulta taisi jäädä perustelut matkasta :) Turha samasta aiheesta monta avausta tehdä, hyvä tapa on kommentoida ketjuun jos on jotain sanottavaa - ja mieluiten aiheesta, eikä siitä onko joku kommentoija hassu tai pitäisikö aloittaa uusi ketju.
- tämä aihe taas
--oho-- kirjoitti:

Selvä...puhuin toiminnasta eli pornon katselusta. En siis käsitteestä porno. Oliko tuosta mitään apua?
- --oho--
tämä aihe taas kirjoitti:
Selvä...puhuin toiminnasta eli pornon katselusta. En siis käsitteestä porno. Oliko tuosta mitään apua?
Pornon katselu on yhteiskunnallinen ilmiö, ja se miten porno (joka vaikuttaa nimenomaan siten, että sitä katsotaan) on vaikuttanut tavallisten ihmisten harrastamaan seksiin tai naisten häpykarvojen trimmaukseen tai populaarikulttuurin, esim. musiikkivideoiden ja mainoten kuvastoon ei ole vailla merkitystä. Sitä kautta voi myös ymmärtää, miksi jotkut pornosta loukkaantuvat, sitä inhoavat tai sen kuluttajia halveksivat.
Aloitit itse: "Pornon katselu on mielestäni yksityisasia - ". Minusta on hassua, jos pornon kuluttaja ei tiedosta ollenkaan, mihin mielikuvateollisuuteen osallistuu. Katsomishetki voi tuntua hyvin yksityiseltä, mutta kyseessä on kuitenkin tuotteen kuluttaminen. Joku on sen tuotteen suunnitellut ja valmistanut sinulle yksityiseen hetkeesi.
Pornon teollisen ja yhteiskunnallisen luonteen tiedostaminen on mielenkiintoista ja auttaa suhteuttamaan myös omia fantasioita ja odotuksia todellisuuteen ja toteutukseen. Ettei jää pää vetävän käteen joku päivä ;P --oho-- kirjoitti:
Pornon katselu on yhteiskunnallinen ilmiö, ja se miten porno (joka vaikuttaa nimenomaan siten, että sitä katsotaan) on vaikuttanut tavallisten ihmisten harrastamaan seksiin tai naisten häpykarvojen trimmaukseen tai populaarikulttuurin, esim. musiikkivideoiden ja mainoten kuvastoon ei ole vailla merkitystä. Sitä kautta voi myös ymmärtää, miksi jotkut pornosta loukkaantuvat, sitä inhoavat tai sen kuluttajia halveksivat.
Aloitit itse: "Pornon katselu on mielestäni yksityisasia - ". Minusta on hassua, jos pornon kuluttaja ei tiedosta ollenkaan, mihin mielikuvateollisuuteen osallistuu. Katsomishetki voi tuntua hyvin yksityiseltä, mutta kyseessä on kuitenkin tuotteen kuluttaminen. Joku on sen tuotteen suunnitellut ja valmistanut sinulle yksityiseen hetkeesi.
Pornon teollisen ja yhteiskunnallisen luonteen tiedostaminen on mielenkiintoista ja auttaa suhteuttamaan myös omia fantasioita ja odotuksia todellisuuteen ja toteutukseen. Ettei jää pää vetävän käteen joku päivä ;PMinusta te kaksi keskustelette nyt eri asiasta. Pornon katselu on valinta, joka saattaa vaikuttaa seksuaalisiin mieltymyksiin ja kulttuurin muutokseen, mutta oman ymmärrykseni mukaan aloittaja tarkoitti sitä, ettei kukaan ole tilivelvollinen kumppanilleen katsomisistaan.
Itse en edes haluaisi tietää katsooko kumppanini pornoa.- --oho--
simasuuneiti kirjoitti:
Minusta te kaksi keskustelette nyt eri asiasta. Pornon katselu on valinta, joka saattaa vaikuttaa seksuaalisiin mieltymyksiin ja kulttuurin muutokseen, mutta oman ymmärrykseni mukaan aloittaja tarkoitti sitä, ettei kukaan ole tilivelvollinen kumppanilleen katsomisistaan.
Itse en edes haluaisi tietää katsooko kumppanini pornoa.No ei oikeastaan keskustella eri asiasta, kun aloittaja miettii, loukkaantuisiko nainen yhtä lailla animepornon katselemisesta. Pelkkä kysymys paljastaa, että animeporno ei olekaan tässä mielessä "pornoa" kuin hän tarkoittaa - ja että hänellä on alitajuinen käsitys siitä, mistä pornossa loukkaannutaan.
Mitä porno sitten on...ja miksi se toisia loukkaa - en usko että asiassa päästään eteenpäin ilman laajempaa näkökulmaa. Voi toki jankuttaa joka ketjuun, että se on "vain apukeino", mutta kun pornoteollisuutta miettii, niin onhan porno vähän muutakin. - tämä aihe taas
simasuuneiti kirjoitti:
Minusta te kaksi keskustelette nyt eri asiasta. Pornon katselu on valinta, joka saattaa vaikuttaa seksuaalisiin mieltymyksiin ja kulttuurin muutokseen, mutta oman ymmärrykseni mukaan aloittaja tarkoitti sitä, ettei kukaan ole tilivelvollinen kumppanilleen katsomisistaan.
Itse en edes haluaisi tietää katsooko kumppanini pornoa.Kiitos tätä juuri tarkoitin.
--oho--, elokuvat ovat elokuvia ja todellisuus todellisuutta. Itse koitan pikemminkin hakea pornosta samaa kuin tosielämästä enkä toisinpäin. Toisiin yhteyskunta vaikuttaa enemmän kuin toisiin. - --oho--
tämä aihe taas kirjoitti:
Kiitos tätä juuri tarkoitin.
--oho--, elokuvat ovat elokuvia ja todellisuus todellisuutta. Itse koitan pikemminkin hakea pornosta samaa kuin tosielämästä enkä toisinpäin. Toisiin yhteyskunta vaikuttaa enemmän kuin toisiin.Avauksesi on pornonkatselun puolustuspuhe ja siten ikään kuin vastine näkymättömään syytökseen. Miksi aiheetonta syytöstä pitäisi edes kommentoida - vai onko tässä ongelma joka ei olekaan pelkästää yksityisasia?
- tämä aihe taas
--oho-- kirjoitti:
Avauksesi on pornonkatselun puolustuspuhe ja siten ikään kuin vastine näkymättömään syytökseen. Miksi aiheetonta syytöstä pitäisi edes kommentoida - vai onko tässä ongelma joka ei olekaan pelkästää yksityisasia?
Monet naiset eivät näytä hyväksyvän pornon katselua täällä suomi24:ssa. Yllättävän moni näyttää pitävän sitä jopa sairaana. Elokuvat ovat elokuvia. Yhtälailla joku voisi pitää tietyn elokuva-genren katsomista tuomittavana. Mies voi aloittaa esim. treenamaan lihaksiaan koskaa haluaa olla kuten elokuvan pääsankari. Toisiin ei välttämättä ole tällaista vaikutusta. Ja toinen saattaa tietysti saada ajatuksia tosielämään pornoleffoista. Ota kuitenkin huomioon ettei yhteiskunta vaikuta kaikkiin samalla lailla.

ja tosiaan täältä olen lukenut näitä, että mies on "jäänyt kiinni pornon katsomisesta". Ei ole sattunut itselle, mutta sinänsä outoa, että jotkut eivät pidä sitä hyväksyttävänä. Noh...itsetyydytyskin oli aikoinaan syntiä, mutta nykyään on onneksi toisin.

Mutta heillähän on täysi oikeus olla tuota mieltä. Siksi juuri oudoksuin tuota ajatusta, että pornonkatselu olisi täysin yksityisasia (parisuhteessa).
Suhteessa ei tarvitse ottaa pornoa puheeksi ollenkaan, jos kummallekaan asia ei ole kynnyskysymys. Yhtä lailla jos porno aiheuttaa ahdistusta ja tuntuu toisesta pahalta, se pitää ottaa puheeksi ja jos ei toiveet ja periaatteet osu yksiin, parasta syytä etsiä joku muu kumppaniksi, jonka kanssa näistä asioista ei tule ongelmaa parisuhteessa.
Pornon katselu on siis yksityisasia parisuhteessa vain jos kummatkin niin tahtovat. Ei automaattisesti. Mutta globaalilla tasolla vain länsimainen hemmoteltu kuluttaja voi ajatella, että nää on puhtaasti yksityisiä kulutusvalintoja. Köyhä valmistaa, rikas kuluttaa. - --oho--
tämä aihe taas kirjoitti:
ja tosiaan täältä olen lukenut näitä, että mies on "jäänyt kiinni pornon katsomisesta". Ei ole sattunut itselle, mutta sinänsä outoa, että jotkut eivät pidä sitä hyväksyttävänä. Noh...itsetyydytyskin oli aikoinaan syntiä, mutta nykyään on onneksi toisin.
Kukaan ei voi omistaa toisen mieltä tai ruumista. Siksi fantasiat ja itsetyydytys on aina sallittuja, suhteessakin. Porno taas on tuote, ei sinun oman pääsi fantasiaa. Yhtä lailla voisit väittää, että et petä kumppaniasi ostamalla seksiä, koska et osta ihmistä vaan palvelutuotteen, olet siis kuluttaja eikä laki kiellä seksin ostamista tai myymistä, joten sen täytyy olla ok.
Kyse on siitä, että jokaisessa parisuhteessa sovitaan (ainakin kannattaisi sopia) mikä on sopivaa ja mikä ei juuri siinä suhteessa. - mällitälli
--oho-- kirjoitti:
Kukaan ei voi omistaa toisen mieltä tai ruumista. Siksi fantasiat ja itsetyydytys on aina sallittuja, suhteessakin. Porno taas on tuote, ei sinun oman pääsi fantasiaa. Yhtä lailla voisit väittää, että et petä kumppaniasi ostamalla seksiä, koska et osta ihmistä vaan palvelutuotteen, olet siis kuluttaja eikä laki kiellä seksin ostamista tai myymistä, joten sen täytyy olla ok.
Kyse on siitä, että jokaisessa parisuhteessa sovitaan (ainakin kannattaisi sopia) mikä on sopivaa ja mikä ei juuri siinä suhteessa."Kukaan ei voi omistaa toisen mieltä tai ruumista. Siksi fantasiat ja itsetyydytys on aina sallittuja, suhteessakin. Porno taas on tuote, ei sinun oman pääsi fantasiaa. Yhtä lailla voisit väittää, että et petä kumppaniasi ostamalla seksiä, koska et osta ihmistä vaan palvelutuotteen, olet siis kuluttaja eikä laki kiellä seksin ostamista tai myymistä, joten sen täytyy olla ok."
Aika jännää, että sinä ensin lähdet määrittelemään itsetyydytyksen aina sallituksi ja lopussa kuitenkin sanot että jokaisessa parisuhteessa sovitaan yhdessä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Fantasiat ja mielikuvitus on toki asioita, joista ei voi, eikä kannata lähteä mitään sopimaan, mutta kai nyt itsetyydys on sellainen asia, jolla on väistämättä jonkunlainen vaikutus parisuhteeseen (joko positiivinen tai negatiivinen) ja siksi ei olisi lainkaan huono juttu siitäkin keskustella.
Kummanko muuten sinä kokisit pahemmaksi asiaksi: sen että kumppanisi tyydyttää itseään katselemalla exänsä kuvaa (alastonta tai vähemmän alastonta), vai että hän tyydyttää itsensä paheellisella ylikansallisella bisnespornolla ladatessaan mällit jonkun tuikituntemattoman pornomallin silikonirinnoille (eli siis läppärinsä näyttikselle). Se exän kuvat nyt ei ainakaan ole mikään kulutustuote, sikäli kun se on omasta albumista kotoisin. - huuhaata koko touhu
mällitälli kirjoitti:
"Kukaan ei voi omistaa toisen mieltä tai ruumista. Siksi fantasiat ja itsetyydytys on aina sallittuja, suhteessakin. Porno taas on tuote, ei sinun oman pääsi fantasiaa. Yhtä lailla voisit väittää, että et petä kumppaniasi ostamalla seksiä, koska et osta ihmistä vaan palvelutuotteen, olet siis kuluttaja eikä laki kiellä seksin ostamista tai myymistä, joten sen täytyy olla ok."
Aika jännää, että sinä ensin lähdet määrittelemään itsetyydytyksen aina sallituksi ja lopussa kuitenkin sanot että jokaisessa parisuhteessa sovitaan yhdessä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Fantasiat ja mielikuvitus on toki asioita, joista ei voi, eikä kannata lähteä mitään sopimaan, mutta kai nyt itsetyydys on sellainen asia, jolla on väistämättä jonkunlainen vaikutus parisuhteeseen (joko positiivinen tai negatiivinen) ja siksi ei olisi lainkaan huono juttu siitäkin keskustella.
Kummanko muuten sinä kokisit pahemmaksi asiaksi: sen että kumppanisi tyydyttää itseään katselemalla exänsä kuvaa (alastonta tai vähemmän alastonta), vai että hän tyydyttää itsensä paheellisella ylikansallisella bisnespornolla ladatessaan mällit jonkun tuikituntemattoman pornomallin silikonirinnoille (eli siis läppärinsä näyttikselle). Se exän kuvat nyt ei ainakaan ole mikään kulutustuote, sikäli kun se on omasta albumista kotoisin.Onko pakko katsella kenenkään kuvia? Miks ei katso kumppaninsa kuvaa? Miksi pitää saada töllistellä muna kourassa vieraita naisia?
- --oho--
mällitälli kirjoitti:
"Kukaan ei voi omistaa toisen mieltä tai ruumista. Siksi fantasiat ja itsetyydytys on aina sallittuja, suhteessakin. Porno taas on tuote, ei sinun oman pääsi fantasiaa. Yhtä lailla voisit väittää, että et petä kumppaniasi ostamalla seksiä, koska et osta ihmistä vaan palvelutuotteen, olet siis kuluttaja eikä laki kiellä seksin ostamista tai myymistä, joten sen täytyy olla ok."
Aika jännää, että sinä ensin lähdet määrittelemään itsetyydytyksen aina sallituksi ja lopussa kuitenkin sanot että jokaisessa parisuhteessa sovitaan yhdessä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Fantasiat ja mielikuvitus on toki asioita, joista ei voi, eikä kannata lähteä mitään sopimaan, mutta kai nyt itsetyydys on sellainen asia, jolla on väistämättä jonkunlainen vaikutus parisuhteeseen (joko positiivinen tai negatiivinen) ja siksi ei olisi lainkaan huono juttu siitäkin keskustella.
Kummanko muuten sinä kokisit pahemmaksi asiaksi: sen että kumppanisi tyydyttää itseään katselemalla exänsä kuvaa (alastonta tai vähemmän alastonta), vai että hän tyydyttää itsensä paheellisella ylikansallisella bisnespornolla ladatessaan mällit jonkun tuikituntemattoman pornomallin silikonirinnoille (eli siis läppärinsä näyttikselle). Se exän kuvat nyt ei ainakaan ole mikään kulutustuote, sikäli kun se on omasta albumista kotoisin.No kyllä mä sen exän kuvan valitsisin...siinä on jotain söpöä kun iso mies vetää käteen pienen valokuvan äärellä :D
Tottakai suhteessa voi keskustella itsetyydytyksestä ja fantasioistakin jne. mutta ihmisen ruumis ja mieli kuuluvat hänelle itselleen. Pornosta sen sijaan, jos se toista loukkaa, luulis olevan helpompi luopua, se kun ei ole elintoiminnoille ja mielenterveydelle välttämätöntä.
Mutta pointti ei ollut se, että noista asioista pitäisi riidellä, vaan se, että kannattaa etsiä kumppani, jonka kanssa ei tarvitse tuntea pahaa mieltä. Ei toisen pornonkäytöstä eikä toisen pornokiellosta. Jokaiselle löytyy varmasti sopiva kumppani, kun ei tyydy vääränlaiseen. simasuuneiti kirjoitti:
Minusta te kaksi keskustelette nyt eri asiasta. Pornon katselu on valinta, joka saattaa vaikuttaa seksuaalisiin mieltymyksiin ja kulttuurin muutokseen, mutta oman ymmärrykseni mukaan aloittaja tarkoitti sitä, ettei kukaan ole tilivelvollinen kumppanilleen katsomisistaan.
Itse en edes haluaisi tietää katsooko kumppanini pornoa.Haluaisitko tietää minkälaista pornoa se kumppanisi katsoo?
- hohhjjja
Mites sitte kun mies on aina väittänyt ettei porno kiinnosta ja sitten vuosien päästä paljastuukin että on säännöllisesti katsonut, kuten Lauluttarelle oli käynyt?
Siinä ei ole kärsinyt muu kuin naisen itsetunto ja luottamus. - ttuaaa
Olen miettinyt kanssa, missä vika, kun ei voi omaa naistaan katsella? Eikö salli tällaisia kuvia joille runkata, vai onko ajatuksena vain ihanaa, että saa hinkata / naida vieraan kanssa?
Kumma juttu, jos naiselle tulee riittämätön olo. Yleensä tämä vielä kielletään.
Jos nainen alkaa katselemaan pornoa, jossa isokulliset - ja lihaksiset miehet nai jotakin keskivertonaista, onko se ok, jos nainen runkkaa samalla? Katselee reilusti erinäköistä ukkoa ruudulta miettien "Ah, työnnä se sisään, vittu sä oot hyvä!"
Onko siinä nyt joku haksahtanut ettei oma riitä vai mitä vittua o_O- 15 + 2
"Olen miettinyt kanssa, missä vika, kun ei voi omaa naistaan katsella?"
Tein kerran niin. Tyttöystävä sai kamalan raivarin; tunsi itsensä raiskatuksi. Melkein ero tuli siihen paikkaan.
- porno kun ei
ole yksityinen asia eikä aikuisten asia, vaan sitä on JOKA PUOLELLA JA LASTEN SILMIEN EDESSÄ!!! SE ON SAIRASTA! Kioskeilla on pornolehtiä, saksalaisten sanomalehtien kansissa on aina alastoman akan kuva, suomalaisten iltalehdissä on pornopimu, netissä on pornokauppojen mainoksia ja ämmiä tissiliiveissä, siis asiasivustoillakin!!!! Mainoksissa hyppii puolialastomat ämmät........ elokuvissa on yleensä vähintään yksi tissienheilutus kohtaus.
Turha väittää että se on ykistyinen juttu!!!!!!! Olisikin. Minun puolesta runkkailkoon jokainen itsensä vaikka verille pornon kanssa mutta pitäköön ne poissa muiden silmistä. En ole koskaan tavannut yhtäkään miestä joka tätä asiaa vastustaisi kiihkeästi. Usein muijatkin myötäilee ja puolustelee. No, se on teidän lapset jotka joutuu kärsimään ja tekevätkin itsestään huoria ja huoripukkeja teineinä!!!!! Hyi helvetti! Sen huomaa lasten pahoinvoinnissa ja itsemurhien kasvussa!!!!! - Pekniska
Me katsomme puolisoni kanssa sillon tällöin ennen seksiä pornoa. Siitä kiihotumme eri tavalla.
- Nainen22v18
Parisuhteen aikana minulla ei ole ollut tarvetta pornolle. Minua ei kiinnosta. En jostain syystä kiihotu muista kuin omasta miehestä. En voi ajatella muista henkilöistä "siinä mielessä". Ei vain sytytä. Mies katsoo pornoa enkä ymmärrä sitä alkuunkaan. Jos minä olen kaunis ja viehättävä niin miksi hänen tarvitsisi katsella muita naisia KIIHOTTUAKSEEN? Se on loukkaavaa ja alhaista. Enkä ymmärrä miten piiretyistä voi kiihottua...
- 982487965
Sinä et ymmärrä miehen mieltä. Biologisista syistä miehellä on luontainen tarve panna kaikkia eteen osuvia naisia. Tavallisesti mies on valmis tyytymään yhteen oikeaan naiseen, kunhan edes mielikuvituksessa saa ne kaikki maailman naiset. Porno tekee mielikuvituskokemuksesta monin verroin oikeamman tuntuista ja tekee orgasmeista helpompia ja voimakkaampia.
Jos se yhtään lohduttaa, miehesikään ei pysty eläytymään sinun mielesi liikkeisiin. - Relaa.vähän
Minä en ajattele pornon henkilöitä kun kiihotun siitä, en siis kiihotu pornon miehestä tai naisestakaan vaan siitä tekemisestä. Katson aika usein amatöörinaisia masturboimassa orgasmiin asti, kaiketi se kiihottaa koska olen itse nainen ja tiedän miltä se tuntuu. En koe mitään vetoa naisiin muuten. Tai jos pari on hommissa, kiihotun siitä ihanasta tekemisestä, en edelleenkään niistä yksilöistä..
Me katsotaan miehen kans myös yhdessä ja kyllä me ihan toisiamme halutaan kun pornon kiihottamina seksiin ryhdytään,. Ei tulisi mieleenkään loukkaantua siitä, että muiden seksin näkeminen kiihottaa, tai että se minun seksuaalista kiinnostavuuttani miehen silmissä mitenkään laskisi.
Me katsotaan pornoa myös yksin siis, koska naiset ja miehet kiihottuvat usein eri asioista. Seksielämämme on kivaa, rentoa ja nautinnollista edelleen näin neljissäkymmenissä. - TotuusSattuuQC
"Jos minä olen kaunis ja viehättävä niin miksi hänen tarvitsisi katsella muita naisia KIIHOTTUAKSEEN? "
Katsotko sinä itse koskaan romanttisia elokuvia tai luet romanttisia kirjoja? Jos katsot niin miksi kun sinulla on jo oma mies jota rakastat? Miksi tarvitset muiden asioiden tarjoamia romanttisia elämyksiä?
Tai jos sinulla on kotona taulu josta pidät niin miksi menet vielä museoon nähdäksesi jonkun muun taulun? Miksi matkustat ulkomaille katsomaan muunlaisia maisemia kun jo kotipaikkaunnallasi on kauniita maisemia?
Eli asiat eivät ole toisiansa poissulkevia. Miehesi seksuaalisuus ei lopu sinuun vaan miehesi on seksuaalinen olento suhteessa koko muuhun maailmaan. Ja hän näkee myös muun maailman tämän kautta ja voi nauttia visuaalisesta kiihotuksesta myös muiden asioiden kuin vain sinun kauttasi ja tämä on ihan luonnollista. - Nainen22v18
En katsele romanttisia elokuvia enkä kirjoja :) Mutta eihän se edes liity asiaani mitenkään. Jos katsoisin romanttisia elokuvia niin en minä niitä henkilöitä katsele niin, että kiihotun siitä. Mies jos katsoo kun nainen keikistelee alastomana niin onhan se aika loukkaavaa, varsinkin jos on luvattu ettei pornoa katsota! Hän kiihottuu jostain toisesta naisesta, eikä minusta niin ei hänen tarvitse myöskään seurustella kanssani jos en kerran kelpaa. Ne, ketkä hyväksyy pornon, hyväksyttekö myös nettisekstailun? Eikös se ole sama asia, koska ei olla fyysisesti kosketuksessa vaan kiihotutaan näkemisestä?
- TotuusSattuuQC
Nainen22v18 kirjoitti:

"En katsele romanttisia elokuvia enkä kirjoja :) Mutta eihän se edes liity asiaani mitenkään."
Tottakai liittyy. Suurin osa naisista katsoo jatkuvasti romanttisia elokuvia ja lukee romanttisia kirjoja. Miksi jos kerran heillä on jo itsellään oma romanttinen suhde? Eikä ole puolison pettämistä saada romanttisia kiksejä jostain suhteen ulkopuolisesta asiasta ihan kuten on sinusta väärin saada seksuaalisia kiksejä pornosta?
"Jos katsoisin romanttisia elokuvia niin en minä niitä henkilöitä katsele niin, että kiihotun siitä."
Et vaan saat niistä romattisia tunteita. Eikö miehesi voisi aivan yhtä perustellusti loukkaantua siitä että romanttiset tunteet eivät kuulu vain ja ainoastaan teidän välillenne vaan haet romanttisia tunteita myös muualta?
"Mies jos katsoo kun nainen keikistelee alastomana niin onhan se aika loukkaavaa, varsinkin jos on luvattu ettei pornoa katsota!"
No tässä täytyy aina kysyä että kuka on lopulta päättänyt asiasta? Onko mies laitettu lupaamaan vain siksi että sinä et pornoa hyväksy vai onko päätös ollut myös miehelle ihan omasta halusta tullut? Jos katsot oikeudeksesi kontrolloida toisen seksuaalisuutta vaikka hän jotain haluaisikin tehdä niin ei pidä ihmetellä jos lupauksista lipsutaan.
"Hän kiihottuu jostain toisesta naisesta, eikä minusta niin ei hänen tarvitse myöskään seurustella kanssani jos en kerran kelpaa."
Niin eli olet laittanut miehen valitsemaan ja koska ei ole halunnut luopua sinusta on mennyt lupaamaan asian jota ei olisi halunnut luvata. Se ei ole koskaan hyvä asia suhteessa. Ja miehen näkökulmasta kyse ei ole lainkaan siitä ettet sinä kelpaisi, hänelle teidän seksisuhteenne ja satunnainen porno ovat kaksi täysin eri asiaa. Ihan kuin oikea rakkaussuhde ja romanttinen elokuva ovat kaksi ihan eri asiaa.
Ihmisen siis pitäisi aina tehdä asiat ihan todella omasta halustaan ja oman päätöksenään. Uskollisuus ei tule pakottamalla vaan ihmisen omasta halusta olla uskollinen.
"Ne, ketkä hyväksyy pornon, hyväksyttekö myös nettisekstailun? Eikös se ole sama asia, koska ei olla fyysisesti kosketuksessa vaan kiihotutaan näkemisestä?"
Ei koska nettiseksissä on kaksi aktiivista osapuolta. Seksi on täysin yhtä yksipuolista kuin jonkun muun elokuvan katselu tai vaikka kirjan lukeminen. - Tavisnainen.aviossa
”... kiihottuu jostain toisesta naisesta, eikä minusta niin ei hänen tarvitse myöskään seurustella kanssani jos en kerran kelpaa”
Kelpaathan sinä kun mies sinusta kiihottuu ja haluaa kanssasi seksiä ja myös parisuhteen, rakastaa. Arvelen, että haluat hallita miehesi seksuaalisuutta, koska oma itsetuntosi on keskeneräinen tai jopa heikko alkujaan. Noh, ehkä se tuosta kypsyy kun vanhenet.
Pöyristyisin, jos mies sanoisi etten saisi pornoa katsoa. En edes suostuisi, ehkä yritttäisin mutta lopulta katsoisin varmastikin salaa ja masturboisin koska se on osa minun seksuaalisuuttani. Jos en itse välittäisi pornosta, ei tulisi mieleenkään kieltää sitä mieheltä, asettaa tuollaisia kiristysehtoja rakkaudelleni. Ei ole hyvä homma tuo.
Nettiporno on aivan eri asia, se on kahden välistä seksiä. Sotket asioita.
Älkää hyvät miehet ottako tuollaisia naisia, ellette sitten itse ole samaa mieltä että porno ei oikeasti kiinnosta yhtään. - TotuusSattuuQC
Tavisnainen.aviossa kirjoitti:
”... kiihottuu jostain toisesta naisesta, eikä minusta niin ei hänen tarvitse myöskään seurustella kanssani jos en kerran kelpaa”
Kelpaathan sinä kun mies sinusta kiihottuu ja haluaa kanssasi seksiä ja myös parisuhteen, rakastaa. Arvelen, että haluat hallita miehesi seksuaalisuutta, koska oma itsetuntosi on keskeneräinen tai jopa heikko alkujaan. Noh, ehkä se tuosta kypsyy kun vanhenet.
Pöyristyisin, jos mies sanoisi etten saisi pornoa katsoa. En edes suostuisi, ehkä yritttäisin mutta lopulta katsoisin varmastikin salaa ja masturboisin koska se on osa minun seksuaalisuuttani. Jos en itse välittäisi pornosta, ei tulisi mieleenkään kieltää sitä mieheltä, asettaa tuollaisia kiristysehtoja rakkaudelleni. Ei ole hyvä homma tuo.
Nettiporno on aivan eri asia, se on kahden välistä seksiä. Sotket asioita.
Älkää hyvät miehet ottako tuollaisia naisia, ellette sitten itse ole samaa mieltä että porno ei oikeasti kiinnosta yhtään.Juuri noin. On lähes aina todella vaarallista jos parisuhteessa asetetaan toista muuttavia ehtoja malliin: "jos todella rakastat minua niin..."
Rakkaus on niin vahva voima että ihminen voi yrittää muuttua myös hyvin huonoilla ja itseään vahingoittavilla tavoilla sen toisen vuoksi jos ehtoja asetetaan. Siksi toinen pitäisi ottaa joko sellaisenaan tai sitten ei lainkaan.
Ehtoja asettava osapuoli myös nostaa samalla itsensä suhteen hallitsevammaksi ihmiseksi ja hän sanoo ainakin rivien välistä että hän rakastaa vähemmän ja on valmis heittämään suhteen pois jos toinen ei ole sellainen kun hän haluaa. Toisen taas pitää jatkuvasti todistaa se rakkautensä kieltäytymällä jostakin itselleen luontaisesta. - Tavisnainen.aviossa
TotuusSattuuQC kirjoitti:
Juuri noin. On lähes aina todella vaarallista jos parisuhteessa asetetaan toista muuttavia ehtoja malliin: "jos todella rakastat minua niin..."
Rakkaus on niin vahva voima että ihminen voi yrittää muuttua myös hyvin huonoilla ja itseään vahingoittavilla tavoilla sen toisen vuoksi jos ehtoja asetetaan. Siksi toinen pitäisi ottaa joko sellaisenaan tai sitten ei lainkaan.
Ehtoja asettava osapuoli myös nostaa samalla itsensä suhteen hallitsevammaksi ihmiseksi ja hän sanoo ainakin rivien välistä että hän rakastaa vähemmän ja on valmis heittämään suhteen pois jos toinen ei ole sellainen kun hän haluaa. Toisen taas pitää jatkuvasti todistaa se rakkautensä kieltäytymällä jostakin itselleen luontaisesta.Komppia edelleen TSQC. Toivottavasti myös kanssakommentoijasi osaa peilata vielä joskus asiaa syvemälle parisuhteen dynamiikkaan.
Moraaliasioissa ei ole syytä itseään liikaa kyseenalaistaa; jotkut voivat pitää pornoa sopimattomana monestakin syystä ja omista näkemyksistä/ vakaumuksesta kannustan pitämään kiinni ja on hyvä ottaa samanmielinen kumppani.
Mutta jos peruste on että ”jos minä olen haluttava/ kaunis et saa muita katsoa tai olet alhainen”, ollaan täysin eri asian kanssa tekemisissä. Molemmat sukupuolet osaavat hallita seksuaalisuudella parisuhdetta. Valitettavasti monet naiset tuolla kuvaamallasi vastakkainasettelulla, miehet puolestaan usein fyysisellä pakolla ja henkisellä etäisyydellä. Molemmat tavat ovat omasta mielestäni karmeita. - skjd
TotuusSattuuQC kirjoitti:
Juuri noin. On lähes aina todella vaarallista jos parisuhteessa asetetaan toista muuttavia ehtoja malliin: "jos todella rakastat minua niin..."
Rakkaus on niin vahva voima että ihminen voi yrittää muuttua myös hyvin huonoilla ja itseään vahingoittavilla tavoilla sen toisen vuoksi jos ehtoja asetetaan. Siksi toinen pitäisi ottaa joko sellaisenaan tai sitten ei lainkaan.
Ehtoja asettava osapuoli myös nostaa samalla itsensä suhteen hallitsevammaksi ihmiseksi ja hän sanoo ainakin rivien välistä että hän rakastaa vähemmän ja on valmis heittämään suhteen pois jos toinen ei ole sellainen kun hän haluaa. Toisen taas pitää jatkuvasti todistaa se rakkautensä kieltäytymällä jostakin itselleen luontaisesta.Teillä on hyviä pointteja. Mutt ehkä siksi en haluakaan seurustella. Minä en pornoa hyväksy ja sellainen ihminen joka sitä tarvitsee niin ei hänen tarvitse minun kanssa olla. On olemassa sellaisiakin miehiä, jotka eivät katso pornoa. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä ja sittenhän se kertoo siitä, ettemme sovi yhteen. Ehkä minun on siksi niin vaikea ymmärtää pornon katsomista koska itse en sitä tee.
- 98437855
skjd kirjoitti:
Teillä on hyviä pointteja. Mutt ehkä siksi en haluakaan seurustella. Minä en pornoa hyväksy ja sellainen ihminen joka sitä tarvitsee niin ei hänen tarvitse minun kanssa olla. On olemassa sellaisiakin miehiä, jotka eivät katso pornoa. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä ja sittenhän se kertoo siitä, ettemme sovi yhteen. Ehkä minun on siksi niin vaikea ymmärtää pornon katsomista koska itse en sitä tee.
"On olemassa sellaisiakin miehiä, jotka eivät katso pornoa."
Sokeita miehiä ei riitä kaikille halukkaille. - skjd
Sinulle ilmeisesti "aseksuaalisuus" tai "harmaaseksuaalisuus" on vieras käsite. Olemassa on myös pornon vastaisia ihmisiä. Miksi siihen tarvii pornoa mukaan jos runkkaa? Itse kyllä masturboin, mutta en minä siihen muiden miesten kuvia tarvitse. Enkä kyllä edes fantasioikaan mistään. Nautin vain tunteesta.
- 8943897483

Helppoahan sinun on kun on oma p*llu käsillä. Miehet joutuu tyytymään valokuviin ja videoihin.
Pelkkä oman munan hierominen johtaa ainoastaan hiertymiin. Pitää olla mukana ainakin ajatus kumppanista. - TotuusSattuuQC
skjd kirjoitti:
Teillä on hyviä pointteja. Mutt ehkä siksi en haluakaan seurustella. Minä en pornoa hyväksy ja sellainen ihminen joka sitä tarvitsee niin ei hänen tarvitse minun kanssa olla. On olemassa sellaisiakin miehiä, jotka eivät katso pornoa. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä ja sittenhän se kertoo siitä, ettemme sovi yhteen. Ehkä minun on siksi niin vaikea ymmärtää pornon katsomista koska itse en sitä tee.
" Kaikkea ei tarvitse hyväksyä ja sittenhän se kertoo siitä, ettemme sovi yhteen. Ehkä minun on siksi niin vaikea ymmärtää pornon katsomista koska itse en sitä tee."
Kyllä, kaikkea ei tarvitse hyväksyä. Mutta monta asiaa voisi silti ymmärtää vaikka ei itse niitä tekisi tai niistä olisi kiinnostunut. Asia ei muutu pahaksi tai vääräksi vaikka sinä et itse sitä tarvitsisi.
Pieni hippunen avarakatseisuutta ja erilaisuuden ymmärtämistä helpottaa usein kummasti parisuhdetta ja sitä että molemmat kokevat tulevansa hyväksytyksi sellaisina kuin ovat.
Mutta toki tuo voi ja saa olla sinulle kynnyskysymys jos niin sinusta ihan oikeasti tuntuu. Mutta sitä ennen kannattaisi kuitenkin miettiä vielä kerran että mikä siinä pornossa sinua niin kauheasti häiritsee? Mihin tarvitset sitä illuusiota että olet miehesi ainoa halun kohde maailmassa? Se kun ei pidemmällä tähtäimellä ole kuitenkaan totta vaan pelkkä kulissi. Toisen mieltä et voi kahlita ja vaikka miehesi olisikin sinulle käytännössä uskollinen koko elämänsä, hänen mielensä saattaa silti kiihottua monesta muustakin, halusit tai et. - TotuusSattuuQC
skjd kirjoitti:
Sinulle ilmeisesti "aseksuaalisuus" tai "harmaaseksuaalisuus" on vieras käsite. Olemassa on myös pornon vastaisia ihmisiä. Miksi siihen tarvii pornoa mukaan jos runkkaa? Itse kyllä masturboin, mutta en minä siihen muiden miesten kuvia tarvitse. Enkä kyllä edes fantasioikaan mistään. Nautin vain tunteesta.
"Miksi siihen tarvii pornoa mukaan jos runkkaa? Itse kyllä masturboin, mutta en minä siihen muiden miesten kuvia tarvitse. Enkä kyllä edes fantasioikaan mistään. Nautin vain tunteesta."
Vaikka maailmassa onkin valtavasti erilaisia ihmisiä, keskimäärin miehet tykkäävät katsoa pornoa joten se nyt vain on se yleisin tapaus, halusit tai et.
- harmissaan
Pornon katselu on luonnollista. Avopuoliso katseli myös mielellään mutta katselu oli yhteistä ja lähes poikkeuksetta päätyi seksiin. Sitten vaan jossakin vaiheessa ei enää naista kiinnostanut ja se jäi mun katselemiseen ja tottahan sitä rupesi mieli tekemään kun hyväperseistä naista naitiin kakkoseen tai suuhun ja ei kun avopuolison iholle mutta vastaukset alkoi muuttumaan sanaan EI. ja perään että ootko taas katsellu pornoa kun kalu kovana, nyt ei tule mitään, näin se avopuoliso kommentoi yleensä asiaa.
- poaijwowi
Minua ei haittaa, jos mies katsoo pornoa. Tosin hän ei lähes koskaan katso... Ehkä parin vuoden välein jollain pidemmällä työreissulla tms. Mieheni ei juurikaan harrasta itsetyydytystä, koska kokee ettei tarvitse enempää, kuin mitä meillä on seksiä. Meillähän minä olen se, joka haluaa aavistuksen useammin. (Minä siis tykkäisin n. 3 kertaa viikossa ja mies n. kerran viikossa. Todellisuus on jotain siis siltä väliltä.)
Sitä vaan jäin miettimään, että sen sijaan se sattuisi paljon, jos alkaisin ajattelemaan, että mies ajattelee jotain toista kuin minua! On se sitten itsetyydytyksessä tai meidän seksin aikana tai milloin tahansa.
Itse kun katselen pornoa, ehkä noin kerran kuussa eli paljon useammin kuin mies, ajattelen silti OMAA MIESTÄNI. En ole KOSKAAN fantasioinut siitä miehestä, joka pornopätkässä sattuu olemaan. Minä seuraan sitä AKTIA, ja saan siitä virikkeitä mielikuvitukseeni. Lähikuvat ovat parhaita. Näyttelijöillä ei ole mitään tekemistä kiihottumiseni kanssa. Ainoa rajaus on, että en katso pätkiä, joissa näyttelijät ovat ns. ero rotua/väriä kuin minä ja mieheni, koska sitten olisi hankalampi kuvitella siihen meidät. En siis syttyisi sellaisesta pornosta.
Eli ei todellakaan kaikki kiihotu niistä ihmisistä siinä pornossa. Monelle se kiihottuminen tulee siitä aktin seuraamisesta.
Nähtävästi sinä aloittaja katsot pornoa aivan eri kuvakulmalla kuin minä. Sinun tapasi on mielestäni kieltämättä parisuhdetta loukkaava. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Tärkeintähän on olla oman puolison kanssa samoilla linjoilla. Muiden näkemyksillä ei ole väliä.
Minun miestäni ei haittaa jos minä katson pornoa ja tyydytän välillä itseni, koska hän saa kuitenkin seksi niin paljon kuin haluaa, ja ajattelen aina häntä. :)- 873468373
Minua ei haittaa vähääkään, jos vaimoni haaveilee muista miehistä. Sehän on vain hyvä, että veri kiertää.
Se sen sijaan on ikävää, että hän pitää kosketustani vastenmielisenä. - hannsku4822
Mutta sitä minä en ymärä, että mies suuttuu jos minä JUTTELEN miespuoliselle henkilölle. Juttelen viattomasti ilman mitään iskuyrityksiä samalla kun mies runkkaa jollekin toiselle naiselle. Minusta tässä on aika iso ristiriita!
- sodijeri
Kuka on runkannut toiselle naiselle? Jos tarkoitat pornon katselua, niin ei siinä runkata toiselle naiselle. Kyllä siinä runkataan ihan vain itselle, oman mielihyvän takia.
- hannsku4822
Ymmärsit väärin pointtini. Toisen naisen kuvalle. me naiset kuitenkin halutaan olla se yksi ja ainoa! En minäkään masturboi vieraasta miehestä kiihottuen. Olisi aika ilkeää.
- 98357384
hannsku4822 kirjoitti:
Ymmärsit väärin pointtini. Toisen naisen kuvalle. me naiset kuitenkin halutaan olla se yksi ja ainoa! En minäkään masturboi vieraasta miehestä kiihottuen. Olisi aika ilkeää.
"me naiset kuitenkin halutaan olla se yksi ja ainoa!"
Niinpä. Se on näitä elämän suuria tragedioita.
Me miehet nimittäin halutaan panna kaikki naiset paksuksi. - TotuusSattuuQC
hannsku4822 kirjoitti:
Ymmärsit väärin pointtini. Toisen naisen kuvalle. me naiset kuitenkin halutaan olla se yksi ja ainoa! En minäkään masturboi vieraasta miehestä kiihottuen. Olisi aika ilkeää.
" me naiset kuitenkin halutaan olla se yksi ja ainoa! "
Kyse onkin siitä että mikä määrä tuossa käytännössä riittää. Eikö ole jo todella hienoa ja kaunista jos mies on sinulle käytännössä uskollinen ja pysyy rinnallasi koko elämänsä? Miksi sinun pitäisi omistaa vielä hänen mielensä ja kaiken biologian vastaisesti hänen olla koskaan enää huomaamatta ketään muuta naista missään seksuaalisessa mielessä?
" En minäkään masturboi vieraasta miehestä kiihottuen."
Ymmärrätkö että sinä olet sinä ja toiset ovat toisia? Se mitä sinä teet tai et tee EI määritä sitä mitä muiden pitäisi tehdä tai olla tekemättä. Jokainen meistä on oma yksilönsä ja jokaisen halut ja tarpeet ovat omanlaisiaan. Nyt haluat olla parisuhteessa itsesi kanssa, et toisen oikean ihmisen.
- Lenssman
Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta .-
- keskustelupalstatietää
Meillä vaimon kanssa katsottiin vähän aikaa sitten pornoa netistä. Mutta sitten vaimo luki keskustelupalstoilta ettei pornon katselu ole hyväksi. Siihen sitten loppui kaikki seksi vaimon mielestä. Nyt sitten ollaan ilman mitään seksiä, koska seksi inhoittaa vaimoa ja ei tykkää siitä.
- Kyselijä-77
Vaimosi ei taida olla ihan penaalin terävin kynä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2092718
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo521906Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4131531Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1531483Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3631405Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641288Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251266Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H141206- 591046
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S23948